Nanosukset pitävät ja luistavat voitelematta, kunhan ne ensin hiihtää sisään.

Teksti: Annikka Mutanen

Nanosukset pitävät ja luistavat voitelematta, kunhan ne ensin hiihtää sisään.

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2012

Mieheni on hankkinut minulle sukset. Olen järkyttynyt, sillä tällä tavalla ei voi saada sopivia hiihtovälineitä. Sukset täytyy ostaa henkilökohtaisesti, jotta voi seisoa kaupassa niiden päällä samalla, kun avustaja liu'uttaa paperipalaa suksen keskikohdan alta.

Perinteisen murtomaasuksen täytyy olla juuri sopivan jäykkä. Jos suksi on liian jäykkä hiihtäjän painoon, voimaan ja tekniikkaan nähden, hän ei saa potkaistuksi keskikohdan pitoaluetta lumeen kiinni eikä suksi pidä. Liian löysä suksi taas ei luista, koska pitoalue hankaa vasten latua myös silloin, kun hiihtäjä haluaisi liukua.

Mies sanoo, että nyt ei ole niin tarkkaa, koska nanosuksessa pitoaluetta on koko suksen mitalta. Tästä huolimatta suksi lupaa myös luistaa. Ja tämä kaikki ilman voitelua. Mahtaako toimia? Se täytyy nyt testata, sillä pidän hiihtämisestä mutta inhoan suksien voitelemista. Mieskään ei enää suostu tekemään sitä puolestani.

Vesi pitää ja luistaa

Ensin nanosuksien kehittäjä Matti Järvinen saa kuitenkin luvan selittää, miten nano toimii suksissa. Näin se kuulemma käy:

Kaikkien suksien varsinainen luisto- ja pitovoide on vesi. Kitkan vaikutuksesta osa lumikiteistä sulaa suksen alla, ja vesipisarat ovat kuin kuulalaakereita, joiden päällä suksi liukuu. Kun suksi polkaistaan hiihtopotkulla tiiviisti maahan, vesipisarat litistyvät yhtenäiseksi patjaksi, joka imaisee suksen kiinni latuun. Tästä syntyy pito.

Suksivoiteilla yritetään vaikuttaa veden määrään ja pisaroiden kokoon. Nanopinnoitteella pyritään samaan. Pikkuruisten nanohiukkasten tehtävä on kirjoa suksen pohja niin epätasaiseksi, että kitkaa ja pisaroita syntyy enemmän kuin tavallisessa suksessa. Mitä enemmän erillisiä pisaralaakereita, sitä liukkaampi meno.

Toisaalta hiihtopotkun paineessa suuremmasta pisaramäärästä syntyy tasaisempi patja ja imu.

Näin nanopohja tehostaa sekä luistoa että pitoa.

Neitsythiihto hallissa

Alkutalven hiihtokelit ovat olleet pääkaupunkiseudulla olemattomat. Lumi puuttuu. Lasken siis uudet vadelmanpunaiset sukseni ladulle helsinkiläisessä Ylläshallissa. Lumi on rakeista ja lämpötila nelisen astetta nollan alapuolella.

Ensin sukset ovat tahmeat, mutta parinkymmenen metrin päästä hiihto alkaa sujua. Pito tuntuu suunnilleen yhtä hyvältä kuin viime talvena toisenlaisiin suksiin asentamallani pitoteipillä. Tasaisella saan mukavan potkun siellä, missä latu on kunnossa. Pikkuinen nyppylä ylittyy ketterästi, mutta hallin iso ylämäki täytyy nousta haarakäynnillä. Takakaarteen pehmeäksi muhjuuntuneessa lumessa pito häviää tasaisellakin.

Luistoa löytyy siedettävästi. Vuorohiihdossa pääsen lähes nautittavaan liukuun. Tasatyönnössä suksi kuitenkin luistaa kitsaasti. Mäenlasku sujuu turvallisesti, sillä kaikki vauhdin hurma puuttuu.

Hiihtäminen on selvästi kivan puolella, sillä pidän joka tapauksessa eniten tasamaasta ja vuorohiihdosta. Mäet on hallissa mahdollista jättää väliin. Lopetan viiden kilometrin jälkeen vain siksi, että monot hankaavat.

Toinen hiihtokerta hallissa ja kolmas kevyessä uudessa luonnonlumessa viidessä pakkasasteessa antavat saman kokemuksen. Nanosuksilla voi yllättävän hyvin hiihtää myös koskemattomassa lumessa, kunhan alta tapaa pitävän pohjan.

Sisäänajo tarvitaan

Nanosuksilla täytyy valmistajan mukaan hiihtää jonkin verran, ennen kuin ne alkavat olla parhaimmillaan, Alku voi olla hankala, jos keli on huono tai suksia ei ole sopivasti hiottu. Pohjia ei pystytä hiomaan tehtaalla valmiiksi, sillä liika hiominen voi hävittää ohuen pinnoitteen paikoin kokonaan. Varmimmin sukset muokkautuvat optimikuntoon ladulla.

Minun neitsythiihtoani auttoivat olot, sillä nanosukset luistavat parhaiten muutaman plusasteen ja miinus kymmenen asteen välillä.

Miehen alkutaival oli raskaampi. Hän hankki omat nanosuksensa toissa talvena, jolloin kylmää ja lunta oli yli tarpeen. Sisäänajo täytyi suorittaa keskimäärin 15 asteen pakkasilla. Niinpä sukset pitivät aluksi yhtä hyvin eteen- kuin taaksepäin. Niitä piti raahata jaloissa ensimmäiset 50 kilometriä.

Sisäänajovaihetta pidensi se, että koko talven satoi vain kevyttä ja pehmeää pakkaslunta. Se hioi suksen pohjaa hellästi ja hitaasti. Nopeimmin hioutuminen tapahtuu suojalla sataneella ja sitten karkeaksi jäätyneellä lumella.

Ei koville pakkasille

Nyt miehen suksilla on hiihdetty noin 150 kilometriä, ja pikkupakkasissa ne toimivat jo erinomaisesti. Kovilla pakkasilla voitelu- ja hiihtotaitoiset vanhat miehet liu'uttelevat edelleen ohitse. Kisaa on jonkin verran tasoittanut nanosuksille kehitetyn hoito- ja luistovoiteen sutiminen suksenpohjiin. Järvisen mukaan siinä parantaa luistoa fosfori, jota käytetään myös perinteisissä luistovoiteissa.

Jos nanosuksien toiminta alkaa kilometrien kertyessä huonontua, vika on Järvisen mukaan yleensä pohjien likaantumisessa. Laduista tarttuu muilta irronnutta liisteriä ja muuta törkyä. Se kannattaa puhdistaa hoitovoiteella tai tavallisella voiteenpoistoon tarkoitetulla aineella, Järvinen sanoo.

Sen Järvinen vahvistaa, että yli kymmenen asteen pakkasissa nykymallin nanosuksi ei kulje hyvin edes sisään ajettuna. Tämä johtuu siitä, että kitkalämpö ei riitä sulattamaan lumikiteitä eikä pisaroita synny.

Perinteisillä suksilla ongelma ratkaistaan voitelemalla kärjen ja kannan luistoalue niin sileäksi ja kovaksi, etteivät lumikiteet tartu suksenpohjan mikroskooppisiin epätasaisuuksiin. Nanosuksiinkin on mahdollista jättää kärkeen ja kantaan voideltava luistoalue. Silloin pito kuitenkin kärsii eikä hiihtäminen enää onnistu kaikilta.

Pitoa löytyi lapsellekin

Matti Järvinen sanoo ideoineensa ensimmäiset nanosukset nimenomaan sellaisille hiihtäjille, joiden hiihtotekniikka on epätäydellistä. Nanosuksien lupauksiin kuuluu, että niillä pärjäävät aloittelijat, lapset, vanhukset ja 40 vuotta poissa ladulta olleet paluuhiihtäjätkin. Keskikohdan pitoaluetta ei tarvitse pystyä potkaisemaan latuun, koska pitoa on koko suksessa.

Tätä lupausta testaamaan tarvitaan vielä yksi henkilö, sillä itse olen kasvanut maalla sukset jalassa ja arvioin itseni hiihtotaitoiseksi. Miehessä on sama vika. Värvään kotoa testihenkilöksi 11-vuotiaan helsinkiläislapsen. Hiihtokokemusta on, mutta ei taatusti liikaa.

Maassa on viisi senttiä tuoretta puuterilunta, lämpötila –8 astetta. Latua ei ole.

Lapsi lähtee suksilla liikkeelle loivaan ylämäkeen. Kunnon potkusta ei ole tietoakaan, mutta sukset näyttävät silti pitävän. Jopa pieni nyppylä ylittyy ilman lipsahduksia. Tasaisella syntyy pientä liukuakin. Sukset siis toimivat. Loivaa alamäkeä poika tökkii alas rauhallista vauhtia. Sitten hän horjahtaa – ja muksahtaa kyljelleen. Puuteri pöllähtää.

No, voisiko näillä hiihtää?

– Voisi, vastaa lapsi, ottaa sukset jalasta ja juoksee pulkkamäkeen.

Nanoa kahdelta kotimaiseltaPerhetestissä olivat Karhun Optigrip-nanosukset, minulla ja lapsella sunnuntaihiihtäjälle suunniteltu Centra-malli, miehellä hiukan vaativammalle aktiivihiihtäjälle suunnattu Spectra. Peltosen vastaavat suksimallit ovat Nanogrip Facile ja CL Race.

Sekä Peltosen että Karhun nanosuksissa on Matti Järvisen kehittämä pinnoite, mutta koostumuksessa on Järvisen mukaan hieman eroa. Lisäksi Peltonen on jättänyt CL Racen kannan pinnoittamatta saadakseen suksen luistavammaksi.

Salomonilla on oma nanosuksi, jossa pinnoite on vain suksen keskiosassa. Sen nanoaine tulee eri valmistajalta.

Vesi on voide, joka pitää ja luistaaPienten nanohiukkasten avulla suksen pohjaan saadaan enemmän kosketuspintaa, joka lisää kitkaa suksen ja lumen välillä. Kitkan aiheuttama lämpö sulattaa lunta vesipisaroiksi.

Liukuvaiheessa suksi kulkee vesipisaroilla kuin laakereilla.

Potkuvaiheessa paine litistää vesipisarat ohueksi patjaksi, joka imaisee suksen kiinni latuun. Sama ilmiö imaisee märät juomalasit tiukasti toisiinsa. 

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25797
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.