Koska mullistavat röntgensäteet keksi saksalainen, Ranskassa uskottiin mielellään kotimaisen tutkijan vastaiskuun.


Ranskassa uskottiin mielellään kotimaisen tutkijan vastaiskuun.




Vuonna 1903 René Blondlot, arvostettu tutkija ja Ranskan akatemian jäsen, suoritti laboratoriossaan kokeita röngensäteillä. Hän viritti platinalangan rautaputken sisään ja pani putken päähän paksusta alumiinista tehdyn prisman. Kun Blondlot kuumensi platinalankaa, hän havaitsi, että prisman läpi tuli jotakin säteilyä. Säteily osui putken ulkopuolella sijaitsevaan kohteeseen - kalsiumsulfidista tehtyyn lankaan - ja sai sen hyvin heikosti kirkastumaan. Koska röntgensäteet eivät lävistä paksua alumiinia, kyseessä täytyi olla jokin uusi, aiemmin tuntematon säteilyn muoto.

Uuden säteilyn löytyminen aiheutti Ranskassa valtavan sensaation. Osaksi sitä siivitti voimakas kansallistunne. Ranska oli hävinnyt sodan Saksalle 1871, ja se oli Saksaa jäljessä myös tieteessä. Saksalainen Wilhelm Röntgen oli löytänyt röntgensäteet vain kahdeksan vuotta aikaisemmin. Nyt ranskalaiset iskivät takaisin näkymättömillä säteillään.

Blondlot nimesi säteet kotikaupunkinsa Nancyn mukaan N-säteiksi.


Hämärässä tuntui näkyvän kajo

Ranskalaisia tutkijoita ei haitannut, että N-säteet oli mahdollista havaita vain silmämääräisesti. Heitä ei haitannut myöskään se, että ennen koetta ihmisten oli istuttava monta minuuttia hämärässä, jotta heidän silmänsä havaitsisivat äärimmäisen heikon kirkastumisen. Päinvastoin, N-säteitä löydettiin nyt kaikkialta. Kaasut, magneettikentät, kemikaalit ja ihmisen keskushermosto lähettivät N-säteitä.

Säteiden etsimisestä tuli oma pieni teollisuudenalansa Ranskan tiedemaailmassa: vuosina 1903-1906 yli sata tutkijaa kirjoitti N-säteistä yli kolmesataa tieteellistä artikkelia. Nämä tutkijat eivät olleet mitään käärmeöljyn myyjiä vaan alansa valioita, tutkijoiden kermaa.

N-säteet herättivät luonnollisesti myös kansainvälistä kiinnostusta, ja monet ansioituneet tutkijat, kuten englantilaisfyysikko lordi Kelvin, koettivat toistaa kokeen. N-säteitä ei kuitenkaan koskaan saatu näkymään missään Ranskan ulkopuolella.


Prismakin pelkkää rekvisiittaa

Yhdysvaltalainen fyysikko Robert W. Wood oli yksi ulkomaisista tutkijoista, jotka koettivat tuottaa N-säteitä omassa laboratoriossaan. Ilmiö kiinnosti häntä niin paljon, että hän matkusti tapaamaan Blondlot’ta Nancyyn. Blondlot otti Woodin vastaan ja esitteli hänelle mielellään koejärjestelynsä.

Kun N-säteet ensimmäisen kerran tulivat näkyviin, Wood ei nähnyt mitään mutta Blondlot laski innokkaasti niiden heijastuskulmia. Kun Blondlot uudestaan hämärsi huoneen, Wood poisti vaivihkaa hänen laitteestaan prisman ja pani sen taskuunsa. Tämä ei vaikuttanut tuloksiin: Blondlot näki säteet edelleen, Wood ei.

Wood ymmärsi nyt, mistä oli kysymys, ja kirjoitti tapauksesta artikkelin Natureen. Muun maailman kiinnostus N-säteisiin loppui saman tien, mutta ei Ranskan. Päinvastoin, se puolusti kiivaasti Blondlot’ta ja myönsi "Ranskan Nobelina" tunnetun Leconte-palkinnon hänelle eikä toiselle ehdokkaalle, Pierre Curielle. Ranskalla oli tietenkin paljon pelissä: naurulla ei olisi loppua, jos kävisi ilmi, että yli sata ykkösrivin tutkijaa oli laatinut julkaisuryöpyn olemattomista säteistä.

N-säteet painuivat vähitellen unohduksiin, ja Blondlot’sta muistuttaa nyt ainoastaan hänen mukaansa nimetty katu Nancyssa. N-säteet ovat kuitenkin hyvä esimerkki siitä, että ansioituneetkin tutkijat näkevät joskus sitä mitä haluavat - ja kansallistunteen innostamina sen voivat nähdä kaikki muutkin.


Jani Kaaro on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5250
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Lucid unet näen ehkä vähän samantyyppisenä kuin hypnoosin, niiden avulla voinee käsitellä asioita jotka eivät tule suoraan tietoisuuteen ja vaikuttaa siihen miten tietyt piirteet itsessään kokee. Mulla ne kuulu tiettyyn elämänvaiheeseen, olisinko ollut joku 25vuotias tjsp. Painajaisia oli, aika rajujakin jotka toistui samanlaisena lukuisia kertoja, pomppasin unissani sängyssä istumaan ja huusin ja uni vaan jatku ja jatku, näin päällekkäin unta ja todellisuutta. Kesti pitkään ennenkö uni lakkasi...
Lue kommentti