Observatorio? Sukujen puu? Työllistämiskeskus? Pyhäkkö vuorten jumalille?Maailman upeimmat geoglyfit ovat säilyttäneet salaisuutensa sinnikkäistä tulkintayrityksistä huolimatta. Uusi hanke on taas käynnissä.

TEKSTI:Tuula Kinnarinen

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Observatorio? Sukujen puu? Työllistämiskeskus? Pyhäkkö vuorten jumalille?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Maailman upeimmat geoglyfit ovat säilyttäneet salaisuutensa sinnikkäistä
tulkintayrityksistä huolimatta. Uusi hanke on taas käynnissä.

Julkaistu Tiede-lehdessä

4/2000

Niitä on TODELLA kaikkialla. Kapeat viivasuorat linjat halkovat Perun autiomaan kellanruskeaa pintaa ristiin rastiin. Tuolla jättiläismäinen nuoli osoittaa kaukaisuuteen. Suoraan alapuolellamme ui valas. Tuolla on suorakaide, kuin pätkä valtatietä. Nyt vasemmalla näkyy kondori. Sitten hämähäkki. Lisko. Apina. Ja tuolla, tuolla on se astronautti. Se vilkuttaa kukkulan rinteestä.

Kolmipaikkaisen pienkoneen lentäjä kaartaa yhä uusien kuvioiden ylle. Vihlaisut, jotka väänsivät vatsanpohjaa, ovat unohtuneet. Näkymä on huikea.

Saatan hyvin kuvitella, miltä tuntui Maria Reichesta, kun hän vuosien suostuttelun jälkeen 1955 vihdoin onnistui saamaan Perun ilmavoimilta helikopterikyydin rakkaiden linjojensa ylle.

- Ne voi nähdä kaikessa kauneudessaan vain ilmasta, Reichen kerrotaan huokaisseen lennon päätyttyä. Repliikistä tuli sittemmin Nazcan linjojen tunnuslause. Ei ole tekstiä, jossa asiaa ei korostettaisi.

Keksijät luulivat kastelukanaviksi

Nazcan linjoja pidetään nykyään maailman hienoimpana geoglyfien, maahan laadittujen kuvioiden, kokoelmana. Samankaltaisia taideteoksia on myös Egyptissä, Maltassa, Yhdysvalloissa, Chilessä ja Boliviassa, mutta Nazca päihittää nämä kaikki niin lukumäärässä, mitoissa, moni-ilmeisyydessä kuin salaperäisyydessä.

Kun Maria Reiche, saksalainen matemaatikko ja arkeologian harrastaja, 1940-luvun alussa alkoi tutkia Nazcan laaksoa, asiat olivat toisin. Autiomaassa kuljeskelevaa Reichea pidettiin hupsuna gringana, joka jäljitti olematonta arvoitusta. Linjat eivät innostaneet sen enempää paikallista väestöä kuin tutkijoitakaan, vaikka ne olivat löytyneet jo viisitoista vuotta aikaisemmin.

Löytö oli sattuma, kuten monien muiden arkeologisten jäännösten esiintulo. Näin se kävi.

Syyskuussa 1926 kaksi antropologia oli Nazcan pikkukaupungin kupeessa kaivamassa vanhaa hautausmaata. Työrupeaman päätteeksi he kiipesivät läheisen kukkulan laelle katselemaan maisemaa. Heidän huomionsa kiinnittyi pitkiin suoriin uurteisiin, jotka halkoivat ilta-auringon viime säteissä kylpevän hiekkatasangon pintaa. Aikansa niitä katseltuaan kaksikko laskeutui alas ja käveli leiripaikalleen.

Siinä kaikki, tarinan mukaan. Ei riemunkiljahduksia, ei innostusta, vaikka edessä oli LÖYTÖ.

- Tutkijat, yhdysvaltalainen Alfred Koeber ja perulainen Toribio Mejía Xespe, eivät pitäneet näkemäänsä mitenkään merkittävänä. Heitä kiinnostivat tuolloin ennen kaikkea puquiot, alueen muinaiset kastelukanavat, ja he arvelivat vakoja kesken jääneiksi vesitunneleiksi, selittää Nazcan historiaan ja tutkimukseen perehtynyt brittiläinen journalisti ja tietokirjailija Tony Morrison kirjassaan The Mystery of Nasca Lines (Nonesuch Expeditions Ltd. 1988).

Sitä paitsi linjat eivät tuolloin, entistämättömiä kun olivat, näyttäneetkään erityisen jännittäviltä.

Molemmat tutkijat tekivät sentään muistiinpanoja. Kenttäpäiväkirjoissa havainnot myös pysyivät - kunnes Mejía Xespe 1939 esitelmöi Amerikan-tutkijoiden vuosikongressissa Limassa.

Arkeologi otaksui kalenteriksi

Mejía Xespe keskittyi lempiaiheeseensa, Perun vanhoihin kastelujärjestelmiin, mutta mainitsi myös Nazcan autiomaassa risteilevät linjat. Hän oli lopulta tullut siihen tulokseen, että ne olivat pyhiä seremoniapolkuja.

Kongressiyleisön joukossa istui Long Islandin yliopiston historioitsija ja arkeologi Paul Kosok. Hän kiinnostui kovasti asiasta ja päätti hankkiutua katsomaan, mitä Nazcassa oikein oli.

Kosok toteutti aikeensa kaksi vuotta myöhemmin. Kierreltyään hiekka-aavikkoa hän lopulta kiipesi eräälle kukkulalle, joka osoittautui jonkinlaiseksi keskuspaikaksi. Laelta lähti useita linjoja eri suuntiin. Näköpiirissä loppuvien suorien päissä oli aukioita ja niillä kivikekoja.

Oli jo ilta, ja aurinko teki laskuaan. Kosok huomasi, että aurinko katosi melko tarkalleen yhden linjan päähän. Heureka! Linjat saattoivat liittyä astronomiaan ja ajanlaskuun, Kosokin mielessä välähti.

Nazcan geoglyfit olivat saaneet toisen tulkintansa. Arvoituksen perusta oli valettu. Tuosta pitäen on toistamiseen kysytty: milloin, miksi ja miten?






Merkkejä neljää lajia

Nazcan linjat sijaitsevat eteläisessä Perussa Ican ja Nazcan kaupunkien väliin jäävässä autiomaassa. Alue, joka kattaa noin 450 neliökilometriä, yli kahden Helsingin verran, ulottuu viiteen laaksoon. Tiheim-mässä geoglyfejä on Nazcan kaupungin kupeessa San Josén tasangolla. Siellä myös esiintyy jokaista lajia merkkejä.

- Varsinaiset linjat ovat kuvioista yleisimpiä. Ne halkovat autiomaata viivasuorina, jopa niissä koh-dissa, joissa maasto kohoaa tai vajoaa. Kapeimmat linjat ovat vain parikymmensenttisiä, leveimmät satoja metrejä. Pisin on 40 kilometrin mittainen.

- Geometriset kuviot muodostavat toisen suuren ryhmän. Suorakaiteita, kolmioita, nuolia, suunnikkaita, spiraaleja, siksakkeja, sädekimppuja, aaltoviivoja. Suorakaiteista pisin on 800-metrinen.

   josta nazcat tekivät kastelukanavansa. Oudoimmat figuurit ovat jättiläismäiset kädet, joista toisessa on neljä, toisessa viisi sormea.

- Ihmishahmot ovat kuvioista harvinaisimpia. Näistä kukkuloiden rinteisiin laadituista antropomorfisista olennoista kuuluisin on 32-metrinen pöllömies, jota nykyään yleensä kutsutaan astronautiksi. Muita ovat esimerkiksi hattumies ja pyöveli. Samantyyppisiä mutta kooltaan pieniä ns. petroglyfejä tunnetaan ympäröiviltä kukkuloilta runsaasti.


Rakennettiin vuosisatojen ajan

  lähinnä keramiikka-astioiden ja tekstiilien perusteella. Tutkijapiireissä vallitsee yksimielinen näkemys siitä, että linjat ovat hyvin eri-ikäisiä. Minkä ikäisiä, on jo hieman kiistellympi asia.

Toisten mukaan vanhimmat on tehty niinkin varhain kuin vuoden 1000 tienoilla ennen ajanlaskumme alkua. Jotkut ajoittavat iäkkäimmät vasta vuoteen 250 eaa. Eniten kannatetaan tätä nykyä ääriarvioiden keskivaiheille sijoittuvaa aikaa: noin 700 tai 600 eaa.

Pienempi haarukka on jäänyt rakentamisen päättymisaikaan. Se on ensimmäisellä vuosituhannella jossakin vuosien 600 ja 900 välissä.

  - Vanhimpien kuvioiden luojat kuuluvat paracas-intiaaneihin, jotka hallitsivat seutua noin vuoteen 500 ennen ajanlaskun alkua. Tästä eteenpäin tekijät ovat nazcoja, sanoo Giuseppe Orefici, laaksoa 17 vuotta tutkinut italialaisarkeologi ranskalaisen artikkeli- ja kuvatoimiston Corpis Sygman tuoreessa haastattelussa.

Tutkijat puhuvat nazcoista alueen sijainnin mukaisesti, mutta kukaan ei varmasti tiedä, millä nimellä seutua ajanlaskun alun molemmin puolin asuttaneet ihmiset itseään kutsuivat.

Morrisonin selvitysten mukaan kolkka sai Nazca-nimen vasta 1400-luvun lopulla, kun Andien valtiaaksi nousseet inkat alistivat sen imperiuminsa osaksi ja paikallishallintoa johtamaan saapui Lanazca-niminen virkamies. Joidenkin tutkijoiden mielestä asukkaat


olivat cahuachi-intiaaneja. Todisteena pidetään läheistä tämän nimistä seremoniakeskusta.

  Visaisempaa onkin ollut selvittää, miksi.

Reiche uskoi observatorioon

Paul Kosok ei lopulta onnistunut todistamaan, että Nazcan linjat ovat "maailman suurin astronominen kalenteri". Ensin toinen maailmansota sotki suunnitelmat, sitten kolkutti kuolema.

Teoria ei kuitenkaan jäänyt tutkimatta. Siihen paneutui Maria Reiche, jonka Kosok oli palkannut tulkikseen ja apulaisekseen ensimmäisellä Perun-käynnillään. Reichea viehätti Kosokin astronominen selitys. Hänestä se ei tuntunut yhtään hullunkuriselta. Olivathan ihmiset lähes kaikissa vanhoissa kulttuureissa tarkkailleet taivasta. Miksi eivät siis Nazcassa?

Kosokin ohjeiden mukaisesti Reiche keskittyi aluksi auringonnousuihin. Jo ensi käynneillään hän löysi linjoja, joiden päästä aurinko nousi joko keskitalven tai keskikesän päivänseisauksen aikaan. Suunta ei voinut olla sattuma: tekijöiden oli täytynyt katsoa samaa taivaan kohtaa samaan aikaan vuodesta.

Reiche tiesi, etteivät pelkät linjat riittäisi saamaan asiantuntijoita astronomisen hypoteesin taakse. Niinpä hän päätti tutkia löytämiään eläinfiguureja. Kenties ne sattuisivat yksiin taivaan tapahtumien kanssa.

  talvipäivänseisauksen aikaan. Reiche nimesi linnun Inti Raymin sanansaattajaksi inkojen kyseisenä päivänä viettämän auringon-juhlan mukaan.

  saattoivat liittyä tähtiinkin. Matemaatikkona Reiche oli perillä siitä, etteivät taivaankappaleet pysy paikoillaan vaan vaihtavat aikojen kuluessa sijaintiaan Maan pyörimisliikkeen takia. Hän laski tähtien asentoja linjojen olettuina rakentamisaikoina ja löysi etsimänsä: apinaa sivuava linja osoitti Isoon karhuun, hämähäkin halkaiseva suora Orioniin ja suurin suorakaide Seulasiin.

Kaikkia näitä tähtikuvioita oli tarkkailtu monissa ammoisissa kulttuureissa niin idässä kuin lännessä. Kun Andien perimätieto vielä kertoi Seulasten olleen tärkeä sadon ennustaja - kirkas tähdistö lupasi hyvän vuodentulon, himmeä tiesi niukkuutta - Reiche uskoi osoittaneensa, että Nazcan autiomaa oli toiminut observatoriona.

Tiedeyhteisössä oltiin eri mieltä.






Cahuachi seremoniakeskuksena

Runsaan kymmenen kilometrin päässä geo-glyfeistä Nazcajoen töyräällä kohoaa rykelmä kumpuja kuin minimaalisia tulivuoria. Ne ovat mutaan ja hiekkaan hautautuneita temppeleitä, jotka kuuluivat nazcojen pyhään kaupunkiin Cahuachiin. Savitiilistä tehdyt rakennukset eivät olleet yhtä mahtavia kuin esimerkiksi mayojen kivitemppelit Meksikossa, mutta ns. suuri pyramidi kohosi kuitenkin pariinkymmeneen metriin.

Cahuachi on aina liitetty linjoihin, koska niitä johtaa sinne paljon, mutta varmuuden saaminen on vaatinut uutteraa kaivamista. Vuodesta 1984 temppelialuetta tutkineen italialaisarkeologin Giuseppe Oreficin mukaan kaupungin raken-taminen on aloitettu samoihin aikoihin kuin geoglyfien: noin vuonna 500 ennen ajanlaskun alkua.

   papisto ja jokilaaksojen viljelijät kokoontuivat kasvukauden ratkaisevina hetkinä antamaan uhrilahjoja jumalille ja samalla kunnostamaan geoglyfejä ja kastelukanavia. Nazcat, toisin kuin pohjoisempana asuneet aikalaisensa mochet, eivät näet muodostaneet tiivistä valtiomaista yhteisöä vaan elivät löyhissä suku- tai klaanikunnissa.

Pyhiinvaellukset Cahuachiin päättyivät vuoden 350 tienoilla jälkeen ajanlaskun alun. Osin tämä johtui siitä, että keskus oli vaurioitunut pahoin maanjäristyksessä ja Andeilta hyökyneissä tulvissa, osin siitä, että koko kulttuuri oli murroksessa. Klaanilaitos ja uskonnollisuus olivat vaihtumassa feodaalijärjestelmään. Cahuachia ei kuitenkaan hylätty tyystin, vaan siitä tehtiin nekropoli. Tässä käytössä se myös pysyi, kunnes Andeilta 600-luvulla saapuneet huarit löivät nazcojen kuihtuneen sivilisaation.


Liian paljon satunnaisia suuntia

- Miksi ihmeessä muinaiset ihmiset olisivat tarvinneet kilometrien pituisia linjoja ja satoja metrejä leveitä aukioita merkitsemään jonkin taivaankappaleen sijaintia, kritisoi Hans Horkheimer, Trujillon yliopiston tutkija, jo 1940-luvun lopulla Reichen vielä tehdessä mittauksiaan.

Horkheimer oli lentänyt neljä kertaa linjojen yli ja tehnyt kaksi maaretkeä, ja hän oli tullut aivan toisenlaisiin päätelmiin. Linjojen päihin kootut kivikeot olivat hautoja ja aukiot niiden ympärillä paikkoja, joissa suoritettiin pyhiä menoja. Horkheimer nimitti linjoja sukupuiksi. Jokainen linja kuului tietylle suvulle tai klaanille ja johti sen kokoontumispaikalle. Eläinfiguurit symboloivat eri käyttäjäryhmiä.

Vielä kylmempi suihku tuli 1960-luvulla. Sen antoi Harvardissa työskennellyt brittiastronomi Gerald Hawkins, joka oli vuosia tutkinut Stonehengen kuuluisaa kivikehää ja lopulta tullut tietokonesimulaatioin siihen tulokseen, että rakennelma oli neoliittinen observatorio. Siellä oli tarkkailtu auringon ja kuun liikkeitä.

Kuultuaan, että Reiche oli verrannut Nazcaa Stonehengeen, Hawkins päätti selvittää rinnastuksen asianmukaisuuden. Hän keräsi linjoista suuntia ja kompassikulmia useaan otteeseen ja syötti tulokset tietokoneeseensa. Se vertasi sijainteja tähtien muinaisiin asentoihin. Selviä kytköksiä ei löytynyt. Aivan liian monet linjat osoittivat satunnaisiin suuntiin.

Kenties Nazcan tasanko oli ollut henkipaikka, mutta observatorio se ei ollut, kuului Hawkinsin tieteellinen tulkinta.

Tekotapa tuntui uskottavalta

Maria Reiche ei lannistunut. Hän epäili, ettei Hawkins ollut käyttänyt vertailuissaan tarpeeksi vanhaa taivasta, ja päätti jatkaa tutkimuksiaan entistäkin uutterammin. Nazcan linjoista tuli hänen elämänsä.

  Kun Reiche kesällä 1998 kuoli, hän oli 95-vuotias Perun valtion arvostama ja San Marcosin yliopiston kunniatohtoroima Rouva Linjat.

- Maria Reiche teki hyvin merkittävää työtä. Pitkälti hänen ansiostaan linjat ovat tallella ja hyvässä kunnossa, sanoo Perun kansallismuseon tutkimus- ja konservointijohtaja Pinilla Blenke Jos Perun tieteellisen verkoston sivuilla internetissä.

Toden totta. Reiche löysi geoglyfeistä suuren osan, ja hän niitä myös ahkerimmin puhdisti vuosisatojen kerryttämästä hiekasta. Hän sai estetyksi hankkeet rakentaa autiomaahan uusi kastelujärjestelmä, ja hän lopulta vakuutti Perun hallituksen siitä, että alue oli arkeologinen aarre ja varjelemisen arvoinen. Linjoista tuli suojelualue 1970-luvun puolivälissä, ja vuodesta 1995 ne ovat olleet Unescon maailmanperintökohde.

  - Hän teki kiinnostavimmat ja systemaattisimmat matemaattiset laskelmat siitä, kuinka linjat suunniteltiin ja rakennettiin,  kiittää Giuseppe Orefici.

Jokaiselle Nascan-kävijälle valkenee helposti, miten linjat periaatteessa tehtiin. Hiekka-aavikko on näet kuin piirustustaulu. Sen pintaa peittää pikkukivien somerikko, jonka aika, tuulet ja paahde ovat patinoineet tummaksi. Kun soraa vähän raaputtaa, alta paljastuu kermanvärinen maa. Useimmat kuviot on tehty tällä tavoin puhdistamalla. Joitakin on luotu asettelemalla kiviä muodostelmiin reliefeiksi.

  lopputulosta ei voi nähdä. Reiche on antanut uskottavimman selityksen siitä, miten tämä onnistui.

Hänen mukaansa rakentajat käyttivät perusmittaa, jotakin samankaltaista kuin ovat muinainen jalka ja kyynärä. Vain tällaisen standardin avulla linjat on saatu pidetyksi leveydessään ja figuurit tarkan geometrisina.

Kuvioista lienee tehty pienoismalli, jota sitten suurennettiin mitan ja maahan aseteltujen merkkikivien tai -pylväiden avulla, kunnes koko oli haluttu. Mittanaruna toimi todennäköisimmin sisalköysi, joka on tanakkaa eikä jousta kuten villa tai puuvilla.






Taiturimaisia käsityöläisiä

  nazcojen harvinaisen loisteliaat käsityöt, keramiikka ja tekstiilit. Lähinnä haudoista löytyneitä astioita ja vaatteita on runsaasti näytteillä uudessa, vasta viime kesänä avatussa alueen kulttuuriin erikoistuneessa museossa Nazcan kaupungissa.

Keramiikka-astiat ovat poikkeuksellisen värikyl-läisiä jopa Etelä-Amerikan kulttuureiden joukossa. Tekijät käyttivät toistakymmentä väriä, joista hienoimpia ovat harvinaiset siniharmaa ja kirkas purppura.

  symbolisiksi.

Värikylläisyys hallitsee myös villa- ja puuvilla-kudonnaisia. Niistä on löydetty peräti 250 erilaista väriä. Kudontatekniikkaa sen sijaan ei ole onnistuttu rekonstruoimaan. Millään kokeillulla menetelmällä ei ole syntynyt yhtä hienostuneita yksityiskohtia kuin on alkuperäisissä tekstiileissä.


Tehtiin vuorten jumalille

Observatorio-ajatus ei ole ollenkaan yltiöpäisimpiä selityksiä - asiantuntijoissa on niitäkin, jotka uskovat, että joitakin linjoja on hyvinkin voitu käyttää astronomisten havaintojen tekoon. Eikä se edes ole ainoa kiistanalainen teoria. Tony Morrisonin mukaan Nazcan-tulkeiksi uskaltautuneiden tutkijoidenkin selityksistä useimmat ovat jääneet spekulaatioiksi, kun todistusvoima on murentunut tieteellisten näyttöjen huteruuteen.

Parinkymmenen viime vuoden aikana useimmat Nazcan-tulkit ovat kallistuneet sille kannalle, että linjoilla oli jonkinlainen yhteisöä vahvistava myyttis-uskonnollinen tarkoitus. Näistä teorioista varteenotettavimpana pidetään uuden polven linjaentusiastiksi sanotun arkeologi Johan Reinhardin ajatuksia, jotka nojaavat alueen luonnonoloihin ja kansanperinteeseen.

  Tällaisella seudulla elämää hallitsi ainainen huoli veden riittävyydestä. Edes vedenkeruualtaat ja kastelukanavat, joiden tekijöinä nazcat olivat mestareita, eivät taanneet vettä viljelmille. Jos vuorilla ei satanut, pohjavedet hupenivat ja sato menetettiin, Reinhard selittää lähtökohtiaan tutkimusraportissaan The Nazca Lines. A New Perspective on their Origin and Meaning (Editorial Los Pinos 1996).

Mitä ihmiset saattoivat tehdä turvatakseen veden saannin? Palvoa vuoria, paikkoja, jotka säätelivät sateita ja maan hedelmällisyyttä. Näin tekivät Andien kansat, miksi eivät siis rutikuivan autiomaan asukkaat.






Näitäkään ei kelpuutettu

  josta on ollut parempi pitää näppinsä erossa.  Tulkeiksi ryhtyneillekään ei ole juuri hurrattu.

  että linjoja tarvittiin rituaalitansseihin. Kuvioita on aivan liikaa ja aivan liian erilaisia pelkästään tätä varten, sanoivat kriitikot.

  Hmmmm!

 - Sveitsiläinen Henry Stierlin yhdisti linjat muinai-seen tekstiiliteollisuuteen. Käärinliinat, joihin nazcat kietoivat vainajansa, olivat kymmeniä metrejä pitkiä. Tällaisten tekstiilien kudontaan tarvittiin erikois-järjestelyjä.  Kekseliästä, kyllä, mutta...

- Yhdysvaltalainen William Isbell tarjosi yhteiskun-nallista ulottuvuutta. Hänen mukaansa jättiläismäisten geoglyfien rakennuttamisella varmistettiin ruoan riittävyys. Suuret julkiset hankkeet pitivät ihmiset työssä, eikä väkiluku päässyt nousemaan merkit-tävästi. Tyhjää puhetta, sanoi Isbellin maanmies, astronomi Anthony Aveni kokeiltuaan geoglyfien tekoa. Tuhatkunta ihmistä olisi kyennyt piirtämään kaikki kuviot muutamissa viikoissa.

- Samanismiin erikoistunut kalifornialaisantropologi Marlene Dobkin de Rios uskoi, että kuviot esittivät eläinhahmon ottaneita tietäjiä ja että linjoilla järjestettiin noitamenoja hallusinogeeneineen. Joitakin keramiikka-asioita koristavat huumaavien kasvien kuvat eivät vielä todista, että linjat olivat samanistinen päihtymyspaikka, totesivat epäilijät.

Hölynpölyllä maailmanmainetta

Tämä kaikki oli kuitenkin vielä vakavaa verrattuna siihen, mihin yltyivät harrastelijat - joita Nazcan-tulkeista useimmat ovat olleet. Pari esimerkkiä.

- Sveitsiläinen Erich von Däniken uskotteli kirjassaan Erinnerungen an die Zukunft (suom. Vieraita avaruudesta, Karisto 1968), että linjat tehtiin vieraiden planeettakuntien asukkaille laskeutumis-paikoiksi. Dänikenistä valtavat suorakaiteet olivat selviä kiitoratoja.

Arkeologit ja astronomit tuomitsivat ajatuksen hölynpölyksi, mutta suuri yleisö innostui. Dänikenin kirjasta tuli bestseller, ja Nazcan linjat kohosivat maailmanmaineeseen.

  tapaan ruo´oista.

Sitten ei kuin sanoista tekoihin. Vuonna 1975 Condor I tuotiin Nazcaan, nousulämpöä antava nuotio syty-tettiin, ja pallo kohosi kuin kohosikin taivaalle.

Tiedotusvälineissä lentoa luonnehdittiin maagiseksi. Asiantuntijat pyörittelivät harmistuneina päätään. Ilmapalloilun virallinen historia alkaa edelleen vuodesta 1783, jolloin ranskalaiset Jean François Pilâtre de Rozie ja markiisi d´Arlandes pääsivät 25 minuutiksi kilometrin korkeuteen (ks. Tiede 2000 4/98, s. 34-39).


Reinhard on kerännyt näkemyksensä tueksi lähinnä mytologisia mutta myös arkeologisia todisteita.

Aivan Nazcan linjojen kupeessa sijaitsee jättiläismäinen hiekkavuori Cerro Blanco. Perimätieto mainitsee sen lumihuippuisen Cariharazon puolisoksi ja pyhäksi, ja samaa osoittavat espanjalaisvalloittajien 1530-luvun muistiinpanot, joiden mukaan vuorta vielä tuolloinkin käytettiin palvontapaikkana.

Reinhard on tutkinut vuoren ja löytänyt huipulta nazcojen aikaisen uhripaikan. Sinne jätetyt lahjat, kuten jokikivet ja kotilot, viittaavat selvästi vesikulttiin. Samanlaisia palvontapaikkoja on myös kukkuloilla ja niille johtavien linjojen päissä.

Myös figuureista löytyy selvä yhteys veteen ja vuoriin. Valas, kalat, merilinnut ja simpukkamaiset spiraalit muistuttavat rannikolta tulleiden nazcojen vanhasta elinpiiristä. Monet maaeläimet taas ovat muinaisia vuorten jumaluuksia. Perimätiedon mukaan itse pääjumala näyttäytyi ihmisille kondorina. Kolibri oli sanansaattaja, joka ilmoitti, koska jumalat halusivat uhreja. Hämähäkki vieraili kertomassa, että sateet olivat tulossa.

Pöllömieskin on olento, joka auttoi yleensä öisin liikkeellä olleita jumalia. Jopa jättiläiskädet, joista toinen on neli- ja toinen viisisorminen, liittyvät veteen. Vielä inkojen aikaan ihmisiä, joilla oli epämuodostumia, pidettiin ukkosen lapsina.

Kaiken tämän perusteella Reinhardille on selvää, miksi geoglyfejä ei voi hahmottaa tasangolta: ne tehtiin vuorten jumalien kunniaksi ja siksi vain niiden katsottaviksi.

Nyt etsitään vesisuonien karttaa

Veden perässä ovat myös Massachusettsin yliopiston antropologit David Johnson, Don Proulx ja Stephen Mabee, jotka parhaillaan yrittävät ratkaista linjojen syntyä. Heillä on kuitenkin omanlaisensa idea. He koettavat osoittaa, että linjat ovat itse asiassa autiomaan uumenissa kulkevien vesisuonien kartta.

Ajatus pulpahti David Johnsonin mieleen 1996, kun hän oli tutkimassa kuivuuden riivaaman seudun vesivaroja. Seuratessaan yhtä vesisuonta hän päätyi eräälle kukkulalle. Alas katsoessaan hän näki, että yksi linjoista noudatti samaa reittiä kuin hänen seuraamansa suoni.

Johnson kollegoineen on nyt kolunnut autiomaata kahtena kesänä tehden tutkakartoituksia ja seismisiä mittauksia. Kolmikon tarkoituksena on selvittää, missä kohtaa ja mihin suuntaan kulkevat peruskallion murroslinjat, maanalaiset uomat, joissa pohjavesi virtaa. Ryhmä on kerännyt myös vesinäytteitä voidakseen jäljittää, mistä vedet ovat lähtöisin.

 Alustavien tulosten mukaan hypoteesi vaikuttaa lupaavalta: vesisuonien ja linjojen sijainti täsmää monin kohdin. Lisäksi geoglyfit ja parhaat pohjavesipaikat osuvat usein yksiin. Mitä kuviot merkitsevät, on vielä pelkkää arvailua. Yksi mahdollisuus on, että ne ilmentävät vesimääriä. Tai kenties ne kertovat, mistä lähteestä vesi on peräisin.

  yliopistonsa internet-sivuilla.

  vasta kolme kohtalaisen pientä aluetta. Työ jatkuu ainakin kaksi kesää, ennen kuin on lopullisten tulosten aika.

Sisältö jatkuu mainoksen alla