Joka neljäs 10–15-vuotias kiusaa tai joutuu kiusatuksi. Millainen kasvatus tekisi piinaamisesta lopun?

Teksti: Eeva Mäkelä

Jatkuvaa tönimistä, potkimista ja haukkumista. Nolaamista, eristämistä, huhupuheita ja naureskelua. Eri tutkimusten perusteella 5–15 prosenttia Suomen 10–15-vuotiaista koululaisista kokee systemaattista kiusaamista. Aktiivisia kiusaajia on jopa joka kymmenes. Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan kiusaajille ja kiusatuille on yhteistä sosiaalisten ongelmanratkaisutaitojen puute. Molempien on esimerkiksi vaikea ratkoa ristiriitatilanteita, paljasti viime kesänä School Psychology Quarterly -lehden artikkeli, jossa oli seulottu 1 622 kiusaamistutkimusta 40 viime vuodelta. Ratkaisisiko sosiaalisten taitojen opettaminen siis kiusaamisongelman? Lapsille elämänhallintaa ja jämäkkyyttä opettavan Skidikantti-ohjelman luoja Aila Juvonen uskoo sosiaalisten taitojen voimaan. Hän on esimerkiksi nähnyt, kuinka kahteen aggressiiviseen leiriin jakautuneen luokan oppilaat alkoivat tulla toimeen keskenään ja auttaa toisiaan, kun heitä koulutettiin ohjelman ja koulun ammattilaisten avulla.Asia ei kuitenkaan ole aivan yksioikoinen, huomauttaa Turun yliopiston psykologian professori Christina Salmivalli, joka on kiusaamisen vastaisen KiVa koulu -ohjelman kehittäjä. – Osa kiusaajista on sosiaalisesti hyvinkin taitavia ja suosittuja, Salmivalli kertoo. – Usein he myös ymmärtävät täysin, kuinka pahalta kiusatusta tuntuu. Kiusaamalla he tavoittelevat valtaa ja statusta ryhmässä.Perusongelmana on kiusaamisen käyttökelpoisuus, kiteyttää Helsingin yliopiston psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen. – Kiusaaminen on yksi aggression muoto, ja aggressio sinänsä erittäin tehokas sosiaalinen väline.

Moraalia pitää opettaa

Aggression ikävää voimallisuutta Keltikangas-Järvinen konkretisoi syksyllä ilmestyneessä kirjassaan Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot. Lapsi, joka riistää lelut yhdeltä ikätoveriltaan, potkaisee toista ja lyö kolmatta, saavuttaa korkeamman statuksen kuin lapsi, joka luovuttaa lelunsa muille ja katselee heidän leikkiään empaattisesti hymyillen. Aggressiivisesti käyttäytyvä myös pääsee nopeasti päämääräänsä: kun tönäisee toisen alas keinusta, ei tarvitse odottaa vuoroaan. Jos lapsiryhmän jättää selviytymään keskenään, voimaan astuu viidakon laki. Viidakossa vahvin voittaa. Keltikangas-Järvinen korostaa, että ilman aikuisen apua lapsi ei opi tarvittavaa empatiaa ja toisten kunnioittamista ja huomioon ottamista. – Kiusaaminen ei lopu rationaalisia taitoja vaan moraalia opettamalla.Aila Juvonen on samaa mieltä moraalin vaikutuksesta. – Jolleivät lapset antaisi itselleen lupaa kiusata, ei ketään kiusattaisi.Sosiaalisia taitoja kannattaa siis opettaa moraalisin perustein: parhaat taidot johtavat  yhteiseen hyvään eivätkä heikoimpien sortamiseen.

Itsehillinnästä kannattaa palkita

Myös kiusattu voi turvautua aggressioon, kun omat konstit loppuvat ja sietokyky ylittyy. Juvosen mielestä ihmisiä ei pitäisikään leimata kiusaajiksi ja kiusatuiksi. – Kiusaaja voi olla entinen kiusattu tai ihminen, jolla ei ole sosiaalisia taitoja – hän hyödyntää eräänlaista sosiaalista roskaruokaa. Pelkät kiellot eivät auta kitkemään muita vahingoittavia konsteja, vaan niiden tilalle on annettava toisenlaisia työkaluja. Rakentavia tapoja kannattaa pohtia ja harjoitella. Kun lapsi sitten hillitsee itsensä, kasvattajan tehtävä on huomata se ja lujittaa toivottua käytöstä palkitsemalla. Palkkiosta käy hymy, kehu tai esimerkiksi vapautus tiskivuorosta tai lupa valvoa tavallista myöhempään. Palkitseminen on kasvattajan tehokkain ase, muistuttaa myös Keltikangas-Järvinen kirjassaan. Mihin sitten pyritään? Millainen ihminen on sosiaalisesti taitava ja rakentava? Hänellä on laaja valikoima erilaisia keinoja sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseksi, Keltikangas-Järvinen kirjoittaa. Rakentava joutuu harvoin kahnauksiin, osaa toimia erilaisissa tilanteissa ja selviää kiperistä paikoista turvautumatta aggressioon.

Perusta varhaislapsuudessa

Rakentavuuden siemen kylvetään jo paljon ennen kouluikää, kun lapsi oppii ymmärtään toista ihmistä ja käsittelemään omia tunteitaan. Tärkeä on varhaislapsuuden suhde ensisijaiseen hoitajaan, Keltikangas-Järvinen muistuttaa. Olennaista on turvallisuuden tunne. Alle vuoden vanha lapsi kestää vain muutaman tunnin eron hoitajastaan kiintymyssuhteen vaarantumatta. Tuohon varhaislapsuuden perusturvaan nojaa itsetunnon kehittyminen. Hyvä itsetunto ja itseluottamus ovat Keltikangas-Järvisen mukaan edellytyksiä sille, että ihminen osaa arvostaa ja kunnioittaa muita. Myöhemminkin vanhemman läsnäolo on tärkeää. Esimerkiksi aggression rajoittaminen vaatii välitöntä ohjausta. Sitä ei voi korvata keskustelemalla rauhallisen käyttäytymisen välttämättömyydestä silloin, kun sattuu olemaan aikaa. Suhteessa lapseen laatu ei koskaan korvaa määrää, Keltikangas-Järvinen korostaa.

Eeva Mäkelä on filosofian tohtori, vapaa tiedetoimittaja ja kääntäjä sekä Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Aiheesta lisää: Liisa Keltikangas-Järvinen, Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot (WSOY 2010)www.skidikantti.comKiVa koulu -hanke: www.kivakoulu.fi

Tue moraalin ja sosiaalisten taitojen oppimista

– Ole itse hyvä esimerkki. – Puutu aggressiiviseen käyttäytymiseen heti.– Aseta turvalliset rajat, joista myös pidät kiinni.– Älä jätä lasta selviytymään yksin.– Huomaa ja palkitse oikea käyttäytyminen.– Opeta lapsille sovittelua niin, ettei jää häviäjiä ja voittajia.– Opeta lapselle, miten liitytään ryhmään.– Opeta vuorovaikutusta ja kehontuntemusta.– Tue yksinään viihtyvän lapsen ystävystymistä: Viljele yhteyksiä sukulaislapsiin. Etsikää yhdessä mieluinen ryhmäharrastus.

Aggressiivisuutta lisäävät

– liiallinen sallivuus– fyysiset rangaistukset– liian tiukka ja lapsen kannalta epäreilu kuri– jatkuva kilpailu– järkeily ja ongelmakäyttäytymisestä keskusteleminen ilman seurauksia ja ohjaavia toimia– liian varhaiset ryhmäkokemukset: alle kaksivuotiaalle ryhmästä on enemmänkin haittaa, yli nelivuotias hyötyy ryhmästä, ja koululainen tarvitsee sitä.

Julkaistu Tiede -lehdessä 3/2011