Nykyajan pakanalliset suomalaiset eivät osaa edes kuvitella, miten paljon kirkko ja kristinusko ovat aikanaan muokanneet ihmisten maailmankuvaa ja elämänmenoa. Ajan ratas on keskiajalta lähtien pyörähdellyt kirkollisten merkkipäivien tahtiin, ja pyhimysten nimikkopäivistä on tullut myös heidän kaimoikseen kastettujen ihmisten nimipäiviä.

Maalliset merkkipäivät ovat myöhäisempää perua. Esimerkiksi kansainvälinen naistenpäivä hyväksyttiin suomalaiseen kalenteriin vasta 1994. Kun ensimmäinen suomenkielinen almanakka ilmestyi vuonna 1705, oli maaliskuun 8. päivän kohdalla vain Filemonin nimipäivä. Lisäksi oli sääennustus lähipäiviksi: Auringon paiste päivällä mutta kova pakkainen yöllä.

Nainen oli kirjakielessä harvinainen sana koko Ruotsin vallan ajan, eikä se ollut neutraali yleisnimitys. Agricolalla nainen tarkoitti pakanallista tai vääräuskoista naista, kun taas kunniallinen nainen oli vaimo tai emäntä. Kristillinen järjestys edellytti, että nainen meni naimisiin. Vaimon prototyyppi oli siis aviovaimo. 

Nainen on etymologisesti samaa juurta kuin naida-verbi, mutta tämä on tuskin syynä siihen, että sanaa on pidetty kirjakieleen sopimattomana. Toinen ja todennäköisempi syy selviää, kun katsotaan murrekarttaa. Suomen murteissa nainen on selvästi itäinen sana. Siitä on tietoja lähinnä Kymenlaaksosta ja kaakkoismurteista. Länsimurteissa naisen nimityksiä ovat vaimo, muija, akka ja ihminen. Vaimo on tavallisin juuri niillä seuduilla, joiden kieli otettiin vanhan kirjasuomen perustaksi.

Ihmissuhteet ovat herkkiä suhteita, ja sanoihin latautuu helposti myös tunteita ja asenteita. Esimerkiksi muija ja akka ovat monen mielestä pikemmin haukkumasanoja kuin normaaleja naisten nimityksiä.

Nainen sai tilaisuutensa, kun suomen kirjakieltä uudistettiin 1800-luvulla itäsuomalaisen kansankielen mukaiseksi. Läntinen vaimo sai väistyä naisen yleisnimityksen paikalta, mutta puolison merkityksessä se piti pintansa. Sanoilla on vissi ero edelleenkin. Onhan Matti Meikäläisen vaimo toki aivan eri asia kuin Matti Meikäläisen nainen.

Kirjoittaja on suomen kielen professori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2008