Joka neljäs 10–15-vuotias kiusaa tai joutuu kiusatuksi. Millainen kasvatus tekisi piinaamisesta lopun?

Teksti: Eeva Mäkelä

Jatkuvaa tönimistä, potkimista ja haukkumista. Nolaamista, eristämistä, huhupuheita ja naureskelua. Eri tutkimusten perusteella 5–15 prosenttia Suomen 10–15-vuotiaista koululaisista kokee systemaattista kiusaamista. Aktiivisia kiusaajia on jopa joka kymmenes. Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan kiusaajille ja kiusatuille on yhteistä sosiaalisten ongelmanratkaisutaitojen puute. Molempien on esimerkiksi vaikea ratkoa ristiriitatilanteita, paljasti viime kesänä School Psychology Quarterly -lehden artikkeli, jossa oli seulottu 1 622 kiusaamistutkimusta 40 viime vuodelta. Ratkaisisiko sosiaalisten taitojen opettaminen siis kiusaamisongelman? Lapsille elämänhallintaa ja jämäkkyyttä opettavan Skidikantti-ohjelman luoja Aila Juvonen uskoo sosiaalisten taitojen voimaan. Hän on esimerkiksi nähnyt, kuinka kahteen aggressiiviseen leiriin jakautuneen luokan oppilaat alkoivat tulla toimeen keskenään ja auttaa toisiaan, kun heitä koulutettiin ohjelman ja koulun ammattilaisten avulla.Asia ei kuitenkaan ole aivan yksioikoinen, huomauttaa Turun yliopiston psykologian professori Christina Salmivalli, joka on kiusaamisen vastaisen KiVa koulu -ohjelman kehittäjä. – Osa kiusaajista on sosiaalisesti hyvinkin taitavia ja suosittuja, Salmivalli kertoo. – Usein he myös ymmärtävät täysin, kuinka pahalta kiusatusta tuntuu. Kiusaamalla he tavoittelevat valtaa ja statusta ryhmässä.Perusongelmana on kiusaamisen käyttökelpoisuus, kiteyttää Helsingin yliopiston psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen. – Kiusaaminen on yksi aggression muoto, ja aggressio sinänsä erittäin tehokas sosiaalinen väline.

Moraalia pitää opettaa

Aggression ikävää voimallisuutta Keltikangas-Järvinen konkretisoi syksyllä ilmestyneessä kirjassaan Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot. Lapsi, joka riistää lelut yhdeltä ikätoveriltaan, potkaisee toista ja lyö kolmatta, saavuttaa korkeamman statuksen kuin lapsi, joka luovuttaa lelunsa muille ja katselee heidän leikkiään empaattisesti hymyillen. Aggressiivisesti käyttäytyvä myös pääsee nopeasti päämääräänsä: kun tönäisee toisen alas keinusta, ei tarvitse odottaa vuoroaan. Jos lapsiryhmän jättää selviytymään keskenään, voimaan astuu viidakon laki. Viidakossa vahvin voittaa. Keltikangas-Järvinen korostaa, että ilman aikuisen apua lapsi ei opi tarvittavaa empatiaa ja toisten kunnioittamista ja huomioon ottamista. – Kiusaaminen ei lopu rationaalisia taitoja vaan moraalia opettamalla.Aila Juvonen on samaa mieltä moraalin vaikutuksesta. – Jolleivät lapset antaisi itselleen lupaa kiusata, ei ketään kiusattaisi.Sosiaalisia taitoja kannattaa siis opettaa moraalisin perustein: parhaat taidot johtavat  yhteiseen hyvään eivätkä heikoimpien sortamiseen.

Itsehillinnästä kannattaa palkita

Myös kiusattu voi turvautua aggressioon, kun omat konstit loppuvat ja sietokyky ylittyy. Juvosen mielestä ihmisiä ei pitäisikään leimata kiusaajiksi ja kiusatuiksi. – Kiusaaja voi olla entinen kiusattu tai ihminen, jolla ei ole sosiaalisia taitoja – hän hyödyntää eräänlaista sosiaalista roskaruokaa. Pelkät kiellot eivät auta kitkemään muita vahingoittavia konsteja, vaan niiden tilalle on annettava toisenlaisia työkaluja. Rakentavia tapoja kannattaa pohtia ja harjoitella. Kun lapsi sitten hillitsee itsensä, kasvattajan tehtävä on huomata se ja lujittaa toivottua käytöstä palkitsemalla. Palkkiosta käy hymy, kehu tai esimerkiksi vapautus tiskivuorosta tai lupa valvoa tavallista myöhempään. Palkitseminen on kasvattajan tehokkain ase, muistuttaa myös Keltikangas-Järvinen kirjassaan. Mihin sitten pyritään? Millainen ihminen on sosiaalisesti taitava ja rakentava? Hänellä on laaja valikoima erilaisia keinoja sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseksi, Keltikangas-Järvinen kirjoittaa. Rakentava joutuu harvoin kahnauksiin, osaa toimia erilaisissa tilanteissa ja selviää kiperistä paikoista turvautumatta aggressioon.

Perusta varhaislapsuudessa

Rakentavuuden siemen kylvetään jo paljon ennen kouluikää, kun lapsi oppii ymmärtään toista ihmistä ja käsittelemään omia tunteitaan. Tärkeä on varhaislapsuuden suhde ensisijaiseen hoitajaan, Keltikangas-Järvinen muistuttaa. Olennaista on turvallisuuden tunne. Alle vuoden vanha lapsi kestää vain muutaman tunnin eron hoitajastaan kiintymyssuhteen vaarantumatta. Tuohon varhaislapsuuden perusturvaan nojaa itsetunnon kehittyminen. Hyvä itsetunto ja itseluottamus ovat Keltikangas-Järvisen mukaan edellytyksiä sille, että ihminen osaa arvostaa ja kunnioittaa muita. Myöhemminkin vanhemman läsnäolo on tärkeää. Esimerkiksi aggression rajoittaminen vaatii välitöntä ohjausta. Sitä ei voi korvata keskustelemalla rauhallisen käyttäytymisen välttämättömyydestä silloin, kun sattuu olemaan aikaa. Suhteessa lapseen laatu ei koskaan korvaa määrää, Keltikangas-Järvinen korostaa.

Eeva Mäkelä on filosofian tohtori, vapaa tiedetoimittaja ja kääntäjä sekä Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Aiheesta lisää: Liisa Keltikangas-Järvinen, Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot (WSOY 2010)www.skidikantti.comKiVa koulu -hanke: www.kivakoulu.fi

Tue moraalin ja sosiaalisten taitojen oppimista

– Ole itse hyvä esimerkki. – Puutu aggressiiviseen käyttäytymiseen heti.– Aseta turvalliset rajat, joista myös pidät kiinni.– Älä jätä lasta selviytymään yksin.– Huomaa ja palkitse oikea käyttäytyminen.– Opeta lapsille sovittelua niin, ettei jää häviäjiä ja voittajia.– Opeta lapselle, miten liitytään ryhmään.– Opeta vuorovaikutusta ja kehontuntemusta.– Tue yksinään viihtyvän lapsen ystävystymistä: Viljele yhteyksiä sukulaislapsiin. Etsikää yhdessä mieluinen ryhmäharrastus.

Aggressiivisuutta lisäävät

– liiallinen sallivuus– fyysiset rangaistukset– liian tiukka ja lapsen kannalta epäreilu kuri– jatkuva kilpailu– järkeily ja ongelmakäyttäytymisestä keskusteleminen ilman seurauksia ja ohjaavia toimia– liian varhaiset ryhmäkokemukset: alle kaksivuotiaalle ryhmästä on enemmänkin haittaa, yli nelivuotias hyötyy ryhmästä, ja koululainen tarvitsee sitä.

Julkaistu Tiede -lehdessä 3/2011

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25796
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.