Rokotusten tarpeellisuus kyseenalaistetaan aika ajoin. Tulevatko kulkutaudit takaisin, jos piikit pannaan pussiin? Tiede-lehti otti asiasta selvää.


Tulevatko kulkutaudit takaisin, jos piikit pannaan pussiin?
Tiede-lehti otti asiasta selvää.


Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2004






Suomen neuvolat rokottavat lapset yh-deksää tautia vastaan:



• vihurirokko.


Paketti tietää kahtatoista piikkiä kahteen ikävuoteen mennessä.


Ensi vuonna piikkien määrä vähenee vii-teen, koska toinen nykyisistä kolmoisro-kotteista (kurkkumätä, jäykkäkouristus ja hinkuyskä) muuttuu viitoisrokotteeksi (lisänä polio ja hemofilustaudit). Lapsen saama suoja pysyy ennallaan, mutta muutamilta itkuilta säästytään.


Lisätietoa: http://www.ktl.fi/


Miesmuisti on lyhyt, naisvaltaisessa toimituksessamme kiertävän vitsin mukaan vain kolmisen viikkoa.


Pätkivän muistin ja hyvinvoinnin myötä suomalaiset ovat tehokkaasti unohtaneet, miten tautista elämä oli vielä hetki sitten. Esimerkiksi 1970- ja 80-luvuilla erilaisiin tarttuviin lastentauteihin sairastui vuosittain jopa kymmeniätuhansia kansalaisia. Tuhannet päätyivät sairaalahoitoon ja moni vammautui pysyvästi. Kuolemiltakaan ei vältytty. Rokotusten ansiosta valtaosa hengenvaarallisista kulkutaudeista on käytännössä häädetty maasta.


Onko pikkuvauvojen piikkisulkeisia enää mieltä jatkaa, jos kerran tavoite on saavutettu? Palaisivatko lastentaudit, jos rokotuksista luovuttaisiin? Tutkitaan.



Valitaan testitaudiksi tuhkarokko, jota vastaan meillä ryhdyttiin toden teolla taistelemaan vuonna 1982. Silloin otettiin käyttöön MPR-kolmoisrokote, joka suojaa tuhka- ja vihurirokolta ja sikotaudilta. Kampanjan seurauksena tautitapaukset romahtivat muutamassa vuodessa. Nyt tuhkarokkoa saadaan maahan vain ulkomaantuontina. Edellisestä kotoperäisestä tartunnasta on jo viisi vuotta.


"Tuhkuri" on mahdollisista paluumuuttajista kenties pelottavin. Rajuimpina epidemiavuosina siihen saattoi sairastua jopa 30 000 lasta ja aikuista. Jälkitauteina podettiin kouristuksia, keuhkokuumeita, välikorvatulehduksia ja aivokuumeita. Sen hirvein joskin harvinaisin seuraus on subakuutti sklerosoiva panenkefaliitti (SSPE), hidas aivorappeuma, joka puhkeaa 5-15 vuotta rokon jälkeen ja tuhoaa vähitellen aivot. Yksi viimeisimmistä suomalaisuhreista, 16-vuotias tyttö, riutui pois 1980-luvun puolivälissä.


Pisaroina ilmateitse leviävä tuhkarokkovirus on hankala torjuttava. Se tarttuu ihmisestä toiseen tehokkaammin kuin pelätty influenssa. Ilman rokotusta tautiin sairastuvat lähes kaikki. Asiantuntijat laskevat, että yksi taudinkantaja tartuttaa kolmessa päivässä helposti 15 ihmistä.


Virus pystyy myös huippusuorituksiin. Sen räjähdysmäisestä leviämiskyvystä saatiin kouriintuntuvaa näyttöä Honkajoella vuonna 1989, jolloin Suomessa riehui toistaiseksi viimeinen iso epidemia. Koulun aamunavaukseen osallistunut yskivä ja rokottamaton oppilas siirsi tautinsa ainakin 22 kaveriinsa, jotka veivät rokon tuliaisena koteihin. Yhteensä yli 50 ihmistä sairastui ja pari melkein menehtyi. Virusta vauhditti koulun kehno ilmanvaihto.



Tuhkarokkoa ei ole onnistuttu kokonaan hävittämään maapallolta, vaikka se olisi periaatteessa nujerrettavissa, koska ihminen on tuhkarokkoviruksen ainoa isäntä. Puutteellinen rokottaminen ja vilkkaat yhteydet maiden välillä pitävät huolen siitä, että virukset kiertävät ja tulevat aina takaisin, jos siihen annetaan tilaisuus.


Albania on tästä oiva esimerkki. Siellä siirryttiin toisen maailmansodan jälkeen kommunismiin ja tiukalle eristäytymislinjalle. Kaikki yhteydet ulkomaailmaan katkaistiin. Syntyi tyhjiö, jonne ei edes tuhkarokkoviruksilla ollut asiaa.


Heti, kun rautaesirippua raotettiin, tauti palasi, ja koko maan nuoriso oli pakko suojata. Ennusteet lupasivat miljoonaepidemiaa, mutta rokotusten ansiosta vain 35 000 kansalaista, pääasiassa aikuisia, sairastui.


Kansanterveyslaitoksessa arvioidaan, että MPR-rokotuksen lopettaminen kostautuisi nopeasti. Jos koko syntyvä ikäluokka eli 55 000-60 000 lasta vuodessa alettaisiin nyt jättää ilman piikkiä, tuhkarokolle alttiiden määrä kasvaisi muutamassa vuodessa satoihintuhansiin. Kuluisi joitakin vuosia, kunnes rokko alkaisi kiertää pikkulapsissa. Vain nuoret ja aikuiset nauttisivat enää rokotuksen suojasta. Jos muutkin länsimaat lakkaisivat rokottamasta samanaikaisesti, tilanne vakavoituisi vielä nopeammin.



Kauhuskenaario voi toteutua, vaikka rokotuksista ei luovuttaisi kokonaan. Riittää, jos suojauksesta lipsutaan ja väestön immuniteetin annetaan pudota riittävän alas.


Avainasemassa on rokotusten kattavuus: kuinka suuri osa lapsista on saanut kahteen ikävuoteen mennessä oikeat rokotukset oikeaan aikaan. MPR-rokotus annetaan Suomessa 14-18 kuukauden iässä ja uudestaan kuusivuotiaana.


Kansanterveyslaitos seuraa yleistä ja tautikohtaista kattavuutta joka toinen vuosi otantatutkimuksin. Toistaiseksi luvut ovat pysyneet korkeina. Hieman yli 93 prosenttia lapsista saa kaikki rokotukset. Koska väestö on näin hyvin suojattua, tuontitartunnat pysähtyvät meillä alkuunsa eikä epidemioita juuri nähdä.
Nekin harvat lapset, jotka jäävät rokottamatta tai joihin piikki ei tehoa täydellisesti, ovat laumaimmuniteetin suojassa. Suuri rokotettujen massa turvaa sen, etteivät virukset kierrä ja iske suojattomiin.


Tuhkarokossa laumaimmuniteetin vaikutus on kuitenkin vähäinen, koska virus on hanakka leviämään. Se pystyy mellastamaan väestössä, jos rokotusten peittävyys hiemankin rapisee.


Tästä on varoittavia esimerkkejä Euroopasta, missä tuhkarokko on jokavuotinen vitsaus. Erittäin herkästi tarttuvaa rokkoa esiintyy ainakin Saksassa, Britanniassa ja Italiassa, missä osaa lapsista ei syystä tai toisesta rokoteta. Kurjinta on suomalaisille lomailijoille tutussa Etelä-Italiassa, missä rokotuskattavuus on erityisen huono ja tuhkarokko siksi yleinen. Vuonna 2002 Etelä-Italiassa sairastui 40 000 lasta, joista neljä kuoli.


Myös länsinaapurissa törmätään tuon tuosta pikkuepidemioihin. Virus sinnittelee Ruotsissa, koska siellä osa rokotuksista annetaan liian myöhään. Kun äidin vasta-aineiden antama suoja lakkaa eikä rokote tule ajoissa, pikkulapsi siirtyy herkkien joukkoon.






Rokotuksia moititaan usein julkisuudessa siitä, etteivät nekään aina ole täysin turvallisia. Mitä vakavampi tauti on, sitä enem-män haittoja rokotukselle voidaan sallia.


Tee testi. Kumman sinä valitsisit: tuhkarokon vai siltä suojaa-van piikin?


                             Tuhkarokko                  MPR-rokotus 


                        (miljoona sairastunutta)      (miljoona rokotettua)


Kuolema                        100                                    0


Aivotulehdus                 400                                    1


Hidas aivo-
rappeuma (SSPE)           10                                    0


Kouristuksia                5 000                                300


Lähde: KTL



Britanniasta saa tuoreinta ja tutkituinta tietoa siitä, mihin suojauksesta tinkiminen voi johtaa. Siellä rokotuskattavuus oli noussut vuoteen 1998 mennessä jo kelpo lukuihin, kunnes alkoi syöksykierre. Pian myös epidemiat nostivat päätään.


Jos nykytrendi jatkuu, rokottamattomien määrä kasvaa niin suureksi, että tuhkarokosta tulee taas jokavuotinen kuolonuhreja vaativa vitsaus, brittitutkijat ennustivat elokuussa 2003 Science-lehdessä.


Romahduksen aiheutti kohu, joka säikäytti pienten lasten vanhemmat. Julkaistiin yksi tutkimusraportti, jossa MPR-rokotteen väitettiin aiheuttavan autismia. Havainto on sittemmin osoitettu perättömäksi, mutta kohu nakertaa yhä joidenkin äitien ja isien rokotusintoa. Suomeen MPR-hysteria ei levinnyt.


Sciencen esittelemä Britannian tapaus antaa silti esimakua siitä, mitä meillä voisi tapahtua, jos MPR-rokotuksen kattavuus rapautuisi nykyisestä 96 prosentista alle 90:een. Vajaassa kymmenessä vuodessa tauti palaisi pysyväksi kiertolaiseksi. Noin 30 000 lapsen epidemiat olisivat mahdollisia. Meillä se tietäisi viittä-kuutta kuolemaa joka vuosi. Yksi tuhannesta saisi vakavan aivotulehduksen.



Tuhkuri tunkisi Suomeen tuttua reittiä: Ruotsista tai Keski-Euroopasta. Nyt se ei kuitenkaan pysähtyisi immunisoitujen muuriin, vaan löytäisi ennen pitkää heikon kohdan. Ensin se iskisi niihin, jotka nauttivat laumaimmuniteetin suojasta, eli rokottamattomiin ja sellaisiin lapsiin, joihin rokote tehoaa kehnosti.


Epidemiat puhkeaisivat todennäköisesti tautitaskuista: kaupunginosista tai yhteisöistä, joissa suojaus rakoilee. Suomessa näistä ei ole täsmätietoa, koska Kansanterveyslaitos seuraa vain koko väestön rokotuskäyttäytymistä. Rokotusten kattavuudessa on kuitenkin paikkakuntakohtaisia eroja. Helsingin kaupungin terveysviranomaisten tekemän laatuselvityksen mukaan kahdeksan aluetta ei yltänyt tavoitteisiin vuonna 2002. Alle 90 prosentin rokotuskattavuuteen jäivät Jakomäki, Käpylä, Herttoniemi ja Meri-Rastila.


Myös rokotuksia aktiivisesti vastustavat yhteisöt ovat haavoittuvia. Ruotsissa tuhkarokkoepidemioita on tavattu steinerpäiväkodeissa ja -kouluissa. Länsinaapurin steinerkoululaisista vain alle viidennes saa tuhkarokko-, sikotauti- ja vihurirokkorokotuksen. Rokotukset eivät kuulu antroposofiseen elämäntapaan.



Synkistä laskelmista huolimatta rokotusasiantuntijat suhtautuvat tulevaisuuteen toiveikkaasti. Järjestelmällinen rokottamatta jättäminen ja rokotusten vastustaminen on yhä harvinaista, sillä suomalaisvanhemmat pitävät lastensa rokotuksia kansalaisoikeutena.


Tilanne on toisenlainen esimerkiksi Britanniassa, missä rokotukset olivat aluksi pakollisia ja ne annettiin vain köyhimmille. Kohtelu koettiin valtionterroriksi ja vähäosaisten syrjinnäksi, ja se herätti rajua vastustusta, joka oireilee nykyisin kriittisenä suhtautumisena rokotuksiin.


Suomessa viranomaiset eivät ole koskaan turvautuneet samanlaiseen pakkovaltaan. Meillä rokottaminen perustuu vapaaehtoisuuteen.


Kansanterveyslaitoksessa ollaan silti huolissaan siitä, että rokotusten tarpeellisuus aika ajoin kyseenalaistetaan. Yleensä taustalla on jonkin todellisuudessa olemattoman haitan pelko. Jokainen kohu - uutisankkakin - aiheuttaa kuitenkin turhaa huolta pienten lasten vanhemmille.


Kirjoitusta varten tietoja antoivat rokoteosaston johtaja Terhi Kilpi ja erikoistutkija Tuija Leino Kansanterveyslaitoksesta sekä infektiotautiopin professori Heikki Peltola Helsingin yliopistosta.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2016 lähes 244 000 ihmistä, koettelivat muuten 750 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta runsaan 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos raporteissaan, joissa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Lämpö alkaa tuntua

Näihin asti tutkijapiireissä on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se alkaa voimistaa myrskyjä vasta pitkällä aikajänteellä.

Nyt hurjimpia myrskyjä on kuitenkin alettu kytkeä ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi alkusyksystä 2017 Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että lämpeneminen todennäköisesti rankensi elokuussa Houstonin hukuttaneen Harvey-myrskyn sateita.

Jotkut tutkijat ovat puhuneet kytköksistä jo vuosia.

Esimerkiksi Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Tärkein myrskyjä ruokkiva muutosvoima löytyy sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on mitattu jopa pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 12.9.2018.