Meillä ei ole hurrikaaneja eikä isoja maanjäristyksiä, mutta aivan lintukodossa emme elä.

Teksti: Mikko Puttonen

Hurrikaanien ja tornadojen pikkuserkut riehuvat meilläkin. Tuhoisimmat kaatavat metsää miljoonia kuutioita, väkevimmät kiepauttavat auton ilmaan kuin kuivan lehden.Yksi ihminen menetti henkensä, kun Helsinkiä murjoi kenties ankarin myrsky, jonka tiedetään koskaan iskeneen Suomeen. Tuulen viskomat kappaleet muuttivat pääkaupungin kadut vaarallisiksi. Kattopeltejä lensi ilmassa, ja tuuli kaatoi sadoittain puita ja katkoi niiden oksia. Jalankulkijoita tuupertui katuun puuskien voimasta. Eräs huono-onninen mies jäi irronneen kattopellin alle, ja hänet kuljetettiin kirurgiseen sairaalaan saamaan hoitoa. Puhurit repivät myös sairaalan kattoa mukaansa, raportoi sanomalehti Uusi Suometar. Tuolloin rakennettiin Johanneksenkirkkoa Korkeavuorenkadun varteen. Toista tornia ympäröiviin rakennustelineisiin tuuli tarttui kovin kourin. Myrsky paiskoi telineiltä jykeviä lankkuja lähikaduille, eikä aikaakaan, kun telineet rämähtivät kokonaan maahan. Lähialue päätettiin sulkea jalankulkijoilta.Myös Ludviginkadulla rakennettiin taloa. Pystyssä ollut tiiliseinä ei voinut vastustaa tuulen työntöä vaan romahti maahan. Kumoon suistuessaan seinä rikkoi ulkohuoneen, josta oli juuri ollut poistumassa Pettersson-niminen räätäli. Rytäkkä heitti miehen pihaan, ja häneltä meni taju. Myöhemmin hän kuoli vammoihinsa. Kaupungin vesillä useita veneitä ja isompia aluksia joutui tuuliajolle, ja ne iskeytyivät rantakiviin ja pirstoutuivat. Kaivopuiston rannan purjeveneet oli kuin pois pyyhkäisty, jatkaa sanomalehti. Toisaalla ankkurissa ollut englantilainen höyrylaiva ajautui vähä vähältä kohti Korkeasaaren kallioita, vaikka ponnisteli täyttä höyryä tuulta vastaan. Lopulta tuuli tyyntyi sen verran, että alus vältti haaksirikon.Myrskyn irrottamaa kattopeltiä lojui pitkin kaupunkia, Kauppatoria ja Senaatintoria myöten. Kaisaniemen puisto oli yhtenä erämaana: jyhkeät koivut, suuret pihlajat ja tuuheat vaahterat makasivat poikittain puiston pääkäytävällä. Myös muissa puistoissa suuret puut olivat kaatuneet tai katkenneet. Uuden Suomettaren toimittaja totesi haikeasti, että menee pari miespolvea, ennen kuin parin tunnin myrskytuhot kasvavat umpeen. Pääkaupunki kärsi myrskystä eniten, mutta eivät muutkaan etelärannikon paikkakunnat selvinneet ruhjeitta. Tuuli kaatoi puita ja repi kattorakenteita laajalta alueel­ta. Lennätinlinjoja katkeili ja kaatui maahan, ja yhteydet Helsingistä muualle maahan menivät poikki.

Käytiin hirmumyrskyn rajoilla

Tuona elokuun 28. päivänä vuonna 1890 koet­tiin ilmeisesti Suomen tähän mennessä ainoa hirmumyrsky. Myrsky on määritelmän mukaan hirmuinen, kun keskituulen nopeus ylittää 32 metriä sekunnissa. Tätä kovemmalla voimalla puhaltavat tropiikin hurrikaanit. Keskituulella tarkoitetaan yli kymmenen minuuttia kestävää keskimääräistä tuulta; lyhyitä puuskia luokitus ei ota huomioon. Ilmatieteen laitoksen silloisen edeltäjän, Meteorologisen päälaitoksen tuulimittari pyöri tuona päivänä villisti. Mittarina käytettiin niin sanottua Robinsonin anemometriä, jota tuulta nappaavat kupit pyörittävät kuin hyrrää. Laite mittasi tuona iltapäivänä kello neljän ja viiden välillä tuulen nopeudeksi 45 metriä sekunnissa, kertoo Uusi Suometar. Viideltä mittari yltyi näyttämään jopa 57 metriä sekunnissa. Ne olivat sen viimeiset lukemat, sillä tuuli repi irti koko vekottimen ja viskasi sen katolta pihalle. Todennäköisesti tuolloiseen tuulimittariin ei kuitenkaan kannata suoraan luottaa. Keskituulilukema 45 metriä sekunnissa olisi todella hurja, sillä se vastaisi toisen asteen trooppista hirmumyrskyä. Meteorologi Pauli Jokinen on analysoinut myrskyä opinnäytetyössään ja huomauttaa, että aikakauden anemometrit antoivat kaksi kertaa todellista suuremman tuulennopeuden. Jokinen arvioi, että elokuun 1890 myrsky yltyi hirmumyrskyksi vain Itämerellä, missä tuulennopeus ilmeisesti kohosi 30–35 metriin sekunnissa. Maalla tuulta hidastaa kitka, joten maa-alueilla keskituuli on saattanut olla 17–23 metriä sekunnissa. Puuskat toki kiihdyttivät nopeuden 40 metriin sekunnissa, ehkä ylikin. Hirmumyrskyn voimalla puhaltavaa tuulta joutuu harvoin kokemaan. Mutta jos on joskus pistänyt käden 120 kilometrin tuntivauhdilla ajavan auton ikkunasta ulos, on saanut tuntuman tuulen voimasta. Elokuun 1890 myrskynpuuskien vauhdissa ei Suomessa saa ajaakaan, ne kun humahtivat yli 140 kilometrin tuntinopeudella.

Hirmuista Gudrunia odotettiin

Hirmumyrskyä odotettiin meille myös tammikuussa 2005, jolloin tuohon kategoriaan kuuluva Gudrun iski raivokkaasti Tanskaan, Etelä-Ruotsiin ja Baltian maihin. Ruotsissa mitattiin keskituulen nopeudeksi 33 ja puuskien 40 metriä sekunnissa. Gudrun on arvioitu Ruotsin pahimmaksi luonnonkatastrofiksi. Yhdeksän ihmistä menetti henkensä, metsää kaatui 75 miljoonaa kuutiota, ja yli 400 000 kotitaloudelta katkesi sähköt. Suomen myrsky väisti eteläpuolelta, vaikka Ilmatieteen laitoksen meteorologeilla oli alkuun syytä pelätä muuta.– Vielä pari päivää aiemmin näytti siltä, että voimakkaimman tuulen alue tulisi Etelä-Suomeen, kertoo ylimeteorologi­ Ari-Juhani Punkka Ilma­tieteen laitoksesta. – Sitten ennuste tarkentui niin, että meidän päällemme tulikin matalapaineen keskus, eikä niissä esiinny ihmeempiä tuulia. Gudrun kuitenkin nosti täälläkin merenpintaa. Helsingissä kasattiin jätepaperipaaleja estämään Itämeren nousu Kauppatorille. Ei tällä kertaa sen pahempaa.

Mauri oli hurrikaanin jälkeläinen

Varsinainen trooppinen hirmumyrsky ei voi koskaan iskeä Suomeen. Näiltä leveysasteilta puuttuvat sen syntyolot, kuten kymmenien metrien syvyinen kerros noin 27-asteista merivettä. Tällaisesta lämpimästä ja kosteasta alustasta hurrikaaniksi tai taifuuniksi kutsuttu hirmumyrsky ammentaa väkivaltaisen voimansa. Jo hiipuneesta hurrikaanista jäävä matalapaine voi kuitenkin ajautua tänne asti ja olla aivan varteenotettava myrsky sekin. Tällainen oli Mauri syyskuussa 1982.Mauri-myrsky teki tuhojaan Pohjois-Suomessa. Tuuli kaatoi miljoonia kuutiometrejä metsää, ja vahinkoa aiheutui satojen miljoonien markkojen edestä, kuvaa tietokirjailija Markus Hotakainen Suomen säähistoriassaan.Mauri sai osan puhdistaan Debbieltä, trooppiselta hirmumyrskyltä. Debbie oli vaeltanut Keski-Atlantilta Yhdysvaltain itärannikkoa pitkin Pohjois-Atlantille ja muuttunut siellä keskileveysasteiden matalapaineeksi, joka sitten saapui Maurin päivänä Kemiin.  Kiivas myrsky eteni Perämereltä Oulun ja Kemin yli Lappiin. Merialueilla suurin mitattu tuulen nopeus oli 29 metriä sekunnissa, Oulussa lukema oli 19 ja Rovaniemellä yli 17 metriä sekunnissa. Virallinen myrskyn raja ylittyi siten vain puuskissa, jotka yltyivät paikoin jopa 40 metriin sekunnissa. Matkallaan Mauri upotti satoja veneitä Kemissä ja Torniossa. Kemissä merivesi nousi yli kaksi metriä, ja veneet ajautuivat satamasta pitkälle sisämaahan. Tornion lähisaaressa tuuli irrotti mökin perustuksiltaan, uitti sitä kilometrin verran mantereen suuntaan ja murskasi sen lopulta rantakiviin. Sisällä olleet kaksi naista kuolivat. Kauempana mantereella puhurit kylvivät tavallista tuhoaan: repivät kattopeltejä rullalle, rikkoivat ikkunoita, katkoivat sähkö- ja puhelinlinjoja ja kaatoivat metsää.

Terveisiä Pohjois-Atlantilta

Mauri on hyvä esimerkki suurista matalapaineista, joita niin sanottu Pohjois-Atlantin myrskyrata työntää niskaamme. Yläilmoissa puhaltavat suihkuvirtaukset kuljettavat matalat tänne itään.– Fennoskandiaa kutsutaankin usein matalapaineiden hautausmaaksi, sanoo Ari-Juhani Punkka. Pohjois-Atlantilla kehittyy laajoja matalapaineita, koska siellä esiintyy suuria vaakasuuntaisia lämpötilaeroja. Varsinkin talvisaikaan Grönlannin eteläpuolella lämpötilaero saattaa olla pohjois-eteläsuunnassa jopa 20–30 astetta 500–1 000 kilometrin matkalla. Lämmön ja paine-erojen yhteys on mutkikas, mutta lyhyesti sanoen vaakasuuntaiset lämpötilaerot synnyttävät korkeuksissa kiitäviä ilmavirtauksia, ja ne puolestaan aiheuttavat kehityskulun, joka alempana madaltaa ilmanpainetta. Lisäksi kun ilmamassat lämpenevät, ne alkavat laajeta ja kohota, jolloin paine entisestään laskee. Matalapaineen alueel­le alkaa virrata uutta ilmaa korkeamman paineen alueelta. Tämä virtaus on tuuli. Tuulet syntyvät siis ilmanpaine-erosta. Tapahtumaa voi havainnollistaa täytetyllä ilmapallolla. Jos ilmapallon puhkaisee, ilma humahtaa voimalla ulos eli pienemmän paineen suuntaan. Vastaavasti syntyvät isotkin ilmavirtaukset, jotka panevat liput lepattamaan tai katkovat puita. Ilma virtaa korkeamman paineen alueelta vähäisemmän paineen eli matalapaineen suuntaan. Mitä suurempi paine-ero on, sitä kovemmin tuuli käy. Täyden ilmapallon aukosta ilma syöksyy puhurina, mutta löysästä pallosta pöllähtää pienen paine-eron takia vain leyhähdys.

Ukkospuuskat niittävät metsää

Suurten matalapaineiden lisäksi rajuja tuulia syntyy paikallisemmissa sääilmiöissä. Kesällä tekevät tuhojaan lyhytkestoiset mutta kovat puhurit: ukonilmoihin liittyvät syöksyvirtauk­set sekä pyörretuulet eli trombit. Viime kesän puheenaiheita olivat Asta, Veera, Lahja ja Sylvi, ukkosmyrskyjä kaikki tyynni. Niiden aiheuttamat vahingot saattavat Finanssialan keskusliiton arvion mukaan nousta 150 miljoonaan euroon. Yksin metsää lakosi yli kahdeksan miljoonaa kuutiota, mikä on 15 prosenttia vuotuisista hakkuista. Edellä mainittu Mauri-myrsky kaatoi aikoinaan kolme miljoonaa kuutiota. Viimekesäisissä myrskyissä mittareihin osuneet puuskat kiitivät enimmillään yli 30 metrin sekuntivauhdilla. Tuhojäljet kuitenkin viittaavat Punkan mukaan siihen, että tuulennopeus on paikoin kivunnut 40–50 metriin sekunnissa eli 180 kilometrin tuntinopeuteen.Asta, viime kesän rajuilmoista tuhoisin, kulki Suomen keskiosien poikki muutaman kymmenen kilometrin levyisenä rintamana itärajalta länsirannikolle. Tuulista oli koko kaistalla, mutta rintaman sisällä esiintyi vielä erityisen kovia syöksyvirtausten keskittymiä, jotka repivät puita juurineen ja irrottivat kattopeltiä. Hävitystä kylvävät syöksyvirtaukset syntyvät, kun kilometrien korkuiseen ukkospilveen muodostuva sadevesi ja sen paino saavat aikaan laskevan ilmavirtauksen. Tavallisesti laskeva ilma lämpenee, mutta ukkospilvessä niin ei käy, vaan ilma muuttuu koko ajan kylmemmäksi ympäristöönsä nähden. Laskuvirtaus voimistuu voimistumistaan. Kun virtaus kohtaa maanpinnan, se ampaisee eri suuntiin, ja ihmiset tuntevat, kuinka kylmä tuuli humahtaa heidän ylitseen. Puuskan kaikkein suurinta voimaa ihmiset eivät kuitenkaan tunne nahoissaan. Se ei nimittäin yllä aivan maan tasalle, vaan pyyhkäisee kymmeniä tai satoja metrejä pinnan yläpuolelta. Siksi voimakaskaan syöksyvir­taus ei tempaise ihmistä lentoon. Sen sijaan hän on vaarassa jäädä kaatuvan puun tai rakennelman alle.

Trombi heittää kattoja ja autoja

Trombi voisi siepata ihmisenkin ilmaan, sillä pyörretuuli kahmaisee aivan maata myöten. Yhdysvalloissa näitä pyörremyrskyjä kutsutaan tornadoiksi, ja Oklahoman puuttomilla tasangoilla niillä on otolliset olot yltyä tuhoisimpaan voimaansa. Suomen maasto suojelee meitä kumpuilevuudellaan ja metsäisyydellään. Kuitenkin Suomessakin tuulet puhaltavat kaikkein voimakkaimmin juuri trombeissa.Trombit syntyvät yleisimmin löyhistä ja silmin näkymättömistä pyörteistä, joita muodostuu erisuuntaisten tuulten kohdatessa. Kun sade- tai ukkoskuuro tuo paikalle nousevan ilmanvirtauksen, pyörre pitenee ja samalla pyörimissäde lyhenee. – Siinä tapahtuu sama kuin taitoluistelijalla, kun hän pyörii ensin kädet levällään ja vetää ne sitten kiinni vartaloonsa, Punkka vertaa. – Pyörimisnopeus kasvaa.Trombien voimakkuus arvioidaan kuusiportaisella Fujita-asteikoilla. Koska omia polkujaan kulkeva trombi ei yleensä osu mittauspisteeseen, luokitus tehdään tuhojen perusteella. Yleensä kotoiset pyörretuulet ovat luokkaa F1 ja sen alle. F1-tason trombi voi sekin siirrellä autoja ja kaataa parakkeja. Ankaria eli F3:n trombeja on Suomessa kirjattu kuusi ja tuhoisia F4-trombeja yksi. Ainoa nelosfujita viuhui Kiuruvedellä vuonna 1934. Voimansa se osoitti rikkomalla kivirakennuksia. Nelosfujitassa tuuli puhaltaa 93–116 metrin sekuntivauhdilla eli vähintään 345 kilometriä tunnissa.Suomalaisten trombien tihutyöt näkyvät useimmiten metsissä. Kun syöksyvirtaus kaataa puut samaan suuntaan, trombi heittelee ne tavallisesti hujan hajan. Se jättää kulkureitilleen metsään tasaiseksi niittyneen, kymmenien metrien levyisen kaistaleen, jonka pituus voi olla muutamia satoja metrejä. Kuitenkin vuonna 2004 Kontiolahdella trombi tai niiden sarja teki metsävahinkoa jopa puolen kilometrin levyisellä kaistalla ja kilometrien matkalla. Ihmisten ilmoilla trombit ovat irrottaneet kattoja ja lennättäneet niitä satoja metrejä. Mikkelissä kesällä 1999 pyörre nosti auton ilmaan ja kiepautti katolleen. Oudon ilmalennon kokenut autoilijapariskunta selvisi säikähdyksellä. Yhdysvalloissa trombi on nostanut junavaunun ilmaan, Suomessa tyytynyt kaatamaan raiteilta.

Myrskyrata vilkastumassa

Miten käy tulevaisuudessa? Ilmastonmuutoksen uskotaan lisäävän sään ääri-ilmiöitä. Ar­vioiden mukaan superhelteet lisääntyvät ja Atlantin hurrikaanit harvenevat mutta muuttuvat voimakkaammiksi. Suomeen myrskyjä tuovien matalapaineiden voi sen sijaan olettaa hieman heikkenevän, arvioi Punkka.Kuten edellä kerrottiin, meikäläiset matalapaineet saavat voimansa etelä-pohjoissuuntaisista lämpötilaeroista. Ilmastomallit kuitenkin ennustavat lämpötilan nousevan eniten pohjoisessa, mikä tasoittaa lämpötilaeroja ja siten vie matalapaineiltamme käyttövoimaa. – Läntiset virtaukset näyttävät hieman yleistyvän, Punkka sanoo. – Se voi lisätä tänne tulevien matalapaineiden määrää ja keskimääräistä tuulisuutta.Näin Pohjois-Atlantin myrskyrata kuljettaisi Suomeen lastejaan nykyistä tiheämmin mutta kevyempinä. Kesän ukkosmyrskyt puolestaan ovat niin pienen mittaluokan ilmiöitä, etteivät nykyiset ilmastonmuutosmallit osaa sanoa niiden lisääntymisestä juuta eikä jaata.

Entä kun Islannissa posahtaa kunnolla?

Teksti: Petri Riikonen

Suomessa ei ole tulivuoria, mutta miltei naapurissa on. Viime vuoden keväällä Islannin Eyjafjallajökullin tuhkapilvet jumittivat Euroopan lentoliikenteen, ja purkauksen pelättiin herättävän isomman Katla-tulivuoren. Ehkä kuitenkin pahinta olisi, jos merenpohjan keskiselänne alkaisi Islannin kohdalla röyhtäillä pitkältä matkalta, kuten se teki Lakin repeämässä kahdeksan kuukautta vuosina 1783–1784.Lakin laava virtasi vuolaana eikä niinkään räjähdellyt, joten tuhkaa syntyi vain noin kuutiokilometri. Se on muutamia kertoja enemmän kuin Eyjafjallajökullin saldo mutta vähemmän kuin Katla todennäköisesti tuottaisi. Purkaus kuitenkin hönki ilmaan yli sata miljoonaa tonnia rikkidioksidia, joka piinasi aerosoliharsona pohjoista pallonpuoliskoa, pahimmin Eurooppaa.Happamat laskeumat tappoivat viljaa ja karjaa, ja ihmiset kärsivät nälästä ja hengitysvaikeuksista. Rikkipitoisen udun kasvihuonevaikutus kuumensi ensimmäisen kesän tukalaksi; toisaalta sama utu heijasti auringonvaloa pois niin, että seuraavat talvet olivat tavallista kylmempiä. Kaikki tämä lisäsi kuolemia. Islannissa menehtyi viidennes väestöstä eli 10 000 ihmistä ja Britanniassa 20 000, kertoo alan tutkimuksia esitellyt Science-lehti.Mitä tapahtuisi, jos vastaava purkaus sattuisi nyt? 7–15 kilometrin korkeudella leijuva rikkiaerosoli- ja tuhkapilvi pysäyttäisi lentoliikenteen isossa osassa pohjoista pallonpuoliskoa kuukausiksi, kirjoittaa Lakin purkauksen ympäristövaikutuksia tutkinut islantilainen vulkanologi Thorvaldur Thordarson Journal of Geographical Research -lehdessä. Happamat sateet tuhoaisivat kasvillisuutta, mutta lähiruoasta ei olla niin riippuvaisia kuin ennen.Hengitetyt hiukkaset haittaisivat etenkin sydänpotilaita ja hengityselinten sairauksista kärsiviä, sanoo tutkimusprofessori Veli-Matti Kerminen Ilmatieteen laitoksesta. Ilmavirtauksista ja sääoloista riippuu, missä osissa pohjoista pallonpuoliskoa hiukkasia laskeutuisi kilometrien korkeudesta hengitysilmaan.Jonkinlaista osviittaa terveysriskeistä antaa se, että Venäjän viimekesäisten isojen metsäpalojen hiukkasten ja helteiden yhteisvaikutuksen lasketaan surmanneen 56 000 ihmistä.Noin iso purkaus tapahtuu keskimäärin vain 300–1 000 vuoden välein, joten todennäköisyys sen osumisesta lähivuosiin on pieni. Jos sellainen sattuisi, se todennäköisesti osattaisiin ennustaa maanjäristysten ja maankuoren muodonmuutosten perusteella 3–4 viikkoa etukäteen, arvioi Thordarson.

Eyjafjallajökullin purkauksesta: Tulivuori joka pysäytti Euroopan, Tiede 6/2010 tai tiede.fi/arkisto

Julkaistu Tiede -lehdessä 7/2011

Ihmiset kokevat monenlaista outoa ilman, että heidän mielenterveytensä olisi uhattuna. Uusi kirja esittelee ja selittää näitä kokemuksia.

Peräti miljoonia amerikkalaisia joutui ufojen sieppaamiksi 1990-luvulla, pääteltiin erään kyselytutkimuksen perusteella pääteltiin.

Usein uhrin makuuhuoneeseen tunkeutui vieraita olentoja, jotka tekivät hänet ensin toimintakyvyttömäksi. Sitten hänet lennätettiin katon läpi avaruusalukseen.

Ufosieppausten vyörystä kertoo Helsingin Sanomien haastattelema psykologian tutkija Jukka Häkkinen kirjassaan Outojen kokemusten psykologia (Docendo 2018). Leipätyökseen Häkkinen tutkii näkemistä Helsingin yliopistossa.

Uusi kirja näyttää, miten ihmismieli loihtii esiin kokemuksia, joita monet pitävät selittämättöminä tai yliluonnollisina.

Sieppaukset avaruusalukseen ovat modernia jatkoa sille, mitä ihmiset ovat kokeneet maailman sivu. Ennen vanhaan makuuhuoneeseen eivät tunkeutuneet harmaat isopäiset avaruusolennot, vaan pelottavat vieraat olivat demoneja, keijukaisia, noitia tai vampyyreja.

”Mielenkiintoista on, että nyt ufosieppaukset ovat kokonaan loppuneet”, Häkkinen sanoo.

Ne olivat 1990-luvulla kulttuurinen ilmiö, joka liittyi scifitarinoihin. Yhdysvalloissa niiden kokijat olivat nähneet scifisarjoja ja -elokuvia, joissa oli isopäisiä, ihmiskokeita tekeviä olentoja.

Makuuhuonevierailujen ja sieppausten takana näyttää Häkkisen mukaan olevan unihalvaus.

Unihalvauksessa siirtymä uni- ja valvetilan välillä häiriintyy. Ihminen on tavallaan sekä hereillä että unessa, selittää Häkkinen kirjassaan. Unen hahmot astuvat valvetodellisuuden päälle.

Halvaantumisen kokemus syntyy siitä, että unen aikana aivojen liikekäskyt eivät pääse etenemään lihaksiin. Tämä lihaslama estää kokijaa liikkumasta.

Unihalvauksen aikana ihmiset näkevät usein harhoja tunkeilijoista. Yleisiä ovat myös tasapainoaistin hallusinaatiot: keinumisen, putoamisen, kohoamisen ja kehostapoistumisen kokemukset. Tällaisella matkalla ufojen sieppaamat ovat mahdollisesti olleet.

Sieppauskokemusten lisäksi Häkkinen esittelee kirjassaan kehostapoistumis- ja kuolemanrajakokemuksia, enneunia, telepatiaa, déjà -vu -ilmiöitä ja synestesiaa ja selittää, miten tällaiset aivojen jekut syntyvät.

Kysely

Mitä outoa olet kokenut?

Laulettu sana kuului puhuttua paremmin ja pidemmälle.

Koulujen lukukausi lähestyy loppuaan. Pian tulevat ne ajat, jolloin taas kerran pähkäillään, sopiiko päättäjäisissä laulaa suvivirttä vai ei.

Aiempien vuosien kädenvääntö on osoittanut, että virttä voivat iloisin mielin ja henkisesti häiriintymättä laulaa muutkin kuin luterilaista uskoa tunnustavat. Yhdessä laulaminen vahvistaa yhteistä tunnekokemusta enemmän kuin juhlapuheen kuuntelu.

Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa virrellä tarkoitetaan yleensä kirkolliskokouksen hyväksymää hengellistä yhteislaulua, mutta tämä ei ole virsi-sanan vanhin eikä ainoa merkitys.

Virsi on alkanut vakiintua tietynlaisen kirkkolaulun nimitykseksi vasta luterilaisen reformaation myötä.

Reformaation ohjelmaan kuului seurakunnan ottaminen mukaan jumalanpalveluksiin aktiivisesti virsiä laulamalla. Sitä ennen laulusta olivat huolehtineet papit ja heidän koulutetut avustajansa. Muutoksesta seurasi epäilemättä kirkkomusiikin tason dramaattinen lasku, ainakin väliaikaisesti.

Virsi-sana on esihistoriallisella ajalla saatu balttilainen laina, joka alun perin lienee tarkoittanut sanaa tai puhetta. Suomalaisessa kansankulttuurissa virsi on ollut pitkän kertovan runon nimitys. Kalevalan henkilögalleriaan kuuluu virsikäs eli runsaasti runoja taitava Vipunen, ja hänen muistissaan olevaa runovarastoa nimitetään sanaiseksi arkuksi tai virsilippaaksi.

Pitkiä runomuotoisia kertomuksia on tyypillisesti esitetty laulamalla. Laulettu sana kuuluu paremmin ja kauemmas kuin puhuttu. Sävelmä ja kalevalainen runomitta antavat sisällölle muodon, joka on helpompi muistaa ja toistaa kuin vapaa puhe.

Suvivirrelle antaa erityistä viehätystä sanan alkuosa suvi. Se on ikivanha kesää merkitsevä perintösana, jota on käytetty länsimurteissa, mutta nykyään se tuntuu runolliselta ja ylätyyliseltä, kun se on yleiskielessä jo aikoja sitten korvattu itämurteista poimitulla kesä-sanalla. Virressä vaikutelmaa tehostaa vielä alkusointuinen sanayhdistelmä suvi suloinen.

Muissakin tapauksissa suvi on tehokas tunnelman luoja. Suvisunnuntai on autuaan rauhallinen ja kaunis. Suvituuli on lempeä ja lauha, suvipäivä lämmin ja suviyö romanttinen. Kesän alkaessa suunnitellaan proosallisesti aikatauluja ja lasketaan rahoja, mutta suven kynnyksellä haaveillaan tulevan suven parhaista hetkistä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2018