Suomen mesikämmenet yleistyvät, mutta ei hätää. Ihmisen ja karhun rauhanomainen rinnakkaiselo kyllä onnistuu, kunhan ihminen opettelee hieman karhun tapoja.


Ihmisen ja karhun rauhanomainen rinnakkaiselo
kyllä onnistuu, kunhan ihminen opettelee hieman karhun tapoja.


Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2004





Suomi on taas karhumaa


Vielä 1800-luvulla karhu ei ollut tavaton näky Helsingissäkään - toisin kuin silloin eksoottinen hirvi. 1800-luvun lopulla kontio kuitenkin hävitettiin Pohjoismaista lähes sukupuuttoon. 1920-luvulla Suo-men karhukanta koostui alimmillaan noin 100 yksilöstä itärajan tuntumassa, kun-nes suojeluun herättiin. Nyt Suomessa on ainakin 830 yksilöä, ja kanta on yhteydessä Luoteis-Venäjän karhu-kantaan. Karhuja on eniten Itä- ja Kaak-kois-Suomessa, mutta Ahvenanmaata lukuun ottamatta niitä tavataan sään-nöllisesti koko maassa.


Muualla Euroopassa karhun tulevaisuus vaihtelee alueittain. Länsi-Euroopan pie-net, eristyneet populaatiot Espan-jassa, Ranskassa ja Italiassa ovat vain muutaman yksilön kokoisia ja vaarassa hävitä kokonaan. Toisaalta joillakin popu-laatioilla on toivoa saada täydennystä Sloveniasta ja Ukrainasta. Itä-Euroopan kannat ovat elinvoimaisia, mutta ihmisen toiminta vaikuttaa suuresti niiden tule-vaisuuteen.


Metsien kuningas tekee paluuta. Karhukantamme on viime vuosina pysynyt vakaana, välillä jopa kasvanut, ja karhujen uskotaan levittäytyvän yhä enemmän takaisin vanhoille asuinseuduilleen, jotka vielä 1800-luvun alussa kattoivat lähes koko maan.


Missä kaikkialla karhuun voi lähitulevaisuudessa törmätä? Voiko karhukannan kasvua ja leviämistä säädellä esimerkiksi metsästämällä? Miten kannattaa toimia, jos kohtaa karhun?


Me karhututkijat haemme vastauksia näihin sekä karhun että ihmisen kannalta tärkeisiin kysymyksiin. Selvitämme, miten karhu liikkuu, miten se valitsee elinympäristönsä ja miten se käyttäytyy kohtaamistilanteissa. Tulostemme avulla voidaan suunnitella karhun metsästystä ja suojelua sekä karhuvahinkojen ehkäisyä.



Skandinaavinen karhuprojekti on tutkinut ja radiopannoittanut karhuja jo vuodesta 1984. Vuosien varrella tutkimuskarhuja on kertynyt kolmisensataa, lähinnä Ruotsin alueelta.


Suomessa karhututkimuksesta vastaa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, joka on pannoittanut viitisenkymmentä karhua, niistä 14 hieman uudemmalla satelliittipaikannustekniikalla. Paikannusaineiston avulla Helsingin yliopistossa kehitetään simulaatiomallia, jolla karhujen tulevaa määrää ja levinneisyyttä voisi ennustaa.


Uusimpien tutkimusten mukaan karhu ei ole niin vaatelias luonnonolojen suhteen kuin aiemmin luultiin. Se viihtyy metsissä ja soilla, mutta se ei välttämättä tarvitse iäkästä kuusikorpea. Vanhan metsän riittävyyden sijasta karhun kodinvalintaa rajoittaa nykyisin se, että otus pyrkii välttämään ihmistä. Näin toimivat myös emonsa elinpiiriltä lähteneet, vaeltavat karhut.


Kun karhukanta kasvaa, liikkeellä olevat karhut joutuvat pakostakin silloin tällöin ihmisten ilmoille. Tutkimusten perusteella on hyvin epätodennäköistä, että ne jäisivät tällaisille seuduille pysyvästi. Karhujen mieltymykset saattavat tulevaisuudessa kuitenkin muuttua sellaisilla paikoilla, joilla ihmisistä huolimatta on niille hyvää elinympäristöä.





Jos karhu tulee kohti


Yleensä karhu väistää ihmistä, mutta jos se jää paikalleen, sinun on parasta väistää sitä.


• Poistu rauhallisesti. Lähde tulosuuntaasi.


• Varo pentuja. Jos karhu puolustaa esimer-kiksi pentua tai haaskaa, älä mene sen ja karhun väliin.


• Juttele karhulle. Puhele reippaalla äänellä. Tämä rauhoittaa sekä sinua että karhua, ja sen on helpompi tunnistaa yllättäjänsä ihmiseksi.


• Varaudu uteliaisuuteen. Älä kauhistu, jos karhu nousee takajaloilleen. Se ei ole uhkaava ele, vaan näin karhu pyrkii saamaan paremman haju- ja näköyhteyden.


• Varaudu valehyökkäykseen. Jos karhu tulee kohti, vetäydy edelleen ja puhu rauhal-lisesti. Karhu ei ensimmäisillä kerroilla yleensä hyökkää loppuun asti vaan tekee vale-hyökkäyksiä. Ole kaiken varalta kuitenkin valmis suojaamaan pääsi ja kaulasi.


• Älä ammu. Jos karhua ampuu, sen vale-hyökkäys voi muuttua oikeaksi. Kannattaa siis olla maltillinen ja muistaa, että suoraan edestä päin kuolettavan laukauksen osuma-alue on hyvin pieni ja että haavoittuneena karhu on vaarallisimmillaan.


• Harhauta. Hyökkäävää karhua voit yrittää harhauttaa heittämällä sille maahan jotakin haisteltavaa samalla, kun jatkat rauhallista poistumista. Reppu kannattaa kuitenkin pitää selässä, sillä vakavan paikan tullen se saattaa suojata sinua.


• Mene mahallesi. Jos mikään muu ei auta, asetu makuulle mahallesi ja suojaa pääsi ja kaulasi. Viimeistään tällöin karhu todennäköi-sesti huomaa, ettet ole enää uhka.



Kontioiden yleistyessä hirvenmetsästäjät ja poronomistajat ovat alkaneet uumoilla petovahinkojen lisääntymistä.


Karhu on huono saalistamaan aikuisia hirviä, mutta vasakannasta se voi lohkaista jopa neljänneksen siellä, missä sekä hirvi- että karhukanta ovat tiheitä. Saalisvasat saattavat kuitenkin käytännössä olla niitä, jotka eivät muutenkaan selviytyisi aikuisiksi asti, joten hirvikantaa tämä ei välttämättä pienennä.


Metsästäjillä on karhualueilla vähemmän hirvenvasoja kaadettavina, mutta vastineeksi yleensä myönnetään karhunkaatolupia. Onhan karhu myös tärkeä riistaeläin.


Petojen porotapoista runsas viidennes on karhujen tekosia, vaikka avoimia alueita välttelevänä karhu ei ole porojahdissa kovin tehokas.


Mehiläistarhoista vain hyvin pieni osa on joutunut hunajanhimoisen mesikämmenen terrorin kohteeksi, ja tarhan voi aidata karhunpitäväksi.


Yksittäisille yrittäjille voi kertyä paljon petovahinkoja sellaisilla alueilla, joissa karhukanta on tavallista tiuhempi. Tulevaisuudessa riskialueet pyritään tunnistamaan tutkimuksin, jolloin vahinkoja päästään ehkäisemään jo ennalta. Kenties myös löydetään keinoja, joiden avulla kanta saadaan jakautumaan tasaisemmin yli maan.


On hyvä pitää mielessä, että karhumetsä voi sinänsä olla elinkeino. Pohjoisen puhdas luonto villieläimineen houkuttelee Suomeen merkittävän määrän turisteja.



Koska nykyiset karhualueemme ovat melko harvaan asuttuja, emme vielä kärsi Pohjois-Amerikan tai Itä-Euroopan tavoin liian tuttavallisista karhuista, jotka pitävät ihmisiä ruokkijoinaan.


Karhut ovat kuitenkin liikkuvia ja oppivaisia, joten niitä ei kannata syöttää pihapiirissä. Karhukannan kasvaessa etenkin nuoret, kokemattomat yksilöt saattavat ajautua tilapäisesti ihmisen läheisyyteen. Nämäkin nallet siirtyvät lopulta kauemmas, ellei naapurius osoittaudu erityisen houkuttelevaksi.


Yleensä karhu väistää ihmistä jo kaukaa. Karhun liikkeistä jää kertomaan vain käpälänjälki, rikottu muurahaispesä tai uloste. Aina silloin tällöin joku pääsee näkemään karhun, mutta useimmiten otus pyörähtää ympäri ja painelee metsikön suojiin heti ihmisen havaittuaan.


Todennäköisesti tapaamiset lisääntyvät karhukannan kasvaessa ja levittäytyessä. Ihmisarkuudestaan huolimatta karhut nimittäin käyttävät paljon polkuja ja metsäautoteitä.


Miten usein karhu hyökkää?


Todennäköisyys tavata karhu on edelleen hyvin pieni, ja silloinkin, kun näin sattuu käymään, todennäköisyys tulla karhun raatelemaksi on pienempi kuin yksi kahdestatuhannesta.


Kuolemaan johtaneilta karhun ja ihmisen kohtaamisilta vältyttiin Suomessa 1900-luvulla vuoteen 1998 asti. Tällöin miehen juoksupolun varrelle osui emo poikueineen. Hyökkäys ei välttämättä olisi ollut kohtalokas, ellei mukana olisi ollut huonoa onnea: miehen kuolinsyyksi todettiin suuren ilmamäärän joutuminen rikkoutuneeseen verisuoneen.




Myös nuoret karhut ovat liikkeellä etsiessään itselleen hyvää elinpiiriä: naaraat usein läheltä emoaan, urokset kauempaa.


• Loppukesästä, kun marjat kypsyvät, niistä tulee pääravintoa itseään talviunta varten lihot-tavalle karhulle.


• Loka-marraskuussa karhu kaivautuu talvi-pesään. Ajankohta riippuu lumen tulosta sekä karhun iästä ja sukupuolesta. Pesä kaivetaan vanhaan muurahaiskekoon tai muuhun suojai-saan paikkaan.


Normaalisti edellistalviset pennut tulevat vielä emon talvipesään. Osa pennuista seuraa emo-aan kaksikin vuotta ennen kuin se ajaa ne pois.


• Talviunessa karhu saattaa menettää painos-taan jopa 40 prosenttia. Aineenvaihdunta hidas-tuu huomattavasti, ja syke laskee 40:stä noin 10 lyöntiin minuutissa. Ruumiinlämpö laskee 38:sta noin 34 asteeseen. Karhu ei ulosta


Karhun vuosi


• Tammikuussa karhunaaras synnyttää talvipesään 1-4 noin puolikiloista karvatonta ja sokeaa poikasta.


• Huhti-toukokuussa karhut kömpivät ulos talvipesästään, urokset hieman naaraita ja pentuja aiemmin. Poikaset ovat runsasprotei-inisen ja rasvaisen maidon ansiosta jo noin neli-kiloisia. Keväällä karhu voi syödä pääasiallisen muurahais- ja kasviravintonsa lisäksi hirven-vasoja.


• Touko-kesäkuun parittelukausi on vaaral-lista aikaa pikkupennuille. Päästäkseen parit-telemaan uroskarhun kannattaa nimittäin tappaa toisen uroksen siittämät pennut, sillä poika-sensa menettänyt naaras tulee melko pian kiimaan.


Etenkin uroskarhut ovat liikkuvaisia etsiessään parittelukumppania ja saattavat kulkea kymme-niä kilometrejä päivässä. Eikä virtsaa, vaan elimistö kierrättää kuona-aineitaan. Toisin kuin ihmisellä kävisi, kuukausien paikallaanolo ei heikennä karhun luiden kuntoa.


Ruotsissa karhu on viimeksi surmannut ihmisen yli sata vuotta sitten, vuonna 1902, jolloin metsästäjä törmäsi haavoitettuun karhuun.


Norjassa ja Ruotsissa raportoitiin vuosina 1976-1995 viranomaisille 21 ihmisen ja karhun kohtaamista. Näistä 14 ei johtanut uhkaavaan tilanteeseen, mutta seitsemässä tapauksessa ihminen haavoittui. Kuusi heistä oli jahdissa olevia metsästäjiä. Kaikista tapauksista 13 kuitenkin johti karhun lopettamiseen.


Skandinaavinen karhuprojekti on analysoinut 114:ää projektilaisen ja karhun kohtaamista maastossa. Useimmiten karhu pakeni heti huomatessaan ihmisen. Noin kymmenessä tapauksessa karhu jatkoi vielä kulkuaan ihmisen suuntaan. Ainoastaan viidesti karhu ryntäsi uhkaavasti ihmistä kohti.


Samansuuntaisia tuloksia on samoihin aikoihin saatu Venäjällä dokumentoiduista 704:stä karhun ja ihmisen kohtaamisesta. 80 prosentissa tapauksista karhu pakeni heti paikalta.



Karhuprojekti on listannut kuusi tilannetta, joissa karhu saattaa käyttäytyä aggressiivisesti ihmistä kohtaan:


(1) Vaarallisinta on kohdata haavoittunut tai kohtiammuttu karhu. Metsästys oli käynnissä kuudessa seitsemästä tilanteesta, joissa karhu haavoitti ihmistä, ja viidessä tapauksessa laukaistiin ase.


(2) Seuraavaksi vaarallisin on todennäköisesti poikasiaan puolustava emokarhu.


(3) Karhu voi puolustaa myös saalistaan.


(4) Kun kohtaaminen tulee yllätyksenä sekä karhulle että ihmiselle, äkkireaktiot voivat pahentaa tilannetta.


(5) Talviunen jälkeen tokkurainen karhu voi pesällään voi olla vaarallinen.


(6) Usein myös ihmisen mukana oleva koira saa karhun ärtymään.


Jos karhumailla liikkuva muistaa nämä riskit, ikäviä yllätyksiä ei hevin pääse syntymään. Kannattaa myös tehdä itsensä helposti havaittavaksi, jolloin karhu osaa ajoissa paeta paikalle saapuvaa ihmistä.
Jonna Katajisto on filosofian maisteri, joka yhteistyössä Skandinaavisen karhuprojektin ja RKTL:n kanssa tekee Helsingin yliopistossa väitöskirjaa ympäristön ja ihmisen vaikutuksista karhujen liikkumiseen ja karhupopulaatioon. Hän on tutkinut karhuja vuodesta 1999.

Ulkoilu lapsena voi ehkäistä likinäköisyyttä. Silmä näet kaipaa luonnonvaloa.

Likinäköisyys lisääntyy hurjasti kehittyneissä maissa ja varsinkin Aasiassa, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Vuosisadan puolivälissä maailman ihmisistä joka toinen on likinäköinen ja voimakkaasti likinäköisiä on liki miljardi, arvioidaan laajassa katsauksessa Ophtalmology-tiedelehdessä.

Soulissa ja Singaporessa jo nyt yli 90 prosenttia kaksikymmentävuotiaista tarvitsee silmälasit. Länsi-Euroopassa arviolta joka toinen nuori aikuinen on likinäköinen.

Likinäköisyys vaikuttaa modernin elämäntavan vaivalta. Perimä selittää sitä vain osin.

Lukeminen ja jatkuva lähityöskentely lisäävät nykyisen käsityksen mukaan likitaitteisuutta, kuten myös sisällä oleskelu ja valon vähäisyys.

”Varhain aloitetun koulunkäynnin on todettu selvästi lisäävän likinäköisyyttä. Siihen ei ole kiinnitetty huomiota, kun suunnitellaan koulutuksen varhentamista”, sanoo vuosikymmeniä asiaa tutkinut silmälääkäri ja Jyväskylän yliopiston dosentti Olavi Pärssinen.

Likinäköisyyttä lisäävät etenkin Aasian vaurailla alueilla kova pänttääminen jo lapsena sekä älylaitteisiin liimautuminen.

Ulkoilu lapsena sen sijaan näyttää ehkäisevän likinäköisyyttä. Niin sanotuen valoteorian mukaan ulkoilun hyöty seuraa siitä, että oleskellaan paljon luonnonvalossa.

Valoteoriaa tukee kansainvälinen tuore tutkimuskatsaus likinäköisyyden geneettisestä taustasta. Likinäköön nimittäin liittyvät erityisesti geenimuutokset soluissa, jotka vastaavat valon havaitsemisesta ja käsittelystä.

Kysely

Luitko itsesi likinäköiseksi?

Yksiköt löytyivät monikäyttöisistä käsistä.

Muinaisaikojen metsästäjille ja kalastajille riitti, että yhteinen saalis jaettiin silmämääräisesti asianmukaisiin osiin. Tarpeen tullen mittana voitiin käyttää puusta tai tuohesta valmistettua lapiomaista kouraa. Tärkeitä mittavälineitä olivat omat kädet.

Peukalo tarkoitti myös peukalon leveyttä eli ruotsalaisittain tuumaa, neljästä muusta sormesta muodostui kämmenen leveys. Kun kämmenet pantiin rinnakkain, syntyi kahmalo. Kyynärpään ja keskisormen pään välinen etäisyys oli kyynärä. Kun kädet levitettiin sivulle suoriksi, matka keskisormien päiden välillä oli syli eli kolme kyynärää, nykymitoissa vajaat kaksi metriä.

Kansainväliset mitat ja painot ovat tulleet tarpeellisiksi viimeistään silloin, kun on alettu käydä kauppaa. Yleisenä ongelmana oli kuitenkin pitkään se, että eri tuotteita mitattiin erilaisilla järjestelmillä ja samannimisetkin mitat olivat käytännössä paikallisia ja keskenään erisuuruisia.

Valtaosa Euroopan maista alkoi siirtyä yhtenäiseen desimaali- ja metrijärjestelmään vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla, jolloin Kansainvälinen mitta- ja painotoimisto valmisti jokaiselle valtiolle mallimetrin ja kilogramman. Perusyksikön nimitys metri tuli ranskan mittaa tarkoittavasta sanasta mètre, koska järjestelmäkin oli kehitetty Ranskassa 1700-luvun lopulla.

Jotkin vanhat mitat ovat säilyneet nykypäiviin asti erikoiskäytössä. Perunoita myydään torilla kapoittain, joka nykyään vastaa viittä litraa. Kappa on vanha germaaninen laina, joka merkitsee al­kuaan mittaa.

Halkomittana tunnettu motti on lainaa ruotsin sanasta mått. Ruotsista lainattu pienen rasian nimitys aski on täsmentynyt 20 savuketta sisältävän pakkauksen nimitykseksi.

Kannu on vanha vetomitta, jonka nimi tulee ruotsin sanasta kanna. Kannu oli kaksi tuoppia eli reilut kaksi ja puoli litraa. Tuoppi on tarkoittanut sekä juoma-astiaa että siihen mahtuvan nesteen määrää. Se on lainattu keskiajalla joko ruotsista tai alasaksasta. Entisajan tuoppi veti reilun litran, nykyään nimitetään isoksi tuopiksi puolen litran olutannosta.

Omaperäinen töttö on vanhastaan ollut tuohitorven nimitys, joka kuvailee tuohitorvesta lähtevää ääntä. Putken tai suppilon muotoisia töttöjä tai tötteröitä on myöhemmin alettu kääriä paperista esimerkiksi makeisten kääreiksi. Samaan joukkoon kuuluvat myös vohvelista valmistetut jäätelötötteröt.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 9/2018