Sahelissa päätettiin toimia

Saharan naapurissa on elettävä ympäristön ehdoilla. Suomalainen toimittaja kävi Sahelissa katsomassa, miten taistelu aavikkoa vastaan etenee.


Sisältö jatkuu mainoksen alla

TEKSTI:Hannu Pesonen

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sahelissa päätettiin toimia

Saharan naapurissa on elettävä ympäristön ehdoilla.
Suomalainen toimittaja kävi Sahelissa katsomassa,
miten taistelu aavikkoa vastaan etenee.

Julkaistu Tiede-lehdessä

3/2000

Pölyinen, kuuma tuuli riepottaa pähkinäpensaiden lehtiä ja lennättää hiekkaa pitkin Nassouri Panpandjan, 67, vihannesmaita ja peltoja Kouarén kylässä länsiafrikkalaisessa Burkina Fasossa.

Isäntä istuu akasiankannon päällä ja katselee silmiään siristäen, mistä päin puhaltaa. Toisaalta sillä ei ole suurta merkitystä. Tuuli pääsee nimittäin pelloille esteettä ja täydellä voimallaan joka suunnalta.

- Maisemat ovat muuttuneet. Isäni nuoruudessa täällä oli metsää, runsaasti suuria puita, nyt on vain tällaista tasankoa. Totta kai elämä oli vaikeaa ennenkin, mutta nyt se on vielä vaikeampaa, Nassouri miettii.

Burkina Fasossa on kymmenen miljoonaa asukasta, joista yli puolet elää köyhyysrajan alapuolella. Yhdeksän kymmenestä saa elantonsa maa- ja karjataloudesta. Täällä Kouaréssa elämä on jatkuvaa aaltoliikettä, jota säätelevät kuivuuskaudet ja niitä seuraavat sateet. Kylä sijaitsee Saharan hiekkalakeuksien partaalla, hauraalla Sahelin kasvillisuusvyöhykkeellä, joka menettää jatkuvasti viljelymaitaan aavikoiksi.

Sahelissa on liikaa ihmisiä

- Maa kuivuu, vesi vähenee, vihannekset ja vilja eivät kasva vaan kituvat ja kuihtuvat, kuvaa Nassouri perinteisellä kotitilallaan tapahtunutta muutosta.

Näkymä kertoo samaa. Lokakuun lopulla, neljän-viiden kuukauden runsaiden sateiden jälkeenkin sinänsä viljavilla laidun- ja peltomailla on laajoja paljaita laikkuja.

Muiden kyläläisten tavoin Nassouri viljelee hirssiä, maissia, riisiä, durraa, pähkinöitä, okraa ja papuja. Monipuolinen sato riittää juuri ja juuri omaan kulutukseen. Nassourilla on kolme vaimoa ja elossa 25 lasta, joista lähes puolet asuu vielä kotona.

Aavikoitumisen syitä siinäkin: Sahelissa on liikaa ihmisiä, ja heitä tulee jatkuvasti enemmän. He tarvitsevat lisää peltoalaa ja karjalaitumia - nyt valjastetaan sellaistakin maa-ta, jota on tähän asti vältetty heikon laatunsa takia. Ruoho- ja pensassavanni kulotetaan, puut häviävät ja maa köyhtyy vähitellen. Kuivana ja kovana se ei kykene imemään sadekauden vesiä, ja tulvat pyyhkivät hedelmällisen pintamaan mukaansa.

Päälle kasvaa Sahara, joka itse oli vielä 10 000 vuotta sitten suurelta osin Sahelin kaltainen vehreä tasanko mutta on nyt maailman suurin hiekka-autiomaa. Sahel muistuttaa, että ihmiskunta elää koko ajan mahdollisuuksien rajamailla. Mitä vain voi tapahtua, jos tasapaino järkkyy hitusen: lämpötila nousee asteella tai parilla tai suuret metsät kaadetaan.

Aavikoitumisella pitkä historia

Jo 1600-luvun matkakuvaukset kertovat, miten hiekka hautasi Sahelin kyliä ja muutti seutuja elinkelvottomiksi. Tuolloin kuvaillut Mauritanian rehevät trooppiset metsät, Senegaljoen rantojen muhkeat puut ja Sahelin alueen suokosteikot ovat sittemmin kadonneet.

Vuosien 1910-1918 suuren kuivuuden jälkeen Ranskan ja Englannin siirtomaaviranomaiset varoittivat aavikoitumisesta. Varoitukset kuitenkin unohtuivat, kun sateet taas saapuivat runsaina.

Vasta vuosien 1968-1973 suuren kuivuuskauden jälkeen ympäristötutkijat heräsivät miettimään Sahelin ongelman mittasuhteita ja syitä. Juuri hätä Sahelista käynnisti maailmanlaajuisen aavikoitumisen ehkäisyn, ja Sahelista saatu oppi on ollut arvokasta kaikissa aavikoitumista vastustavissa kansainvälisissä hankkeissa.

Valittiin mittarit ja solmittiin sopimus

Sahelin pelastaminen nousi kansainvälisen huomion kohteeksi YK:n ensimmäisessä aavikoitumiskokouksessa, joka pidettiin Nairobissa vuonna 1977. Tuolloin paljastui hämmentävä seikka: aavikoitumisesta ei ollut juuri lainkaan tilastotietoja tai muitakaan faktoja. Kokousväki joutui ensi töikseen määrittelemään, mitä aavikoituminen ylipäätään tarkoittaa ja miten aavikoitumisen uhka voidaan osoittaa.

Keskeisiksi aavikoitumisen mittareiksi valittiin


• hiekkadyynien laajuus ja eteneminen


• laidunmaiden ja sadeveden varassa olevien viljelymaiden heikkeneminen


• metsien katoaminen


• maaperän suolapitoisuuden kasvu


• maaperän ravinteiden köyhtyminen


• pohja- ja pintaveden väheneminen.

Näiden mittarien perusteella arvioitiin, että aavikoituminen voi muuttua todellisuudeksi kahdelle kolmasosalle maailman valtioista ja uhata yli miljardia ihmistä. Uhan torjumiseksi solmittiin YK:n aavikoitumissopimus. Se hyväksyttiin Rio de Janeirossa vuonna 1992, ja sen on tähän mennessä allekirjoittanut 115 valtiota.

Aavikoitumissopimuksen tavoitteena on hidastaa maapallon kuivien ja puolikuivien alueiden aavikoitumista ja vähentää kuivuuden haitallisia vaikutuksia. Kulmakivinä ovat talouskasvu, sosiaalinen kehitys ja köyhyyden kitkeminen.

Sahelin tuhovauhtia vaikea arvioida

Vaikka Sahelin aavikoitumisen syyt on tunnistettu, karjaa tai ihmisiä ei voi enää häätää kaivoiltaan ja kylistään. Alueen pelastamiseksi on kokeiltu useita eri keinoja: metsitystä, kaivoja, puuta säästäviä energialiesiä, aurinkovoimaa. Kuivumista on kuitenkin varsin vaikea estää. Sahelin tapauksessa on havaittu, että aavikoitumisen syistä ja kulusta tiedetään edelleenkin liian vähän.

Jo Nairobin kokouksen aikoihin YK arvioi, että Sahara nielee joka vuosi 21 miljoonaa hehtaaria - alueen, joka on 2/3 Suomesta - ja että jo kaksi kolmasosaa Sahelin maaseudun asukkaista kärsii tämän vaikutuksista.

Ympäristötutkijat eivät kuitenkaan hyväksy lukuja sellaisinaan. Vuosivaihtelu on suurta, kuivuuskausia seuraavat runsaat sateet saavat maan taas viheriöimään, eikä luotettavia arviointimittareita vieläkään ole riittävästi.

Kiisteltyihin tuomiopäivän arvioihin kuuluu myös päätelmä, että Sahelin metsät katoavat 30 vuodessa lähes tyystin. Arvio perustuu Tropical Forestry Action Planin vuonna 1990 julkaisemiin laskelmiin, jotka osoittavat, että Sahelin alueen puista kuolee kolme prosenttia vuodessa. Suhdeluku on kansainvälisesti hyvin korkea. Metsitys sen sijaan jää enintään prosenttiin puukannasta. Tämänkin arvion luotettavuutta heikentää se, ettei Sahelin metsävaroja ole täsmällisesti tilastoitu.

Varmaa on vain, että elinkelvoton hiekkalakeus todella kasvaa ja että suurin osa ongelmista on ihmisten aiheuttamia.

Yhteistyötä on, rahaa puuttuu

1970-luvun alussa perustettiin EU:n tuella CILSS, Sahelin maiden yhteisjärjestö. Mukana ovat kaikki Sahelin maat: Kap Verde, Gambia, Guinea-Bissau, Guinea, Mali, Mauritania, Niger, Senegal ja Ts˘ad. Järjestön tarkoituksena on kehittää kuivuuden ja aavikoitumisen torjuntaan alueellisia toimintamalleja ja suunnitelmia, jotka jäsenmaat yhdessä jalostavat hankkeiksi.

- Alueen hallitukset ovat sitoutuneet Sahelin pelastamiseen vakavissaan, mutta rutiköyhillä mailla ei ole rahaa toteuttaa hankkeitaan, kertoo CILSS:n neuvonantaja Jean-Claude Dumont, 25 vuotta Afrikkaa kolunnut kehitysyhteistyön veteraani Burkina Fasossa. - On onnetonta, ettei Sahelia herätty täydellä teholla pelastamaan heti 1970-luvulla. Silloin läntistä rahoitusta järjestyi nopeammin. Nyt esimerkiksi EU:lla on joka puolella muita, Kosovon kaltaisia velvoitteita, ja perinteisten avustusalueiden rahansaanti on tiukentunut.

Syntyvyys kiinni naisten asemasta

Sahelin auttamisessa Dumont pitää tärkeimpänä yhteiskunnan epätasa-arvon korjaamista. Hänen mielestään ympäristönsuojelu onnistuu kunnolla vasta kun kohennetaan naisten asemaa, veden saatavuutta sekä tie- ja tietoliikenneverkkoa.

Syntyvyys pysyy liiallisena, koska perhesuunnittelu unohdetaan usein tyystin Sahelin kehitysohjelmista - ei vähiten siksi, että suuri osa asukkaista on muslimeja ja kristityistäkin valtaosa katolilaisia. Käytännössä naisten oikeudet itsenäiseen perhesuunnitteluun ovat olemattomat.

- Jos naiset saavat koulutusta ja nousevat täysivaltaisiksi kansalaisyhteiskunnan jäseniksi, perheenjäseniksi eikä palvelijoiksi, otetaan aavikoitumisen torjunnassakin uusi askel, Dumont kiteyttää.

Johtavat miehet, niin poliitikot kuin kyläpäälliköt, kuitenkin vastustavat naisten aseman kohentamista. Kyse on vallasta. Koulutettujen naisten pelätään - ehkä ai-heellisesti - työntävän miehet alas jalustoiltaan.

Tiet sekä tiedonkulun väylät olisivat yhtä tärkeitä. Paikkaan, jonne ei johda tietä, ei tule terveyskeskusta, koulua eikä rokotusryhmää - vain lisää lapsia.

- Jos puolet väestöstä ei osaa lukea tai kirjoittaa eikä sillä ole taloudellista arvoa tai oikeuksia kertoa vapaasti mielipiteitään, kuinka seutu voi kehittyä? Dumont huomauttaa.

- Näiden arvojen saavuttamiseen tarvitaan alueen hallituksilta sittenkin aika vähän rahaa mutta huomattavasti hyvää tahtoa.

Poliittiset lataukset vahvoja

- Sahelin pelastamiseen tähtäävät toimet eivät ole pelkästään ympäristönsuojelullisia. Niissä piilee voimakkaita yhteiskunnallisia ja poliittisia latauksia, huomauttaa Dumont.

Ruohonjuuritason hyväksyntä ja osallistuminen ovat menestymisen edellytyksiä. Toisaalta kyläyhteisöjen mukaan vetäminen arveluttaa hallituksia, jotka epäröiden luotsaavat Sahelin aluetta kohti demokratiaa.

- Vasta hiljattain on alettu CILSS:n aloitteesta, kahden vuoden valmistelutyön jälkeen, käydä demokraattista keskustelua Sahelin tulevaisuudesta kaikilla yhteiskunnan tasolla. Teknisenä neuvonpitona alkanut keskustelu laajenikin äkkiä poliittiseksi väittelyksi.

- Maanviljelijät sanoivat, että he haluavat päästä helpommin ylittämään valtionrajoja ja tahtovat oikeudenmukaisia hallitsijoita ja hallituksia, Dumont kuvaa.

Burkina Fasossa opitaan erehdyksistä

Burkina Faso on hyvä esimerkki vaikeuksista, jotka Sahelin maiden on ylitettävä. Se on ensimmäinen Afrikan maa, joka on Riossa 1992 sovitulla tavalla luonut kansallisen toimintasuunnitelman aavikoitumista vastaan. Ohjelmaa ryhdytään toteuttamaan ensi vuoden kesäkuussa.

Tätä edeltänyt neljännesvuosisadan työ aavikoitumista vastaan on antanut vain laihoja tuloksia. Useat vuonna 1974 käynnistetyt ohjelmat epäonnistuivat, koska kylien asukkaita ei otettu niihin mukaan. Samoin kävi vuosikymmentä myöhemmin "kolmelle taistelulle", jotka julistettiin ylilaiduntamista, pensaspaloja ja metsien katoamista vastaan. Sahelin alueella käytetään polttopuuta vuodessa keskimäärin kolmasosa vuosikasvua enemmän, ja Burkina Fasossa tilanne on vähintään yhtä paha.

Nykyisin metsäpaloja, tolkutonta puunkaatoa ja karjan vapaata laiduntamista pyritään vähentämään kyläläisten tuella. Kyliin on myös tuotu ruoanvalmistusta varten energialiesiä, jotka kuluttavat vähemmän puuta kuin perinteinen avotuli.

Vuosien 1973-1974 kuivuuden jälkeen Burkina Fasossa on istutettu puita 65 000 hehtaaria. Puista on hengissä 50-60 prosenttia. Parhaiten ovat menestyneet paikalliset lajit, kuten senegalinakasia (Acacia senegal) pohjoisessa ja cashewpähkinäpuu (Anacardium occidentale) etelässä.

- Kun laajat metsänistutukset alkoivat, kyläläiset pitivät niitä lähinnä ulkopuolisten ylhäältä määräämänä kiusana eivätkä lähteneet täydellä sydämellä mukaan, kertoo kylä- ja luonnonmetsien hoidosta ja suojelusta vastaavan osaston johtaja Joachim Ouedraogo ympäristö- ja vesiministeriöstä.

- Siitä on otettu opiksi. Nyt toteutamme pienimuotoista kyläistutusta, jossa otetaan huomioon kyläläisten mielipiteet. Ongelmista ja istutusten tärkeydestä tiedetään huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin, Ouedraogo vakuuttaa.

Hannu Pesonen on ulkomaanaiheisiin ja ympäristöasioihin erikoistunut vapaa toimittaja.

Miksi Sahel aavikoituu

- Luonnon sietokyky on huono. Sahelissa, kuten usein suurten aavikkojen reuna-alueilla, sää vaihtelee jyrkästi ja epäsäännöllisesti. Vuotuinen sademäärä voi olla mitä tahansa 200:n ja 2 500 millimetrin välillä.

- Väestömäärä on ylittänyt alueen sietokyvyn. Puita kaadetaan liikaa ja pensaikkoja poltetaan laitumiksi. Hedelmällinen pintamaa jää irtonaiseksi ja huuhtoutuu tulva-aikoina pois.

- Karja tuhoaa laitumiaan. Siirtomaakaudella vedetyt valtionrajat estivät karjankasvattajia etsimästä laitumia vuodenaikojen kierron mukaan ja pakottivat karjan kaluamaan niityt kuiviin. Kun viranomaiset ovat poranneet nykyaikaisia yhteiskaivoja, vanha ylilaiduntamiselta suojaava järjestys on murtunut. Karjaa on tulvinut entistä heikommille laidunmaille, joilta ei riitä ravintoa. (Sahelissa laidunmaat ovat aina olleet yhteisiä, mutta aiemmin kaivon kaivaja sai oikeuden vesivaroihin. Tämä piti karjan määrän kurissa, sillä elikot eivät voi laiduntaa kauempana kuin 15-30 kilometrin päässä veden ääreltä.) Karja on lisääntynyt liikaa myös sen takia, että eläimiä on rokotettu tauteja vastaan.

KULOT kuriin

Burkina Fasossa kulot ryöstäytyvät helposti suurtuhoiksi. Viime kädessä metsien säilyminen on kiinni köyhien kylien asukkaista, jotka paimentavat liekkejä paljain jaloin.

llansuussa puolikuiva, korkea heinä syttyy rätisten syrjäisen savannitien varrella.

Soihtujaan heinikkoon tuikkaavat juoksijat eivät ole pyromaaneja. He polttavat puskaa Suomen rahoittamassa kehityshankkeessa, joka pyrkii osaltaan estämään aavikoitumista.

Suomen kehitysyhteistyövaroista on myönnetty kymmenen viime vuoden aikana noin 380 miljoonaa markkaa aavikoitumisen ja kuivuuden haittojen ehkäisyyn. Burkina Faso puolestaan on ensimmäinen Suomen virallisen kehitysavun kohde Länsi-Afrikassa. Toiminta alkoi pari vuotta sitten.

Jos metsäpalohankkeella pystytään lievittämään aavikoitumista, siihen sijoitettavat 8-10 miljoonaa markkaa kasvavat korkeaa korkoa.

Kolmasosa maasta palaa joka vuosi

Maastopalot ovat jokavuotinen ilmiö. Kun sadekausi loka-marraskuussa päättyy ja pitkäksi kasvanut heinä paahtuu helteessä rutikuivaksi, tuli kulottaa kolmasosan Burkina Fason koko maapinta-alasta.

Palot ovat ihmisten sytyttämiä. Hunajankerääjät hätistävät savulla mehiläisiä puista, karjankasvattajat kulottavat uusia laitumia, tulella häädetään villieläimiä ja pahoja henkiä kylien liepeiltä. Tuli ei kuitenkaan pysy hyvänä renkinä vaan ryöstäytyy olemattoman valvonnan takia ilkeäksi isännäksi.

Burkina Fason metsiä syövät pääasiassa juuri pensas- ja metsäpalot. Samalla maaperä köyhtyy ja hedelmätön hiekka valtaa lisää alaa ihmisiltä ja karjalta.

Nyt kylissä opetellaan polttamista

- Ei palojen sytyttämistä voi käytännössä lopettaa, myöntää Peter Wright, joka on hanketta konsultoivan Finnagron neuvonantaja. - On tärkeämpää saada kyläläiset ymmärtämään, miksi paloja ei kannata sytyttää tolkuttomasti, kuin rangaista heitä sakoilla, joita heillä ei kuitenkaan ole varaa maksaa.

- Pitää myös löytää keinot, joilla tulen leviämistä voidaan hallita ja rajata.

Kouarén kylätiellä opetellaan juuri tätä. Wright ja hänen työtoverinsa Félix Ouédraogo esittelevät kyläläisille luontoa säästäviä polttotapoja.

- Kuivan kauden alkuvaiheessa palot eivät vielä ole järin haitallisia, koska kasvillisuus on yhä kosteaa. Kun maasto kuivuu, tuhovoima kasvaa. Helmikuussa palot ovat jo laajoja ja hankalia hallita. Siksi kulotuksen ajoittaminen sadekauden lopulle on parasta suurtuhojen ehkäisyä, Wright selittää.

Tienvarteen poltettavan puskurikaistaleen liekit nousevat vajaan metrin korkeuteen. Pari kuukautta myöhemmin tulimeri olisi valtava eikä sitä voisi pysäyttää, Ouédraogo todistelee kyläläisille. Suoja-alueiden turvin on määrä sytyttää uusia alueita tammikuussa ja pitää taas huolta, ettei tuli karkaa. Kyläläiset nyökyttelevät.

Hankkeen alkuvaiheessa on mukana eri puolilla maata 30 kylää, joissa asuu noin 25 000 ihmistä. Pinta-alaltaan hanke kattaa 3 000 neliökilometriä.

Satelliittikuvat lännempänä sijaitsevasta Senegalista osoittavat, että metsäpalot kuluttavat jo entistä vähemmän niitä alueita, joilla palonrajaushankkeet ovat käynnissä. Kylien ihmisille kuvat eivät kuitenkaan riitä motiiviksi.


 


- Hanke voi onnistua vain, jos asukkaat ymmärtävät maaperän köyhtymisen ja pensaspalojen yhteyden ja saavat ohjelmasta kouriintuntuvaa hyötyä, Wright tähdentää.

Kouarén kylässä on keräännytty päällikön johtamaan kokoukseen suuren akasian alle. Asukkaat arvioivat alueellaan syttyneen vuoden aikana noin 30 paloa.

Kun palo havaitaan, kyläläiset rummutetaan koolle. Miehet ryntäävät hakkaamaan tulta tukahduksiin suurilla puunkarahkoilla ja lehtevillä oksilla. Naiset osallistuvat kantamalla vettä.

Sammutustyö on kuitenkin vaikeaa, kun rahasta ja varusteista on puute. Sahelin kylissä eletään yhä luontoistalouden rajoilla ja kuljetaan paljasjaloin tai kevyet varvassandaalit jalassa.

- Se sujuu kun kuljemme poluilla. Mutta sammutettava savanni vilisee teräviä okaita, oksia, kiviä, käärmeitä ja mitä tahansa. Ja maa polttaa jalkoja. Uskomme toki, että metsäpalot köyhdyttävät maata, mutta tarvitsemme kumisaappaita ja palonkestäviä kenkiä ennen kuin voimme torjua niitä, tiivistää Youbaré Issaka kokousväen tunteet.

Sahel on lähes 16 kertaa Suomen kokoinen alue. Se on Saharaa etelästä myötäilevä vyö, jota rajaavat 100 ja 600 millimetrin keskimääräisen vuotuisen sademäärän käyrät.

Sahel on aavikkotaistelun polttopisteessä. Siellä asuu 54 miljoonaa ihmistä, sen pinta-alasta vain vajaat kolme prosenttia on viljelymaata, sen väestö kasvaa vuosittain yli kolme prosenttia, ja sen valtiot kuuluvat maailman kehittymättömimpiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla