Suomalaiset olivat kummeina, kun Nobelin veljekset kokosivat rikkauksia, joista näinä päivinä jaetaan jo 108. kerran maailmankuulut tiedepalkinnot.



Julkaistu Tiede -lehdessä 11/2009

Mahtisuvun kantaisä, rakennusmestari ja insinööri Immanuel Nobel oli harvinaisen tuottelias keksijä. Hän perusti muun muassa Ruotsin ensimmäisen kumitehtaan ja kehitteli armeijalle puhallettavan repun, jota voi käyttää myös pelastusliivinä ja ponttonisillan elementtinä.

Nobelin suurin keksintö oli uusi maamiina ja sen sytytysjärjestelmä, josta rahapulassa kärvistelevä Ruotsin armeija ei kuitenkaan innostunut. Nobel olikin verrattomasti etevämpi keksijä kuin liikemies, ja ennen pitkää velkojat olivat hänen kintereillään. Tuloksena oli konkurssi 1833.

Silloin Nobelin tielle tuli kuin tilauksesta suomalainen Lars Gabriel von Haartman, joka johti Tukholmaan saapunutta keisari Nikolai I:n kauppavaltuuskuntaa. Von Haartman oli Turun läänin maaherra, josta myöhemmin tuli Suomen senaatin talousosaston varapuheenjohtaja eli suuriruhtinaskunnan "pääministeri". Siinä virassa hän pysyi peräti 17 vuotta.


Pesämunalla sai konepajan

Von Haartman neuvoi pulaan joutunutta Nobelia muuttamaan Suomeen. Joulukuussa 1837 Immanuel Nobel vilkutti perheelle hyvästit. Vaimo Andrietta ja pojat Robert, Ludvig ja Alfred jäivät miltei puille paljaille. Äiti ruokki ja kustansi pojat kouluun pitämällä maito- ja vihannespuotia. Pojat auttoivat myymällä tulitikkuja kadulla.

Isä purjehti Turkuun, mutta jo vuotta myöhemmin hän jatkoi imperiumin kuhisevaan pääkaupunkiin Pietariin. Ruotsinkielisten suomalaisten rahoituksella Nobel perusti sinne pienen konepajan.

Von Haartman ei unohtanut suojattiaan vaan tutustutti hänet vaikutusvaltaisiin ystäviinsä. Vuonna 1841 Nobel pääsi esittelemään maamiinansa keisarille. Koe onnistui niin hyvin, että Nikolai I antoi palkkioksi 3 000 hopearuplaa. Niillä Nobel rakensi uuden tehtaan.

Noihin aikoihin maailman armeijoiden kiinnostus kohdistui kuitenkin merimiinoihin. Seuraavana kesänä iltahämyssä keisarin veli suuriruhtinas Mihail todisti korkeimman henkilökohtaisesti, kuinka Nobelin miinat räjäyttivät kolmimastoisen purjelaivan taivaan tuuliin. Immanuel itse ikuisti historiallisen hetken akvarelleihinsa.


Bisnekset pääsivät vauhtiin

Koe teki silminnäkijöihin niin suuren vaikutuksen, että tsaari palkitsi sen 25 000 ruplalla ja sotaministeriö nimitti Nobelin yhtiöön yhteysupseerin. Tehtävään määrättiin suomalainen luutnantti Carl August Standertskjöld. Hänestä tuli Nobeleiden perheystävä, neuvonantaja, uskottu, liikekumppani ja bisnesenkeli. Myöhemmin Standertskjöld nimitettiin kenraaliluutnantiksi ja Tulan suurten asetehtaiden johtajaksi, jonka suhteet olivat Nobelille elintärkeät.

Lähipiiriin tuli myös Carl Augustin serkunpoika Hugo Standertskjöld, jonka Nobelit junailivat Isjevskin suuren kivääritehtaan johtajaksi. Hän vaurastui upporikkaaksi ja pystytti Helsingin Etelärantaan komean talon, josta keisari Aleksanteri III:n kerrotaan sanoneen, että se oli "rakennettu venäläisille pistimille".

Menestynyt Immanuel toi perheensä Tukholmasta Pietariin. Siellä avautui yltäkylläinen maailma. Pian pojat puhuivat ruotsin lisäksi sujuvasti venäjää, ranskaa, saksaa ja englantia ja saivat aikansa parasta tekniikan ja kemian opetusta myös käytännössä.

Eipä aikaakaan, kun Immanuel lunasti koko yhtiön itselleen ja hankki tehtaalleen uudet tilat, joissa uurasti tuhat työläistä. Menestys huipentui 1853, kun Immanuel esiteltiin hovissa ja hän sai keisarin kultamitalin.


Brittilaivasto pelästyi miinoja

Nobelin verstaat tuottivat solkenaan vaununpyöriä, akseleita, putkia, sorveja ja jopa uudenaikaisia keskuslämmityslaitteita. Nobelilta tilattiin myös 500 hevosvoiman höyrykoneet kolmeen sotalaivaan ja pienemmät koneet 100 tykkiveneeseen, 14 korvettiin ja kuuteen klipperiin.

Euroopan taivaalle oli nimittäin jälleen kerääntymässä sodan synkkiä pilviä. Nikolai I:n Venäjä havitteli Balkanille ja Välimerelle, mikä kiukutti länsivaltoja. Vuonna 1854 riidasta leimahti kaksivuotinen Krimin sota, jonka tuoksinassa Britannia ja Ranska lähettivät laivastonsa Itämerelle painostamaan Venäjää. Suomessa selkkaus muistetaan Oolannin sotana.

Britannia koetti saada Ruotsilta tykkiveneitä ja lupasi niistä palkkioksi Suomen. Kuningas Oskar I torjui tarjouksen, mutta venäläisillä oli täysi syy pelätä Pietarin turvallisuuden puolesta. Siksi Kronstadtin ja Viaporin linnoitusten lähivedet päätettiin miinoittaa.

Räjähdyspanokset olivat vielä niin alkeellisia, että Nobelin miinojen sanottiin olevan yhtä vaarallisia omille kuin vihollisille - mutta kilpailevaa merkkiä pilkattiin pahemmin: siitä ei ollut vaaraa kenellekään. Robert Nobel oli mukana laskemassa miinoja Ludvig-veljen tarkkaillessa vihollisen liikkeitä Kronstadtin korkeimmasta tornista.

Kronstadtin miinoitus onnistui niin hyvin, että brittiamiraali Charles Napier katsoi viisaammaksi vetää pois laivastonsa. Väylät näyttivät olevan täynnä Nobelin "helvetinkoneita". Sen sijaan Viaporia länsilaivasto pommitti ankarasti elokuussa 1855. Helsinkiläisille riitti ihmettelemistä Kaivopuiston kallioilta.


Lamasta uuteen nousuun

Sodan päätyttyä Venäjän orastava teollisuus ajautui lamaan, eikä maan siviilitalous tarjonnut riittäviä markkinoita. Nobelin tehdas tekikin konkurssin 1859.

Isä Immanuel, äiti Andrietta ja Venäjällä syntynyt kuopus Emil päättivät palata Ruotsiin, mutta Robert, Ludvig ja Alfred jäivät Pietariin.

Ruotsissa Immanuel jatkoi räjäytyskokeitaan nitroglyseriinillä. Alfred teki omia kokeitaan Pietarissa, kunnes 1863 muutti isänsä luokse Tukholmaan. Seuraavana vuonna laboratoriossa sattui traaginen räjähdysonnettomuus, jossa vasta 20-vuotias Emil ja useita muita ihmisiä sai surmansa.

Työ kuitenkin jatkui. Maailmalla sodittiin tauotta. Yhdysvalloissa käytiin sisällissotaa, ja rautakansleri Otto von Bismarck yhdisti Saksaa. Kranaateilla, tykeillä, laveteilla ja kivääreillä riitti kysyntää.

Nobelien Venäjän-yhtiö, jonka Ludvig oli onnistunut pelastamaan, päätti panostaa asetuotantoon. Ludvig suunnitteli uuden koneen, jolla valmistettiin rihlattuja kiväärinpiippuja. Valinta osoittautui oikeaksi, ja Nobelin tehtaat kukoistivat. Venäjän armeija tilasi peräti 200 000 takaa ladattavaa kivääriä.


Kauppamatkalla öljybisnekseen

Kiväärintukkeihin tarvittiin pähkinäpuuta, jota Robert Nobel lähti hankkimaan Kaukasukselta. Matkalla hän tapasi hollantilaisen merikapteenin, joka sai hänet innostumaan mittaamattomien öljykenttien mahdollisuuksista Kaspianmeren rannalla Bakussa, nykyisessä Azerbaidžanissa. Öljynjalostamo aloitti toimintansa 1875, ja Robert sai myös Ludvigin ja Alfredin osakkaiksi yritykseen.

Alussa ongelmana ei ollut öljyn saanti vaan sen kuljettaminen. Nobelit ottivat mallia Amerikan Rockefellereistä ja rakensivat Venäjän ensimmäisen öljyputken. Sillä oli mittaa 15 kilometriä. Sitten he hankkivat Ruotsista maailman ensimmäiset rautatiesäiliövaunut sekä petrolihöyrylaivan eli säiliölaivan, joka sai nimekseen Zarathustra, tosin venäläisittäin Zoroaster. Sarjan seuraavat laivat kastettiin Buddhaksi ja Nordenskiöldiksi.


Pian kuin Rockefellerit

Ludvig ryhtyi yhteistyöhön myös saksalaisen Rudolf Dieselin kanssa ja rakensi Pietariin maailman ensimmäisen dieselmoottoritehtaan. Luonnollisesti yhtiön tankkerilaivasto varustettiin näillä moderneilla moottoreilla. Yhtiö panosti vahvasti myös tutkimukseen ja tuotekehittelyyn.

Vuonna 1879 aloitti toimintansa Naftatuotantoyhtiö Veljekset Nobel, joka tunnettiin sähkelyhenteellä Branobel. Sairasteleva Robert palasi Ruotsiin, ja yhtiö jäi Ludvigin huomaan. Talousasiantuntijana toimi Alfred, jonka räjäytysainetutkimukset olivat johtaneet turvalliseen ja tehokkaaseen dynamiittiin. Etevänä liikemiehenä Alfred oli patentoinut keksintönsä, jolle löytyi rajattomasti markkinoita ripeästi teollistuvassa maailmassa.

Branobel kukoisti ja levittäytyi koko laajaan keisarikuntaan Vaasasta Vladivostokiin. Teollisuusimperiumiin kuului öljylähteitä, jalostamoita, varastoja, rautateitä, laivoja ja satamia. Se paisui Venäjän suurimmaksi yhtiöksi ja maailman toiseksi suurimmaksi öljyntuottajaksi heti Rockefellereiden Standard Oilin jälkeen. Yhtiön liikevaihto oli suurempi kuin Ruotsin valtion budjetti.

Ludvigin kuoltua äkisti 1888 poika Emanuel otti ohjat suvun öljybisneksessä. Keisariri Aleksanteri III ja keisarinna Maria Feodorovna, entinen Tanskan prinsessa Dagmar, vierailivat yhtiön Bakun-laitoksissa vielä samana vuonna ja kehottivat Emanuelia anomaan Venäjän kansalaisuutta. Sen hän oitis myös teki.


Vallankumous kaatoi imperiumin

Nobelien öljyimperiumi edusti keisarillisen Venäjän myönteisimpiä uudistuspyrkimyksiä. Lokakuun 1917 vallankaappauksella bolsevikit tekivät siitä kuitenkin lopun yhtä nopeasti ja häikäilemättömästi kuin koko keisarin valtakunnasta.

Emanuel Nobel sukulaisineen ja avustajineen selviytyi Venäjän vallankumouksen kuohuista. Maaliskuussa 1917 Pietarissa sattui välikohtaus, joka saattoi hyvin muuttaa myös Suomen historian kulun, kuten suvun luottomies Karl Wilhelm "Vasiljevitš" Hagelin kertoi päiväkirjassaan:

"Tiistaina 12. maaliskuuta. Kylvettyämme ja syötyämme aamiaista palasimme konttoriin. Marskentän etelälaidalla jouduimme kiväärituleen. Meitä ammuttiin molemmista suunnista. Kammottavaa!

Johtokunnassa tapasin kenraali Mannerheimin. Hän oli palannut lomalta Suomesta ja oli matkalla takaisin rintamalle. Hän oli tavannut Emanuelin Hôtel Europessa. Hotellin portieeri oli kehottanut Mannerheimia häipymään sieltä niin pian kuin mahdollista, koska "upseereita etsitään". Silloin Emanuel oli tuonut Mannerheimin johtokuntaan ja lähettänyt noutamaan hänelle siviilivaatteita. Hän oli juuri ehtinyt vaihtaa asua, kun tulimme sisään.

Joimme yhdessä teetä, minkä jälkeen Emanuel ja kenraali poistuivat. ’Kunhan vain pääsen Viipurin puolelle, kaikki kyllä järjestyy’, Mannerheim sanoi. Yhtiömme ranskalainen edustaja Eugène Beaux oli juuri palannut sotapalveluksesta Ranskasta ja liittyi heidän seuraansa. Kun he olivat ehtineet Marskentälle, sotilas juoksi heidän peräänsä. ’Joku teistä on upseeri!’, hän huusi. ’Kyllä, minä olen upseeri’, vastasi Beaux ja esitti ranskalaisen sotilaspassinsa. Sotilas teki kunniaa ja poistui. Millaiseksi Suomen vapaustaistelu olisikaan sukeutunut, jos Beaux ei olisi ollut niin nokkela?"


Matti Kinnunen on helsinkiläinen filosofian lisensiaatti, suomentaja, toimittaja ja historioitsija.

Suku lomaili Karjalassa


Ludvig Nobelin leski Edla Nobel osti 1890-luvulla Karjalankannaksen Johanneksesta Kirjolan hovin, jonne suvulla oli tapana muuttaa kesänviettoon jo toukokuun puolivälissä. Kartanoon kuului yli sata hehtaaria viljeltyä, ja Edla Nobel teki siitä oikean mallitilan.

Uuden päärakennuksen Kirjolan hoviin suunnitteli helsinkiläisarkkitehti Gustaf Nyström. Hän on piirtänyt myös Säätytalon, Kansallisarkiston ja Helsingin vanhan kauppahallin.

"Kirjolan kesälinna" valmistui 1903. Läheinen Anjalan talo hankittiin kesäsiirtolaksi, johon mahtui sata Pietarin tehtaan työntekijöiden lasta. Heitä varten perustettiin myös terveysasema. Se oli auki joka päivä ja antoi lääkkeitä ilmaiseksi.

Ensimmäisen maailmansodan puhjettua Kirjolan kesäsiirtola muutettiin sotasairaalaksi, jossa oli 150 potilaspaikkaa, oma leikkaussali ja röntgen. Vallankumouksen jälkeen sairaala suljettiin.

Kirjola pysyi Nobel-suvun kesäpaikkana myös Suomen itsenäistyttyä. Talvisodan edellä kartano tyhjennettiin; osa tavaroista vietiin turvaan, osa kätkettiin maahan. Suomalaiset polttivat kartanon vihollisen hyökkäyksen edellä. Palossa tuhoutuivat myös Ludvig Nobelin lääkärityttären Martha Nobel-Oleinikoffin kokoamat suvun arkistot.
Kirjolan kartanon komea sivurakennus on säilynyt, kuten myös jykevän kivinavetan perustukset. Linnan aarteita, muun muassa tauluja, kaivettiin välirauhan aikana maasta. Niitä on sittemmin ilmaantunut Ruotsissa huutokauppoihin.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5216
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti