Pitäisi aloittaa. Pitäisi saattaa loppuun. Mutta mistä motivaatio? Yhdysvaltalaisprofessori listasi tekijät, jotka enteilevät muutoksen onnistumista.

Riippuvuuksista irrottautuminen on vaikeaa. Addikti on voinut luvata kyynelsilmin, ettei hän koskaan enää juo. Toistuvien pettymysten jälkeen läheisten toivo muutoksesta kuitenkin murenee, ja he vetäytyvät henkisesti. Umpioituva juoppo kehittää yhä mielikuvituksellisempia syitä jatkaakseen samaan malliin. Ainoa pelastus saattaa olla selviytyneiden vertaisten tuki. Heitä eivät selittelyt hämää, ja addiktille onnistuneen kaverin esimerkki antaa toivoa: jos tuo, miksen minäkin.

Kukaties suurin kompastuskivi riippuvuuden hylkäämisessä on niin sanottu vainajan tavoite. Vainajat eivät tunnetusti enää juo, polta tai pelaa. He eivät shoppaile tai harrasta seksiä pakonomaisesti. Ei ole kovinkaan rohkaisevaa hävitä koko ajan vainajalle, ja toisaalta voi olla vaikea hahmottaa, miten paljon antoisampaa elämä ilman riippuvuutta olisi. Päinvastoin tuntuu, että siitä katoaisi viimeinenkin ilo.

Nuorten psykologiaan ja neuvontaan erikoistunut professori Fred J. Hanna yhdysvaltalaisesta Johns Hopkinsin yliopistosta kuvaa muutoksen seitsemää ennettä kirjassaan Vaikeat asiakkaat terapiassa. Miten edistää myönteistä muutosta (Edita 2009). Elämänmuutos onnistuu, jos ihminen

1 haluaa muutosta palavasti

2 sietää ahdistusta

3 tietää esteet

4 uskaltaa haastaa ongelman

5 ryhtyy tositoimiin

6 on toiveikas

7 saa tukea muilta ihmisiltä.

Hannan mukaan heikoimmat muuttumisen eväät on persoonallisuushäiriöisillä ja addikteilla, ja siksi he tarvitsevat napakkaa ja osaavaa tukea. Toisaalta hyvät muutostaidot hankkineet ihmiset pystyvät säätämään toimintaansa vaivattomasti.

Osaavillakin muuttujilla tuppaa kuitenkin olemaan vaikeuksia jollain elämänalueella. Yhdenkin muutosevään puuttuminen voi torpedoida muutoksen kokonaan tai vähentää sen laajuutta ja syvyyttä. Esimerkiksi työssään kurinalainen tutkija ei saa patistetuksi itseään lenkille tai ei syö niin terveellisesti kuin rakkaan työvireen ylläpitämiseksi kannattaisi.

Fiksukin joutuu ponnistelemaan

Jotta muutoseväiden merkitys kirkastuisi, otamme esimerkiksi opiskelija Jonnan, jonka pitäisi tehdä roikkumaan jäänyt lopputyö. Jonnalta puuttui varsinainen tarve (1) tekemiseen, kunnes koulu kannusti (7) ilmoittamalla, että työ on palautettava tiettyyn päivään mennessä. Toivoa (6) selviytymisestä loivat uutiset joidenkin samaan aikaan aloittaneiden opiskelukavereiden valmistumisesta.

Jonna päätti ryhtyä kirjoittamaan, mutta tyhjän paperin ahdistus (2) iski. Epätoivoisena hän kilautti Juliukselle, joka oli juuri palauttanut pitkään jumittaneen lopputyönsä. Jumi syntyi uskomuksesta (3), että jos todella on omalla alallaan, työn pitäisi hoitua helposti ja ennätysajassa.

Koska työ tökki ja vaati ponnisteluja, Julius pelkäsi kuollakseen soveltumattomuutensa paljastumista. Onnekseen hän sattui lukemaan artikkelin Epäonnistu taitavasti (Tiede 1/2006, s. 41-42). Oli huojentavaa kuulla, että fiksunkin pitää pinnistellä töittensä eteen.

Ratkaisevan sysäyksen tekemiseen Julius sai, kun hän kuuli tutkijakonkarin naureskelevan kahvipöydässä: "Ensimmäinen harjoitustyö, gradu, väikkäri, avioero ja omakotitalon rakentaminen menevät vähän niin ja näin, mutta seuraavat sujuvat jo rutiinilla." Mikä tahansa hoituu, kunhan sen pilkkoo pienemmiksi etapeiksi.

Tämän rohkaisemana Jonnakin pilkkoi mielessään urakkansa "kilon palasiin", jolloin se näytti jo hallittavammalta.

On tärkeää sitoutua

Pian Jonna kuitenkin huomasi tuijottavansa telkkarista Täydellisiä naisia ja muita saippuasarjoja. Lopputyön tilastohommat, lähteiden merkitsemiset ja muut rutiinit tuntuivat luotaantyöntäviltä. Mitä hyötyä tuollaisesta rämpimisestä olisi oikean työn kannalta?

Jonna päätti lähteä sohvan pohjalta edes jujutsusalille. Siellä hän tapasi Elmerin, ja puhe kääntyi zeniläiseen ajatteluun. Elmerin mielestä täysi sitoutuminen tekemiseen ilman odotusta tuloksesta on hyvä asenne. Jonna katsoi Elmeriä hitaasti. Lähdeluettelon laatimiseen sitoutuminen ilman lupausta valmistumisesta? Ei todellakaan kiinnosta.

Jonnan epäily innosti Elmeriä selittämään, että länsimaissa ollaan arvo-ohjautuvuuden sijasta turhan päämääräkeskeisiä. "Ajatellaan vaikka sun lopputyötä. Jos sä tähtäät vain päämäärään eli hyväksyttyyn lopputyöhön, lähdeluettelon laatiminen on turha riesa ja hidaste. Yhtä takkua. Mutta jos sä oikeesti arvostat oppimista ja uskot, että minkä tahansa asian oppiminen on hyödyllistä ja kivaa, sä uppoudut selvittämään, mitä uutta ja ihmeellistä lähdeluettelon laatimisesta voi löytyä. Arvaa, kummalla asenteella lopputyö tulee nopeemmin valmiiks?"

Kotimatkalla Jonna keksi verrata haluttomuuttaan siihen, että joutuisi siivoamaan pitkään laiminlyömänsä asunnon. Kun tietää, missä on jumittanut ja miksi (3), löytää pahimmat villakoirat tai likakerrokset. Siitä eteenpäin pelkkä ajattelu ei sitten enää riitäkään. Talo ei tule puhtaaksi puhumalla siisteyden tärkeydestä.

Lopuksi pitää vain rutistaa

Oman tilanteensa haastaminen (4) voi olla passiivista tai aktiivista. Passiivinen hyväksyjä päättää olla välittämättä talon likaisuudesta. Aktiivinen hyväksyjä myöntää, ettei kotiapulaista ole eikä kotvaan tule, joten on itse tartuttava imuriin ja rättiin.

Jonna halusi muodollisen pätevyyden ja päätti tehdä työn - tuli mitä tuli. Nyt tai ei koskaan. Jos tulos palaa bumerangina takaisin, sitten korjataan, mutta kesken ei jätetä.

Rutistuksen toteuttamista (5) voi verrata möykkäbussin kuljettamiseen. Heti kun nostat kytkimen, alkaa sisäinen pajatus: "Tää on sulle liian iso juttu. Sä et ikinä saa tätä ajoissa aikaseks. Sä vaan munaat ittes ja tyhmyytes paljastuu. Häpeisit ittees. Tää on tylsää. Katotaan mieluummin telkkarii. Tehdään jotain kivempaa."

Sisäinen vastustus tietysti voimistuu, jos läheiset liittyvät samaan kuoroon. Sosiaalinen tuki (7) on joskus negatiivista eli muutosta kahlitsevaa.

Teatteriharrastuksen ansiosta Jonna osasi suhtautua "mörköoopperaan" huumorilla. Hän tunsi suuriäänisimmät sisäiset sankarinsa ja oli jopa säveltänyt niiden mankumisille hauskan melodian. Jonna tiesi, että epäonnistumisen kauhun kohtaaminen silmästä silmään saa sen kutistumaan terävöittäväksi kihelmöinniksi, joka antaa mukavasti puhtia.

Julkaistu Tiede -lehdessä 1/2010

Tuija Matikka on psykologi ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.
Lähteinä myös:Russ Harris, ACT made simple (New Harbinger Publication 2009)
Juhani Laakso, Mielen taito. Vapauta ajatuksia - kehitä tunteita (Kirjapaja 2009)

Psykedeelit ayahuasca ja psilosybiini tehoavat tutkimusten mukaan masennukseen.

Amazonin alueen ihmiset ovat ammoisista ajoista nauttineet näkyjä nostattavaa ayahuasca-kasviuutetta.

Aine kiinnostaa myös lääketieteen tutkijoita. Se näyttää tehoavan masennukseen ja riippuvuuksiin, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Muilla psykedeeleillä, kuten tietyissä sienissä esiintyvällä psilosybiinillä, on havaittu samanlaisia vaikutuksia.

Ayahuascaa pitkään tutkinut Jordi Riba Sant Paun sairaalasta kertoo, miten vaikeasta masennusta potevat potilaat ovat saaneet apua yksittäisestä kokeilusta.

”Tavalliseen masennuslääkkeeseen verrattuna teho oli todella nopea vain yhdellä annoksella. Hämmästyttävästi tulokset näkyivät heti, ja ne säilyivät monia viikkoja”, Riba sanoo HS:n haastattelussa.

Lontoon Imperial Collegen Robin Carhart-Harris on saanut samanlaisia tuloksia psilosybiinillä.

Ratkaisevia myönteisille vaikutuksille ovat ympäristö ja olot, joissa psykedeelejä käytetään.

”On tärkeää, että ammattiterapeutti valmistelee kokemukseen, on mukana sen aikana ja auttaa sen jälkeen tekemään siitä selkoa”, Carhart-Harris sanoo.

Suomessakin tutkijat etsivät rahoitusta tutkimukseen, jossa testaan psilosybiinin tehoa masennukseen.

Kysely

Kokeilisitko psykedeeliä masennukseen, jos lääkäri määräisi?

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012