Korjaaminen tulee yhä kalliimmaksi. On panostettava muuhun.





Tunne, että tekniikka huononee, saattaa osittain aiheutua korjausten kallistumisesta. Aikaisemmin vikoja oli helpompi sietää, kun huoltaminen oli suhteellisen yksinkertaista ja halpaa.

Korjaaminen on vaativaa käsityötä ja tulee siksi väistämättä yhä kalliimmaksi verrattuna uuden tuotteen valmistamiseen. Lähestymme tilannetta, jossa mitään autoa pienempää ei juuri kannata korjata.

Yksi ratkaisu on silloin tehdä koneita, jotka kestävät suunnitellun ajan ilman korjauksia.

Teollisuuden sisäisessä toiminnassa idea on tuttu. Monet yritykset, kuten autotehtaat, ovat pyrkineet eroon laadunvalvonta- ja korjausyksiköistä, jotka paikkaavat edellisen työvaiheen jälkiä. Yhdysvaltalainen laatuspesialisti Philip K. Crosby on esittänyt "kerralla valmiiksi" -periaatteen. Työ on tehtävä virheettömästi, ja mahdolliset virheet on tekijän itse korjattava niin, ettei seuraavaan vaiheeseen pääse viallisia tuotteita.
Sama toimintapa pitäisi siis saada siirretyksi käyttövaiheeseen.


Miten estää laitteiden väärä käyttö

Jos nollavirhevaatimus ulotetaan kulutukseen, on saatava tekniikkaa, jota on melkein mahdotonta käyttää väärin. Kuluttaja ei suostu opettelemaan hankalia käyttötapoja vaan mieluummin tekee jokaisen virheen, joka vain on tehtävissä.

Usein haukuttu elektroniikka tuo eräitä ratkaisuja. Työtehoseuran kotitalousosaston tutkija Arja Rytkönen luettelee ominaisuuksia, jotka jo lisäävät käyttövarmuutta. Jääkaappi piippaa, jos ovi on jäänyt auki. Kuivausrumpu ilmoittaa, kun vedenkeruuastia on täyttynyt tai nukkasihti ja kosteudentiivistin pitäisi puhdistaa. Astianpesukoneen merkkivalot varoittavat, että ei tule vettä tai että jätesiivilä on puhdistamatta. Kaikenlaiset koneet ilmoittavat vioistaan ainakin koodimuodossa.

Helkama Forsten tehdaspäällikkö Sauli Hakala lisää mielenkiintoisen esimerkin: - Pakastin tallentaa tiedon sähkökatkosta ja lämpötilasta; jos asukkaat ovat olleet lomalla, he näkevät, onko sisältö sulanut ja jäätynyt uudelleen.

Jos näin paljon tehdään jo nyt, uskallamme toivoa, että kodintekniikan käyttö helpottuu ja virhemahdollisuudet vähenevät. Käytettävyydestä puhutaan paljon enemmän kuin käyttöiästä. Keskusteluun on hyvä lisätä, että hyvä käytettävyys tuo myös lisää käyttöikää.


Kaikelle pitäisi määritellä käyttöikä

Yksi johtopäätös on niin ilmeinen, että rupeaa ihmetyttämään, miksi asiasta on puhuttu niin vähän: tulisiko tuotteille laskea ja ilmoittaa ihanteellinen käyttöikä?

Nykyään käyttöikätieto löytyy lähes yksinomaan sähkölampuista. Valmistajien markkinoinnissa käyttöikä korostuu harvoin. Esimerkiksi Epson kuitenkin mainostaa uutta mustetta, jolla tulostetut valokuvat säilyvät 200 vuotta, ja Leatherman markkinoi monitoimityökalua 25 vuoden takuulla.

Kunkin tuotteen ihanteellinen käyttöikä pitäisi etsiä tutkimuksilla, jotta saataisiin ikäsuosituksia. Nykyään erilaiset valistusmateriaalit antavat vain epämääräisiä ohjeita. Kuluttajavirasto julkaisee nettisivullaan oppaita, jotka kertovat muun muassa, että kuluttaja voi edistää ekotehokkuutta "pidentämällä hyödykkeiden käyttöikää".

Ilmeisesti iän kasvattamisessa on kuitenkin raja, jonka jälkeen ekotehokkuus alkaa laskea. Kaksikymmentä vuotta vanha auto on jo aika ekotehoton.


Liian pian ei kannata romuttaa

Raja tulee vastaan myös toisessa suunnassa. Energiankulutuksen korostaminen lähes ainoana ekotehokkuuden mittana on osaltaan yllyttänyt lyhentämään käyttöikää. Auto sopii jälleen esimerkiksi. Autojen romuttaminen kolmen tai viiden vuoden käytön jälkeen vähentäisi polttoaineenkulutusta, mutta romutuksen ja uusien autojen valmistamisen kustannukset söisivät edun.

Auton ihanteellista käyttöikää on tietenkin pohdittu. "Energiankulutuksen kannalta optimaalinen henkilöautojen kierrätysväli olisi noin 10 vuotta", kertoo autoalan järjestöjen julkaisu Vanha auto - uusi auto. Sen sijaan televisioiden, jääkaappien ja muun kodintekniikan suositeltavista kierrätysväleistä ei löydy suosituksia.

Käyttöiän vaihtelusta vaietaan kokonaan. On kiinnostavaa seurata, muuttuuko tilanne joskus. Ehkä joku tuottaja keksii hakea kilpailuetua todistamalla luotettavuutta ja tuotannon tasaisuutta. Ehkä saamme tulevaisuudessa lukea lamppupakkauksesta: "Käyttöikä 6 000 tuntia. Vain yksi lamppu miljoonasta poksahtaa sitä ennen."

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5249
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Lucid unet näen ehkä vähän samantyyppisenä kuin hypnoosin, niiden avulla voinee käsitellä asioita jotka eivät tule suoraan tietoisuuteen ja vaikuttaa siihen miten tietyt piirteet itsessään kokee. Mulla ne kuulu tiettyyn elämänvaiheeseen, olisinko ollut joku 25vuotias tjsp. Painajaisia oli, aika rajujakin jotka toistui samanlaisena lukuisia kertoja, pomppasin unissani sängyssä istumaan ja huusin ja uni vaan jatku ja jatku, näin päällekkäin unta ja todellisuutta. Kesti pitkään ennenkö uni lakkasi...
Lue kommentti