Virheitä ei kannata hävetä tai pelätä. Niistä pitäisi jopa iloita.

Teksti: Mikko Puttonen

Virheitä ei kannata hävetä tai pelätä. Niistä pitäisi jopa iloita.

Julkaistu Tiede -lehdessä 2/2011.Ihmiselämän alkutaival on yhtä mokaamista. Kengät menevät päiväkotiin lähtiessä aina vääriin jalkoihin, sanat pullahtavat suusta miten sattuu, käsitykset maailmanmenosta kompastelevat pahan kerran. Lasten onneksi kaikki tuo erehtyminen on aikuisten mielestä yksinomaan hellyttävää. Se on vain sovinnaisuuksista puhtaan mielen luovuutta. Koulussa virheet muuttuvat totisemmiksi, niistä saa punakynämerkintöjä. Kun englannintunnilla kirjoittaa liitutaululle käännöslauseen ja se menee pieleen, häpeää todistaa monipäinen luokka.

Pelko vallitsee koulussaEpäonnistumisen ja virheiden pelko onkin koulussa yllättävän yleistä. Kun Helsingin yliopiston empiirisen kasvatustieteen professori Markku Niemivirta selvitti nuorten ja lasten asennoitumista oppimiseen ja koulutyöhön, hän havahtui siihen, että jopa joka kolmas koululainen yrittää aktiivisesti vältellä epäonnistumista. Toiset heistä haluavat lähinnä pärjätä paremmin kuin muut, toiset taas keskittyvät siihen, et¬teivät pärjäisi luokkakavereita huonommin. Molemmat karttelevat virheitä.– Jotkut heistä saattavat menestyä koulussa paremmin kuin muut, mutta se tapahtuu harvoin ilman kylkiäisiä. Usein se näkyy uupumuksena, ahdistuksena ja masennusoireiden lisääntymisenä pitkällä aikavälillä, Niemivirta kertoo.– Meillä on aika suoritushakuinen koulu, jossa oppilaita koko ajan mitataan ja suhteutetaan toisiinsa, mikä myös ruokkii epäonnistumisen pelkoa.

Virheet opettavatVirheitä ei kuitenkaan kannata hävetä eikä pelätä. Niistä voisi jopa iloita. Virheen tunnistamisen ansiota saamme tietoa, miten voimme parantaa ja hienosäätää toimintaamme. Kyky oppia virheistä on auttanut ihmislajia selviämään hengissä ja täyttämään maan. Virheistä piittaamaton eliö ei pitkälle pötki. Aivojen virheentunnistus onkin salamannopeaa. Tutkijat ovat paikantaneet aivokuoresta alueen, jonka hermosolut vilkastuvat aina, kun ihminen huomaa mokansa. Error, error -hälytys alkaa jo 40 millisekuntia eli sekunnin tuhannesosaa virhesuorituksen jälkeen. Hieman myöhemmin seuraa tunnereaktio, joka kohdistuu virheen ikäviin seuraamuksiin: ärtymystä, turhautumista, kiroilua ja kulmien kurtistelua. Töppääminen muuttaa myös ihon sähkönjohtavuutta ja sydämen lyöntitiheyttä. Mokan jälkeisellä turhautumisella on tärkeä tehtävänsä. Sen ansiosta virhettä ei huvita toistaa, ihminen valpastuu ja suoriutuu paremmin seuraavalla kerralla.

Yksi nolostuu, toinen eiEroamme toisistamme siinä, miten suhtaudumme virheisiimme. Jokainen on tavannut ihmisiä, jotka nolostuvat tavattomasti, kun ”suvereenin” sijasta suusta lipsahtaa ”suveneeri”, ja niitä, jotka vain porhaltavat eteenpäin lipsahduksista piittaamatta. Yksilölliset erot virheherkkyydessä näkyivät myös aivoissa, kun Niemivirta työtovereineen vertaisi virheherkkien ja virheisiin rennosti suhtautuvien ihmisten aivotoimintaa. Virhe- tai konfliktitilanteiden käsittelyyn liittyvät aivoalueet toimivat vilkkaimmin niillä, jotka oman arvionsa mukaan olivat herkkiä epäonnistumiselle. – Heillä aivot eivät tuota vain hälytystilaa, että hei, mä tein virheen, täytyy keskittyä paremmin, vaan alkavatkin tuottaa ahdistusta: apua, mä vaan sössin, Niemivirta kuvailee.

Julkisuus ahdistaaVirheiden pelko ei välttämättä johda virheisiin. Lievä stressi saattaa parantaa suoritusta, koska se tekee ihmisestä tarkkaavaisemman. — Vaikutus riippuu tilanteestakin. Mitä selvemmin on muiden arvioitavana ja mitä julkisempi suoritus on, sitä enemmän häiritsevät ajatukset ja ahdistus alkavat vyöryä päälle. Vakavammat seuraukset jatkuvasta epäonnistumisen pelosta kehkeytyvät ajan myötä, arvelee Niemivirta. – Jos olemme jatkuvasti paineen ja ahdistuksen tilassa, pitkällä aikavälillä oppimiskyky ja kiinnostus heikkenevät. Tätä me näemme koulussa.Epäonnistumista välttelevät oppilaat tuppaavat Niemivirran mukaan lukemaan opintomenestyksen pikemmin kykyjen kuin ahkeruuden ansioksi. Siten virhekin viestii heille siitä, että asianomainen itse on kehno, eikä siitä, että hän voisi yrittää enemmän. He myös luovuttavat herkemmin.

Vertailua vähemmäksiElämä virheiden kanssa olisi tutkijan mielestä helpompaa, jos yletöntä arviointia höllennettäisiin. Niin koulussa kuin työelämässä vertailua muihin tulisi siirtää syrjemmälle. Virheestä annettu palaute toimii parhaiten, kun se on yksilöllistä ja kohdistuu tehtävästä suoriutumiseen eikä leimaa virheen tekijää huonoksi.Luovuusgurut kertovat, että luovassa työyhteisössä pitää suvaita virheitä. Miten muuten ihmiset uskaltaisivat kokeilla jotakin uutta? Uuden tavoitteluun sisältyy aina epäonnistumisen riski.

Kuinka sinä reagoit?

Omiin mokiinsa voi suhtautua monin tavoin. Sopiiko jokin näistä sinuun? Suurpiirteinen: toteaa, että tekevälle sattuu ja rapatessa roiskuu. Ironinen: huomaa omat virheensä ennen muita ja nauraa itselleen ennen kuin muut alkavat virnuilla. Hyökkäävä: suuttuu ja alkaa syyttää muita näiden virheistä, sillä hyökkäys on paras puolustus. Värikäs: punastuu ja jähmettyy paikalleen tuppisuuksi. Vikkelä: on kuin virhettä ei olisi tapahtunutkaan ja vaihtaa nopeasti puheenaihetta.Perustyyppi: toteaa virheen ja ottaa siitä opiksi.

Ennen oli sivakat ja porkat

Lunta on tänä talvena riittänyt. Upottavien hankien keskellä ymmärtää hyvin, että sukset on keksitty jo kivikaudella. Eihän muinainen metsästäjä ole voinut jäädä kotaan riutumaan koko talveksi. Myös suomalaisten hiihtoperinne näyttää juontuvan kantauralista, sillä suksi-sanalla on vastineita itämerensuomesta samojediin. Vanhimmalla suksilöydölläkin on ikää yli 5 000 vuotta.

Suksia nimitetään leikillisesti sivakoiksi. Tämä saamelainen laina on monissa murteissa tarkoittanut epäparisten suksien lyhyempää suksea eli kalhua.  Se oli oikeassa jalassa, ja sillä potkittiin vauhtia. Vasemmassa jalassa oli pitkä liukumasuksi, lyly. Se on saanut nimensä valmistusmateriaalista. Vanha perintösana lyly on tarkoittanut luonnonkäyrän havupuun selkäpuolelle muodostunutta kovaa puuainesta, joka oli omiaan suksen tai reenjalaksen tekoon.

Hiihtämiseen tarvitaan myös käsivoimia. Sanahistorian perusteella alkuperäinen apuväline on ollut seipään tapainen monitoimityökalu sauva. Etenkin lounaismurteissa sen on myöhemmin syrjäyttänyt ruotsista lainattu keppi. Hämäläismurteissa on alettu suosia skandinaavisperäistä porkkaa. Se on alkuaan merkinnyt kiekkopäistä sauvaa, jolla on polskutettu vettä ja säikytelty kaloja pyydykseen.

Jotta suksi ei hiihtäessä karkaa, se on kiinnitettävä jalkaan. Perinteinen nimitys suksen jalansijalle on saamelaisperäiseksi arveltu päläs. Tämä on nykysuomalaisille tuttu vain Kalevalan vertauskuvallisesta sanonnasta päästä pälkähästä.  Sitä käytti Joukahainen, jonka Väinämöinen oli laulanut leukaa myöten suohon. Asiayhteyden perusteella sana on tulkittu tukalan paikan nimitykseksi.Jalka on kiinnitetty pälkääseen nahka- tai vitsaslenkillä, jonka vanha nimitys on alkuperältään hämärä mäystin. Nykyään koko kiinnityssysteemiin viitataan sitoa-verbistä johdetulla side-sanalla. Johdos on sinänsä vanha, mutta suksiterminä nuori ja kirjakielinen. 1900-luvun alkupuolella puhuttiin selvyyden vuoksi hiihtositeistä tai suksisiteistä, kun rotanloukku- ja Voitto-siteet olivat uusinta uutta.

Kaisa Häkkinen Kirjoittaja on suomen kielen professori Turun yliopistossa.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25799
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1194
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.