Sisun ja rehellisyyden rinnalle nousevat eettisyys ja ekologisuus.

Teksti: Jarno Forssell

Sisun ja rehellisyyden rinnalle nousevat eettisyys ja ekologisuus.

Julkaistu Tiede -lehdessä 10/2010Talvisota ja sotakorvaukset. Mannerheim ja UKK. Viina ja terva. Mietaan Jussi ja Turhapuron Uuno. Sisu ja sauna. Laitetaan päälle vielä taito vaieta kahdella kielellä, niin koossa alkaa olla perinteinen käsitys suomalaisuudesta.Suomalaisuuden vanhoja symboleja vaalivien kannattaa olla huolissaan, sillä ne eivät enää saa kaikupohjaa nuorissa. Sodat ovat esihistoriaa, häviäjissä ei ole draivia, ja kännissä ihminen on ääliö. Jöröys on menneen talven lumia sujuvaa small talkia puhuvien nuorten keskuudessa. Sisukaan ei taida olla kovassa kurssissa, kun nuoret pelkäävät työelämän burnoutia jo opiskeluaikana.Mitä suomalaisuudesta jää enää jäljelle? Aika paljon, väittävät nuorison arvoja selvittäneet tutkimukset.

Useita ylpeyden aiheitaValtaosa nuorista on ylpeä suomalaisuudestaan, osoittaa Nuorisoasiain neuvottelukunnan ja Nuorisotutkimusverkoston vuosittainen Nuorisobarometri. Ylpeyden aiheet ovat kuitenkin toiset kuin ennen. Tuoreimman, viimevuotisen barometrin mukaan suomalaiset voivat nuorten valtaosan mielestä tuntea ylpeyttä seuraavista asioista:– suomalaisuus itsessään, 87 %– sukupuolten tasa-arvo, 87 %– sosiaaliturva, 83 %– urheilusaavutukset, 83 %– taide ja musiikki, 82 %Suomalaisuuden arvostus nousee esiin myös tämänvuotisessa Kansallisessa nuorisotutkimuksessa. – Nuoret liittävät suomalaisuuden positiivisiin tunteisiin, kertoo toimitusjohtaja ja tutkija Markus Keränen tutkimusta tekevästä 15/30 Research -tutkimuslaitoksesta.– Haastattelujemme perusteella suomalaisuudessa on edelleen tuttuja elementtejä, kuten sisukkuus, luottamus ja rehellisyys. Niiden rinnalle on kuitenkin noussut myös muita asioita, kuten eettisyys ja vastuullisuus, korkea koulutus, hyvinvointiyhteiskunta ja ekologisuus. Suomalaisuus merkitsee nuorille takuuta itselle tärkeistä asioista, Keränen luonnehtii.

Omat brändit suosiossaNuoret rakentavat identiteettiään osin kuluttamisen kautta, ja suomalaisuus korostuu vahvasti heidän arvostamissaan tuotemerkeissä. Kansallisen nuorisotutkimuksen mukaan myönteisimpiä tunteita herättävät kotimaiset Valio, Pirkka, Fazer, Nokia ja Rainbow. Aidoimpien brändien listalla kärjessä näiden rinnalla on myös Marimekko ja ystävällisten listalla Stockmann.Negatiivisia tunteita herättävien, epäluotettavien ja ylimielisten tuotemerkkien kärkeä hallitsevat monikansalliset McDonald’s, Nestlé, Apple, H&M ja Microsoft – kaikki brändejä, joita nuoret kuitenkin käyttävät paljon. Tutkija löytää ristiriitaan monia syitä. Nuorilla on esimerkiksi niukasti rahaa, ja vahvat brändit nostattavat aina vahvoja tunteita suuntaan ja toiseen. Tämä pätee myös Nokiaan, joka on sekä suosikkien että inhokkien listalla.– Nokian suomalaisuus herättää myönteisiä tunteita, mutta kyseessä on myös monikansallinen firma. Lisäksi teknologiaa seuraavat nuoret arvostelevat Nokian tuotteiden käytettävyyttä, Keränen sanoo

Motiiveja monenlaisiaNuoria suomalaisia ei ole veistetty yhdestä puusta. Markus Keränen listaa seitsemän erilaista elämäntyyliä, joihin nuoret jakautuvat:– älyköt, 27 %– maailmanparantajat, 18 % – syrjäänvetäytyvät, 15 %– perinteiset, 13 %– itsevarmat,12 %– trenditietoiset, 9 %– kapinalliset, 7 %Näistä ryhmistä kaikki paitsi trenditietoiset ja kapinalliset suosivat suomalaisuutta, mutta eri motiivein. Esimerkiksi maailmanparantajat painottavat eettisyyttä ja älyköt hyvinvointiyhteiskuntaa.– Erityisen paljon suomalaisuutta korostavat kotia ja isänmaata arvostavat perinteiset ja kovien arvojen itsevarmat, Keränen sanoo. Miesvaltaisista itsevarmoista 83 prosenttia allekirjoittaa esimerkiksi väitteen ”Suomi on suomalaisia varten”.Useimmat nuoret eivät kuitenkaan rakenna suomalaisuutta ”me vastaan muut” -asetelman varaan. Sen sijaan suomalaisuuden perustan muodostaa yl¬peys omasta erilaisuudesta ja saavutuksista.

Kuka antaa kasvot?Entä suomalaisuuden kasvot? Jos Marski symboloi Talvisota-Suomea ja Urkki YYA-Suomea, kuka on 2010-luvun Euro-Suomen symboli?– Moni nuori sanoo olevansa sekä suomalainen että maailmankansalainen, joten ehkä symboli olisi Alexander Stubb – ulospäin suuntautunut, sivistynyt maailmankansalainen, Markus Keränen pohtii.

Palstan pitäjä Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Lokaa ja rapaa

Monissa Euroopan kielissä lokakuun nimitys perustuu latinan lukusanaan octo, ’kahdeksan’, sillä muinaisten roomalaisten vuosi alkoi maaliskuusta ja lokakuu oli vuoden kahdeksas kuukausi. Suomalaisten esi-isät tyytyivät maanläheisempään ratkaisuun ja nimittivät kuukaudet tyypillisten tuntomerkkien mukaan. Lokakuulle ominaista oli loka eli rapa.

On mahdotonta tietää, kuinka vanha nimitys lokakuu on, mutta suomen kirjakielessä se on esiintynyt Agricolasta alkaen. Agricolan teoksissa esiintyy myös loka itsenäisenä sanana. Se voi tarkoittaa konkreettista rapaa, mutta lisäksi sillä kuvataan syntistä ihmistä: ”Oi sinä surkia lokasäkki.” Hyvin dramaattinen kohta Agricolan teoksissa on kääntäjän oma reunahuomautus, jossa kerrotaan Suomessa vuonna 1551 vallinneesta nälänhädästä. Agricola kuvaa, kuinka tien vieriltä löydettiin kuolleita, joilla oli suussaan hevosenkakkaroita ja ”omaa lokaansa”. Ihmisparat olivat yrittäneet syödä ruokansa kahteen kertaan.

Etymologin näkökulmasta loka on hankala sana. Se tunnetaan sukukielissä Itämeren alueella, mutta ei kauempana, eikä sen alkuperästä ole mitään varsinaista selitystä. Rakenteensa ja merkityksensä puolesta se voisi kuulua vaikka uralilaiseen perintösanastoon, mutta tätä ei voi todistaa etäsukukielten vastineiden puuttuessa.

Sen sijaan rapa voidaan selittää lainaksi. Se ei tarkoita pelkästään lokaa, vaan sillä on muitakin merkityksiä. Taas tulee Agricola avuksi. Siinä Raamatun kohdassa, jossa kerrotaan ”haaskaajapojasta” eli tuhlaajapojasta, esiintyy rapa alkuperäisemmässä merkityksessään: ”Hän pyyti vatsans raval täyttää, jota sigat söit.” Rapa on siis sikojen ruokaa. Uusimman raamatunsuomennoksen mukaan siat syövät palkoja, mutta Agricolan mallina olleessa Lutherin Raamatussa ne söivät oluenpanosta tähteeksi jäänyttä sakkaa. Juuri tässä merkityksessä rapa voidaan selittää germaaniseksi lainaksi. Ravalla ja loalla on siis vissi ero. Etymologian kautta selviää myös se, mikä on rapajuoppo: se on juoppo, joka juo oluen pohjasakkaa myöten.

Kaisa Häkkinen Kirjoittaja on suomen kielen professori Turun yliopistossa.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2016 lähes 244 000 ihmistä, koettelivat muuten 750 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta runsaan 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos raporteissaan, joissa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Lämpö alkaa tuntua

Näihin asti tutkijapiireissä on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se alkaa voimistaa myrskyjä vasta pitkällä aikajänteellä.

Nyt hurjimpia myrskyjä on kuitenkin alettu kytkeä ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi alkusyksystä 2017 Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että lämpeneminen todennäköisesti rankensi elokuussa Houstonin hukuttaneen Harvey-myrskyn sateita.

Jotkut tutkijat ovat puhuneet kytköksistä jo vuosia.

Esimerkiksi Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Tärkein myrskyjä ruokkiva muutosvoima löytyy sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on mitattu jopa pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 12.9.2018.