David Patterson vangitsi vaikeat valokuvamallit.

Voi ei, se kuoli. Räjähti. Uhri oli ripsieläin, pieni pyöreä ötökkä, joka näytti heiluttelevan varpaitaan. Se joutui planktonhaaviin Suomenlahdesta, Tvärminnen eläintieteellisen aseman laiturin edustalta. Onnettomuus tapahtui, kun eläin yritettiin siirtää pipetillä.

Meren pienten eliöiden vangitseminen valokuvaan on vaativaa, eikä alku ole edes hankalin. Huono-onninen ripsieläin ja muut valokuvamallit hankittiin Tvärminnen eläintieteellisen aseman lähistöltä Suomenlahdelta neljänä vuodenaikana. Siihen riittivät yksinkertaiset välineet: planktonhaavi ja hara. Niiden avulla kerättiin vesi- ja kasvinäytteitä erilaisista ympäristöistä, ja näytteistä poimittiin mikroskoopin alla esiin eläviä olioita.

Astetta vaikeampaa oli saada kaunottaret kuvausvalmiiksi eli litistetyksi vesipisarassa kahden lasilevyn väliin. Kaikki haluttiin kuvaan elävinä.

Kymmenen kuvaa päivässä

Varsinainen taidonnäyte oli itse kuvaus. Mikroskoopissa näkyy kerralla terävästi vain pieni osa eliöstä. Ne ovat näet moniulotteisia ja liikkuvat kaiken aikaa. Pikseleitä on mikroskooppikamerassa vähän, eikä niitä hyödytä lisätä, sillä valon aallonpituus asettaa rajat sille, kuinka pieniä rakenteita on mahdollista nähdä.

Joskus kuva onnistuu yhdellä laukaisulla, mutta useimmiten potretti täytyy rakentaa monesta otoksesta. Vain pari ihmistä maailmassa hallitsee tekniikan ja pystyy lisäksi tunnistamaan meren pienimmät otukset, kuten ripsieläimet ja siimaeliöt. Näissä otoksissa kameran takana on David Patterson Arizonan valtionyliopistosta Yhdysvalloista.

– Jos saan yhden hyvän kuvan tunnissa, olen tyytyväinen. Kymmenen kuvaa päivässä on erittäin hyvä tulos,  Patterson sanoo mikroskoopin äärestä Tvärminnessä.

Leipätyönä big data

Päätyökseen Patterson kehittää nykyisin biotieteiden informatiikkaa. Biologinen tieto on paisunut valtavasti ja samalla pirstoutunut pieniin osiin. Patterson haluaa kaikki tieteentekijät yhteistyöhön, jotta palaset saataisiin jälleen yhteen ja tutkimusdata vapaasti kaikkien ulottuville. Tavoitteella on komea nimi: Big Data Revolution, Ison datan vallankumous.

Leipätyön ohella Patterson on tullut auttamaan suomalaisia merentutkijoita Nottbeckin säätiön rahoittamassa hankkeessa, jossa dokumentoidaan Suomenlahden eliöstöä ja luodaan nettikuvasto lajintunnistuksen ja ekologian opetuksen tarpeisiin. Eliöiden lisäksi esitellään kuvin myös niiden elinympäristöt.

Pattersonille kuvausmatka Hankoniemeen on huviretki entiseen elämään. Hän työskenteli Tvärminnen asemalla 1990-luvun alussa.

– Tämä on paluu siihen, mitä nuorena tein. Tulin, koska työ on rentouttavaa ja suomen kieli saa minut nauramaan.

Nimiä suomesta

Patterson on kuvannut kollegojensa kanssa tieteelle 250 uutta lajia. Lajin kuvaaja saa antaa sille nimen. Sen keksiminen on toisinaan vaikeaa. Nimen pitää vaikuttaa latinalta ja päättyä mielellään a:han. Suomen sanat soveltuvat tehtävään. Sellaisetkin oliot uiskentelevat maailman vesissä kuin Kiitoksia ystävä ja Kiitoksia kaloista.

Yhdelle millimetrin sadasosan mittaiselle uimarille Patterson päätyi antamaan nimeksi Cafeteria roenbergensis. Sillä on siimahäntä, jolla se huitoo ruokaa suuhunsa.

– Päivän työ oli tehty, ja nimi olisi vielä pitänyt keksiä, Patterson muistelee. Hän istui työtoverin kanssa pohtimaan ja avasi oluen. Väsyneeseen mieleen tuli Melancholia ja Eccetera. Siinä miettiessä ilta pimeni, ja yhtäkkiä viereisen kahvilan seinään syttyi pinkit neonkirjaimet: Cafeteria. Siinä se nimi oli!

Itämeren uimakavereiden kuvauksissa uusia lajeja ei löytynyt eikä niitä varsinaisesti etsittykään.

Yllätyksiä tuli silti vastaan, esimerkiksi koulukirjoista tuttu tohvelieläin. Se on makean veden otus, eivätkä tutkijat odottaneet tapaavansa sitä Tvärminnessä. Suomenlahdessa on kuitenkin niin vähän suolaa, että tohvelieläin tulee toimeen.

Annikka Mutanen on Tiede-lehden toimituspäällikkö.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2013