Suomalaiset olivat kummeina, kun Nobelin veljekset kokosivat rikkauksia, joista näinä päivinä jaetaan jo 108. kerran maailmankuulut tiedepalkinnot.



Julkaistu Tiede -lehdessä 11/2009

Mahtisuvun kantaisä, rakennusmestari ja insinööri Immanuel Nobel oli harvinaisen tuottelias keksijä. Hän perusti muun muassa Ruotsin ensimmäisen kumitehtaan ja kehitteli armeijalle puhallettavan repun, jota voi käyttää myös pelastusliivinä ja ponttonisillan elementtinä.

Nobelin suurin keksintö oli uusi maamiina ja sen sytytysjärjestelmä, josta rahapulassa kärvistelevä Ruotsin armeija ei kuitenkaan innostunut. Nobel olikin verrattomasti etevämpi keksijä kuin liikemies, ja ennen pitkää velkojat olivat hänen kintereillään. Tuloksena oli konkurssi 1833.

Silloin Nobelin tielle tuli kuin tilauksesta suomalainen Lars Gabriel von Haartman, joka johti Tukholmaan saapunutta keisari Nikolai I:n kauppavaltuuskuntaa. Von Haartman oli Turun läänin maaherra, josta myöhemmin tuli Suomen senaatin talousosaston varapuheenjohtaja eli suuriruhtinaskunnan "pääministeri". Siinä virassa hän pysyi peräti 17 vuotta.


Pesämunalla sai konepajan

Von Haartman neuvoi pulaan joutunutta Nobelia muuttamaan Suomeen. Joulukuussa 1837 Immanuel Nobel vilkutti perheelle hyvästit. Vaimo Andrietta ja pojat Robert, Ludvig ja Alfred jäivät miltei puille paljaille. Äiti ruokki ja kustansi pojat kouluun pitämällä maito- ja vihannespuotia. Pojat auttoivat myymällä tulitikkuja kadulla.

Isä purjehti Turkuun, mutta jo vuotta myöhemmin hän jatkoi imperiumin kuhisevaan pääkaupunkiin Pietariin. Ruotsinkielisten suomalaisten rahoituksella Nobel perusti sinne pienen konepajan.

Von Haartman ei unohtanut suojattiaan vaan tutustutti hänet vaikutusvaltaisiin ystäviinsä. Vuonna 1841 Nobel pääsi esittelemään maamiinansa keisarille. Koe onnistui niin hyvin, että Nikolai I antoi palkkioksi 3 000 hopearuplaa. Niillä Nobel rakensi uuden tehtaan.

Noihin aikoihin maailman armeijoiden kiinnostus kohdistui kuitenkin merimiinoihin. Seuraavana kesänä iltahämyssä keisarin veli suuriruhtinas Mihail todisti korkeimman henkilökohtaisesti, kuinka Nobelin miinat räjäyttivät kolmimastoisen purjelaivan taivaan tuuliin. Immanuel itse ikuisti historiallisen hetken akvarelleihinsa.


Bisnekset pääsivät vauhtiin

Koe teki silminnäkijöihin niin suuren vaikutuksen, että tsaari palkitsi sen 25 000 ruplalla ja sotaministeriö nimitti Nobelin yhtiöön yhteysupseerin. Tehtävään määrättiin suomalainen luutnantti Carl August Standertskjöld. Hänestä tuli Nobeleiden perheystävä, neuvonantaja, uskottu, liikekumppani ja bisnesenkeli. Myöhemmin Standertskjöld nimitettiin kenraaliluutnantiksi ja Tulan suurten asetehtaiden johtajaksi, jonka suhteet olivat Nobelille elintärkeät.

Lähipiiriin tuli myös Carl Augustin serkunpoika Hugo Standertskjöld, jonka Nobelit junailivat Isjevskin suuren kivääritehtaan johtajaksi. Hän vaurastui upporikkaaksi ja pystytti Helsingin Etelärantaan komean talon, josta keisari Aleksanteri III:n kerrotaan sanoneen, että se oli "rakennettu venäläisille pistimille".

Menestynyt Immanuel toi perheensä Tukholmasta Pietariin. Siellä avautui yltäkylläinen maailma. Pian pojat puhuivat ruotsin lisäksi sujuvasti venäjää, ranskaa, saksaa ja englantia ja saivat aikansa parasta tekniikan ja kemian opetusta myös käytännössä.

Eipä aikaakaan, kun Immanuel lunasti koko yhtiön itselleen ja hankki tehtaalleen uudet tilat, joissa uurasti tuhat työläistä. Menestys huipentui 1853, kun Immanuel esiteltiin hovissa ja hän sai keisarin kultamitalin.


Brittilaivasto pelästyi miinoja

Nobelin verstaat tuottivat solkenaan vaununpyöriä, akseleita, putkia, sorveja ja jopa uudenaikaisia keskuslämmityslaitteita. Nobelilta tilattiin myös 500 hevosvoiman höyrykoneet kolmeen sotalaivaan ja pienemmät koneet 100 tykkiveneeseen, 14 korvettiin ja kuuteen klipperiin.

Euroopan taivaalle oli nimittäin jälleen kerääntymässä sodan synkkiä pilviä. Nikolai I:n Venäjä havitteli Balkanille ja Välimerelle, mikä kiukutti länsivaltoja. Vuonna 1854 riidasta leimahti kaksivuotinen Krimin sota, jonka tuoksinassa Britannia ja Ranska lähettivät laivastonsa Itämerelle painostamaan Venäjää. Suomessa selkkaus muistetaan Oolannin sotana.

Britannia koetti saada Ruotsilta tykkiveneitä ja lupasi niistä palkkioksi Suomen. Kuningas Oskar I torjui tarjouksen, mutta venäläisillä oli täysi syy pelätä Pietarin turvallisuuden puolesta. Siksi Kronstadtin ja Viaporin linnoitusten lähivedet päätettiin miinoittaa.

Räjähdyspanokset olivat vielä niin alkeellisia, että Nobelin miinojen sanottiin olevan yhtä vaarallisia omille kuin vihollisille - mutta kilpailevaa merkkiä pilkattiin pahemmin: siitä ei ollut vaaraa kenellekään. Robert Nobel oli mukana laskemassa miinoja Ludvig-veljen tarkkaillessa vihollisen liikkeitä Kronstadtin korkeimmasta tornista.

Kronstadtin miinoitus onnistui niin hyvin, että brittiamiraali Charles Napier katsoi viisaammaksi vetää pois laivastonsa. Väylät näyttivät olevan täynnä Nobelin "helvetinkoneita". Sen sijaan Viaporia länsilaivasto pommitti ankarasti elokuussa 1855. Helsinkiläisille riitti ihmettelemistä Kaivopuiston kallioilta.


Lamasta uuteen nousuun

Sodan päätyttyä Venäjän orastava teollisuus ajautui lamaan, eikä maan siviilitalous tarjonnut riittäviä markkinoita. Nobelin tehdas tekikin konkurssin 1859.

Isä Immanuel, äiti Andrietta ja Venäjällä syntynyt kuopus Emil päättivät palata Ruotsiin, mutta Robert, Ludvig ja Alfred jäivät Pietariin.

Ruotsissa Immanuel jatkoi räjäytyskokeitaan nitroglyseriinillä. Alfred teki omia kokeitaan Pietarissa, kunnes 1863 muutti isänsä luokse Tukholmaan. Seuraavana vuonna laboratoriossa sattui traaginen räjähdysonnettomuus, jossa vasta 20-vuotias Emil ja useita muita ihmisiä sai surmansa.

Työ kuitenkin jatkui. Maailmalla sodittiin tauotta. Yhdysvalloissa käytiin sisällissotaa, ja rautakansleri Otto von Bismarck yhdisti Saksaa. Kranaateilla, tykeillä, laveteilla ja kivääreillä riitti kysyntää.

Nobelien Venäjän-yhtiö, jonka Ludvig oli onnistunut pelastamaan, päätti panostaa asetuotantoon. Ludvig suunnitteli uuden koneen, jolla valmistettiin rihlattuja kiväärinpiippuja. Valinta osoittautui oikeaksi, ja Nobelin tehtaat kukoistivat. Venäjän armeija tilasi peräti 200 000 takaa ladattavaa kivääriä.


Kauppamatkalla öljybisnekseen

Kiväärintukkeihin tarvittiin pähkinäpuuta, jota Robert Nobel lähti hankkimaan Kaukasukselta. Matkalla hän tapasi hollantilaisen merikapteenin, joka sai hänet innostumaan mittaamattomien öljykenttien mahdollisuuksista Kaspianmeren rannalla Bakussa, nykyisessä Azerbaidžanissa. Öljynjalostamo aloitti toimintansa 1875, ja Robert sai myös Ludvigin ja Alfredin osakkaiksi yritykseen.

Alussa ongelmana ei ollut öljyn saanti vaan sen kuljettaminen. Nobelit ottivat mallia Amerikan Rockefellereistä ja rakensivat Venäjän ensimmäisen öljyputken. Sillä oli mittaa 15 kilometriä. Sitten he hankkivat Ruotsista maailman ensimmäiset rautatiesäiliövaunut sekä petrolihöyrylaivan eli säiliölaivan, joka sai nimekseen Zarathustra, tosin venäläisittäin Zoroaster. Sarjan seuraavat laivat kastettiin Buddhaksi ja Nordenskiöldiksi.


Pian kuin Rockefellerit

Ludvig ryhtyi yhteistyöhön myös saksalaisen Rudolf Dieselin kanssa ja rakensi Pietariin maailman ensimmäisen dieselmoottoritehtaan. Luonnollisesti yhtiön tankkerilaivasto varustettiin näillä moderneilla moottoreilla. Yhtiö panosti vahvasti myös tutkimukseen ja tuotekehittelyyn.

Vuonna 1879 aloitti toimintansa Naftatuotantoyhtiö Veljekset Nobel, joka tunnettiin sähkelyhenteellä Branobel. Sairasteleva Robert palasi Ruotsiin, ja yhtiö jäi Ludvigin huomaan. Talousasiantuntijana toimi Alfred, jonka räjäytysainetutkimukset olivat johtaneet turvalliseen ja tehokkaaseen dynamiittiin. Etevänä liikemiehenä Alfred oli patentoinut keksintönsä, jolle löytyi rajattomasti markkinoita ripeästi teollistuvassa maailmassa.

Branobel kukoisti ja levittäytyi koko laajaan keisarikuntaan Vaasasta Vladivostokiin. Teollisuusimperiumiin kuului öljylähteitä, jalostamoita, varastoja, rautateitä, laivoja ja satamia. Se paisui Venäjän suurimmaksi yhtiöksi ja maailman toiseksi suurimmaksi öljyntuottajaksi heti Rockefellereiden Standard Oilin jälkeen. Yhtiön liikevaihto oli suurempi kuin Ruotsin valtion budjetti.

Ludvigin kuoltua äkisti 1888 poika Emanuel otti ohjat suvun öljybisneksessä. Keisariri Aleksanteri III ja keisarinna Maria Feodorovna, entinen Tanskan prinsessa Dagmar, vierailivat yhtiön Bakun-laitoksissa vielä samana vuonna ja kehottivat Emanuelia anomaan Venäjän kansalaisuutta. Sen hän oitis myös teki.


Vallankumous kaatoi imperiumin

Nobelien öljyimperiumi edusti keisarillisen Venäjän myönteisimpiä uudistuspyrkimyksiä. Lokakuun 1917 vallankaappauksella bolsevikit tekivät siitä kuitenkin lopun yhtä nopeasti ja häikäilemättömästi kuin koko keisarin valtakunnasta.

Emanuel Nobel sukulaisineen ja avustajineen selviytyi Venäjän vallankumouksen kuohuista. Maaliskuussa 1917 Pietarissa sattui välikohtaus, joka saattoi hyvin muuttaa myös Suomen historian kulun, kuten suvun luottomies Karl Wilhelm "Vasiljevitš" Hagelin kertoi päiväkirjassaan:

"Tiistaina 12. maaliskuuta. Kylvettyämme ja syötyämme aamiaista palasimme konttoriin. Marskentän etelälaidalla jouduimme kiväärituleen. Meitä ammuttiin molemmista suunnista. Kammottavaa!

Johtokunnassa tapasin kenraali Mannerheimin. Hän oli palannut lomalta Suomesta ja oli matkalla takaisin rintamalle. Hän oli tavannut Emanuelin Hôtel Europessa. Hotellin portieeri oli kehottanut Mannerheimia häipymään sieltä niin pian kuin mahdollista, koska "upseereita etsitään". Silloin Emanuel oli tuonut Mannerheimin johtokuntaan ja lähettänyt noutamaan hänelle siviilivaatteita. Hän oli juuri ehtinyt vaihtaa asua, kun tulimme sisään.

Joimme yhdessä teetä, minkä jälkeen Emanuel ja kenraali poistuivat. ’Kunhan vain pääsen Viipurin puolelle, kaikki kyllä järjestyy’, Mannerheim sanoi. Yhtiömme ranskalainen edustaja Eugène Beaux oli juuri palannut sotapalveluksesta Ranskasta ja liittyi heidän seuraansa. Kun he olivat ehtineet Marskentälle, sotilas juoksi heidän peräänsä. ’Joku teistä on upseeri!’, hän huusi. ’Kyllä, minä olen upseeri’, vastasi Beaux ja esitti ranskalaisen sotilaspassinsa. Sotilas teki kunniaa ja poistui. Millaiseksi Suomen vapaustaistelu olisikaan sukeutunut, jos Beaux ei olisi ollut niin nokkela?"


Matti Kinnunen on helsinkiläinen filosofian lisensiaatti, suomentaja, toimittaja ja historioitsija.

Suku lomaili Karjalassa


Ludvig Nobelin leski Edla Nobel osti 1890-luvulla Karjalankannaksen Johanneksesta Kirjolan hovin, jonne suvulla oli tapana muuttaa kesänviettoon jo toukokuun puolivälissä. Kartanoon kuului yli sata hehtaaria viljeltyä, ja Edla Nobel teki siitä oikean mallitilan.

Uuden päärakennuksen Kirjolan hoviin suunnitteli helsinkiläisarkkitehti Gustaf Nyström. Hän on piirtänyt myös Säätytalon, Kansallisarkiston ja Helsingin vanhan kauppahallin.

"Kirjolan kesälinna" valmistui 1903. Läheinen Anjalan talo hankittiin kesäsiirtolaksi, johon mahtui sata Pietarin tehtaan työntekijöiden lasta. Heitä varten perustettiin myös terveysasema. Se oli auki joka päivä ja antoi lääkkeitä ilmaiseksi.

Ensimmäisen maailmansodan puhjettua Kirjolan kesäsiirtola muutettiin sotasairaalaksi, jossa oli 150 potilaspaikkaa, oma leikkaussali ja röntgen. Vallankumouksen jälkeen sairaala suljettiin.

Kirjola pysyi Nobel-suvun kesäpaikkana myös Suomen itsenäistyttyä. Talvisodan edellä kartano tyhjennettiin; osa tavaroista vietiin turvaan, osa kätkettiin maahan. Suomalaiset polttivat kartanon vihollisen hyökkäyksen edellä. Palossa tuhoutuivat myös Ludvig Nobelin lääkärityttären Martha Nobel-Oleinikoffin kokoamat suvun arkistot.
Kirjolan kartanon komea sivurakennus on säilynyt, kuten myös jykevän kivinavetan perustukset. Linnan aarteita, muun muassa tauluja, kaivettiin välirauhan aikana maasta. Niitä on sittemmin ilmaantunut Ruotsissa huutokauppoihin.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.