David Patterson vangitsi vaikeat valokuvamallit.

Voi ei, se kuoli. Räjähti. Uhri oli ripsieläin, pieni pyöreä ötökkä, joka näytti heiluttelevan varpaitaan. Se joutui planktonhaaviin Suomenlahdesta, Tvärminnen eläintieteellisen aseman laiturin edustalta. Onnettomuus tapahtui, kun eläin yritettiin siirtää pipetillä.

Meren pienten eliöiden vangitseminen valokuvaan on vaativaa, eikä alku ole edes hankalin. Huono-onninen ripsieläin ja muut valokuvamallit hankittiin Tvärminnen eläintieteellisen aseman lähistöltä Suomenlahdelta neljänä vuodenaikana. Siihen riittivät yksinkertaiset välineet: planktonhaavi ja hara. Niiden avulla kerättiin vesi- ja kasvinäytteitä erilaisista ympäristöistä, ja näytteistä poimittiin mikroskoopin alla esiin eläviä olioita.

Astetta vaikeampaa oli saada kaunottaret kuvausvalmiiksi eli litistetyksi vesipisarassa kahden lasilevyn väliin. Kaikki haluttiin kuvaan elävinä.

Kymmenen kuvaa päivässä

Varsinainen taidonnäyte oli itse kuvaus. Mikroskoopissa näkyy kerralla terävästi vain pieni osa eliöstä. Ne ovat näet moniulotteisia ja liikkuvat kaiken aikaa. Pikseleitä on mikroskooppikamerassa vähän, eikä niitä hyödytä lisätä, sillä valon aallonpituus asettaa rajat sille, kuinka pieniä rakenteita on mahdollista nähdä.

Joskus kuva onnistuu yhdellä laukaisulla, mutta useimmiten potretti täytyy rakentaa monesta otoksesta. Vain pari ihmistä maailmassa hallitsee tekniikan ja pystyy lisäksi tunnistamaan meren pienimmät otukset, kuten ripsieläimet ja siimaeliöt. Näissä otoksissa kameran takana on David Patterson Arizonan valtionyliopistosta Yhdysvalloista.

– Jos saan yhden hyvän kuvan tunnissa, olen tyytyväinen. Kymmenen kuvaa päivässä on erittäin hyvä tulos,  Patterson sanoo mikroskoopin äärestä Tvärminnessä.

Leipätyönä big data

Päätyökseen Patterson kehittää nykyisin biotieteiden informatiikkaa. Biologinen tieto on paisunut valtavasti ja samalla pirstoutunut pieniin osiin. Patterson haluaa kaikki tieteentekijät yhteistyöhön, jotta palaset saataisiin jälleen yhteen ja tutkimusdata vapaasti kaikkien ulottuville. Tavoitteella on komea nimi: Big Data Revolution, Ison datan vallankumous.

Leipätyön ohella Patterson on tullut auttamaan suomalaisia merentutkijoita Nottbeckin säätiön rahoittamassa hankkeessa, jossa dokumentoidaan Suomenlahden eliöstöä ja luodaan nettikuvasto lajintunnistuksen ja ekologian opetuksen tarpeisiin. Eliöiden lisäksi esitellään kuvin myös niiden elinympäristöt.

Pattersonille kuvausmatka Hankoniemeen on huviretki entiseen elämään. Hän työskenteli Tvärminnen asemalla 1990-luvun alussa.

– Tämä on paluu siihen, mitä nuorena tein. Tulin, koska työ on rentouttavaa ja suomen kieli saa minut nauramaan.

Nimiä suomesta

Patterson on kuvannut kollegojensa kanssa tieteelle 250 uutta lajia. Lajin kuvaaja saa antaa sille nimen. Sen keksiminen on toisinaan vaikeaa. Nimen pitää vaikuttaa latinalta ja päättyä mielellään a:han. Suomen sanat soveltuvat tehtävään. Sellaisetkin oliot uiskentelevat maailman vesissä kuin Kiitoksia ystävä ja Kiitoksia kaloista.

Yhdelle millimetrin sadasosan mittaiselle uimarille Patterson päätyi antamaan nimeksi Cafeteria roenbergensis. Sillä on siimahäntä, jolla se huitoo ruokaa suuhunsa.

– Päivän työ oli tehty, ja nimi olisi vielä pitänyt keksiä, Patterson muistelee. Hän istui työtoverin kanssa pohtimaan ja avasi oluen. Väsyneeseen mieleen tuli Melancholia ja Eccetera. Siinä miettiessä ilta pimeni, ja yhtäkkiä viereisen kahvilan seinään syttyi pinkit neonkirjaimet: Cafeteria. Siinä se nimi oli!

Itämeren uimakavereiden kuvauksissa uusia lajeja ei löytynyt eikä niitä varsinaisesti etsittykään.

Yllätyksiä tuli silti vastaan, esimerkiksi koulukirjoista tuttu tohvelieläin. Se on makean veden otus, eivätkä tutkijat odottaneet tapaavansa sitä Tvärminnessä. Suomenlahdessa on kuitenkin niin vähän suolaa, että tohvelieläin tulee toimeen.

Annikka Mutanen on Tiede-lehden toimituspäällikkö.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2013

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25784
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.