Käyttäytymisemme juuret näkyvät näissä eläimissä, selittää maailmankuulu primatologi.


TEKSTI:Anneli Airaksinen

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisältö jatkuu mainoksen alla

  Frans de Waal:


Moraali ja politikointi ovat tuttuja ihmisapinoille.


Käyttäytymisemme juuret näkyvät näissä eläimissä,
selittää maailmankuulu primatologi.

Julkaistu Tiede-lehdessä

2/2002

Harva tutkijakaan oivaltaa, miten käsityksemme eläimistä on mullistunut kolmenkymmenen viime vuoden aikana, huomauttaa Frans de Waal. Hollantilaissyntyinen Atlantan yliopiston etologian professori on yksi maailman johtavista primatologeista eli kädellisten tutkijoista ja eläintutkimuksen uuden aallon keulakuvista.

- Kun Jane Goodall 30 vuotta sitten kuvaili luonnonvaraisia simpansseja persooniksi, kollegat ryöpyttivät häntä. Niiden moraalisuuteen viittaaminen olisi leimattu täysin epätieteelliseksi haihatteluksi.

20 vuotta sitten de Waal itse julkaisi kiistellyn teoksen kädellisten "rauhan solmimisesta". Avoimesti antropomorfistisen käsitteen käyttö tieteellisessä julkaisussa herätti ankaraa vastustusta. Polemiikista huolimatta de Waal on jatkanut tutkimuksia, joiden tulokset kyseenalaistavat Aristoteleelta perityn kahtiajaon ihmisiin ja eläimiin.

- Ihmisapinoiden käyttäytymisen perusta on sama kuin ihmisen siitä yksinkertaisesta syystä, että Homo sapiens eriytyi muista ihmisapinoista vain viisi miljoonaa vuotta sitten. Lajien evoluutiossa se on lyhyt aika.

De Waal esittää, että muun muassa ihmisen moraalisuuden perustana olevat tunteet ja kognitiiviset kyvyt olivat olemassa jo ennen kuin lajimme ilmaantui maapallolle.

Mitä taipumuksia ja kykyjä moraalisuus sitten edellyttää?

- Moraali vaatii kykyä samastua toiseen ja tuntea myötätuntoa sekä toimia vastavuoroisesti. Pitää ymmärtää antaminen, vaihtaminen ja kostaminen sekä yhteisön hyvä. Näissä asioissa muutkin kädelliset kuin ihminen ovat vaikuttavan älykkäitä, vaikkeivat ne yhdistelekään tietoa samoin kuin me.

- Meidän ja niiden käyttäytyminen ei ole identtistä, mutta samankaltaista se on. Tutkimuksessa on hedelmällisempää keskittyä näihin samankaltaisuuksiin kuin painottaa eroja.

- Mieleeni tulee Chicagon eläintarhan Binti-gorillan tapaus neljä vuotta sitten. Tämä gorillanaaras haki turvaan ja elvytti pikkulapsen, joka putosi kuuden metrin korkeudesta sen aitaukseen. Osa tutkijoista väitti, että Bintin käytös johtui äidinvaiston harhautumisesta. Sekoittaisiko noin älykäs eläin oman lajinsa poikasen vaaleatukkaiseen, punapaitaiseen ihmislapseen? Sitä paitsi Bintillä oli oma poikanen selässään.

- Evoluutio-opin kannalta Bintin hyväntahtoisuus selittyy aivan samoin kuin meidän vastaava käyttäytymisemme.

Jotkut tutkijat puhuvat simpanssien "konfliktinjälkeisestä vuorovaikutuksesta, johon liittyy suiden kosketus". Te puhutte "sovinnon suudelmasta". Eikö tämä ole ihmismäistämistä?

- Ihmisapinoiden aistimaailma on hyvin samankaltainen kuin ihmisen. Niitä tutkiessaan ei yksinkertaisesti voi välttyä paljon parjatulta antropomorfismilta. Itse asiassa se on oiva väline niiden käyttäytymisen ymmärtämiseen. Esimerkiksi sellaiset avoimen antropomorfistiset termit kuin "sovinto" ja "lohdutus" kuvaavat hyvin tiettyjä tyypillisiä käyttäytymistapoja.

- Vastaavasti anekdooteilla on paikkansa eläintutkimuksessa. Joskus ne kiteyttävät mutkikkaita sosiaalisia tilanteita, joita olisi muuten vaikea kuvailla ymmärrettävästi.

- Ihmisapinat muun muassa huijaavat toisiaan. Olen lukemattomia kertoja nähnyt, kuinka ne pyyhkivät jonkin paljastavan ilmeen kasvoiltaan ja bluffaavat näin kumppaneitaan. Esimerkiksi kun alempiarvoiset urokset parittelevat naaraiden kanssa luvattomasti, ne hankkiutuvat salaisiin kohtauspaikkoihin. Kerran näin, kuinka johtajauros yllätti tällaisen salaparin. Hätääntynyt alempiarvoinen uros peitti nopeasti peniksensä käsillään.

- Varta vasten järjestetyissä kokeissa huijauksista on vaikea saada näyttöä, koska ne ovat kuitenkin poikkeustilanteita. Tämä ei kuitenkaan mitätöi niiden olemassaoloa. Eräs kollegani kiteytti asian kysymällä, oliko kenelläkään kokeellista näyttöä ihmishallitsijoiden petoksista. Hän kun oli kuullut niistä vain anekdootteja.

Onko simpansseilla mielikuvitusta?

- Lukuisat havainnot viittaavat siihen, että ne osaavat kuvitella tulevaa. Esimerkiksi Hollannin Arnheimin eläintarhassa laumanjohtajaksi pyrkinyt Luit innostui yhtäkkiä tammipuista. Simpanssit pitävät niiden lehdistä mutteivät sähköaidan takia yllä niihin. Luit keksi käyttää kuollutta oksaa tikkaana. Sitten se pudotteli lehtiä muille simpansseille, jopa kilpailijoilleen. Tämä toistui. Vaikutti siltä, että se yritti anteliaisuudella kiinnittää muiden huomion itseensä. Myös erään villin johtajauroksen on havaittu "lahjovan" mahdollisia liittolaisia jakamalla lihaa.

Uusin teoksenne, ranskaksi julkaistu "Kun simpanssit juovat teetä" käsittelee eläinten kulttuuria. Eikö kulttuuria yleisesti pidetä ihmisen erityisominaisuutena?

- Sosiaalitieteissä kulttuuri rajataan yleensä ihmis- ja tekniikkakeskeisesti. Moni eläinlaji kuitenkin yltää kulttuuriin, jos se määritellään ei-synnynnäisen käyttäytymisen välittymiseksi sukupolvelta toiselle. Näin määritteli alan pioneeri, japanilainen Kinji Imanishi. Mitä pidempi jonkin sosiaalisen lajin poikasaika on, sitä varmemmin sillä esiintyy kulttuuria.

- Muun muassa valaiden kausittain ja alueittain vaihtuvaa laulua voidaan pitää kulttuuri-ilmiönä. Sama pätee kymmeniin lintulajeihin. Esimerkiksi eri seuduilla asuvat varikset eivät ymmärrä toistensa varoitushuutoja.

- Kädelliset voivat sukupolvesta toiseen toistaa jotakin hyödyttömältä vaikuttavaa tapaa, kuten sadetanssia tai vaikka kivien hankaamista toisiaan vasten. Tällainen kulttuurin siirto kuitenkin vahvistaa yhteisön yhteenkuuluvuutta.

- Ihmiskulttuurin juuret ulottuvat siis kauas evoluutiohistoriaan. Tähänastiset eläinten kulttuurin tutkimukset ovat paljastaneet vasta jäävuoren huipun.

Anneli Airaksinen on Ranskassa työskentelevä vapaa toimittaja.

De Waalin monista kirjoista on suomennettu yksi: Hyväluontoinen (Terra Cognita 2000). Ehkä tunnetuin on Chimpanzee politics (The Johns Hopkins University Press 1989). Tree of origin: What primate behavior can tell us about human social evolution (Harvard University Press 2001) on hänen toimittamansa tuore kooste.


Sisältö jatkuu mainoksen alla