Koska mullistavat röntgensäteet keksi saksalainen, Ranskassa uskottiin mielellään kotimaisen tutkijan vastaiskuun.


Ranskassa uskottiin mielellään kotimaisen tutkijan vastaiskuun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisältö jatkuu mainoksen alla


Vuonna 1903 René Blondlot, arvostettu tutkija ja Ranskan akatemian jäsen, suoritti laboratoriossaan kokeita röngensäteillä. Hän viritti platinalangan rautaputken sisään ja pani putken päähän paksusta alumiinista tehdyn prisman. Kun Blondlot kuumensi platinalankaa, hän havaitsi, että prisman läpi tuli jotakin säteilyä. Säteily osui putken ulkopuolella sijaitsevaan kohteeseen - kalsiumsulfidista tehtyyn lankaan - ja sai sen hyvin heikosti kirkastumaan. Koska röntgensäteet eivät lävistä paksua alumiinia, kyseessä täytyi olla jokin uusi, aiemmin tuntematon säteilyn muoto.

Uuden säteilyn löytyminen aiheutti Ranskassa valtavan sensaation. Osaksi sitä siivitti voimakas kansallistunne. Ranska oli hävinnyt sodan Saksalle 1871, ja se oli Saksaa jäljessä myös tieteessä. Saksalainen Wilhelm Röntgen oli löytänyt röntgensäteet vain kahdeksan vuotta aikaisemmin. Nyt ranskalaiset iskivät takaisin näkymättömillä säteillään.

Blondlot nimesi säteet kotikaupunkinsa Nancyn mukaan N-säteiksi.


Hämärässä tuntui näkyvän kajo

Ranskalaisia tutkijoita ei haitannut, että N-säteet oli mahdollista havaita vain silmämääräisesti. Heitä ei haitannut myöskään se, että ennen koetta ihmisten oli istuttava monta minuuttia hämärässä, jotta heidän silmänsä havaitsisivat äärimmäisen heikon kirkastumisen. Päinvastoin, N-säteitä löydettiin nyt kaikkialta. Kaasut, magneettikentät, kemikaalit ja ihmisen keskushermosto lähettivät N-säteitä.

Säteiden etsimisestä tuli oma pieni teollisuudenalansa Ranskan tiedemaailmassa: vuosina 1903-1906 yli sata tutkijaa kirjoitti N-säteistä yli kolmesataa tieteellistä artikkelia. Nämä tutkijat eivät olleet mitään käärmeöljyn myyjiä vaan alansa valioita, tutkijoiden kermaa.

N-säteet herättivät luonnollisesti myös kansainvälistä kiinnostusta, ja monet ansioituneet tutkijat, kuten englantilaisfyysikko lordi Kelvin, koettivat toistaa kokeen. N-säteitä ei kuitenkaan koskaan saatu näkymään missään Ranskan ulkopuolella.


Prismakin pelkkää rekvisiittaa

Yhdysvaltalainen fyysikko Robert W. Wood oli yksi ulkomaisista tutkijoista, jotka koettivat tuottaa N-säteitä omassa laboratoriossaan. Ilmiö kiinnosti häntä niin paljon, että hän matkusti tapaamaan Blondlot’ta Nancyyn. Blondlot otti Woodin vastaan ja esitteli hänelle mielellään koejärjestelynsä.

Kun N-säteet ensimmäisen kerran tulivat näkyviin, Wood ei nähnyt mitään mutta Blondlot laski innokkaasti niiden heijastuskulmia. Kun Blondlot uudestaan hämärsi huoneen, Wood poisti vaivihkaa hänen laitteestaan prisman ja pani sen taskuunsa. Tämä ei vaikuttanut tuloksiin: Blondlot näki säteet edelleen, Wood ei.

Wood ymmärsi nyt, mistä oli kysymys, ja kirjoitti tapauksesta artikkelin Natureen. Muun maailman kiinnostus N-säteisiin loppui saman tien, mutta ei Ranskan. Päinvastoin, se puolusti kiivaasti Blondlot’ta ja myönsi "Ranskan Nobelina" tunnetun Leconte-palkinnon hänelle eikä toiselle ehdokkaalle, Pierre Curielle. Ranskalla oli tietenkin paljon pelissä: naurulla ei olisi loppua, jos kävisi ilmi, että yli sata ykkösrivin tutkijaa oli laatinut julkaisuryöpyn olemattomista säteistä.

N-säteet painuivat vähitellen unohduksiin, ja Blondlot’sta muistuttaa nyt ainoastaan hänen mukaansa nimetty katu Nancyssa. N-säteet ovat kuitenkin hyvä esimerkki siitä, että ansioituneetkin tutkijat näkevät joskus sitä mitä haluavat - ja kansallistunteen innostamina sen voivat nähdä kaikki muutkin.


Jani Kaaro on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla