Krooninen kipu on viheliäinen seuralainen. Arviolta joka kolmas suomalainen kärsii siitä jossakin elämänsä vaiheessa. Jatkuvan kivun syntymekanismia ei kuitenkaan tunneta tarkasti. Nina Forss jäljittää sitä hermojärjestelmän muutoksista.

Tutustu tutkijaan
Artikkelisarjassa eri alojen tutkijat kertovat työstään ja tavoitteistaan.



suomalainen kärsii siitä jossakin elämänsä vaiheessa.
Jatkuvan kivun syntymekanismia ei kuitenkaan tunneta tarkasti.
Nina Forss jäljittää sitä hermojärjestelmän muutoksista.


Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2006



Istun mukavasti takakenossa, ja päätäni ympäröi valkoinen neuromagnetometri. Laite tuntuu hieman kylmältä. Tuntemukseen saattaa vaikuttaa se, että olen juuri kuullut valtavan kypärän sisältävän 70 litraa nestemäistä heliumia, jonka lämpötila on -269 astetta.

Auts! Kämmenselässäni tuntuu pieni nopea pistos. Se on vähän kuin hyttysen purema, mutta lyhyempi ja terävämpi. Vieressäni istuva lääkäri Nuutti Vartiainen on juuri ampunut käteeni vähäenergiaisen lasersäteen, jonka synnytti naapurihuoneessa sijaitsevan laitteen tuliumkide. Vartiaisen "aseeseen" se saapui seinän läpi valokaapelia pitkin.

Lasersäde aiheuttaa kuulemma aktivaation päälaenlohkossani. Kypärässä taas on anturit, jotka mittaavat aktiivisuuden hermosolujen magneettikentistä. Toiminta saadaan graafisina käyrinä naapurihuoneessa olevan työaseman näyttöön.

- Aina kun ihminen tekee jotain, ihan mitä tahansa - puhuu, heiluttelee käsiään tai kokee kipua - se aiheuttaa sähkövirtaa aivoissa. Kymmenettuhannet neuronit aktivoituvat yhtä aikaa ja synnyttävät ympärilleen magneettikentän. MEG-laitteella pystymme mittaamaan magneettikentän voimakkuuden pään ulkopuolelta, selittää neurologi Nina Forss. Hän on seurannut kipuaistimuksiani työasemalta, jonka nimi on Pleasure. Sattuipa sopivasti!

MEG:llä eli magnetoenkefalografialla pystytään suotuisissa oloissa paikantamaan millimetrien tarkkuudella, mikä kohta aivoista milläkin millisekunnilla aktivoituu. Koska aivojen magneettikentät ovat hyvin heikkoja, mittauspaikka on eristetty kaikesta muusta sähkömagneettisesta säteilystä ja sensorit on herkistetty suprajohtaviksi nestemäisellä heliumilla. Laitteen suojelemiseksi minäkin olen joutunut jättämään kelloni, silmälasini ja vyöni oven taakse viereiseen huoneeseen.

- Jos pitäisimme oven auki ja ulkona sadan metrin päässä ajaisi bussi, anturit mittaisivat sen aiheuttamaa magneettikenttää, Forss kuvailee.

Neuromag Vectorview MEG -laitteita on Suomessa vain kaksi: toinen Teknillisen korkeakoulun kylmälaboratoriossa Espoon Otaniemessä ja toinen Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa Meilahdessa. Kliinisen käytön yleistymisen estää toistaiseksi kaksi asiaa: laitteiden hinta ja niiden tehokkaan käytön vaatima koulutus.

Nyt mittarina viivoitin

Kerrosta ylempänä Kylmälaboratorion kahvilassa kahvikupin ääressä Nina Forss kertoo tutkimuksestaan laboratorion aivotutkimusyksikössä. Professori Riitta Harin johtama yksikkö on Suomen Akatemian huippututkimusyksikkö, jossa tehdään hyvin monitieteistä työtä. Tutkimusryhmään kuuluu lääkäreitä, fyysikoita, psykologeja ja kielitieteilijöitä.

Forss tuli ryhmään vuonna 1992 tekemään väitöskirjaa ihmisen tunto- ja liikejärjestelmän toiminnasta. Vuodesta 2001 hän on keskittynyt tutkimaan kivun kokemusta ja mittaamista.

- Olen koulutukseltani neurologi ja työskentelen puolet ajastani lääkärinä Hyksin neurolo¬gian klinikassa. Näen siellä paljon kroonisesta kivusta kärsiviä potilaita, joita ei osata auttaa kunnolla. Ainoa kivun mittari on viivoitin, jossa on numerot nollasta kymppiin. Siitä potilas näyttää, kuinka paljon hänellä on kipua.

Tarkempaa mittaria tarvitaan, sillä kipu, ennen kaikkea krooninen kipu, on iso kansanterveydellinen haaste. Arviolta lähes kolmasosa suomalaisista kokee jossakin elämänsä vaiheessa kroonista kipua, joka rajoittaa elämää ja aiheuttaa valtavia kansantaloudellisia menetyksiä sairauspoissaoloina ja työkyvyttömyytenä.



Kipusäikeet avuksi

Nina Forssin ryhmä on jo onnistunut osoittamaan, että krooninen kipu näkyy mitattavina muutoksina tuntoaivokuorella.

- Tämä asettaa kroonisen kivun uuteen valoon. Kyseessä on oikea sairaus. Tosin se on "korvien välissä", mutta aivan eri tavalla kuin on totuttu ajattelemaan.

Kipusignaalin tuovat aivokuorelle kipusäikeet, joita on kahdenlaisia. Toiset ovat nopeita A-deltasäikeitä, toiset hitaampia C-säikeitä. Forss kollegoineen on kehittänyt menetelmän, jolla kipusäietyypit voidaan aktivoida erikseen.

- Kun tiedämme, miten säikeet toimivat normaalisti, voimme selvittää, mikä kroonisten kipupotilaiden kipujärjestelmässä on mennyt pieleen. Kipusäikeet voivat toimia tavalla, joka pitää kipua yllä.

Tutkimustulosten pohjalta on mahdollista kehittää uusia menetelmiä kivun mittaamiseen ja sen hoitoon. Forssin mukaan aivokuoreen voidaan palauttaa ainakin osittain "normaali järjestys" ja näin hallita kipua paremmin. Mittauksilla kuntoutuksen etenemistä voidaan myös seurata luotettavasti.

Pienestä pitäen lääkäriksi

Helsingissä syntynyt ja Espoossa lapsesta asti asunut Nina tiesi pienestä pitäen haluavansa lääkäriksi. Hän ei muista, mikä lääkärin ammatissa häntä viehätti, mutta mitään muuta uravaihtoehtoa hän ei koskaan edes harkinnut.

- Minulla ei ollut mitään ylevää tai henkevää ajatusta lääkärinä toimimisesta. Luulen, että kyse oli yleisestä kiinnostuksesta biologiaan ja luonnontieteeseen - siihen, miten asiat tapahtuvat.

Tapiolan yhteiskoulussa Nina valitsi oppiaineet, jotka auttoivat lääketieteelliseen tiedekuntaan pääsyä. Klassinen priimusoppilas hän ei kuitenkaan myönnä olleensa. Oppitunnitkin kuluivat hänen mukaansa enimmäkseen selkä opettajaan päin, takana istuvan kaverin kanssa jutellen.

Toisin kuin nykyisen ongelmakeskeisen opetuksen aikana 1980-luvulla lääkiksen opiskelijat kahlasivat perä perään läpi kaikki lääketieteen osa-alueet. Useimmat oppivat kurssien aikana vain sen, mitä eivät missään tapauksessa halua tehdä, mutta Nina Forss löysi neurologiasta oman alansa.

- Kliinisen neurofysiologian ylilääkäri Anna-Maija Seppäläinen esitteli meille EEG:tä, ja minusta oli tavattoman mielenkiintoista, että aivojen toimintaa pystyttiin mittaamaan.

Neurologian viehätys on Nina Forssin mukaan sen loogisuudessa: tekemällä huolellisen tutkimuksen neurologi pystyy määrittämään, missä kohtaa aivoja tai selkäydintä vika on. Kokenut lääkäri pärjää potilastyössä jopa ilman hienoja kuvauslaitteita ja "muita värkkejä", vaikka niistä hyötyä onkin.

Toinen maailma sairaalassa

Forss on koko tieteellisen uransa ajan tehnyt myös kliinistä lääkärintyötä Meilahden sairaalassa. Hän kuvaa itseään "sihteerien ja palkanlaskijoiden painajaiseksi", sillä kahden työn yhdistäminen ei käytännössä aina suju ongelmitta.

Haastatteluviikon maanantaina Forss on taas palannut Otaniemen punatiilisellä kampuksella sijaitsevaan Kylmälaboratorioon muutaman kuukauden klinikkajakson jälkeen. Sen aikana hän on vihdoin saanut valmiiksi vuonna 1995 aloittamansa neurologian erikoislääkärin tutkinnon.

- Nyt on kaikki tehty, ja paperit ovat tiedekunnassa. Saan luultavasti jonkin pokaalin pisimpään kestäneestä erikoistumisesta, Forss hymyilee.

Kliinikko Forssin potilaat kärsivät neurologisista sairauksista, kuten aivoverenkierron häiriöistä, epilepsiasta, MS-taudista ja Parkinsonin taudista.

- Potilastyö on henkisesti rankkaa. Olen sen sorttinen, että otan potilaiden ongelmista helposti siipeeni. Lääkärin työtä ei voi kuitenkaan tehdä, jos joka päivä kantaa murheet kotiin. Toisaalta pitäisi koko ajan taistella kyynistymistä ja kovettumista vastaan. Lääkärin työ vaatii empatian kykyä.

Forssin mukaan potilastyö on aivotutkijalle erinomainen tapa pitää jalat maassa. Ongelmien kohtaaminen käytännössä auttaa suuntaamaan tutkimustyötä niin, että se kohtuullisessa ajassa hyödyttää klinikkatyötä.

- Olen hyvin praktinen enkä osaa tutkia asioita vain akateemisesta mielenkiinnosta. Minulle on tärkeää tietää, mihin tutkimukseni tuloksia voidaan käyttää.

Esimerkiksi Kylmälaboratorion aivotutkimusyksikössä kehitettyä aivotoimintojen paikannusmittausta käytetään muun muassa epilepsiakirurgian apuna. Kun neurokirurgi tietää tarkkaan leikattavan kohteen sijainnin ja lähellä olevat herkät kudokset, hän voi suunnitella leikkauksen paremmin ja tehdä sen nopeammin.

Tutkija tarvitsee superegon

Työn vaihtaminen muutaman kuukauden välein on Forssin mukaan hyväksi molemmille rooleille. Kumpaankaan työhön ei ennätä leipääntyä, ja molempiin on hauska palata.

- Työstä toiseen vaihtaminen vaatii aina vähän vääntämistä vaihteelta toiselle, mutta ny¬kyään osaan tehdä sen aika nopeasti. Pystyn jo saman päivän aikana syventymään siihen, mitä olen tekemässä.

Forssin mukaan kliinisen neurologin ja aivotutkijan työn suurin ero on aikajänteessä. Potilastyö on nopeatempoista, ja rytmitys tulee ulkopuolelta. Tutkijan työn tavoitteet ovat kaukana, ja tutkija joutuu piiskaamaan itseään.

- Kukaan muu kuin tutkija itse ei tiedä, missä mennään. Hän joutuu itse asettamaan tavoitteet ja pysymään niissä. Tutkijalla on pakko olla superego, sisäinen orjapiiskuri, joka komentaa tekemään työtä: "Pois sieltä sohvalta mietiskelemästä! Tietokoneen ääreen siitä!"

Orjapiiskuri hellittää vapaalla

Tohtori Forssin superego jää kuitenkin aina työpaikalle, sillä kotiin hän ei töitä vie. Kotona yliminä ei piiskaa häntä edes ikkunoiden pesuun, sillä vapaa-aika on omistettu rentoutumiselle ja perheelle, johon kuuluvat aviomies ja viisi- ja kahdeksanvuotiaat pojat.

- Ihmisellä pitäisi aina olla aikaa ja taitoa olla jouten. Minulla on luontaiset edellytykset, sillä nautin siitä, etten tee mitään.

Pelkoa sohvaperunaksi muuttumisesta Nina Forssilla ei kuitenkaan ole. Siitä pitävät huolen perheen pojat, joita Forss kutsuu vapaa-ajan ohjaajikseen. Lääkäriäiti rekrytoitiin juniorien jalkapallojoukkueen huoltajaksi, ja nyt hän kulkee otteluissa ensiapulaukku mukanaan. Se on kuulemma "erityisen hauskaa puuhaa".


Rima nousee ylemmäksi
Nina Forss tiesi jo seitsemänvuotiaana haluavansa lääkäriksi, mutta kovin paljon muita tulevaisuudensuunnitelmia hän ei tunnusta tehneensä. Hän sanoo noudattaneensa ajopuuteoriaa ja uskoneensa, että asiat järjestyvät.

- Ihmiselle on kai tyypillistä, että hän ei ole koskaan täysin tyytyväinen. Koulussa haaveilin opiskelemaan pääsystä, lääkiksessä valmistumisesta, sen jälkeen väitöskirjasta ja erikoistumisesta. Kun jotakin on saavuttanut, se alkaa tuntua ihan tavalliselta, ja rima nousee ylemmäs. Se ei kuitenkaan sulje pois sitä, ettei voisi olla tyytyväinen siihen, mitä on saavuttanut.

Tieteen maailmassa onnistumisia mitataan virallisesti julkaistuina artikkeleina ja niiden siteerauksina. Tässä Forss on pärjännyt hyvin, sillä hän on julkaissut lähes 50 artikkelia neurologian arvostetuimmissa lehdissä - siitä huolimatta, että hän on puolet ajastaan "pomppinut klinikkatyössä".

- Haluaisin, että pystyisin tulevaisuudessakin yhdistämään jouhevasti tutkimustyön ja kliinisen työn. Haluaisin myös opettaa nuoria ja innokkaita alalle tulevia ihmisiä. Heillä on teräviä näkemyksiä, jotka kyseenalaistavat kaiken, mitä olemme pitäneet itsestään selvänä. Se on tosi virkistävää ja haastaa muuttamaan jämähtäneitä ajatuskuvioita.


Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Nina Forss
Ikä: 40
Arvo: vanhempi tutkija, lääketieteen tohtori ja kokeellisen neurologian dosentti
Yliopisto: Teknillinen korkeakoulu
Laitos: Kylmälaboratorio, aivotutkimusyksikkö
Tutkimusala: aivojen toiminnallinen kuvaus, erityisesti kivun mittaaminen
Harrastukset: kuntosali, juniorijalkapallojoukkueen huoltaminen

Etappeja
1965 syntyy Helsingissä.
1972 ilmoittaa aikovansa isona lääkäriksi.
1984 kirjoittaa ylioppilaaksi Tapiolan yhteiskoulusta.
1985 aloittaa lääketieteen opinnot Helsingin yliopistossa.
1991 valmistuu lääketieteen lisensiaatiksi.
1992 aloittaa väitöskirjan teon TKK:n kylmälaboratorion aivotutkimusyksikössä.
1995 väittelee tohtoriksi.
2000 saa nimityksen kokeellisen neurologian dosentiksi.
2006 valmistuu neurologian erikoislääkäriksi.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25797
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.