Ensin hullaantui Englanti, sitten Amerikka ja lopulta myös pieni Suomi.





Keski-Euroopan läpimurtonsa naamiaiset tekivät 1720-luvun alun Englannissa, kun sveitsiläissyntyinen kreivi J. J. Heidegger toi naamiaiset Venetsian-tuliaisinaan Lontooseen. Jo ensimmäinen masquerade veti tuhansia juhlijoita, ja naamiaisista tuli nopeasti kaiken kansan viihdettä.

Myös muu maa otti naamiaiset avosylin vastaan. Räjähdysmäistä suosiota selittää se, että naamiaisista tuli osa uuden kapitalistisen maailman nopeasti kehittyvää viihdeteollisutta, arvioi ilmiötä tutkinut Terry Castle kirjassaan Masquerade and Civilization. Castlen mukaan villityksen leviämistä edistivät mehukkaat juorut ja asujen ja tapahtumien kuvaukset, jotka täyttivät vakavienkin sanomalehtien seurapiiripalstat, mutta hänkin korostaa, että menestyksen kulmakivi oli ikiaikaisen karnevaaliperinteen viehätys.


Uusi maailma oppii huvit

Brittien siirtomaahallinnon mukana naamiaistapa levisi Yhdysvaltoihin ja jäi amerikkalaisten huvitukseksi senkin jälkeen, kun siirtokunnat 1776 itsenäistyivät. Yhdysvalloissa naamiaiset muuntuivat leikiksi, jossa tarkoitus oli arvata naamioidun henkilöllisyys. Siksi lehdet sielläkin seurasivat seurapiirien naamiaisia innokkaasti ja julkaisivat uteliaille lukijoilleen osallistujista "niin täydellisiä luetteloita kuin mahdollista".

Siirtomaaisäntien mukana naamiaisharrastus juurtui myös Väli- ja Etelä-Amerikkaan. Sikäläiset karnevaalit huipentuvat vanhan Venetsian tavoin mardi grasiin eli laskiaistiistaihin, joka alkuperäisen nimensä rasvatiistain mukaan on suuren syöpöttelyn, juopottelun ja juhlinnan hetki ennen seuraavana päivänä alkavaa, pääsiäiseen jatkuvaa paastonaikaa.


Naamiaismurha naapurissa

Venetsian naamiaishuvien lakatessa naamioleikit olivat ehtineet jo Ruotsiin asti - kohtalokkain seurauksin, jotka saattoivat säätää Suomenkin tulevaisuutta.

Kuningas Kustaa III murhattiin järjestämissään Tukholman oopperan naamiaisissa 1792. Turhautuneiden aatelismiesten salaliiton edustaja Jacob Johan Anckarström ampui kuningasta selkään lähietäisyydeltä.

Kustaa III:ta seurasi hänen alaikäinen poikansa Kustaa IV Aadolf, jonka sotilaallista ja poliittista kyvyttömyyttä pidetään pääsyynä siihen, että Ruotsi menetti Suomen Venäjälle vuosien 1808-1809 sodassa. Vaikka kuningasta oli useasti varoitettu Venäjän hyökkäysaikeista, hän ryhmitti armeijan pääjoukot Tanskan rajalle. Jos loistava valtiomies Kustaa III olisi ollut vallassa, hän tuskin olisi laiminlyönyt Suomen puolustusta.


Meillä innostuivat opiskelijat

Suomen kamaralle naamiaiset ylsivät vasta itsenäisyyden alla. Niitä järjesti varsinkin akateeminen nuoriso Helsingin keskustan ravintoloissa ja Vanhassa ja Uudessa ylioppilastalossa - perinteisen riehakkaasti, sillä juhlia paheksuttiin niin juopottelusta kuin katunaisista.

Taideteollisen korkeakoulun Ateneum Maskeradin perinnettä jatkaa yhä korkeakoulun ylioppilaskunta, mutta nykyisin naamiaisia järjestävät myös koulut, työpaikat, hyväntekeväisyysjärjestöt ja kaupalliset naamiaisyritykset.



Hannu Pesonen on ulkomaanaiheisiin erikoistunut vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Halloween palautti ytimen


Useimmissa nykynaamiaisissa pääpaino on ilakoivilla, värikkäillä puvuilla, ei tunnistamattomuudella. Poikkeuksen tekee halloween, joka käytti maailmanvalloituksensa ponnahduslautana Yhdysvaltoja.

Irlantilaisten ja skotlantilaisten siirtolaisten Yhdysvaltoihin viemä kurpitsajuhla on palannut Eurooppaan värikkäänä lasten - ja yhä enemmän myös aikuisten - naamiaiskarnevaalina. Vampyyrit, kummitukset, noidat ja luurangot lietsovat ihanaa kauhutunnelmaa.

Halloween-asuissa piilee naamiaisten syvin tarkoitus: henkilöllisyyden kätkevä naamiaispuku tekee hyvää. Se päällään voi tuntea itsensä rohkeaksi ja hyväksytyksi ja vapauttaa itsestään piirteitä, joita tahtoisi arjessakin tuoda esiin. Mahdollisuus nauttia arvoituksellisuudestaan, omasta salaisuudestaan, on yhä naamiaisten suola.