Kuva Shutterstock.
Kuva Shutterstock.
Taaperotkin  kärsivät nähdessään toisen kärsimystä. Toisin sanoen he tuntevat myötätuntoa. Kuva Shutterstock.
Taaperotkin kärsivät nähdessään toisen kärsimystä. Toisin sanoen he tuntevat myötätuntoa. Kuva Shutterstock.
Välittämisen refleksin voi herättää myös hirmumyrskyn uhrien hätä maailman toisella puolella. Kuva Lehtikuva.
Välittämisen refleksin voi herättää myös hirmumyrskyn uhrien hätä maailman toisella puolella. Kuva Lehtikuva.
Kivikautinen heimojen kilpailu jätti meihin vahvan jäljen. Nyt jääkiekko sytyttää me-hengen. Kuva Lehtikuva.
Kivikautinen heimojen kilpailu jätti meihin vahvan jäljen. Nyt jääkiekko sytyttää me-hengen. Kuva Lehtikuva.
Yhdysvalloissa pystytään ainakin ajoittain luomaan yli 300 miljoonan ihmisen yhteenkuuluvuus. Kuva Lehtikuva.
Yhdysvalloissa pystytään ainakin ajoittain luomaan yli 300 miljoonan ihmisen yhteenkuuluvuus. Kuva Lehtikuva.
Mitä jos kuvassa olisi sisarukset? Useimpien katsojien ensireaktio olisi inho ja paheksunta. Hetken harkinta usein lieventää moraalista tuomiota. Kuva Shutterstock.
Mitä jos kuvassa olisi sisarukset? Useimpien katsojien ensireaktio olisi inho ja paheksunta. Hetken harkinta usein lieventää moraalista tuomiota. Kuva Shutterstock.

Käsityksemme hyvästä, pahasta ja reilusta periytyvät kaukaa. Silti moraali ei ole valmis.

Kaksi kapusiini­apinaa kyykistelee vierekkäisissä häkeissä. Kohta ne saavat purtavaa. Hoitajalla on tuomisinaan kurkkua sekä todellista herkkua, viinirypäleitä. Kun apina ojentaa hoitajalle kiven, se saa vastikkeeksi palan kurkkua tai rypäleen.

Homma ei mene ihan reilusti. Toinen apina saa kivipolettia vastaan viinirypäleen, toinen taas saa kerta toisensa jälkeen käteensä vaivaisen kurkunpalan. Tilanne ei todellakaan tyydytä vähemmälle jäävää apinaa. Sekin haluaa rypäleen! Eläin koputtaa maksuvälineenä toimivaa kiveä häkin seinään kuin testatakseen, mikä siinä on vikana. Kun hoitaja antaa aina vain kurkun, tyytymätön apina viskaa vihannekset menemään ja ravistelee häkkinsä seinää. Käytöksellään se huutaa: ei käy!

– Tämä on Wall Streetin valtausliike,­ murjaisee kapusiinivideon esittäjä, maa­ilmankuulu kädellistutkija Frans de Waal.

Suomeenkin levinneet Occupy-protestit keräsivät ihmisiä kaduille vastustamaan eriarvoisuutta. Kapusiiniapinaa risoi, kun naapuri sai parempaa ruokaa. Valtausliikkeen väkeä korvensi se, että varallisuus kasautuu pienelle joukolle rikkaita ja enemmistölle jää rippeet. Epäreiluuden kokemus syö niin ihmistä kuin hänen serkkujaan.

Kaksi moraalin peruspilaria, vastavuoroisuus ja myötätunto, toimivat de Waalin mukaan myös eläinkunnassa. Simpanssi auttaa kaveriaan, vaikkei saa siitä heti itselleen hyöytä. Ennen pitkää se voi kuitenkin turvautua toisen apuun.

Eläimet tekevät vastapalveluksia siinä kuin ihmisetkin, ja ne ovat yhtä lailla herkkiä lajitoverin puutteelle tai kärsimykselle. Niilläkin on jonkinlainen taju tasapuolisesta kohtelusta ja oikeudenmukaisuudesta. Edellä kuvatussa ruokintatilanteessa simpanssi on jopa kieltäytynyt herkuista, jos kaverikin ei ole saanut rypälettä.

Moraaliset tunteet eivät siis näytä selvästi erottavan toisistaan ihmistä ja eläintä. Ihmisen sukuhaara erosi kuitenkin lähimmän sukulaisensa simpanssin sukuhaarasta noin seitsemän miljoonaa vuotta sitten. Se on pitkä aika tehdä pesäeroa muuhun eläinkuntaan. Lisäksi ihmiset alkoivat opettaa toisilleen taitoja ja välittää niitä sukupolvelta toiselle, toisin sanoen luoda kulttuuria. Näin he nousivat biologiansa yläpuolelle. Mutta kuinka korkeal­le ihminen nousi, ja kuinka paljon hän on yhä kiinni eläimellisissä vaistoissaan?

Vauvakin erottaa hyvikset ja pahikset

Vauvat eivät ole ehtineet imeä itseensä nimeksikään kulttuuria. Heitä tutkimalla on mahdollista selvittää, miten paljon moraalin aihioita meillä on mukana, kun tulemme maailmaan.

Niitä on, tietää Yalen yliopiston kehityspsykologian professori Paul Bloom. Jo pian syntymän jälkeen pienokaiset kärsivät, jos he näkevät toisen kärsimystä. Toisin sanoen he tuntevat myötätuntoa. He myös koettavat lohduttaa paijaamalla heti, kun siihen pystyvät.

Pienokaiset erottavat väärintekijät hyväntekijöistä. Bloom ja hänen tutkijatoverinsa ovat esittäneet vauvoille nukketeatteria ja tarkkailleet heidän reaktioitaan.

Yhdessä esityksessä nukkehahmo – tarkkaan ottaen kaksisilmäinen kolmio – kiipesi ponnistellen ylös mäkeä. Välillä seuraan tuli pallo, joka auttoi kolmiota kapuamaan mäenharjalle. Välillä taas neliskanttinen palikka esti kiipeämistä.

Näytöksen jälkeen vauvoille tarjottiin poimittaviksi auttaja ja estäjä. Kuusikuiset tarttuivat mieluummin hyvispalloon kuin pahispalikkaan, mitä tukijat pitävät sen merkkinä, että vauvat pitivät auttajasta. Sama koe tehtiin kolmekuisilla, joita kehittymätön koordinaatiokyky esti tarttumasta esineisiin. He osoittivat suosikkinsa katsomalla kiinteämmin auttavaista palloa.

Moraalisen nukketeatterin jatkonäytöksissä selvisi, että pienokaiset tykkäävät sekä niistä, jotka pitävät hyviksistä, että niistä, jotka rankaisevat pahiksia. Lapsilla siis näyttäisi olevan hyvin pienestä pitäen kanta siihen, mitkä ovat hyviä tekoja ja mitkä pahoja.

Pienet lapset ovat myös tasa-arvon kannattajia: he pitävät ihmisistä, jotka jakavat tavarat tasaisesti porukan kesken, vaikka he itse seuraavat jakoa vain sivusta.

Kaikki nämä piirteet empatiasta tasajaon suosimiseen kuuluvat Bloomin mukaan synnynnäisiin moraalivaistoihin, ja ne toimivat rakennusaineksina myös aikuisen moraalille.

Kivikauden eväillä eteenpäin

Moraalin perustan etsintä vie vielä kauem­maksi ajassa, aina kivikauteen ja lajinkehityksen muinaisuuteen asti. Evoluutiopsykologien mukaan luonnonvalinta on muovannut paitsi fyysisen ulkomuotomme myös psyykkisen rakenteemme, mukaan lukien moraaliset tunteet.

Koska epäitsekäs auttavaisuus ja huolenpito läheisistä ovat edistäneet ihmisten kelpoisuutta, ominaisuudet ovat yleistyneet ja vähitellen levinneet koko ihmispopulaatioon.

Moraalin evlouutiohistorian penkomista vaikeuttaa, että emme tiedä kovin tarkoin, miten ja millaisissa oloissa esi-isämme ovat eläneet. Ovatko ihmisryhmät kilpailleet ankarasti keskenään, vai onko yhteiselo ollut rauhallista?

Erilaisissa sosiaalisissa ja ympäristöoloissa valintapaine on erilainen. Jos ryhmien välillä on ollut kilpailua, sen on täytynyt suosia valikoivaa, vain omaan ryhmään kohdistuvaa auttavaisuutta. Avun ulottaminen meikäläisten lisäksi heikäläisiin olisi kampittanut omaa lisääntymismenestystä.

Jos sitä vastoin kivikauden kilpailu on ollut vähäistä, ihmiset ovat voineet satsata toisten auttamiseen ylipäätään, koska erottelulla omiin ja vieraisiin ei ole ollut sanottavaa merkitystä. Silloin olisi ollut turha kuluttaa energiaa valikoivan, vain omaa ryhmää suosivan altruismin kehittämiseen.

Moni on yhä valmis avustamaan maailman toisella puolella kärsiviä, joskin tavallisempaa on rajoittaa välittäminen lähemmäksi kotia.

Yleisesti oletetaan, että yhteisöt kilpailivat kivikaudella toisiaan vastaan. Tämä on tehnyt meistä ”nurkkakuntaisia altruisteja”, luonnehtii Virginian yliopiston psykologian professori Jonathan Haidt. Annamme apua ja teemme yhteistyötä etupäässä omien joukossa.

Haidt esittää kirjassaan The Righteous Mind (2012), että evoluutio on ohjelmoinut ihmiseen kuusi synnynnäistä moraalisten asenteiden ulottuvuutta. Kukin niistä on syntynyt sopeumaksi johonkin uhkaan tai mahdollisuuteen ihmisen sosiaa­lisessa ympäristössä.

Nämä ”moraaliset makuhermot” saavat meidät kiinnittämään huomiota tiettyihin asioihin ja reagoimaan niihin automaattisesti. Samaan tapaan aivoihimme iskostunut käärmeentunnistus auttaa meitä havaitsemaan pitkulaiset matelevat vaarat ja pakenemaan tai taistelemaan.

Vapaamatkustajat silmälläpitoon

Ihmislapset syntyvät avuttomina ja haavoittuvaisina. Heistä täytyy pitää huolta. Lapsen hätään huolehtivasti reagoiva äiti ja jossain määrin myös isä auttavat jälkeläisiään selviämään vaarallisessa maailmassa.

Tästä kehittyi välittämisen ja vahingon moraalinen ulottuvuus. Jos välittämisen alkuperäinen tehtävä oli huolehtia omista lapsista, nykyään refleksi herää jos on herätäkseen myös silloin, kun lukee hirmumyrskyn uhriksi joutuneiden lasten hädästä maailman toisella puolella tai katsoo salavideoita turkistarhoilta.

Oman sukulaisen auttaminen on ymmärrettävää luonnonvalinnan näkökulmasta, koska se edistää omien geenien menestystä. Valmius auttaa muita taas kaipaa selitystä. Miten omaa menestystään maksimoivat alkuihmiset saattoivat kuluttaa voimiaan toisen hyväksi?

Koska vastavuoroinen auttaminen löi leiville. Iso eläin kaatuu paremmin joukkovoimalla kuin yksityisyrittäjän kourin. Ne, jotka olivat valmiit tekemään yhteistyötä, varmistivat itselleen tukevammat eväät ja siten paremman lisääntymismenestyksen. Heidän jälkeläisiään me olemme, ja siksi meillä Haidtin mukaan on moraalinen makunystyrä, joka aistii reiluuden ja huijaamisen.

Olemme herkkiä havaitsemaan, jos joku yrittää korjata yhteistyön hedelmiä osallistumatta niiden tuottamiseen. Epäitsekkyys ei olisi kehittynyt ilman, että samalla kehittyi kyky hoksata teeskentelijät ja halu rangaista näitä.
Ilman kontrollointia itsekäs vapaamatkustaminen olisi lyönyt paremmin leiville kuin altrusimi.

Minkä palkan työmies on ansainnut?

Nykyisin tuloerot ja johtajien korkeat palkat kääntävät monelta reiluusviisarin punaiselle: eliitti ottaa yhteistyöstä panokseensa nähden suhteettoman osan.

Toisia taas korpeavat tuloportaikon alimmilla askelmilla elävät työttömät, jotka nostavat yhteiskunnan tukea antamatta yhteisölle edes kiitollisuuttaan.

Ärhäkimmät yhteiskunnalliset kiistat saavat voimansa epäreiluuden kokemuksesta. Ne ovat taistelua siitä, kuka osaa kuvata asetelman sellaiseksi, että se laukaisee ihmisissä moraalisen suuttumuksen.

Esimerkiksi suuret tuloerot kuvataan oikeistossa niin, että ne kannustavat yrittämään ja vauhdittavat taloudellista kasvua, joka hyödyttää kaikkia. Niihinkin sisältyy silti ajatus reiluudesta: ihmisen saamien palkintojen tulee olla suhteessa hänen panokseensa. Jos olet yritteliäs, ahkera ja kekseliäs, olet itse palkintosi ansainnut.

Vasemmisto taas pyrkii tyypillisesti­ osoittamaan, että yhteiskunta on suuri yhteistyöverkosto, jonka tuottamasta hyvästä sen jäsenillä on eriarvoiset mahdollisuudet päästä osallisiksi. Hyväosaisesta perheestä on helpompi ponnistaa kuin huono-osaisesta.

Lapsi ei ole osallistunut perheen varallisuuden eikä sosiaalisen ja kulttuurisen pääoman kerryttämiseen, mutta hän hyötyy niistä tai kärsii niiden puutteesta.

Näillä argumenteilla vasemmisto ve­toaa­ reiluusaistiin ja vaatii sosiaalisten lähtökohtien tasoittamista vaikkapa tulon­jaolla ja ilmaisella koulutuksella.

Tasa-arvon vaade voi juontaa moraaliaistista, joka säätää ihmisten suhdetta vapauteen ja alistamiseen.

Evoluutioantropologi Christopher Boehmin mukaan esivanhempamme elivät satojatuhansia vuosia pienissä metsästäjä-kerääjien ryhmissä, joiden jäsenet – ainakin miespuoliset – olivat tasavertaisia keskenään. Urokset, jotka yrittivät kaapata itselleen vallan ylitse muiden, palautettiin joukolla ruotuun. Myös juoruilu kehittyi aseeksi isottelijoiden hillitsemisessä.

Heimovaistot suosivat omaa ryhmää

Lätkäkatsomoissa näkyy ja kuuluu yksi moraalipsykologinen aisti. Olemme Haidtin mukaan heimohenkisiä tribalisteja.

Kilpailu ja taistelut muiden ryhmien kanssa suosivat heimovaiston sopeumaa, sillä tiiviin me-hengen yhteen liittämät ryhmät toimivat tehokkaimmin.

Niinpä ihmiset nauttivat yhä liittoutumisesta kiinteiksi ryhmiksi, jotka sulkevat ulkopuoliset piiristään. Tästä luonnonvalinta kasvatti moraaliaistin, joka arvostaa ryhmäuskollisuutta ja hyljeksii luopiota.

Heimohenkisyyden voi aistia maahanmuuton vastustamisessa, jossa tehdään selvä ero muukalaisiin ja meihin. Muukalaiset eivät kuitenkaan tule Suomen rajoille ase kädessä. Siksi maahanmuuton vastustus perustuu ehkä enemmän nurkkakuntaiseen altruismiin, omiin rajoittuvaan huolenpitoon: halutaan turvata vain kantaväestön hyvinvointia.

Tosin maahanmuuttokriitikko saattaa ryydittää argumenttejaan uhkakuvalla, että ulkomaalaiset taistelevat kantaväestön kanssa työpaikoista, ja nostattaa siten taloudellisiin etuihin nojaavaa maanpuolustushenkeä.

Onko maailmankylä mahdollinen?

Kansallismielinen konservatiivi vaalii niiden parasta, joiden katsoo kuuluvan omaan kansaansa. Kansainvälistä avustustyötä ja maahanmuuton lisäämistä kannattava liberaalikin voi vedota sisäryhmätunteisiin, mutta hän pyrkii laajentamaan omien piiriä yhä laajemmaksi niin, että lopulta sen sisäpuolelle mahtuu koko ihmiskunta.

Lisääntyvä liikkuminen yli rajojen ja maailmanlaajuinen internet ovat omiaan laajentamaan omiksi koettuja yhteisöjä historian tuottamien kansakuntien ylitse. Koko maailman kattava me-henki on Jonathan Haidtin mielestä silti epätodennäköinen. Jo fysiologia erottelee ihmiset omaan porukkaan ja muukalaisiin.

Yhteistyöhormoni oksitosiini vahvistaa yhteistyöhaluja lähinnä oman ryhmän sisällä.

Kun hollantilaisessa tutkimuksessa koehenkilöille suihkautettiin oksitosiinia sieraimiin, he alkoivat toimia epäitsekkäämmin. Heitä kuitenkin kiinnosti vain oman ryhmän jäsenten menestys. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että ihmiset pitävät kaltaisistaan ja luottavat heihin enemmän kuin niihin, joita pitävät erilaisina.

Aika loppujen lopuksi näyttää, kuinka pitkälle maailmankylää voi rakentaa ja jäävätkö konfliktiin nojaavat heimotunteet lähinnä jalkapallokentille. Valtavia samastumisen yhteen sitomia ryhmiä on kyllä luotu, muun muassa yli 300 miljoonan asukkaan kansojen sulatusuuni Yhdysvallat.

Inho tukee immuunipuolustusta

Kaksi viimeistä moraalisten tunteiden peruskiveä ovat auktoriteetti ja pyhyys. Vaikka esivanhempamme elivät yhteisöissään tasavertaisina, myös hierarkiaan perustuva yhteistyö on ollut hyödyllistä. Siksi olemme perineet taipumuksen kunnioittaa asemaa ja noudattaa ylemmän ohjeita. Etenkin keskustelut opettajien oikeudesta kurinpitoon herättävät tämän vaiston eloon.

Pyhyyden takaa löytyy puhtaus. Mikrobien ja loisten tartunnoilta säästyivät parhaiten esivanhemmat, jotka välttelivät jätteitä ja taudin kouraisemia lajitovereitaan. Perintönä heiltä saimme inhon tunteen, joka on alkujaan eräänlainen käyttäytymiseen perustuva immuunipuolustusjärjestelmä, mutta alkoi vähitellen ulottua myös moraalikysymyksiin.

Moraalinen inhomme herää esimerkiksi insestistä, eläimiin sekaantumisesta, kannibalismista, seksiorjuudesta ja kirvesmurhista. Kaikkia pidetään jotenkin luonnonvastaisina tekoina useimmissa kulttuureissa. Kaikissa rikotaan ihmisen ruumista vastaan, ja sekä tekijä että uhri koetaan epäpuhtaiksi.

Haidt kytkee puhtauden pyhyyden kokemukseen. Mistä kumpusi moraalinen raivo, jonka tanskalaislehden julkaisemat profeetta Muhammedin pilakuvat herättivät muutama vuosi sitten islamilaisessa maailmassa?

Uskovien yhteisö vaalii profeetan koskemattomuutta, ja pilakuva on eräänlaista saastuttamista, profanointia. Suuttumuksessa saattoi aistia myös heimovaistojen nostattamaa puolustushenkeä maailmassa, jossa länsi ja islam olivat jo valmiiksi napit vastakkain.

Järki toimii lehdistöpäällikkönä

Moraalin tutkimus jakaantuu kahteen haaraan, kuvailevaan ja normatiiviseen. Kuvaileva eli deskriptiivinen moraalintutkimus ottaa selvää, millainen moraali ihmisillä on ja mistä heidän moraalikäsityksensä kumpuavat.

Normatiivisessa tutkimuksessa asialla on yleensä filosofi, joka pyrkii selvittämään, mikä on oikea moraali ja mihin se perustuu. Siinä järjen käyttö, perustelut ja johdonmukaisuus ratkaisevat. Järjellä ei kuitenkaan ole paljon sananvaltaa, jos asiaa­ kysytään Jonathan Haidtilta.  

– Intuitio tulee ensin, järkeily vasta sitten. Järki on tunteiden lehdistöpäällikkö. Lehdistöpäällikkö on todella fiksu, mutta hän ei ole johtaja, hän vain oikeuttaa johtajan toiminnan, Haidt vertasi esitellessään moraaliteoriaansa viime vuonna Yhdysvaltain tiedeviikolla Bostonissa.

Näyttöäkin hänen väitteensä tueksi on. Moraalipsykologian klassikoksi nousseissa kokeissa tutkijat pyysivät ihmisiä ottamaan kantaa moraalituntoja kutkutteleviin tarinoihin. Yhdessä tarinassa sisarukset harjoittavat seksiä keskenään, toisessa pestään vessa maan lipulla ja kolmannessa perhe syö onnettomuuteen kuolleen lemmikkikoiransa.

Yhteistä tarinoille on, että ketään ei vahingoiteta. Silti monet paheksuvat tarinoiden tapahtumia. He paheksuvat edelleen, vaikka haastatteleva tutkija ampuu alas heidän perustelunsa yhden toisensa jälkeen. Intuitio pitää pintansa.

Eräässä tutkimuksessa ihmiset saatiin hypnoosin avulla tuntemaan tiedostamatonta inhoa, jos he kuulivat sinänsä neutraalit sanat ”ottaa” tai ”usein”. Kun heille seuraavaksi luettiin tarinoita moraalisista rikkeistä, he tuomitsivat teot ankarammin, jos tarinat sisälsivät jommankumman herätesanan.

Yhdessä tarinassa mitään rikettä ei ollut tapahtunut: opiskelija vain järjesti keskustelutilaisuutta opiskelijoiden ja opettajakunnan edustajien välille. Kun tarina sisälsi inhosanan, kolmannes koehenkilöistä oli silti vakuuttunut, että tilaisuutta puuhaava opiskelija oli tehnyt jotain väärää.

He myös keksivät älyttömiä syitä, joiden takia hänen toimintansa oli tuomittavaa. Häntä pidettiin esimerkiksi ”suosiota kalastelevana snobina”. Vaisto sanoi, että jotain väärää oli tekeillä, ja järki keksi perustelut.

Aika kasvattaa järjen valtaa

Haidt vertaa moraalista intuitiotamme havaintopsykologiasta tuttuun Müller-Lyerin illuusioon. Tässä harhassa kaksi täsmälleen yhtä pitkää viivaa näyttävät eripituisilta, kun niiden päihin asetetaan eri suuntiin osoittavat väkäset. Näkövaikutelma ei muutu, vaikka tiedämme viivat yhtä pitkiksi.

Moraalinen arvio ei ole aivan yhtä immuuni järkeilylle, mutta paljon ei puutu. Muutamme ani harvoin käsityksiämme pohdiskelun tuloksena. Ystävien kanssa käydyt keskustelut sen sijaan voivat hieman säätää vaistomaisia arvojamme.

Pelkkä lehdistöpäällikön virka näyttää kuitenkin olevan liian vaatimaton järkeilylle. Aika kasvattaa sen valtaa.

Eräässä tutkimuksessa kerrottiin jälleen ihmisille tarinaa seksiä harrastavista sisaruksista. Heille myös perusteltiin, miksi menettelyn voisi hyväksyä.

Jos koehenkilöt vastasivat tarinaa koskeviin kysymyksiin saman tien, he olivat intuitiivisissa reaktioissaan entiseen tapaan tuomitsevia. Jos heidät pakotettiin odottamaan pari minuuttia, heistä tuli suvaitsevaisempia. Oli aikaa ajatella.

Toisessa tutkimuksessa moraalinen inho lieveni, kun ihmiset pohtivat älyllisesti, mistä heidän tunnereaktionsa johtuu.

Inhoreaktion lisäksi myös muut moraaliset tunteet voivat muuttua, kun pohdinnalle jää aikaa. Harvardin yliopiston moraalitieteilijä Joshua Greene ja hänen työtoverinsa raportoivat viime vuonna Naturessa kokeista, jotka osoittavat, että ihmisten moraalinen ensireaktio on epäitsekäs.

Havainto kumoaa arkiuskomuksen ihmisen perusitsekkyydestä. Yhteistyöhalua mittaavissa peleissä ihmiset olivat hanakampia tekemään ratkaisuja yhteiseksi hyväksi, jos aikaa oli vähän. Kun heille annettiin lisää aikaa miettiä päätöksiään, he alkoivat ajaa jonkin verran enemmän omaa etuaan. 

Henkinen teknologia tarvitsee kehittelijänsä

Filosofian teorioillakin on painava, joskin hitaasti vaikuttava sanansa sanottavana. Parisataa vuotta sitten elänyt englantilainen filosofi Jeremy Bentham kehitti utilitarismin eli moraaliopin, jonka mukaan pitää pyrkiä maksimoimaan mahdollisimman monen ihmisen onnellisuus. Hän päätyi puolustamaan eläinten hyvinvointia ja kannattamaan naisten ja homojen oikeuksia aikana, jona tavallisten ihmisten täytyi pitää hänen aivoituksiaan vähintään kummallisina. Nyt filosofin pohdinnoista on tullut osa valtavirtaa. Mitä on tapahtunut?

– Ajan oloon ajattelu tuottaa tulosta, vaikka alkuun sen voima tuntuu heiveröiseltä. Järkeily toimii kuin vesi, joka sataes­saan maiseman ylle vuosi toisensa jälkeen muuttaa sitä ja voi uurtaa kallioon Grand Canyonin, vertasi Joshua Greene Yhdysvaltain tiedeviikolla viime vuonna.

Moraalinen pohdinta on Greenen mukaan henkisen teknologian tuotekehittelyä.

Miljoonat ihmiset kantavat mukanaan älypuhelinta, mutta näin ei olisi, ellei joku jossain olisi tehnyt järjestelmällistä ajatustyötä ja keksinyt periaatteita, joiden avulla älypuhelimen voi rakentaa.

Samoin on laita moraalisessa kehityksessä. Bentham ja muut ajattelijat ovat moraalisia keksijöitä, joiden ideat vähitellen leviävät yhä laajempien joukkojen käyttöön.

Luonto ei oikeuta julmuutta

Järki ja oppimiskyky eivät ole filosofien yksinoikeus. Tämä on hyvä muistaa, kun puhutaan ihmisten luontaisista moraalisista taipumuksista.

On helppo antaa periksi ”luonnolleen” ja alkaa käyttää sitä oikeutuksena omalle käytökselle. Joku voi vaikkapa ajatella, että jos olemme syntyjämme nurkkakuntaisia patriootteja, meidän on varjeltava suomalaisuutta vierailta vaikutteilta.

Johtopäätös ei kuitenkaan seuraa. Jos meillä on jokin taipumus, joudumme siitä huolimatta ratkaisemaan, pitääkö meidän toteuttaa vai vastustaa sitä.

Jo 1700-luvulla elänyt filosofi David Hume varoitti sekoittamasta tosiasioita ja arvoja toisiinsa: tosiasioita koskevista väitteistä ei voi johtaa arvoja koskevia väittämiä. Vaikka jokin on luonnollista, se ei ole välttämättä hyvää. On luonnollista saada aivoveritulppa tai sairastua syöpään, mutta ihmiset haluavat kaikin tavoin välttää näitä asioita.

Sama evoluution tuottama ihmisluonto on keksinyt hyvin monenlaisia käytäntöjä orjuudesta kidutukseen ja gladiaattorinäytöksistä lasten piiskaamiseen. Yhä se voi keksiä uutta. Toivottavasti parempaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä41750
Liittynyt6.12.2009

Moraali koulitaan yhä uudelleen

kasvisruoka 21.05.2015 klo 10:47 Mm. nimimerkki Neonomide otti esiin tieteenalojen klikkiytymisen, kun ei osata tehdä monitieteellistä lähestymistapaa, koska ollaan heimouduttu, niin se on tieteen edistymisen este!!! Ei se tässä Jumala kysymyksessä ole. Tiede prosessoi omin metodein. Eli ota matkaan lähtiessäsi. Tulet sitten näyttämään jos monitieteellinen on saanut jotain konkreettista aikaan.
Lue kommentti
kasvisruoka
Seuraa 
Viestejä453
Liittynyt8.5.2015

Moraali koulitaan yhä uudelleen

jussipussi 21.05.2015 klo 10:20 kasvisruoka 21.05.2015 klo 09:04 Mutta vaikka Muhammadin puhtautta vaalitaan, niin Muhammad-piirroksissa ei ole alunperin ollut kyse siitä, että se loukkaisi Muhammadia. Se loukkaa itse Jumalaa, Allahia. Selitys tälle on se, että monoteismi on niin ehdoton islamissa, että Muhammadin kuvan piirtäminen voisi korottaa Muhammadin Jumalan asemaan ja tämä on ollut päällimmäinen syy sille miksi Muhammadia ei olla piirretty. Muhammad siis on islamissa Jumalan...
Lue kommentti

Tiedätte kyllä kuka.