Ensimmäinen ihmisen ikägeeni paikannettiin viime vuonna. Ehkä seuraavan sukupolven vanhenemista jo hidastetaan.


TEKSTI:Juha Laurén

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ensimmäinen ihmisen ikägeeni paikannettiin viime vuonna.
Ehkä seuraavan sukupolven vanhenemista jo hidastetaan.

Julkaistu Tiede-lehdessä

2/2002

Viime vuonna Thomas Perlsin johtamat bostonilaistutkijat löysivät ensimmäisinä ihmisen kromosomista alueen, joka säätelee vanhenemista. He tutkivat yli kolmensadan pitkäikäisen henkilön perimää ja havaitsivat poikkeuksellisen alueen kromosomissa neljä.

Löytöä oli osattu odottaa, sillä pitkäikäisyys tiedetään perinnölliseksi. Satavuotiaan sisaruksilla on keskivertoihmiseen verrattuna ainakin nelinkertainen mahdollisuus elää yhdeksänkymppisiksi.

Vielä bostonilaisten pitäisi tunnistaa kromosomialueen sadoista geeneistä juuri se, joka lisää ikää. Etsintään he ovat perustaneet Centagenetix-nimisen yrityksen. Jos onni on myötä, he pyrkivät kehittämään lääkkeen, joka muuntaisi geenin toimintaa ja antaisi lisää elinvuosia.

Yksikin geeni voi pidentää elämää

Vastaavia tuloksia nähtäneen lähivuosina runsaasti, sillä perinnöllistä pitkäikäisyyttä säätelevät luultavasti kymmenet elleivät sadat geenit.

Eläinten elämää voi kuitenkin pidentää paljon jopa yksittäisiä geenejä muuttamalla. Esimerkiksi sukkulamatojen elinaikaa on venytetty yli nelinkertaiseksi. Hiirten ikää on pidennetty kolmanneksella.

Tällainen on mahdollista ilmeisesti siksi, että evoluutio ei yleensä suosi pitkäikäisyyttä. Luonnossa eläimet harvoin selviävät hengissä vanhuuteen asti. Siksi vanhenemista hidastavat geenit ovat olleet melko tarpeettomia, joten evoluution paine ei ole jalostanut niitä huippuunsa. Kuuluisa ikääntymistutkija Leonard Hayflick toteaakin, että vanhukset ovat sivilisaation tuottama virhe luonnonjärjestyksessä.

Ihminen ei ole sen kummempi kuin mato

Vanhenemistutkijoiden suosikkeja ovat ymmärrettävästi lyhytikäiset otukset: viikon tai pari elävä sukkulamato sekä leivinhiiva.

Niiden avulla haetaan ihmisenkin vanhenemisen syitä, koska todennäköisesti säätelygeenit ovat ainakin osin samoja. Ovathan eri eliöiden koko perimän selvitykset viime vuosina vahvistaneet käsitystä, jonka mukaan eliökunnan geeneissä on hyvin paljon yhteistä.

Esimerkiksi Sir2.1.-geeni vaikuttaa leivinhiivan vanhenemiseen, ja viime vuonna Sciencessä osoitettiin, että se säätelee myös sukkulamadon elinkaarta. Sir2.1. ohjaa muiden geenien toimintaa. Ehkä vanhenemisessa onkin tärkeää, mitä geenejä elimistön ikääntyvissä soluissa käynnistyy ja mitkä lakkaavat toimimasta.

Vapaat radikaalit vanhentavat soluja

Hiiren kaksivuotinen elinkaari panee jo vanhenemistutkijan kärsivällisyyden koetukselle, mutta toisinaan maltti palkitaan.

Läpimurto sattui vuonna 1999. Silloin osoitettiin, että yksittäinen geeni voi olla tärkeä nisäkkäänkin vanhenemisessa. Milanolaiset Enrica Migliaccio ja Marco Giorgio työtovereineen raportoivat Naturessa, että p66shc-geenin poisto pidensi hiirten elämää kolmanneksen.

Kyseinen geeni nopeuttaa vanhenemista ilmeisesti siksi, että se hidastaa vapaiden radikaalien aiheuttamien vaurioiden korjaamista. Vapaita radikaaleja syntyy aineenvaihdunnan sivutuotteina. Kun p66shc-geeni on poissa pelistä, solu korjaa vikojaan tehokkaammin.

Monet tunnistetuista eläinten elinikää pidentävistä geeneistä suojelevat soluja vapailta radikaaleilta. Tämä sopii siihen, että koko ikänsä niukalla dieetillä pidetyt eläimet elävät tavallista kauemmin. Ilmeisesti niiden aineenvaihdunta hidastuu, jolloin vapaita radikaalejakin muodostuu vähemmän.

Onko vanhuus tauti, joka pitäisi parantaa?

Viime vuosien tutkimukset ovat siis osoittaneet, että vanheneminen ei ole vain elimistön kulumista vaan myös geenien säätelemä prosessi kasvun ja murrosiän tavoin.

Lisäksi vanheneminen on nyt alettu rinnastaa sairauteen, ja siihen on ryhdytty etsimään "hoitoja".

Ihmisestäkin löydettäneen lähivuosikymmeninä geenejä, joilla voi lisätä elinkaaren pituutta ainakin hieman. Geenejä itseään ei tarvitse muuttaa. Pitää vain kehittää lääkeaineita, jotka muuttavat geenien tuottamien proteiinien toimintaa.

Mutta mitä mieltä koko vanhenemisen tutkimisessa on, kun nykyväestössäkin on planeetallemme enemmän kuin tarpeeksi? Tulevaisuudessa geenitutkijoiden on varmasti yhä vaikeampi välttää ottamasta kantaa eettisiin kysymyksiin. Lienee kuitenkin selvää, että ikää pidentävät lääkkeet eivät jää lojumaan länsimaiden apteekkien hyllyille, jos ne sinne joskus vuoden 2050 tienoilla tiensä löytävät.


Juha Laurén on lääketieteen lisensiaatti ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla