Lajimme menestyksen salaisuudet: äidit, isät ja sukurakkaus.Kenelle kuuluu kiitos siitä, että me olemme luomakunnan menestynein apinalaji? Fiksuille äideille, huolehtivaisille isille ja avuliaille sukulaisille, sanoo lisää kannatusta keräävä evolutiivinen tulkinta.



Teksti:Tuula Kinnarinen



Kenelle kuuluu kiitos siitä, että me olemme luomakunnan menestynein apinalaji? Fiksuille äideille, huolehtivaisille isille ja avuliaille sukulaisille, sanoo lisää kannatusta keräävä evolutiivinen tulkinta.


 


 


Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2009

 


Perinnäisesti kehityshistoriamme on ollut urosten bisnes. Ensin heillä oli vimmaa ja voimaa tapella resursseista ja reviireistä. Sitten he kalkuttelivat kivestä elämää helpottavia työkaluja. Seuraavaksi heistä sukeutui suuria metsästäjiä, ja kun väki lopulta kerääntyi ryhmiksi, he alkoivat yksissä tuumin turvata kotinuotioitaan naapureiden iskuilta.


- Jos urokset olivat evoluutiomme moottori, miksi miehet ja naiset ovat harvinaisen samankokoisia ja tasavertaisia? Miksi me solmimme poikkeuksellisen tiiviitä parisuhteita? Miksi ihmislapsi vaatii huolenpitoa yli vuosikymmenen? Miksi naisilla on vaihdevuodet?


Näitä ihmettelee Missourin yliopiston antropologiaan erikoistunut anatomian professori Carol Ward, jonka mielestä lajimme menestystarina ja sen tärkeimmät siivittäjät, isot ja älykkäät aivot, vaativat uusia selityksiä.


Hän ei ole ajatuksineen yksin. Kasvava joukko evoluutiotutkijoita on alkanut epäillä työkalujen ja metsästystaitojen siunauksellisuutta. Monet eläimet saalistavat laumoissa, ja työkaluja käyttää taidokkaasti uudenkaledonianvariskin.


Näin evoluutioteorian juhlavuonna Yhdysvaltain tieteenedistämisseuran tiedeviikko tarjosi Wardille ja monille muille oivan tilaisuuden avata uusia kulmia kehityshistoriaamme ja käyttäytymiseemme kaikkineen. 150 vuodessa kertynyt tieto on reivannut ajatuskulkuja.



Sosiaalisuus moottorina


- Se, mikä meidät todella erottaa jopa lähimmistä sukulaisistamme simpansseista, on tavaton sosiaalisuutemme, Carol Ward sanoo. Meidän verkostomme ulottuvat kauas yli sukulaispiirien, me osaamme luovia mitä erilaisimmissa joukoissa ja tilanteissa, ja me ymmärrämme vaivattomasti toistemme aivoituksia.


- Vaikka evoluution alkutaipaleella varmasti tarvittiin urosten voimaa, esimuotojemme elämä ei loppumattomiin ollut taistelua olemassaolosta. Kun meihin johtava kehitys oli päässyt vauhtiin, kilvoittelut siirtyivät luonnon tantereilta sosiaalisille areenoille, Ward kiteyttää.


Uusi tilanne vaati uutta järjestystä, jonka rakentamisessa yksin voima ei auttanut. Tarvittiin fiksua päätä - ja uusia toimijoita.



Naiset ottivat paikkansa


Wardin mukaan sosiaalisilla areenoilla nousivat vahvasti esiin naaraat - paljolti siksi, että oletettavasti urokset tuolloinkin olivat usein poissa, ja sosiaalisen pääoman kerryttäminen, vaalinta ja siirtäminen jälkikasvulle valikoituivat naisten tehtäväksi.


- Jos haluamme ymmärtää evoluutiotamme, meidän on ymmärrettävä, että nimenomaan fiksut äidit koulivat yhteistoiminnan strategioita, Ward tähdentää.

- Yhdelläkään muulla kädellisnaaraalla ei ole samanlaista valtaa kuin naisella.


Ward uskoo, että sosiaaliset haasteet selittävät myös pitkän lapsuuden.


Taitava kanssakäyminen vaatii pitkän oppimäärän, sillä tilanteet vaihtuvat, ihmisiä tulee ja menee, ja suhteet muuttuvat. Kestää kauan ennen kuin ihminen on virittänyt sosiaalisen koneistonsa.


- Liikunnan ja kädentaitojen opetteluun tällaisia vuosimääriä ei tarvittaisi, Ward summaa.


Sosiaalisten kykyjen painoarvo näkyy myös aivoissamme. Syntymähetkellä niistä on valmiina vain kolmannes, mikä on selvästi vähemmän kuin muilla apinoilla. Myös lopputulos on omanlaisensa. Meillä on poikkeuksellisen kehittynyt etuotsalohko, jonne sijoittuvat korkeimmat toiminnot tietoisuudesta luovuuteen ja yhteisöllisyyteen.



Isiä ei sovi unohtaa


Esiäitien merkitystä korostaessaan Ward ei tarkoita, ettei esi-isillä olisi ansionsa. Ihmisurokset käyttäytyivät jo varhain huomattavan vastuullisesti. He sitoutuivat kumppanuuteen ja tarjosivat jälkeläisilleen ruokaa ja turvaa. Simpanssilaumoissa asiat ovat yhä aivan toisin. Urokset parittelevat lähes kaikkien naaraiden kanssa ja isyyttä epäillessään vähät välittävät vanhemman velvollisuuksistaan.


- Isän tuki lienee aikoja sitten auttanut lasta jo ensimmäisessä parkaisussa, arvelee Karen Rosenberg, Delawaren yliopiston paleoantropologian professori, joka on perehtynyt kädellisten synnytyskäytäntöihin.


- Siinä missä simpanssinaaras synnyttää yksin ja helposti vetäisee poikasen nisilleen, nainen tarvitsee auttajaa, sillä lapsi navigoi maailmaan vaivalloisesti juuri ja juuri riittävän leveän synnytyskanavan läpi.


Isän apua tarvittiin myös lapsen synnyttyä, kun äiti ei pystynyt täyttämään ruoankeräilyvelvoitteitaan. Kumppaniaan tuuraamalla isä varmisti imetyksen, joka nyt tiedetään tärkeäksi voimavaraksi elämäntaipaleelle. Se edistää psykomotorista ja neurologista kehitystä ja turvaa läheisen ihmissuhteen, jolle myöhempi luottamus rakentuu.



Mukana koko suku


Silti elämä ei ollut helppoa. Vaikka isät ymmärsivät, että jälkeläisten huollossa rauhantila oli iso etu, he saattoivat kuolla metsästys­retkellä.


Ei hätää. Apuun tulivat isovanhemmat, etenkin isoäidit. - He pystyivät jelppaamaan ruoan­hankinnassa ja hoivassa, ja he tarjosivat verrattoman kasvatusavun, sillä he olivat ennättäneet kerätä paljon hyödyllistä tietoa, sanoo antropologian professori Rachel Caspari Michiganin yliopistosta.


Caspari pitää mahdollisena, että naisten vaihdevuodet kehittyivät edistämään lastenlasten eloonjäämistä, kuten niin sanottu isoäitihypoteesi esittää. Naisista poiketen simpanssinaaraat kykenevät näet lisääntymään käytännöllisesti katsoen koko elämänsä.


- Joka tapauksessa on oletettava, että isovanhemmat osaltaan varmistivat lajimme menestystä. Neandertalit, joiden aivot olivat jopa hieman omiamme isommat, eivät eläneet riittävän kauan. He näyttävät kuolleen viimeistään noin 35-vuotiaana.


Eivätkä  isovanhemmat olleet ainoa turva. Ennen kuin heitä oli suurin määrin saatavilla, apuun valjastettiin muut kynnelle kykenevät läheiset. Ihmisen suhteet ovat sikälikin uniikit, että suku rakentuu kummankin puolison kautta ja kattaa tädit, sedät ja serkut.


Näillä resursseilla lajimme oli lopulta hyvä kehittää kulttuuria ja viedä maailmanvaellus päätökseen.





Mihin muutokset ajoittuvat?



- Aivot päättivät ensimmäisen spurttinsa 1,5 miljoonaa vuotta sitten 850 kuutiosenttimetrin tilavuuteen. Tästä kasvu jatkui, kunnes 600 000 vuotta sitten heidelberginihmisen aivot ylsivät lähes nykyiseen kokoon, 1 300 kuutiosenttimetriin.


- Synnytyskanava laajeni viimeistään 1,2 miljoona vuotta sitten.


- Sukupuolten kokoero kutistui rinta rinnan aivojen kasvun kanssa. Apinaihmisnaaras painoi noin 40 prosenttia vähemmän kuin uros, pystyihmisellä ero tasoittui 15-20 prosenttiin.


- Ydinperheitä lienee muodostanut jo varhainen pystyihminen, klaaneina eli varmasti vasta heidelberginihminen.


- Lapsen kehitysvauhti hidastui vähitellen 800 000-150 000 vuotta sitten. Nykyihmisen ilmaannuttua se oli siis meille ominainen.


- Elinikä piteni selvästi varsin myöhään. Jo pystyihminen saattoi elää yli 40-vuotiaaksi, mutta varsinainen isovanhempien buumi alkoi kulttuurievoluution vauhdittuessa 40 000-30 000 vuotta sitten.


Ajoitukset perustuvat fossiililöytöihin.


Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.