Neljä tapausta 1600-luvun Suomesta.
Historioitsija Kustaa Vilkuna puki ylleen tuomarinviitan ja kaivoi arkistojen kätköistä henkirikoksia 1600-luvun Suomesta. Syntyi kirja Neljä ruumista.
Hattu pois päästä, nyt jaetaan oikeutta tuomari Vilkunan tapaan!


Hattu pois päästä, nyt jaetaan oikeutta tuomari Vilkunan tapaan!


Lopulta puhui hiilihanko


Uusikaarlepyyläinen raatimies Per Tysk oli joulukuun kuudentenatoista vuonna 1654 humalassa ja vihainen. Tyskiä riepoivat alueen korkeimman virkamiehen, veronkannosta vastaavan hopmannin Peder Vernen toimet.

Yhteistyössä pormestari Cordt Bockmöllerin kanssa Verne oli kaapannut tervakaupan hallinnan. Tervaa sai enää myydä vain kruunun edustajalle, joka oli Verne. Ja Verne maksoi kehnosti, vaikka myi kalliilla tervan edelleen Tukholmaan. Voitot olivat huikeita.

Tysk halusi selvittää asiaa hopmannin kanssa. Iltapimeällä hän astui sisälle Vernen taloon. Alkoi uho ja riitely. Verne provosoitui Tyskin herjauksista. Lopulta puhui hiilihanko. Piesty tervaporvari hoipparoi kapakan kautta kotiin.

Verne tiesi mokanneensa. Virkamies saattoi ojentaa alamaisiaan muttei hakata raa’asti hiilihangolla. Pari päivää myöhemmin Verne yritti paikata tekoaan sopimalla pahoinpitelyn rahalla. Houreinen Tysk taipui sopimukseen juuri ennen kuin kuoli vammoihinsa. Tyskin vaimo ei sopimusta hyväksynyt, ja tapaus siirtyi oikeuden käsiteltäväksi.


Kiperä tapaus raatimiehille

Tyskin kuolema oli skandaali. Humalainen nujakointi oli arkea herrojenkin kesken, mutta riidat yleensä sovittiin pian.

- Nyt uhri edusti tervaporvareita, syytetty taas ylintä valtaeliittiä. Vastakkain oli kaksi valtaklikkiä. 1600-luvulla varsinainen rikostutkinta oli vielä vierasta, joten todistajien kertomukset olivat ratkaisevassa asemassa, Kustaa Vilkuna sanoo.

Välikohtauksen silminnäkijät kuuluivat Vernen leiriin. Oikeudessa pahoinpitelyä kuvattiin köykäiseksi. Raastuvanoikeuden raatimiehille tapauksesta tuli kiperä. Vernen toteaminen syylliseksi tahtotappoon merkitsi kuolemantuomiota. Vahinkotaposta tuomio oli sakko. Vai oliko Verne peräti syytön? Tyskin lopullista kuolinsyytä ei kyetty selvittämään.


Hovi päätyi sakkoon

Asia siirtyi Suomen ylimmän oikeusasteen Turun hovioikeuden päätettäväksi. Sieltä uskottiin löytyvän riittävästi lainopillista viisautta oikeudenmukaiseen tuomioon. Hovioikeus perusti erillisen, paikalliset olot tuntevan lautakunnan puimaan hankalaa tapausta.

Hovioikeus päätyi lainmukaiseen tuomioon: 100 hopeataalaria sakkoa ja julkinen anteeksipyyntö. Tuomiota edelsi Vernen kulisseissa käymä peli. Hän oli yhä korkeassa asemassa, ja suosijoitakin löytyi.

Verne jatkoi hopmannina, mutta arvovalta mureni käsiin. Mielenterveyskin alkoi horjua. Hän menetti vähitellen tervakaupan hallinnan ja kuoli tautikohtaukseen vuonna 1659 matkalla Tukholmaan.

- Ihmisten mielessä Verne välttyi suhteillaan oikeudenmukaiselta tuomiolta mutta sai lopulta ansionsa mukaan ja kohtasi Jumalan tuomion. Kiinnostavaa tapauksessa oli sovintoratkaisun haku. Jos leski olisi korvauksen hyväksynyt, oikeustapausta ei olisi koskaan tullut, kuuluu tuomari Vilkunan päätös.



Vänrikin päässä naksahti


Viipurin vakinaiselle sotaväelle 1600-luvun loppupuolen pitkä rauhan kausi kävi turhauttavaksi. Ajankulua haettiin juopottelusta. Perjantaina 6. kesäkuuta 1676 kokoontui lauma upseereita Boismanin taloon nostamaan maljoja.

Vänrikki Johann Neuman joi rähinäviinaa. Upseeritoveri Michel Michelsson lähti leikkiin mukaan. Miekkoja kalisteltiin. Kunniastaan arka Neuman uhkasi Michelssonia kaksintaistelulla. Neumanin kasvinkumppani, alempaan päällystöön kuulunut vääpeli Mårten Scheibe onnistui rauhoittamaan tilanteen. Hyvä niin, kaksintaistelusta olisi joutunut oikeuteen ja se olisi tiennyt henkiin jääneelle kuolemantuomiota.

Hässäkän jälkeen väki hajaantui ympäri Viipuria. Neumanin päässä naksahti jokin. Hän vaati nyt Scheibea kaksintaisteluun ja lähti jahtaamaan miestä. Viipurilaiset olivat tottuneet öisin kaduilla möykkääviin sotilaisiin, mutta Neumanin riehuminen miekka kädessä keskellä päivää oli oudompaa. Huhu kiiri kulovalkean lailla kaupunginosasta toiseen. Scheibekin sai siitä kuulla ja varustautui teroituttamalla miekkansa.

Puoli Viipuria peloteltuaan umpikänninen Neuman lopulta kohtasi uhkailusta raivostuneen mutta selväpäisen Scheiben. Pienellä pihamaalla käytiin epämääräinen kaksintaistelu. Neuman sai miekasta viillon kylkeensä. Tuntia myöhemmin hän oli kuollut.


Oikeutta kuninkaalta asti

Raastuvanoikeudella oli tapauksessa harvinaisen paljon todistajia. Periaatteessa asia oli selvä. Kaksintaistelulain perusteella Scheibe tuli tuomita kuolemaan. Sitä ei kuitenkaan otettu esille. Neumanin käytös oli ollut niin erikoista ja uhkaavaa, että Scheiben vapauttamista itsepuolustukseen vedoten harkittiin. Oli epäselvää, pistikö Scheibe vai syöksyikö Neuman vahingossa miekkaan.

Oikeus päätyi todistajanlausuntojen perusteella tahtotappoon ja kuolemantuomioon, mutta päätös alistettiin hovioikeudelle. Hovioikeudessa tapausta puitiin koko syysistuntokausi. Äänestyskään ei tuottanut tulosta. Osa kannatti kuolemantuomiota, enemmistö asian siirtämistä meren yli Tukholmaan lopulliseen oikeusasteeseen, kuninkaalliseen revisio-oikeuteen.

Kului vielä vuosi, ennen kuin kuninkaallisen oikeuden päätös tuli. Scheibe tuomittiin vahinkotaposta 100 hopeataalarin sakkoon ja uhri riehumisestaan pienempään sakkoon. Scheibe käveli vapauteen. Virka säilyi, mutta merkityn miehen urakehitys tyssäsi.

- Tapauksesta tuli poikkeuksellisen tutkittu juttu. Oikeusasteille tuomioasteikko oli ongelma: kuolemantuomio tai sakko. Vankeusrangaistuksia ei tunnettu. Argumentit puolesta ja vastaan olivat niin vahvat, että ratkaisu vietiin kuninkaalle asti. Epäselvissä tapauksissa kuolemantuomiota ei haluttu langettaa. Ihmishenki oli aina tärkeä. Se koitui Scheiben pelastukseksi, tuomaroi Vilkuna.


Kuka murhasi paimenpojan?


Katovuodet olivat koetelleet keuruulaista talollista Matti Somppia useana vuonna. Kesän 1687 koittaessa tila oli vararikon partaalla. Riesana oli vielä talvella ylläpitopalkalla taloon otettu 14-vuotias paimenpoika Heikki Yrjönpoika. Poika oli maannut viikkoja sairaana paimentamatta karjaa.

Ruokaa Sompeilla ei tahtonut löytyä omille, saati hyödyttömälle paimenelle. Matti Somppi päätti häätää pojan kesken sopimuskauden takaisin äitinsä luokse.

Viikkoa myöhemmin ilmestyi Sompeille paimenpojan äiti, Elina Heikintytär. Poika ei ollut ilmestynyt kotiin. Kylällä huhuttiin kuolemasta. Äiti vaati Somppeja kanssaan etsimään poikaa. Tämä löytyi talon laidunmailta suuren kiven päältä. Päässä oli paha, verinen ruhje, kengät puuttuivat.

Äiti tiesi heti, että jokin oli vinossa. Hän pyysi kyläläisiä paikalle todistamaan näkyä. Niin Sompit kuin muutkin talolliset olivat haluttomia tutkimaan asiaa. Elina Heikintyttären onneksi Keuruulle sattui veronkerääjä, kruununmies Johan Spoof. Hän haistoi palaneen käryä ja määräsi pojan ruumiin hautauskieltoon.


Tutkinta jäi huiskinnaksi

Asia eteni Spoofin hoivassa käräjille. - Suomessa ei ollut niin vähäistä ihmistä, jonka asiaa ei olisi oikeudessa käsitelty. Äidille oli tärkeä päästä oikeuteen, löytää mahdollinen syyllinen ja saada poika kunniallisesti haudatuksi, Vilkuna sanoo.

Tapauksella ei ollut silminnäkijöitä, eikä siten varsinaista syytettäkään esitetty. Todistajia kuultiin vielä kaksilla käräjillä. Tutkinta jäi silti puolinaiseksi. Mätänevä ruumis makasi koko ajan Somppien aitassa hautauskiellossa.

Lopulta tuomio syntyi. Somppi perheineen vapautettiin kaikista epäilyistä. Tapaus alistettiin vielä hovioikeuteen, joka totesi sen huonosti tutkituksi. Tuomio jäi silti voimaan, ja vihdoin Heikki Yrjönpoika saatettiin haudata - puolitoista vuotta kuolemansa jälkeen.


Totuutta ei tiedetä

Kymmenen vuotta myöhemmin paimenpojan tapaus nousi vielä kerran esille. Turun hovioikeudessa oli väki vaihtunut ja huomattu vanha, kaikin puolin surkeasti hoidettu oikeusjuttu.

Ja niin 1699 istuttiin vielä kerran käräjiä paimenpojan kuolemasta. Kaikki asianosaiset olivat ehtineet jo kuolla. Pääepäilty Matti Somppi oli teloitettu vuonna 1691 erään toisen pojan murhasta. Uusia todisteita ei enää löytynyt. Paimenpojan tapaus vietiin selvittämättömänä henkirikoksena oikeuden pöytäkirjoihin.

- Ilmeisesti Matti Somppi oli pikaistuksissaan lyönyt sopimusrikkomukseen syyllistynyttä poikaa, joka epäonnekseen oli kuollut iskuun. Ajan käsityksen mukaan isännällä oli oikeus kurittaa talonsa asukkaita. Nyt vain harkinta petti, voimankäyttö oli liiallista. Totuutta ei silti tiedetä. Sompit tiesivät olevansa vahvoilla oikeudessa. Siksi oli parempi jättää ruumis löydettäväksi kuin kätkeä se, arvioi Vilkuna.


Vimmatauti otti vallan


Kiteen vaarat olivat kietoutuneet lumivaippaan kaksi viikkoa ennen joulua vuonna 1688. Kiertävän kyläsepän Matti Vareksen savupirtissä herättiin talon 18-vuotiaan pojan Juho Vareksen vaikerrukseen ja harhaiseen höpinään.

Äiti Kirsti Nikitär arvasi, että poika on taas vimmataudin vallassa. Se oli Juhoa riivannut pienestä asti. Pannut pojan pelkäämään näkymätöntä väkeä ja kuulemaan olemattomien puhetta. Joskus poika oli repinyt vaatteet yltään ja karannut metsään.

Tuona kohtalokkaana aamuna vimmatauti koetteli Juhoa kovemmin kuin koskaan. Poika hyppi ja vaikersi, hätisteli näkymättömiä vainoajiaan. Yllättäen hän tarttui suureen puunuijaan ja iski sillä äitinsä hiljaiseksi. Juho kirkui kuin riivattu. Nuija heilahti uudelleen ja uudelleen. Äidin aivot valuivat murskatusta pääkopasta lattialle.

Julma surma ei Juhoa pysäyttänyt. Hän huitoi myös pakoon säntääviä siskojaan ja taloon asettunutta leskivaimoa Elli Juvatarta. Vain räppänäaukosta paennut pikkuveli selvisi vammoitta.

Lopulta ilkialaston ja verinen Juho astui lähinaapurin Monosen pirttiin ja istui rauhallisena alas penkille. Vimmatauti oli helpottanut. Hän kertoi karmean tekonsa naapureille.


Tekijä uskoi armoon

Juho Vares joutui oikeuteen vuoden 1689 maaliskuisilla talvikäräjillä. Tapaus oli periaatteessa selvä. Hän oli tunnustanut tekonsa, silminnäkijöitä oli useita. Ainoa mutta oli Juho Vareksessa itsessään. Hän väitti toimineensa vieraan mielen vallassa.

Juhon vimmatauti oli kyläläisten tiedossa. Häntä pidettiin riivattuna, kenties paholaisen ottamana. Huhuttiin noidista ja parantajista, joita oli kutsuttu poikapolosta pahaa karkottamaan. Mitäpä muuta vanhemmat olisivat voineet tehdä lapsensa hyväksi?

Oikeudessa todistajat puhuivat vimmataudista ja parantajista varoen. Aihe oli arka. Kukaan ei halunnut, että asiasta alettiin kuiskia noituutena. Valtakuntaa riivanneet noitavainot olivat vielä lähimuistissa. Tuomaria hämmensi sekin, ettei vimmataudille ollut ruotsinkielistä vastinetta.

Juho odotti saavansa armoa ja pääsevänsä vapaaksi. Teot oli tehty pahan vallassa, vieraalla mielellä. Ei hän itse kenellekään ollut pahaa halunnut.

Lautamiehet olivat yksimielisiä. Äidinsurma oli niin karmea teko, ettei ollut muuta vaihtoehtoa kuin teloittaminen. Päätös alistettiin hovioikeuteen. Turussa Vares herätti oppineen ja arvovaltaisen hovioikeuden kiinnostuksen.
Tapaus lähetettiin uudelleen käräjille lisätodistajien kuulemiseksi. Ennen kaikkea piti kuulla ensimmäisiltä käräjiltä pois jäänyttä isää, Matti Varesta. Hänen lausunnostaan riippui paljon lopullisen tuomion laatu.


Kuolema ainoa vaihtoehto

Käräjäoikeus sai uudessa käsittelyssä kuulla niin isältä kuin muilta todistajilta lisää Juhon vimmatautikohtauksista. Niihin ei liittynyt aiemmin väkivaltaa, mutta ilmiselvästi poika joutui tuon tuosta pahan valtaan.

Tuomari ja lautakunta päätyivät lailliseen ja moraaliseen ratkaisuun. Tuomio oli Mooseksen lain hengessä kuolema. Oikeus totesi sovinnollisesti, ettei Juho Vares itse ehkä ollut paha vaan paha oli se vieras mieli, joka teon aiheutti. Kuolemantuomio oli ainoa keino kitkeä paha tästä maailmasta. Se myös tarjosi Juho Varekselle mahdollisuuden päästä sovintoon Jumalan kanssa.

Lokakuussa 1690 maakuntaa kiertänyt pyöveli Hans Schreiber hoiti hovioikeudelta saamansa toimeksiannon Kiteen kirkolla: Juho Varekselta hakattiin ensin irti käsi, sitten pää. Ruumis murskattiin teilipyörässä.

- Oma arvioni on, että Juhon vimmatauti oli skitsofre¬niaa, johon yhdistyi paranoidi psykoosi. Syyntakeettomuutta ei tuolloin tunnettu. Oikeudella ei ollut käytössä muita keinoja rangaista mielisairasta tappajaa kuin kuolema. Tapaus kuitenkin tutkittiin ja pohdittiin perusteellisesti. Juho Varesta ei haluttu tuomita kevyin perustein, toteaa Vilkuna.


Mika Remes on vapaa toimittaja.
Kustaa Vilkunan kirja Neljä ruumista (Teos) ilmestyi syyskuussa. Vilkuna toimii Suomen historian opettajana ja tutkijana Jyväskylän yliopistossa.


 


Tuomari tuomitsi taiten


Suurvalta-ajalla Ruotsista ja Suomesta sen osana kehittyi hyvin organisoitunut ja tehokas tuomariyhteiskunta, jossa tuomarin tehtävä oli totuuden paljastaminen tuomioistuintutkinnassa. Se oli lainkäytön ylevimpiä periaatteita.

Ihmiset tulivat oikeuteen hakemaan oikeutta. Se velvoitti tuomaria kohtelemaan ihmisiä oikeamielisesti. Tuomari ei saanut puuttua osapuoliin, hänen oli puhuttava siveellisesti ja vältettävä torumista. Käytös ei saanut herättää epäluuloa eikä heikentää oikeuden uskottavuutta.

Tuomarinohjeiden mukaan tuomarin piti luottaa oikein hankittuihin todisteisiin ja välttää kidutusta ja piinaamista. Keskeisellä sijalla oli sanallisen todistuksen voima.

Tuomari sai tuomita vain kirkkaiden todistusten mukaan. Jos perusteet jäivät heikoiksi, oli parempi päästää syytetty vapaaksi. Hämärissä tapauksissa syytetyn vapauttaminen oli ensisijainen vaihtoehto.

- Tuomiot olivat lainmukaisia, mutta eivät aina oikeudenmukaisia. Paljon riippui tuomarin ammattitaidosta ja persoonasta, tulkitsee historian tuomari Kustaa Vilkuna.

Viina vei, mies löi


1600-luvulla henkirikokset tehtiin yleensä humalassa. - Voi sanoa, että 1600-luvulla kaikki aikuiset joivat. Viinaa käytettiin lääkkeenäkin, ja olutta juotiin päivittäin runsaasti. Talvi oli varsinkin maaseudulla hiljaiselon aikaa, silloin jäi aikaa vaikka juopotella, kertoo Kustaa Vilkuna.

Missä kupin äärelle kokoonnuttiin - yleensä kapakoissa, kievareissa ja majataloissa - syntyi helposti äkkipikaisia riitoja. Nujakat pyrittiin sopimaan mahdollisimman pian, ja osapuolet myönsivät syyllisyytensä. Jos vammoja syntyi, niistä suoritettiin korvaus.

- Tappaminen tai pysyvän vamman tuottaminen oli harvoin tarkoituksena. Ruumiita syntyi, kun voimakeinoja ei osattu arvioida oikein, Vilkuna sanoo.

Henkirikoksen taustalla oli usein myös taloudellinen hyöty. Köyhät olivat todella köyhiä, pienenkin summan takia oltiin valmiita vaikka tappamaan. Väkivallan yleisyydestä ei ole tilastoja. Ruumiillinen kurittaminen kuului isäntien ja herrojen etuoikeuksiin, mutta vain kohtuudella.

- Ihmiset tuskin elivät arvaamattoman väkivallan pelossa. Enemmän huolta tuottivat luonnonvoimat ja sodat, Vilkuna sanoo.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5241
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Lucid unet näen ehkä vähän samantyyppisenä kuin hypnoosin, niiden avulla voinee käsitellä asioita jotka eivät tule suoraan tietoisuuteen ja vaikuttaa siihen miten tietyt piirteet itsessään kokee. Mulla ne kuulu tiettyyn elämänvaiheeseen, olisinko ollut joku 25vuotias tjsp. Painajaisia oli, aika rajujakin jotka toistui samanlaisena lukuisia kertoja, pomppasin unissani sängyssä istumaan ja huusin ja uni vaan jatku ja jatku, näin päällekkäin unta ja todellisuutta. Kesti pitkään ennenkö uni lakkasi...
Lue kommentti