Aika moni hoivavietin myös tunnustaa – vaikka sanat ovatkin vielä haussa.

Teksti: Jarno Forssell

Aika moni hoivavietin myös tunnustaa – vaikka sanat ovatkin vielä haussa.

Julkaistu Tiede -lehdessä 11/2010

Noin kolmikymppisten miesten porukka istuu saunan jälkeen baarissa, ensimmäiset oluet edessään. Yksi on kuitenkin joukosta poissa: vuosi sitten isäksi tullutta Karia ei ole näkynyt saunailloissa sitten lapsen syntymän. Tapaamispäivä on syystä tai toisesta aina ollut huono. ”Seli seli”, kaverit vinoilevat ja tekstaavat naljailun kotikissalle.– Miehet eivät aina kehtaa sanoa kavereilleen, etteivät halua baariin vaan olla pienen lapsen kanssa kotona. Tietty maskuliinisuuden julkisivu on pidettävä yllä, tietää tuoreita isiä tutkinut kasvatustieteen tohtori Johanna Mykkänen Jyväskylän yliopistosta. Kun baarin pöydässä on tyhjentynyt tuoppi jos toinenkin, kaverukset kaivavat kännykät esiin ja näyttävät kuvia ja videoita lapsistaan. Tässä Ella ottaa ensiaskeleitaan, ja tuossa Ville mättää pilttiä suuhunsa ja vähän lattiallekin. – Miehet ovat alkaneet jakaa isyyden kokemuksiaan, eikä siihen aina tarvita edes saunakaljaa. Tuntuu kuitenkin siltä, että usein heiltä puuttuvat sanat kuvata suuria tunteita, jotka liittyvät vaikkapa lapsen syntymän hetkeen, tutkija sanoo.

Puitteet kuntoon ensin

Johanna Mykkänen tutki vuoden alussa hyväksyttyyn väitöskirjaansa ensimmäistä kertaa isäksi tulleiden miesten kokemuksia isyydestä. Noin kolmenkymmenen haastateltavan ikä vaihteli paristakympistä vähän yli neljäänkymppiin.Tutkijan mukaan eri-ikäiset isät pohtivat ennen lapsen hankintaa valmiuksiaan hyvinkin tarkkaan: Ovatko raha-asiat kunnossa? Onko parisuhde vakaa ja työpaikka turvattu? Olenko valmis ottamaan vastuun lapsesta ja antamaan hänelle aikaa?– Miehet halusivat tarjota lapselle mahdollisimman hyvät puitteet. He saattoivat lykätä isäksi tulemista, jos kaikki osa-alueet eivät olleet kunnossa.

Halusta kasvaa vimma

Tutkijan yllätykseksi joillakin miehillä halu isäksi oli niin vahva, että sitä voisi kutsua vauvakuumeeksi – jota yleensä pidetään ”naisten tautina”. –  He halusivat vimmalla isäksi. Voisin jopa epäillä syyksi biologista kelloa, sillä miehet olivat ikähaarukan yläpäästä. Uskon, että myös miehillä on biologinen tarve vanhemmuuteen. Hoivavietti voi vain aktivoitua vähän myöhemmin kuin naisilla.Muutama Mykkäsen haastattelema mies oli vaihtanut puolisoakin saadakseen oman lapsen. Moni myös myönsi, että olisi harkinnut vakavasti suhteensa kestävyyttä, jos puoliso ei olisi halunnut perustaa perhettä.– Varmaan näitä tarinoita on ollut aina, mutta niistä ei ole puhuttu ääneen. Nykyisessä ilmapiirissä tällaiset tunteet sallitaan miehillekin.

Harjoiteltu 40 vuotta

Isät alkoivat lähentyä perheen arkea ja osallistua lastenhoitoon 1970-luvulla sen jälkeen, kun he pääsivät mukaan synnytyssaleihin. Aluksi miehet opettelivat koti-isän roolia puolittaisen pakon edessä, sillä naiset lähtivät töihin kodin ulkopuolelle. Neljänkymmenen vuoden harjoittelun jälkeen pakko on muuttunut haluksi.– Isäksi tulleen miehen elämä kääntyy perheeseen, eikä kyse ole velvollisuudesta, tutkija tietää.Eräs Mykkäsen haastattelema isä kertoi nauttivansa, kun lapsi hymyilee hänelle kesken leikin. Toinen piti onnen hetkenä sitä, että lapsi huutaa keinusta isää antamaan ”helikopterivauhdit”.– Kyse on isänä olemisen nautinnosta, vastuun tuomasta hyvästä olosta ja jonkinlaisesta perustarpeesta, joka tyydyttyy, kun isä saa elää arkea lapsen kanssa.Johanna Mykkänen muistuttaa, että isiä on aina ollut monenlaisia. Nykyäänkin osa isistä on perinteisiä, etäisiä isiä, jotka keskittyvät tienaamaan perheelle rahaa.– Jotkut eivät löydä itsestään osallistuvaa, hoivaavaa isää ja voivat potea siitä huonoa omaatuntoa. Isyys on kuitenkin aina yksilöllistä eikä koskaan samanlaista kuin kulttuurin ihannekuva.

Äideille haaste

Johanna Mykkänen sanoo havainneensa, että monet naiset kokevat isien vahvistuvan aseman haasteeksi itselleen. Tutkija puhuu kilpailuasetelmasta, jossa äidit pelkäävät menettävänsä ykkösvanhemman monopolin.– Isät ovat vielä olleet kiltisti taustalla esimerkiksi neuvola-, päivähoito- ja kouluasiois­sa, mutta en pidä aivan utopistisena ajatusta, että roolit kääntyisivät, tutkija sanoo.Entä millaisia isiä tulee hoivavietin omaksuneiden isien pojista?– Heillä on kaksi mahdollisuutta. Joko he haluavat olla vielä parempia kuin isänsä tai he kapinoivat isiään vastaan. Ehkä he haluavat enemmän auktoriteettia, että jollakin perheessä on käskyvalta. Voisiko se sitten olla äiti?

Palstan pitäjä Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.