Pitäisi aloittaa. Pitäisi saattaa loppuun. Mutta mistä motivaatio? Yhdysvaltalaisprofessori listasi tekijät, jotka enteilevät muutoksen onnistumista.

Riippuvuuksista irrottautuminen on vaikeaa. Addikti on voinut luvata kyynelsilmin, ettei hän koskaan enää juo. Toistuvien pettymysten jälkeen läheisten toivo muutoksesta kuitenkin murenee, ja he vetäytyvät henkisesti. Umpioituva juoppo kehittää yhä mielikuvituksellisempia syitä jatkaakseen samaan malliin. Ainoa pelastus saattaa olla selviytyneiden vertaisten tuki. Heitä eivät selittelyt hämää, ja addiktille onnistuneen kaverin esimerkki antaa toivoa: jos tuo, miksen minäkin.

Kukaties suurin kompastuskivi riippuvuuden hylkäämisessä on niin sanottu vainajan tavoite. Vainajat eivät tunnetusti enää juo, polta tai pelaa. He eivät shoppaile tai harrasta seksiä pakonomaisesti. Ei ole kovinkaan rohkaisevaa hävitä koko ajan vainajalle, ja toisaalta voi olla vaikea hahmottaa, miten paljon antoisampaa elämä ilman riippuvuutta olisi. Päinvastoin tuntuu, että siitä katoaisi viimeinenkin ilo.

Nuorten psykologiaan ja neuvontaan erikoistunut professori Fred J. Hanna yhdysvaltalaisesta Johns Hopkinsin yliopistosta kuvaa muutoksen seitsemää ennettä kirjassaan Vaikeat asiakkaat terapiassa. Miten edistää myönteistä muutosta (Edita 2009). Elämänmuutos onnistuu, jos ihminen

1 haluaa muutosta palavasti

2 sietää ahdistusta

3 tietää esteet

4 uskaltaa haastaa ongelman

5 ryhtyy tositoimiin

6 on toiveikas

7 saa tukea muilta ihmisiltä.

Hannan mukaan heikoimmat muuttumisen eväät on persoonallisuushäiriöisillä ja addikteilla, ja siksi he tarvitsevat napakkaa ja osaavaa tukea. Toisaalta hyvät muutostaidot hankkineet ihmiset pystyvät säätämään toimintaansa vaivattomasti.

Osaavillakin muuttujilla tuppaa kuitenkin olemaan vaikeuksia jollain elämänalueella. Yhdenkin muutosevään puuttuminen voi torpedoida muutoksen kokonaan tai vähentää sen laajuutta ja syvyyttä. Esimerkiksi työssään kurinalainen tutkija ei saa patistetuksi itseään lenkille tai ei syö niin terveellisesti kuin rakkaan työvireen ylläpitämiseksi kannattaisi.

Fiksukin joutuu ponnistelemaan

Jotta muutoseväiden merkitys kirkastuisi, otamme esimerkiksi opiskelija Jonnan, jonka pitäisi tehdä roikkumaan jäänyt lopputyö. Jonnalta puuttui varsinainen tarve (1) tekemiseen, kunnes koulu kannusti (7) ilmoittamalla, että työ on palautettava tiettyyn päivään mennessä. Toivoa (6) selviytymisestä loivat uutiset joidenkin samaan aikaan aloittaneiden opiskelukavereiden valmistumisesta.

Jonna päätti ryhtyä kirjoittamaan, mutta tyhjän paperin ahdistus (2) iski. Epätoivoisena hän kilautti Juliukselle, joka oli juuri palauttanut pitkään jumittaneen lopputyönsä. Jumi syntyi uskomuksesta (3), että jos todella on omalla alallaan, työn pitäisi hoitua helposti ja ennätysajassa.

Koska työ tökki ja vaati ponnisteluja, Julius pelkäsi kuollakseen soveltumattomuutensa paljastumista. Onnekseen hän sattui lukemaan artikkelin Epäonnistu taitavasti (Tiede 1/2006, s. 41-42). Oli huojentavaa kuulla, että fiksunkin pitää pinnistellä töittensä eteen.

Ratkaisevan sysäyksen tekemiseen Julius sai, kun hän kuuli tutkijakonkarin naureskelevan kahvipöydässä: "Ensimmäinen harjoitustyö, gradu, väikkäri, avioero ja omakotitalon rakentaminen menevät vähän niin ja näin, mutta seuraavat sujuvat jo rutiinilla." Mikä tahansa hoituu, kunhan sen pilkkoo pienemmiksi etapeiksi.

Tämän rohkaisemana Jonnakin pilkkoi mielessään urakkansa "kilon palasiin", jolloin se näytti jo hallittavammalta.

On tärkeää sitoutua

Pian Jonna kuitenkin huomasi tuijottavansa telkkarista Täydellisiä naisia ja muita saippuasarjoja. Lopputyön tilastohommat, lähteiden merkitsemiset ja muut rutiinit tuntuivat luotaantyöntäviltä. Mitä hyötyä tuollaisesta rämpimisestä olisi oikean työn kannalta?

Jonna päätti lähteä sohvan pohjalta edes jujutsusalille. Siellä hän tapasi Elmerin, ja puhe kääntyi zeniläiseen ajatteluun. Elmerin mielestä täysi sitoutuminen tekemiseen ilman odotusta tuloksesta on hyvä asenne. Jonna katsoi Elmeriä hitaasti. Lähdeluettelon laatimiseen sitoutuminen ilman lupausta valmistumisesta? Ei todellakaan kiinnosta.

Jonnan epäily innosti Elmeriä selittämään, että länsimaissa ollaan arvo-ohjautuvuuden sijasta turhan päämääräkeskeisiä. "Ajatellaan vaikka sun lopputyötä. Jos sä tähtäät vain päämäärään eli hyväksyttyyn lopputyöhön, lähdeluettelon laatiminen on turha riesa ja hidaste. Yhtä takkua. Mutta jos sä oikeesti arvostat oppimista ja uskot, että minkä tahansa asian oppiminen on hyödyllistä ja kivaa, sä uppoudut selvittämään, mitä uutta ja ihmeellistä lähdeluettelon laatimisesta voi löytyä. Arvaa, kummalla asenteella lopputyö tulee nopeemmin valmiiks?"

Kotimatkalla Jonna keksi verrata haluttomuuttaan siihen, että joutuisi siivoamaan pitkään laiminlyömänsä asunnon. Kun tietää, missä on jumittanut ja miksi (3), löytää pahimmat villakoirat tai likakerrokset. Siitä eteenpäin pelkkä ajattelu ei sitten enää riitäkään. Talo ei tule puhtaaksi puhumalla siisteyden tärkeydestä.

Lopuksi pitää vain rutistaa

Oman tilanteensa haastaminen (4) voi olla passiivista tai aktiivista. Passiivinen hyväksyjä päättää olla välittämättä talon likaisuudesta. Aktiivinen hyväksyjä myöntää, ettei kotiapulaista ole eikä kotvaan tule, joten on itse tartuttava imuriin ja rättiin.

Jonna halusi muodollisen pätevyyden ja päätti tehdä työn - tuli mitä tuli. Nyt tai ei koskaan. Jos tulos palaa bumerangina takaisin, sitten korjataan, mutta kesken ei jätetä.

Rutistuksen toteuttamista (5) voi verrata möykkäbussin kuljettamiseen. Heti kun nostat kytkimen, alkaa sisäinen pajatus: "Tää on sulle liian iso juttu. Sä et ikinä saa tätä ajoissa aikaseks. Sä vaan munaat ittes ja tyhmyytes paljastuu. Häpeisit ittees. Tää on tylsää. Katotaan mieluummin telkkarii. Tehdään jotain kivempaa."

Sisäinen vastustus tietysti voimistuu, jos läheiset liittyvät samaan kuoroon. Sosiaalinen tuki (7) on joskus negatiivista eli muutosta kahlitsevaa.

Teatteriharrastuksen ansiosta Jonna osasi suhtautua "mörköoopperaan" huumorilla. Hän tunsi suuriäänisimmät sisäiset sankarinsa ja oli jopa säveltänyt niiden mankumisille hauskan melodian. Jonna tiesi, että epäonnistumisen kauhun kohtaaminen silmästä silmään saa sen kutistumaan terävöittäväksi kihelmöinniksi, joka antaa mukavasti puhtia.

Julkaistu Tiede -lehdessä 1/2010

Tuija Matikka on psykologi ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.
Lähteinä myös:Russ Harris, ACT made simple (New Harbinger Publication 2009)
Juhani Laakso, Mielen taito. Vapauta ajatuksia - kehitä tunteita (Kirjapaja 2009)