Osa näytöistä vaatii ihoa, toisille kynsikin kelpaa.

Ostin kesällä ensimmäisen kosketusnäytöllisen puhelimeni, Nokian N97:n. Ensimmäisten viikkojen aikana en saanut sillä tehdyksi paljonkaan, koska nakkisormillani oli mahdotonta osua juuri oikeaan kohtaan näytössä. Yleensä se rekisteröi kosketukseni vähän alemmaksi kuin tarkoitin.Sitten keksin. Nokialaistahan voi operoida kynnellä! Kynnenkärki kohdistuu paljon tarkemmin kuin sormenpää. Kuinka en tullut tätä heti ajatelleeksi?Ehkä siksi, ettei ole mitenkään itsestään selvää, että kosketusnäyttö tunnistaa kynnen tai kynän.

Monissa kännyköissä on niin sanottu kapasitiivinen kosketusnäyttö. Sellainen reagoi vain paljaaseen sormen ihoon tai muuhun sähköä johtavaan kappaleeseen. Nokia sitä vastoin suosii puhelimissaan resistiivistä kosketusnäyttöä. Sitä voi käyttää sormikkaalla tai vaikkapa vesitiiviin pussukan läpi. Ominaisuus on ehkä turha kaupungissa, mutta esimerkiksi vesillä liikkuja tai sateessa ulkoilija osaa arvostaa sitä.

Virta alkaa kulkea

Resistiivinen kosketusnäyttö rekisteröi painalluksen vähän samaan tapaan kuin mikä tahansa puhelimen näppäin. Näytön pinnalla on kaksi sähköä johtavaa, läpinäkyvää ja joustavaa kalvoa, joiden väliin jää eristävä rako. Painallus sormella tai kynällä saa päällimmäisen kalvon koskettamaan alempaa, jolloin sähkövirta pääsee kulkemaan kalvosta toiseen. Näyttölaite päättelee koordinaatit sähkövirran voimakkuudesta.Resistiivinen näyttö on etenkin uutena varsin tarkka. Kalvojen välissä on eristäviä pisteitä, joiden ansiosta kalvot koskettavat painettaessa toisiaan vain pieneltä alueel­ta. Koordinaattilukemat kuitenkin muuttuvat vuosien varrella epätarkemmiksi, kun pinta kuluu.

Tai sähkökenttä muuttuu

Kapasitiiviset kosketusnäytöt ovat yleistyneet varsinkin sen jälkeen, kun Apple toi markkinoille ensimmäisen iPhonensa. Tällaisessa näytössä on vain yksi sähköä johtavasta aineesta ja eristekerroksesta koostuva pintakalvo. Sormi koskettaa sitä eristeen puolelta.Koska iho johtaa sähköä, kosketus muuttaa sähkökenttää näytön pinnalla. Anturit laitteen kulmissa mittaavat niin sanotun kapasitanssin muutoksen, ja siitä laite päättelee kosketuskohdan.Kehittyneimmät versiot, projisoidut kapasitiiviset näytöt, osaavat mitata kapasitanssin joka kohdasta ja tunnistaa samanaikaisia kosketuksia. Tällaista laitetta voi käyttää kahden sormen erilaisilla eleillä. Projisoitu kapasitiivinen näyttö toimii myös hansikkaan läpi.

Makuasia, kumpi kivampi

Kapasitiivinen näyttö reagoi sormenpään kevyeenkin kosketukseen ja tekee sen nopeammin kuin resistiivinen näyttö. Siksi kapasitiivinen näyttö on monien mielestä miellyttävämpi – mutta kyse on myös makuasiasta. Paljon merkitsee se, mihin käyttäjä on tottunut edellisessä puhelimessaan.Tulevaisuudessa kosketusnäytöt saattavat yhdistää näitä tekniikoita. Aivan uusiakin lähestymistapoja on kokeiltu. Esimerkiksi Nokia on tuonut julki tekniikan, jolla kännykän kamera tekee mistä tahansa televisiosta ”kosketusnäytön”. Siinä kännykkä yhdistetään kaapelilla tv-ruutuun, joka esittää näytön sisällön. Samalla kännykkä kuvaa ruutua ja sen edustaa. Kun käyttäjä liikuttelee kättään sopivasti ruudun edessä, kamera havaitsee toiminnan ja kännykkä tulkitsee eleen klikkaukseksi. Fyysistä kosketusta ei edes tarvita.

Marko Hamilo on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Julkaistu Tiede -lehdessä 11/2010

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25795
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.