Lyhyenläntä korsikalaisjuntti, joka hyvällä onnella yleni koko Euroopan herraksi. Näin useat lähteet kuvaavat Ranskan kuulua keisaria. Totta on, että uransa alussa Bonaparte osui oikeaan paikkaan oikeaan aikaan, mutta valtaistuimelle hän raivasi tiensä aikansa taitavimmalla imago-kampanjalla.

Myyttien takana -sarja:

Teksti: Matti Kinnunen

Lyhyenläntä korsikalaisjuntti, joka hyvällä onnella yleni koko Euroopan herraksi. Näin useat lähteet kuvaavat Ranskan kuulua keisaria. Totta on, että uransa alussa Bonaparte osui oikeaan paikkaan oikeaan aikaan, mutta valtaistuimelle hän raivasi tiensä aikansa taitavimmalla imago-kampanjalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2008

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Maineikas brittihistorioitsija A. J. P. Taylor laski Napoléon Bonaparten syntymän 200-vuotisjuhlan aikoihin, että hänestä oli julkaistu enemmän kirjoja kuin kenestäkään muusta kuolevaisesta, jo 1800-luvulla satatuhatta, 1969 ainakin neljännesmiljoona.Jatkuvan kiinnostuksen selittää Bonaparten valtaisa vaikutus Euroopan historiaan. Hän saattoi päätökseen Ranskan suuren vallankumouksen ja lopulta kruunasi itsensä keisariksi. Hän jakeli lähisukulaisilleen Euroopan valtaistuimia kuin perintökalusteita ja veti uusiksi Euroopan rajat, jolloin myös Suomi siirrettiin vuosisataisesta Ruotsin-yhteydestä Venäjän suuriruhtinaskunnaksi.Sama asia selittää myös häneen kohdistuneen kritiikin ja vähättelyn. Bonaparten eläessä ranskalaisten arkkiviholliset britit pilkkasivat häntä lyhyeksi "pikku korpraaliksi". Bonaparten kuoltua Saint Helenan saarella hänen pituudekseen kirjattiin ruumiinavauspöytäkirjaan Ranskan vanhoissa mitoissa 5 jalkaa 2 tuumaa eli nykymitoissa 1,686 metriä. Se oli hivenen enemmän kuin 1800-luvun ranskalaismiehillä keskimäärin. Samaan aikaan englantilaisten miesten keskipituus oli 1,650 metriä ja ruotsalaisten asevelvollisten 1,634 metriä.Myöhemmin anglosaksihistorioitsijat keksivät verrata Bonapartea yksinvaltiaana Adolf Hitleriin ja Josif Staliniin. Hän ei kuitenkaan tapattanut joukoittain avuttomia siviilejä niin kuin viime vuosisadan hirmuvaltiaat. Luultavasti ajatus ei edes juolahtanut hänen mieleensä; hän katsoi edustavansa ylivertaista sivilisaatiota, ei yli-ihmisrotua.

Kuningas maksoi sotakoulunNapoleon-myyttiin on kuulunut korostaa, että hän oli oikeastaan korsikalainen Nabullione Buonaparte, maalaisjuntti ja nousukas, jonka synnyinsaari oli vasta hiljattain liitetty Ranskaan. Todellisuudessa hän syntyi korsikalaiseen aatelissukuun, joka oli ylpeän tietoinen asemastaan.Aatelisperheen toiseksi vanhimpana poikana yhdeksänvuotias Nabullione pääsi kuninkaan kustannuksella vapaaoppilaaksi sotakouluun, jossa kasvatettiin sivistyneitä upseereita Ranskan armeijaan. Koulussa päntättiin Ranskan kirjallisuutta, latinan klassikoita, saksaa, historiaa, maantiedettä, uskontoa ja matematiikkaa, opeteltiin laulamaan ja tanssimaan ja piirrettiin linnoituksia ja karttoja.Tovereihinsa verrattuna Nabullione kenties vaikutti maalaiselta, mutta hän oli äärimmäisen kunnianhimoinen ja ahkera ja menestyi erinomaisesti. Sotakoulun tarkastaja kirjoitti, että Bonaparte oli "tottelevainen, tarkkaavainen, avoin". "Kunnostautuu matematiikan tiedoillaan ja harrastuksellaan. Hänellä on hyvät tiedot historiasta ja maantieteestä. Hän on huono piirustuksessa ja surkea tanssija. Hänestä tulee erinomainen meriupseeri."

Vallankumous avitti alkuunSotakoulusta valmistunut vänrikki ei kuitenkaan lähtenyt laivastoon vaan uuteen muotiaselajiin tykistöön, jossa matematiikka oli erityisen tärkeää.Tässä vaiheessa Bonapartella kiistatta oli onnea. Hän pääsi luomaan uraa vallankumouksen myllerryksissä. Vanhan vallan, ancien régimen, aikana armeijan tärkeimmät virat jaettiin yksinomaan ylimyssukujen jäsenille ja kuninkaan suosikeille. Ludvig XVI:n Ranskassa oli kolmattatuhatta kenraalia. Sadat upseerit eivät koskaan käyneet rykmenteissään, monella kenraalilla ei ollut mitään tajua komentamisesta eikä moni sotamarsalkka ollut koskaan ollut sodassa, mutta he kaikki nauttivat sievoista palkkaa valtiolta.Tykistön huutava upseeripula auttoi Bonapartea. Nuori kapteeni pääsi 1793 valtaamaan Ranskan tärkeintä satamakaupunkia Toulonia rojalistikapinallisilta ja heitä tukevilta briteiltä. Bonaparte ja hänen tykistönsä kunnostautuivat niin, että hänet ylennettiin 24-vuotiaana prikaatikenraaliksi.

Henki säilyi, idealismi kuoliVallankumouksen terrorista Bonaparte selvisi säikähdyksellä. Hirmuvallan huippuvaiheessa hän oli kotisaarellaan. Veli Lucien oli innokas vallankumousmies, jakobiini, joka availi vallan ovia myös Napoléonille. Veljekset hankkiutuivat jopa pahamaineista yhteishyvän valiokuntaa johtaneen Augustin Robespierren tuttavuuteen. Kun terrorin kuulu johtaja, Augustinin veli Maximilien Robespierre kukistui 1794, hänen kannattajanaan myös Napoléon Bonaparte oli vähällä päätyä giljotiiniin. Mutta jo muutaman kuukauden kuluttua nuori kenraali nimitettiin tasavallan joukkojen komentajaksi kukistamaan kuningasmielisten kapinaa Pariisissa.Hirmuvalta vaihtui valtataisteluksi ja kähminnäksi, ja se teki lopun kumousmielisen nuoren upseerin idealismista. Pettynyt Napoléon kirjoitti vanhemmalle veljelleen Josephille: "Tässä maailmassa on vain yksi tehtävä, hankkia rahaa ja lisää rahaa, valtaa ja lisää valtaa. Kaikki muu on roskaa."

Propagoi kuin Julius CaesarBonaparte ehätti edistämään uutta elämäntehtäväänsä vallankumousarmeijan sotaretkelle Italiaan. Ranskaa hallitseva direktorio nimitti Bonaparten retken komentajaksi, vaikka toiset kunnianhimoiset nuoret kenraalit vähättelivät hänen meriittejään: mitä merkitsi ampua tykillä muutama sata rojalistia Pariisin kaduille?Ranskan tasavallan jalona tavoitteena oli päästää Italian lukuisten ruhtinaskuntien kansat Itävallan ja paavin taantumuksen ikeestä. Itävalta joutuikin rauhanteossa 1797 luopumaan alueistaan Italiassa.Menestys luettiin Bonaparten ansioksi, mutta vapaussankaruutensa hän loi ja vakiinnutti propagandan avulla. Julius Caesarin jälkeen Bonaparte oli ensimmäinen sotapäällikkö, joka ymmärsi propagandan tärkeyden. Voittoja julistettiin lentolehtisin ja julistein. Bonaparte itse saneli tekstit ja huolehti siitä, että lehtien kirjoitukset olivat hänelle myönteisiä mutta myös lennokkaita ja jännittäviä. Voitoista kudottiin myyttejä ja legendoja, jotka tekivät Bonapartesta kuuluisamman kuin kenestäkään muusta kenraalista.

Kohtalo kutsui merkkihenkilöksiLombardiassa Lodissa keväällä 1796 käytyä taistelua on väitetty täysin turhaksi kahakaksi, mutta ranskalaisten raporteissa, maalauksissa, piirroksissa ja painokuvissa se esitettiin loistavana voittona. Lodi merkitsi Bonapartelle samaa kuin Rubicon Caesarille, jonka kerrotaan lausuneen joella kuuluisat sanansa: Alea iacta est. ’Arpa on heitetty.’Lodissa 26-vuotias Bonaparte huomasi, että maine ja kunnia olivat hänen ulottuvillaan: "Tajusin, että olin enemmän kuin tavallinen kenraali, että pystyin saavuttamaan tavoitteita, joista en aiemmin ollut uskaltanut edes uneksia. Näin itseni miehenä, jonka kohtalo oli kutsunut. Ymmärsin, että minusta saattoi hyvin tulla poliittisen näyttämön päähenkilö."Jo niin nuorella iällä Bonaparte alkoi uskoa olevansa lähes yli-ihminen, jonka tahtoon muiden oli alistuttava.Mitalin toinen puoli oli järkyttävän raadollinen: Bonaparte joukkoineen syyllistyi julmuuksiin, aiheutti mittaamatonta inhimillistä kärsimystä, hävitti maata ja ajan tavan mukaan rosvosi huikean sotasaaliin. Roomasta Bonaparte kahmi satoja taide-esineitä ja käsikirjoituksia, joiden joukossa olivat antiikin mestariteokset Belvederen Apollo ja Laokoon-ryhmä sekä suuri joukko renessanssin aarteita. Niitä päätyi myös sotapäälliköille, ja tyhjätaskuna aloittanut upseeri Jean Baptiste Bernadotte, myöhempi Ruotsin kuningas, vaurastui miljonääriksi.Italian-sodan jälkeen Bonapartea palvottiin enemmän kuin ketään sotapäällikköä Ranskan historiassa. Vallankumous sai 28-vuotiaasta kenraalista uudet kasvot, jotka edustivat nuoruutta ja toivoa kautta Euroopan. Vihollismaassa, Habsburgien Wienissä, Ludwig van Beethoven ajatteli Bonapartea säveltäessään mielisinfoniaansa numero 3 Es-duuri.

Vallanpitäjiä alkoi pelottaaRanskan valtaa pitävä direktorio alkoi aiheellisesti pelätä Bonapartea ja halusi hänet mahdollisimman loitolle Pariisista. Keinoksi tarjoutui Egyptin-sotaretki, jonka perimmäisenä tavoitteena oli kurittaa ja heikentää arkkivihollista Englantia.Ranska halusi uuden reitin Intiaan, koska Hyväntoivonniemi oli joutunut Britannian haltuun. Egyptin ja koko Suezin niemimaan valtaus toisi Punaisenmeren Ranskan valvontaan ja avaisi sille pääsyn Intiaan. Egyptistä kaavailtiin myös uutta siirtomaata, joka korvaisi Britannialle menetetyt Länsi-Intian koloniat. Egypti alkaisi tuottaa kahvia, sokeria, puuvillaa ja indigoa ja nousisi hallitsemaan Afrikan ja Intian kauppaa.

Tiede ikuisti kulttuuriteot Egyptin-sotaretkestä tuli Bonaparten propagandan ja imagonrakennuksen näytös. Hänen armeijansa lähti rauhoittamaan Lähi-itää ja levittämään sivistystä. Perustelut kuulostavat tutuilta oman aikamme supervallan sotaretkeltä Irakiin.Bonaparte kokosi suurimman laivaston, joka koskaan oli purjehtinut Välimeren yli. Hän vei myös puolentuhatta tiedemiestä piirtämään, mittaamaan ja tutkimaan koko Egyptin luonnon, historian, kulttuurin ja kielen. Samalla he opettaisivat egyptiläisiä ja ikuistaisivat Bonaparten ja armeijan urotyöt.Vuosina 1809-1828 ilmestyi peräti 22-osainen kirjasarja Description de l’Égypte, Egyptin kuvaus, joka on kaikkien aikojen suurimpia saavutuksia alallaan. Se levitti länteen tietoa orientista, mutta toisaalta myös orientalisoi länttä: turkkilainen kahvi ja vesipiippu sekä itämaiset vaatteet ja kylpytavat tulivat lännessä muotiin.

Puhui tappiot edukseenRanskalaiset onnistuivat kukistamaan Egyptin mamelukkihallitsijat, mutta valloituksen vakiinnuttaminen ei luonnistunut, vaikka Bonaparte jopa otti esimerkkiä Aleksanteri Suuren esiintymisestä pääjumalan poikana Amenin temppelissä ja julisti olevansa Mahdi, islamin hyviä voimia lopun ajan taistelussa johtava hahmo.Sitten Bonaparte hyökkäsi Syyriaan, ja koko sotaretki kääntyi katastrofiksi. Akkossa Bonaparte koki elämänsä ensimmäisen suuren tappion. Siitä sikisi sotilaiden kapina, ja Bonaparte joutui vetäytymään melkein yhtä silmittömässä paniikissa kuin sittemmin keisarina Moskovasta.Ranskan viholliset Britannia, Itävalta ja Venäjä käyttivät tietenkin tilaisuutta hyväkseen ja solmivat uuden liiton, ja Ranska näytti joutuneen tuhon partaalle. Bonaparte pakeni Egyptistä ja jätti armeijansa, jonka rippeet antautuivat briteille ja turkkilaisille pari vuotta myöhemmin. Taitavalla propagandalla Bonaparte onnistui kuitenkin luomaan kuvan, että hänen oli palattava pelastamaan Ranska, siis täyttämään "kohtalonsa".

Kaappauksella konsuliksiBonaparten poissa ollessa hänen lähisukulaisensa ja liittolaisensa olivat luoneet uutterasti suhteita ja haalineet tukea vallankaappaukselle, joka toteutettiin marraskuussa 1799.Huolellinen näyttämöllepano meni kuitenkin pahasti vikaan. Vallankumouskalenterin brumaire-kuun operaatiosta tuli farssi, kun kansanedustajat eivät uskoneetkaan Bonaparten joukkojen puolustavan tasavaltaa ja perustuslakia vaan alkoivat metelöidä ja huutaa solvauksia kaappauksesta.Vanha direktoraatti kuitenkin kukistui. Bonaparte ja hänen liittolaisensa onnistuivat jälleen esiintymään tasavallan pelastajina. Propaganda loi direktoriosta kuvan läpikotaisin korruptoituneena valtaklikkinä, joka oli tuhonnut talouden, sotkenut politiikan ja saattanut maan alttiiksi vihollisten hyökkäykselle. Bonaparten väitettiin joutuneen jopa salamurhayrityksen kohteeksi.Tosiasiassa brumairen kaappaus teki 30-vuotiaasta Bonapartesta diktaattorin. Se oli uuden ajan ensimmäinen sotilasvallankaappaus, ja se on saanut kosolti matkijoita meidän päiviimme asti. Se päätti Ranskan suuren vallankumouksen, nosti johtoon kolmen konsulin triumviraatin ja teki Bonapartesta ensimmäisen konsulin.

Huikean suosittuna keisariksiDiktatuuri vahvistettiin kansanäänestyksillä. Ensin Ranskan 28-miljoonainen kansa hyväksyi Bonaparten elinikäiseksi ensimmäiseksi konsuliksi. Ehdotuksen puolesta äänesti kolme miljoonaa ranskalaista, vastaan kahdeksantuhatta. Vuonna 1804 äänestettiin hänen keisariudestaan, ja sitä vastusti 2 569 ranskalaista. Olot huomioon ottaen tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että Bonaparte nautti huikeaa kansansuosiota.Vapaamieliset ja radikaalit eivät hurranneet. Kuuluisa salonginemäntä madame de Staël kivahti: "Että mies, joka kohotti itsensä niin paljon kaikkien valtaistuinten yläpuolelle, alensikin itsensä kuninkaiden joukkoon!" Kun Beethoven kuuli Bonaparten kruunanneen itsensä keisariksi, hän repi kolmannen sinfoniansa nimilehden ja otsikoi sen uudelleen: Sankarisinfonia suuren ihmisen muistolle. Me tunnemme mestariteoksen nimellä Eroica.Bonaparte itse luultavasti uskoi väitteet tasavallan pelastamisesta. Kenties hän oli suorastaan oman propagandansa uhri. Hän oli alkanut pitää omaa kunniaansa Ranskan kunniana ja omaa kohtaloaan Ranskan kohtalona. Se antoi hänelle verukkeen toimia sumeilematta ja itsekkäästi ottamatta lainkaan huomioon muita.Jää jossiteltavaksi, olisiko Eurooppa jäänyt valloittamatta ja hyökkäys Venäjälle tekemättä, jos Ranskan johtajaksi olisi noussut yhtä tasavaltalainen kenraali kuin George Washington Yhdysvalloissa.

Matti Kinnunen on helsinkiläinen filosofian lisensiaatti, suomentaja, toimittaja ja historioitsija.

Taitava taktikko jyräsi Euroopan

Napoleon-myytti vaalii myös ajatusta, että jokaisella sotilaalla on marsalkansauva repussaan. Bonaparten arvostelijat ovat kärkkäästi väittäneet, että hänen menestyksensä sotakentillä johtui enemmän hyvästä onnesta kuin taidosta.Ensimmäisen maailmansodan liittoutuneiden ylipäällikkö, ranskalaismarsalkka Ferdinand Foch oli kuitenkin toista mieltä. Hänestä Bonaparten sotilaallinen menestys perustui äärimmäisen huolelliseen valmistautumiseen, tiedusteluun, maaston tuntemukseen, joukkojen sijoitteluun ja ajoitukseen. Toisaalta rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että Ranskan sotamenestys pohjustettiin vallankumouksen aikana. Keskitetty hallinto mahdollisti mobilisaation ja asevelvollisuus Euroopan suurimman armeijan, jonka valtteja olivat nykyaikainen organisaatio ja rohkeat nuoret sotapäälliköt Mutta taitavakin upseeri voi sortua virheisiin. Niin kävi Napoleonille Venäjän-retkellä 1812. Hän tulkitsi venäläisten perääntymisen vihollisen heikkoudeksi ja jatkoi huolto-ongelmista välittämättä Moskovaan asti. Sitten iskivät kulkutaudit, alkoi poikkeuksellisen kylmä talvi, ja loppu on historiaa. Grande Arméesta kuoli puoli miljoonaa miestä. Lokakuussa 1813 luhistui imperiumi, kun Venäjä, Preussi, Itävalta ja Ruotsi löivät Napoleonin uudet joukot Leipzigissa. Huhtikuun alussa 1814 meni kruunu, ja ex-keisari siirrettiin Elban saareen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla