Työpaineiden aiheuttamasta stressistä palautumiseen on useita keinoja. Paras niistä on uni, mutta muiden tapojen osalta valinta on vapaa.


Paras niistä on uni, mutta muiden tapojen osalta valinta on vapaa.




Päivä on taas pulkassa, ja työpaikan ovi menee kiinni. Kotimatkalla bussissa kännykän kuulokkeista kuuluva lempimusiikki rentouttaa mukavasti. Umpeutuvien aikataulujen, liiallisen informaation, sähköpostien ja puheluiden aiheuttama paine alkaa hellittää. Silmät luppaavat, ja leuka nykii kohti rintaa.

Tunteeni on tuttu yleislääketieteen erikoislääkärille, filosofian tohtori Marja-Liisa Kinnuselle, joka on psykologian väitöskirjassaan tutkinut elämän stressitekijöitä ja sen jälkeen myös työstressistä palautumista. Kinnunen jos kuka osaa siis selittää, mitä elimistössäni tapahtuu bussissa nuokkuessani.

- Autonomisen hermojärjestelmäsi parasympaattinen hermosto aktivoituu, sydämesi syke laskee, sykeväliin tulee vaihtelua ja lisämunuaiskuoren hormonin eli kortisolin taso laskee.

Kuvittelin vain pilkkiväni, mutta onnistuinkin tuosta noin laskemaan stressitasoani ja siirtämään vireysasennossa olleet hermoni lepotilaan!


Vastapainoa työlle

Työstressistä voidaan palautua neljällä mekanismilla, Kinnunen kertoo.

- Psykologista irrottautumista noudattavat ne onnelliset, jotka pystyvät irrottautumaan töistään vapaa-aikana täydellisesti. He eivät tee töitä kotona eivätkä edes lue sähköposteja tai lähettele töihin liittyviä tekstiviestejä.

- Rentoutumiseen luottavat lähtevät lenkille, leikkivät lastensa kanssa tai laiskottelevat hyvän dekkarin parissa.

- Taidon hallintaan panostavat opiskelevat iltaisin uutta kieltä tai rannikkolaivurin tietoja.

- Kontrolloijat haluavat edes vapaa-ajallaan määrätä itse omasta kalenteristaan. Heidän iltojaan eivät pakkotahtisesti rytmitä lasten harrastukset.

Yhtä ainoaa oikeaa tapaa ei ole, vaan palautumiskeinot ovat hyvin yksilöllisiä.

- Joku pääsee lepotilaan rentoutumiskasetilla tai meditoimalla, toinen valuttaa stressin pois menemällä koiran kanssa metsään, Marja-Liisa Kinnunen tietää. Itsekin monta kertaa viikossa liikkuvana hän pitää urheilua yhtenä parhaista työstressin purkukeinoista etenkin istumatyötä tekeville ihmisille.

Nyrkkisääntönä voikin pitää, että stressiä purkaa parhaiten omalle työlle vastakkainen toiminta. Päivällä päätetyötä tekevä voi juosta itsensä hikeen tai hakata pihan perällä halkoja. Fyysistä työtä tekevä voi keskittyä illalla hyvään kirjaan.

- Jos henkilön työ on henkisesti niin haastavaa, että hän saa siitä stressiä, hänen ei ehkä kannata lähteä illalla työväenopistoon opiskelemaan. Siitä voi tulla vain uutta stressiä. Samoin voi käydä myös omien harrastusten kanssa, jos ne alkaa kokea pakkona.


Kuorma kasaantuu vähitellen

Stressiä pidetään lähes yksinomaan kielteisenä ilmiönä, vaikka se itse asiassa auttaa meitä selviämään arkisista haasteista. Kun työpäivän aikana joudumme vaikkapa puhumaan ruotsia tai käymään pomon puhuttelussa, sympaattinen hermostomme aktivoituu ja saamme lisää virtaa kohdata tilanne vireänä. Kinnunen puhuu allostaattisesta tilasta, jolloin muun muassa sydämen syketiheys tihenee ja kortisolin erittyminen lisääntyy.*

- Kyse on elimistön normaalista sopeutumisesta, mutta sen pitäisi päättyä stressitekijän väistyttyä. Jos stressitasoa ei pysty pudottamaan, allostaattinen kuorma kasaantuu ja voi vuosien myötä muodostua terveysriskiksi, Kinnunen kertoo. Kuorman lisääntymistä ei välttämättä itse edes havaitse, sillä kuorma kasvaa hyvin vähän kerrallaan.

Stressin sietämisessä on suuria yksilöllisiä eroja. Useimmilta loppuvat paukut, jos he joutuvat tekemään töitä pari viikkoa aamusta iltaan vähillä yöunilla. Osa kuitenkin kestää mitä tahansa. Kinnunen sanoo ihmettelevänsä naistenlehtien sivuilta tuttuja supersuorittajia, jotka "tekevät viidentoista tunnin työpäivää, juoksevat maratonin, hoitavat kolme lasta ja leipovat pullat päälle".

- He ovat poikkeusyksilöitä, mutta he asettavat riman korkealle myös muille. Sellaiset, jotka tekevät normaalia työviikkoa ja tuntuvat silti väsyvän, voivat ihmetellä, mikä minussa on vikana.


Alkoholi ei palauta

Jyväskylän yliopiston psykologian ja liikuntabiologian laitoksen tutkimusprojektissa on tutkittu stressitasoa ja siitä rentoutumista tutkimushenkilöiden kantamilla sykemittareilla ja niiden mittaamaa sykeväliä tulkitsevalla tietokoneohjelmalla.

- Sillä voimme seurata, milloin autonominen hermosto on vireys- ja rentoutumistilassa. Ohjelma piirtää graafisesti päivän aikana kohdatun stressin punaisella ja stressiä purkavat rentoutumisvaiheet vihreällä, Marja-Liisa Kinnunen kertoo.

Yleensä koehenkilön oma tuntemus stressi- tai rentoutumistilastaan käy yksiin fysiologisen tilan kanssa, mutta joskus oma tunne voi viedä harhaan.

- Koen iltaisin olevani täysin palautunut päivän työstressistä, mutta syketasoa mitattaessa näkyykin, että minulla on fysiologinen vireystila päällä, sanoo koehenkilönä itsekin ollut tutkija. - Joku pystyy rentoutumaan pitkin päivää, vaikka kampaajalla tai kahvitauolla, mutta minulla palautumisreaktio tulee vasta nukkuessa. Siksi tarvitsenkin kahdeksasta yhdeksään tuntia unta vuorokaudessa.

Kinnunen korostaa riittävän pitkän yöunen merkitystä työstressistä palautumisessa. Liian myöhään jätetyllä urheilulla tai liian monella "yömyssyllä" unta ei kuitenkaan kannata lähteä hakemaan, sillä molemmat nostavat elimistön vireystilaa.

- Me näemme tutkimushenkilöidemme yöunesta heti, ovatko he nauttineet illalla alkoholia. Jo kolmen tai neljän annoksen jälkeen koko yö on punaisella - eli palautumista ei ole tapahtunut. Alkoholi saattaa nollata psykologisen mutta ei fysiologista stressiä.


Palstan pitäjä Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5223
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti