Toimittajan kotipölyä elektronimikroskoopissa. Kuva: Mikko Hannula
Toimittajan kotipölyä elektronimikroskoopissa. Kuva: Mikko Hannula

Villakoirien lähempi tarkastelu kertoo, mitä kotona on viime aikoina puuhattu. Katso video.

Se on ehtymätön luonnonvara. Sitä kertyy villakoirina sohvan alle, paksunevana mattona kirjahyllyn päälle ja ohuena suttuna ikkunoiden väliin. Sen voi imeä imuriin tai pyyhkiä mikrokuituliinaan, mutta muutaman päivän kuluttua se on jo tehnyt paluun.

Kyse on pölystä, ilmassa leijuvista kiinteistä hiukkasista, jotka hiljalleen laskeutuvat pinnoille. Mitä nämä hiukkaset ovat?

Vien omasta kotipölystäni näytteet Työterveyslaitoksen materiaali- ja hiukkastutkimustiimin erityisasiantuntijalle Heli Lallukalle. Hän katsoo niitä elektronimikroskoopilla ja kertoo, mitä näkee.

On paistettu ja remontoitu

Edellisestä pölyjen pyyhinnästä on viikko, mutta senkin päältä on jäänyt haaviin yhtä sun toista. Näytteessä on ainakin puuvillaa ja muita tekstiilikuituja. Ne ovat kotipölyn yleisimpiä ainesosia samoin kuin hilsehiukkaset ja paperikuidut. Lisäksi senkille on laskeutunut hiukan lentotuhkaa, Suomen yleisimmän ulkoilmahomeen Cladosporiumin itiöitä ja yksi hajonnut siitepölyhiukkanen havupuusta. Siivous on kuulemma onnistunut, koska hiukkasia ei ole enempää.

Kirjahyllyn päältä pölyjä ei ole putsattu yli vuoteen. Sieltä löytyy puukuitua, vuorivillaa ja kalsiittia – toisin sanoen rakennuspölyä. Se on luultavasti peräisin kesällä tehdystä kylpyhuoneremontista. Kirjahyllyn päällä majailee myös rasvapalleroita, jotka ovat leijailleet paistinpannulta keittiöstä. Keittiön kaapistojen päällä rasvaa on usein runsaasti, ja se kiinnittää pölyn ikäväksi tahmaksi.

Sohvan takaa olen saanut saaliiksi puuvillakuituja, lehtipuun siitepölyä, biotiittia ja muita ulkoa kulkeutuvia mineraalihiukkasia. Siellä on myös ruostetta ja keraamista pölyä, jolle ovat tyypillisiä pienet kuplat. Keraamiset hiukkaset lienevät perua kylpyhuoneremontissa särjetyistä kaakeleista. Siitepölyä ja kiviainesta on kuulemma runsaasti huonosti siivotuissa kodeissa. Tämän sohvan alusta on imuroitu säännöllisesti mutta ei näköjään kovin tarkasti.

Yläkerroksessa ja maalla erilaista

Kaikkiaan pölymme on tavanomaista puutarha-alueen yksikerroksisen kodin pölyä. Kivikaupungin ylimmän kerroksen asunnoissa pölyn koostumus on usein köyhempi. Hiekka ja siitepöly eivät kantaudu sinne yhtä helposti.

Maalaistaloista sen sijaan löytyy elävämpää pölyä. Niihin asukkaat kantavat mukanaan multaa ja kotieläinten mikrobirakenteita. Hyksin iho- ja allergiasairaalan tutkijan Leena von Hertzenin mukaan mikrobipitoinen pöly on hyväksi terveydelle. Se koulii ihmisen immuunijärjestelmää ja vähentää allergioita.

Kannattaako imuroida ahkerasti, jos pöly on kerran hyväksi? Von Hertzen sanoo, että viikkosiivous on paikallaan, kunhan siinä ei ylenpalttisesti käytä mikrobeja tappavia desinfiointiaineita. 

Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2012

Ihmiset kokevat monenlaista outoa ilman, että heidän mielenterveytensä olisi uhattuna. Uusi kirja esittelee ja selittää näitä kokemuksia.

Peräti miljoonia amerikkalaisia joutui ufojen sieppaamiksi 1990-luvulla, pääteltiin erään kyselytutkimuksen perusteella pääteltiin.

Usein uhrin makuuhuoneeseen tunkeutui vieraita olentoja, jotka tekivät hänet ensin toimintakyvyttömäksi. Sitten hänet lennätettiin katon läpi avaruusalukseen.

Ufosieppausten vyörystä kertoo Helsingin Sanomien haastattelema psykologian tutkija Jukka Häkkinen kirjassaan Outojen kokemusten psykologia (Docendo 2018). Leipätyökseen Häkkinen tutkii näkemistä Helsingin yliopistossa.

Uusi kirja näyttää, miten ihmismieli loihtii esiin kokemuksia, joita monet pitävät selittämättöminä tai yliluonnollisina.

Sieppaukset avaruusalukseen ovat modernia jatkoa sille, mitä ihmiset ovat kokeneet maailman sivu. Ennen vanhaan makuuhuoneeseen eivät tunkeutuneet harmaat isopäiset avaruusolennot, vaan pelottavat vieraat olivat demoneja, keijukaisia, noitia tai vampyyreja.

”Mielenkiintoista on, että nyt ufosieppaukset ovat kokonaan loppuneet”, Häkkinen sanoo.

Ne olivat 1990-luvulla kulttuurinen ilmiö, joka liittyi scifitarinoihin. Yhdysvalloissa niiden kokijat olivat nähneet scifisarjoja ja -elokuvia, joissa oli isopäisiä, ihmiskokeita tekeviä olentoja.

Makuuhuonevierailujen ja sieppausten takana näyttää Häkkisen mukaan olevan unihalvaus.

Unihalvauksessa siirtymä uni- ja valvetilan välillä häiriintyy. Ihminen on tavallaan sekä hereillä että unessa, selittää Häkkinen kirjassaan. Unen hahmot astuvat valvetodellisuuden päälle.

Halvaantumisen kokemus syntyy siitä, että unen aikana aivojen liikekäskyt eivät pääse etenemään lihaksiin. Tämä lihaslama estää kokijaa liikkumasta.

Unihalvauksen aikana ihmiset näkevät usein harhoja tunkeilijoista. Yleisiä ovat myös tasapainoaistin hallusinaatiot: keinumisen, putoamisen, kohoamisen ja kehostapoistumisen kokemukset. Tällaisella matkalla ufojen sieppaamat ovat mahdollisesti olleet.

Sieppauskokemusten lisäksi Häkkinen esittelee kirjassaan kehostapoistumis- ja kuolemanrajakokemuksia, enneunia, telepatiaa, déjà -vu -ilmiöitä ja synestesiaa ja selittää, miten tällaiset aivojen jekut syntyvät.

Kysely

Mitä outoa olet kokenut?

Laulettu sana kuului puhuttua paremmin ja pidemmälle.

Koulujen lukukausi lähestyy loppuaan. Pian tulevat ne ajat, jolloin taas kerran pähkäillään, sopiiko päättäjäisissä laulaa suvivirttä vai ei.

Aiempien vuosien kädenvääntö on osoittanut, että virttä voivat iloisin mielin ja henkisesti häiriintymättä laulaa muutkin kuin luterilaista uskoa tunnustavat. Yhdessä laulaminen vahvistaa yhteistä tunnekokemusta enemmän kuin juhlapuheen kuuntelu.

Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa virrellä tarkoitetaan yleensä kirkolliskokouksen hyväksymää hengellistä yhteislaulua, mutta tämä ei ole virsi-sanan vanhin eikä ainoa merkitys.

Virsi on alkanut vakiintua tietynlaisen kirkkolaulun nimitykseksi vasta luterilaisen reformaation myötä.

Reformaation ohjelmaan kuului seurakunnan ottaminen mukaan jumalanpalveluksiin aktiivisesti virsiä laulamalla. Sitä ennen laulusta olivat huolehtineet papit ja heidän koulutetut avustajansa. Muutoksesta seurasi epäilemättä kirkkomusiikin tason dramaattinen lasku, ainakin väliaikaisesti.

Virsi-sana on esihistoriallisella ajalla saatu balttilainen laina, joka alun perin lienee tarkoittanut sanaa tai puhetta. Suomalaisessa kansankulttuurissa virsi on ollut pitkän kertovan runon nimitys. Kalevalan henkilögalleriaan kuuluu virsikäs eli runsaasti runoja taitava Vipunen, ja hänen muistissaan olevaa runovarastoa nimitetään sanaiseksi arkuksi tai virsilippaaksi.

Pitkiä runomuotoisia kertomuksia on tyypillisesti esitetty laulamalla. Laulettu sana kuuluu paremmin ja kauemmas kuin puhuttu. Sävelmä ja kalevalainen runomitta antavat sisällölle muodon, joka on helpompi muistaa ja toistaa kuin vapaa puhe.

Suvivirrelle antaa erityistä viehätystä sanan alkuosa suvi. Se on ikivanha kesää merkitsevä perintösana, jota on käytetty länsimurteissa, mutta nykyään se tuntuu runolliselta ja ylätyyliseltä, kun se on yleiskielessä jo aikoja sitten korvattu itämurteista poimitulla kesä-sanalla. Virressä vaikutelmaa tehostaa vielä alkusointuinen sanayhdistelmä suvi suloinen.

Muissakin tapauksissa suvi on tehokas tunnelman luoja. Suvisunnuntai on autuaan rauhallinen ja kaunis. Suvituuli on lempeä ja lauha, suvipäivä lämmin ja suviyö romanttinen. Kesän alkaessa suunnitellaan proosallisesti aikatauluja ja lasketaan rahoja, mutta suven kynnyksellä haaveillaan tulevan suven parhaista hetkistä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2018