Kirjoituskilpailun voittajat perusteluineen.


- Aina minä olen tiennyt, että me miehet katoavine Y-kromosomeinemme olemme surkeita luusereita, mutta että yhtään ei mahtunut voittajakaartiin, puhisi palkintolautakunnan mustapartainen mies, avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja, kun nimimerkkikuorista paljastuivat kilpailun voittajat.

Kilpailu oli naisten juhlaa, erityisesti nuorten naisten. Voittaja Outi Ala-Honkola on 32-vuotias tutkija, joka paraikaa valmistelee väitöskirjaansa Helsingin yliopiston Bio- ja ympäristötieteiden laitoksessa. Väitöskirjan aihe on sama kuin voittaneen kirjoituksen, ja niinpä kilpailun raati vainusikin Ala-Honkolan tekstistä tutkijan aitoa innostusta. - Tämä on myös älykkäällä tavalla hauska, ja tyyli on kevyt ja eloisa, totesi tutkija-kirjailija Virpi Hämeen-Anttila.




Voittajat perusteluineen

1. palkinto (2 500 euroa)


Outi Ala-Honkola

Miksi naaras käy vieraissa?


Hyvää tiedejuttua lukiessa tulee tunne, että myös sen tekijä on nauttinut työstään. Outi Ala-Honkolan tekstistä välittyy kirjoit-tamisen ilo ja tutkijan vilpitön innostus. Artikkelin aihe on tieteel-lisesti ajankohtainen ja samalla ikuinen. Sitä on käsitelty monipuolisesti, ja vankkaan evoluutiobiologiseen asiasisältöön on taitavasti yhdistetty hauskoja ja jännittäviä yksityiskohtia.

2. palkinto (2 000 euroa)


Katriina Ranne

Afrikan sotilaan pitkä marssi


Kiinnostava alku, hyvä loppu, ja niiden välissä sujuvaa tekstiä, joka värikkäine yksityiskohtineen on pakko ahmaista kerralla. Afrikan sotalaitoksen historia on tuore aihe, josta lukija saa sekä uutta tietoa että hyvän kokonaiskuvan. Artikkelin historia-tieto auttaa myös ymmärtämään tämän päivän uutisia.

3. palkinto (1 500 euroa)


Annette Suopajärvi

Kuoleman raja - tiukka mutta häilyvä


Artikkeli on yllättävä sekä aiheeltaan että lähestymistavaltaan. Kirjoittaja kuvaa lähes kliinisesti, mitä kuollessa tapahtuu, mutta onnistuu silti välittämään tunnun omakohtaisista sairaala-kokemuksista. Tyyli on ekonomista, ja artikkeli on oivallisesti rajattu. Teksti antaa pohjaa eettiselle pohdinnalle ja jättää tilaa lukijan omille ajatuksille.

3. palkinto (1 500 euroa)


Helena Telkänranta

Emme ole yksin


Artikkelin aihe, eläinten tietoisuus, on tutkimuksessa erittäin ajankohtainen, ongelmallinen ja kiistelty. Kirjoittaja tarkastelee sitä useista näkökulmista ja antaa lukijalle hyvän kokonais-kuvan. Hän maustaa asiantuntevan tekstin nimekkäiden tutkijoiden haastattelulausunnoin ja oivaltavin kommentein. Tyyli on poikkeuksellisen vetävä.


Toiseksi sijoittunut Katriina Ranne on 23-vuotias Helsingin yliopiston opiskelija.

Afrikan historiasta kirjoittanut Ranne lähtee ensi lukukaudeksi syventämään Afrikka-tietämystään Lontooseen.

Kilpailun kärki oli hyvin tasainen, ja siksi kolmansia palkintoja jaettiin kaksi.

Anatomian ja fysiologian lehtori Annette Suopajärvi Keminmaalta häkellytti raadin poikkeuksellisella kuolema-aiheellaan, mutta arvostusta herätti myös käsittelytapa.

- Se oli yhtä aikaa kylmä ja koskettava, luonnehti Hämeen-Anttila.

Toimittajia kärkikaartissa edusti Helena Telkänranta, Tiede-lehden vakituinen avustaja. Hän oli paneutunut kuumaan aiheeseen, eläinten tietoisuuteen.

Kaikkiaan keväällä julistettuun kilpailuun tuli 272 kirjoitusta.

Hyvän tiedejutun teko on taitolaji, palkintolautakunta totesi urakkansa päätettyään.

- Tiedekirjoittamista vaivaa liika totisuus ja persoonattomuus, tiivisti Valtaoja. Moni asiasisällöltään runsas ja uusi teksti jäi pelkäksi selostukseksi tai kuvaukseksi, ikään kuin kirjoittaja ei olisi itse syttynyt asialleen. Tällainen teksti jättää lukijansakin kylmäksi.

Seuraavilla sivuilla ovat voittaneet jutut - nauti! Toimitus hankki niihin kuvituksen ja laati otsikot, ingressit, väliotsikot ja kuvatekstit.

Tuula Koukku

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2016 lähes 244 000 ihmistä, koettelivat muuten 750 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta runsaan 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos raporteissaan, joissa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Lämpö alkaa tuntua

Näihin asti tutkijapiireissä on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se alkaa voimistaa myrskyjä vasta pitkällä aikajänteellä.

Nyt hurjimpia myrskyjä on kuitenkin alettu kytkeä ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi alkusyksystä 2017 Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että lämpeneminen todennäköisesti rankensi elokuussa Houstonin hukuttaneen Harvey-myrskyn sateita.

Jotkut tutkijat ovat puhuneet kytköksistä jo vuosia.

Esimerkiksi Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Tärkein myrskyjä ruokkiva muutosvoima löytyy sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on mitattu jopa pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 12.9.2018.