Haluatko farkut, joissa on varmasti yksilöllinen värisävy?

Teksti: Kalevi Rantanen



Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2009

Sisältö jatkuu mainoksen alla


Sata vuotta farkut ovat saaneet värinsä kemikaalipurkista. Viime vuosisadan alussa keinotekoinen indigo nimittäin korvasi Intian indigokasvin, Indigofera tinctorian, värin. Nyt luonnonindigo tekee paluuta. Vanhastaan käytetystä värimorsingosta, Isatis tinctoriasta, voisi tuottaa noin viisi prosenttia Euroopan indigontarpeesta, alan tutkijat arvioivat.

- Synteettistä indigoa ei yritetä korvata kasviperäisellä, vaan haluamme luoda vaihtoehdon, erilaisen värin, tähdentää maa- ja metsätaloustieteen tohtori Marjo Keskitalo Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta.

Luonnonindigolla värjättyjen tekstiilien sävyt poikkeavat hieman toisistaan. Tämä miellyttää asiakasta, joka ei halua kävellä samanlaisissa vaatteissa kuin miljoona muuta.

Monille ostajille on myös tärkeää, että valmistuksessa käytetään biomateriaaleja öljypohjaisten asemesta. Valitsemalla luonnonvärejä he tukevat samalla maaseudun yritystoimintaa ja luonnon monimuotoisuutta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Iloa kasvattajalle ja luonnolle

Koska indigoväri pitää kerätä morsingon lehdistä pian korjuun jälkeen, viljelijän on hyvä tehdä jatkojalostus itse.

Myös luonto hyötyy. - Värimorsinko kukkii aikaisin keväällä, mikä auttaa pölyttäviä hyönteisiä ja hunajan kerääjiä, Keskitalo kuvailee.

Morsingon viljely ja käyttö ylläpitävät pitkää kulttuuriperinnettä: indigoa on löydetty suomalaisista muinaispuvuistakin.


Väri puhtaammin kuituun

Värimorsingon viljelyyn ja väriaineen hyödyntämiseen on kehitetty tekniikkaa kansainvälisessä Spindigo-hankkeessa. Mukana on ollut tutkijoita Saksasta, Espanjasta, Italiasta, Britanniasta ja Suomesta, muun muassa Keskitalo.

Hänen kollegansa, tohtori Anne Vuorema tutki samassa hankkeessa indigon erottamista morsingosta.

Jotta väri tarttuisi tekstiilikuituun, värimorsingon sisältämä indigo pitää kemiallisesti muokata vesiliukoiseksi, pelkistää. Pelkistimenä on käytetty natriumditioniittia, mutta sitä ei voi kierrättää ja se saastuttaa vesistöjä.

Vuorema tutki glukoosin eli rypälesokerin käyttöä vaihtoehtoisena pelkistysaineena. Tekniikka toimii pellavalla ja muilla kasvikuiduilla, villa ja silkki ovat vaikeampia. Glukoosi nimittäin vaatii vahvasti emäksistä liuosta, jota eläinperäiset kuidut kestävät heikosti. Käyttämällä sopivaa reaktion vauhdittajaa, kuten antrakinoni-nimistä yhdistettä, emäksisyyttä voi kuitenkin vähentää.

On tutkittu myös sähkökemiallista pelkistystä. Tämä tekniikka vaatii verraten kalliit laitteet ja sopinee siksi parhaiten suurehkon mittakaavan tuotantoon.


Pukeudu suomensiniseen

Ainakin Ranskassa värimorsinkoa kasvatetaan ja sen indigolla värjättyjä tekstiilejä valmistetaan jo myyntiin.

Suomalaiset tutkijat ovat osoittaneet, että värimorsinkoa pystytään viljelemään ja hyödyntämään myös meillä. Nyt tutkitaan, miten tekniikka parhaiten kaupallistettaisiin.

Kuka tietää, ehkä voimme pian ostaa suomensinisellä värjättyä denimiä.


Kalevi Rantanen on diplomi-insinööri, tietokirjoittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.



 

Sisältö jatkuu mainoksen alla