Varsinaisesta ympäristöpakolaisuudesta ei ole kovin vankkaa kokemusta.





Merenpinnan noususta johtuva pakkomuutto on tavallaan oma lukunsa ympäristöpakolaisuudessa. Kun vesi nousee polviin, on pakko muuttaa pois.

Mikään muu ympäristöpakolaisuudessa ei sitten olekaan yksiselitteistä. Tutkijat ja poliitikot ovat yrittäneet määritellä ympäristöpakolaisuutta jo kaksi vuosikymmentä pääsemättä yksimielisyyteen. - Ympäristön huonontumisen ja pakolaisuuden välistä yhteyttä on käytännössä erittäin vaikea osoittaa, sanoo kehitysmaatutkija Jussi Raumolin.

Esimerkiksi 1990-luvun puolivälissä Pohjois-Koreaa koettelivat ennennäkemättömät tulvat ja niiden jälkeinen kuivuus, joiden seurauksena ainakin 2-3 miljoonaa ihmistä kuoli ja tuhannet pakenivat Kiinaan. Vaikka päällimmäisin syy pakolaisuuteen näyttää olleen ympäristötekijöissä, yhtä tärkeitä olivat Pohjois-Korean hallituksen välinpitämättömyys ja suunnitelmatalouden tehottomuus. Kun kansainvälinen ruoka-apu käytettiin lähinnä armeijan tarpeisiin, kansalle jäi valittavaksi varma nälkäkuolema tai rajan ylittäminen. On siis tulkintakysymys, olivatko pohjoiskorealaiset ympäristöpakolaisia vai poliittisia pakolaisia.


Ihmiset myötäilevät aavikon liikkeitä

Toisen esimerkin määritelmän ongelmallisuudesta tarjoaa globaali aavikoituminen. Siinä missä merenpinnan kohoaminen on johtanut vasta yhden atollin autioitumiseen, aavikoitumisen arvoidaan aiheuttaneen jo nyt miljoonien ihmisten muuttovirtoja etenkin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Myös Kiinassa Gobin aavikko laajenee 10 000 neliökilometriä joka vuosi, ja Saharan pohjoislaidalla Marokko, Tunisia ja Libya menettävät vuosittain tuhat neliökilometriä hedelmällistä viljelysmaata aavikoiden alle.

Aavikoitumisen suhde ympäristöpakolaisuuteen ei kuitenkaan ole yksinkertainen. Viime vuosina on havaittu, että etenkin Saharan kaltaiset vanhat hiekkaerämaat reagoivat herkästi sääolojen muutoksiin. Kuivina aikoina aavikon pinta-ala kasvaa, mutta sateisina jaksoina se kutistuu, ja reuna-alueiden ihmiset elävät sen mukaisesti. Pitkä kuivuus saa heidät lähtemään liikkeelle ja sateiden tulo palaamaan takaisin. Tämäkin muuttovirta on laskettu osaksi aavikoitumisen aiheuttamaa ympäristöpakolaisuutta, vaikka kyse on pikemminkin sopeutumisesta aavikon oloihin.

Pohjois-Kiinassa tilanne on toinen, sillä siellä aavikoitumisen kiihtyminen on pitkälti ihmisten aiheuttamaa. Kiinasta ei kuitenkaan ole saatu mitään tietoja siitä, kuinka monen ihmisen elämään aavikoituminen vaikuttaa. - Kaikki luvut aavikoitumisen aiheuttamasta pakolaisuudesta ovatkin enemmän tai vähemmän hatusta vetäistyjä, Raumolin sanoo.

Oman jännitysmomenttinsa aavikoitumiseen tuo ilmastonmuutos. Nyt esimerkiksi Saharan liepeillä sademäärät jakautuvat siten, että Saharan eteläpuolella sijaitseva alue on hyvin vähäsateinen ja pohjoispuolella sijaitseva seutu sateisempi.

- Alustavat mallit näyttävät siltä, että Saharan tilanne muuttuu päinvastaiseksi, kertoo meteorologian dosentti Kimmo Ruosteenoja Ilmatieteen laitoksesta. Mallien mukaan sateet lisääntyisivät etelässä mutta vähenisivät pohjoisessa. Ruosteenojan mukaan lisääntyvät sademäärät eivät välttämättä tuo helpotusta Saharan eteläosan ongelmiin. - Tuolle alueelle on ennustettu valtavaa väestöräjähdystä, joka voi tehdä tyhjäksi lisäsateista koituvan hyödyn, hän sanoo.


Niukkeneminen voi lisätä konflikteja

Ympäristön tuhoutuminen voi johtaa pakolaisuuteen myös lisäämällä konflikteja. Toronton yliopiston politiikantutkimuslaitoksen professori Thomas Homer-Dixon on esittänyt, että jo nyt monien väkivaltaisten konfliktien taustalla on kiista vähenevistä luonnonvaroista. Niiden hupeneminen aiheuttaa konflikteja, konfliktit tuottavat pakolaisia, ja pakolaiset synnyttävät lisää konflikteja.

Esimerkiksi Indonesiassa hallitus on pyrkinyt jo vuosikymmenten ajan hillitsemään Jaavan, Balin ja Maduran väestön liikakasvua rohkaisemalla ihmisiä siirtymään harvaan asutuille saarille. Tämän transmigrasi-politiikan ansiosta noin miljoona ihmistä on muuttanut uuteen ympäristöön vuosien 1974 ja 1988 välillä.

Vaikka transmigrasissa ei ole kysymys pakolaisuudesta, se käy malliksi suurten muuttovirtojen vaikutuksesta paikallisiin oloihin. Vuonna 1998, kun Suharton hallitus kaatui ja Indonesia ajautui poliittiseen sekasortoon, monilla saarilla puhkesi väkivaltaisia yhteenottoja alkuperäisasukkaiden ja tulokkaiden välillä. Raivokkaimmat taistelut käytiin Kalimantanin saarella, missä dajakit hyökkäsivät Maduralta tulleiden muuttajien kimppuun. Satoja maduralaisia tapettiin, ja tuhannet pakenivat saarelta.

Konfliktin syy oli dajakkien ja maduralaisten erilaisissa maankäyttötavoissa. Dajakit harjoittivat kaskiviljelyä, jossa maaperän hedelmällisyys palautettiin antamalla metsän kasvaa vanhojen kaskien päälle. Maduralaiset taas raivasivat metsät pois pysyvästi ja istuttivat tilalle perinteisiä viljelykasveja tai kumipuita ja kookospalmuja. Metsien kadotessa dajakit joutuivat yhä ahtaammalle. Kun sotilaallinen kuri höltyi vuoden 1998 tapahtumien jälkeen, etninen jännite puhkesi avoimeksi konfliktiksi.


Ympäristö nyt paikallinen kiistakapula

Nykyisille ympäristökonflikteille näyttää olevan leimallista, että ne ovat pienimuotoisia ja paikallisia. Suuren luokan ympäristökonflikteista ei juuri ole todisteita.

Esimerkiksi Sussexin yliopiston tutkijan Richard Blackin mukaan yksikään 1990-luvun suurista väkivaltaisista konflikteista ei suoraan johtunut ympäristön huonontumisesta.

Persianlahden, Sudanin, Azerbaidžanin ja Kazakstanin kriiseissä oli kysymys öljyn tai muiden taloudellisesti arvokkaiden luonnonvarojen hallinnasta. Sierra Leonessa ja Somaliassa ympäristön tuhoutumisella oli osuutensa konfliktien synnyssä, mutta vielä tärkeämpiä syitä olivat etniset jännitteet ja poliittinen valtataistelu.

Laajassa tutkimuksessa, jossa käytiin läpi kaikki vuosina 1982-1992 puhjenneet konfliktit, havaittiin yhteys sisällissodan sekä maaperän köyhtymisen, hakkuiden ja vesipulan välillä. Näissäkin tapauksissa tärkeimpiä syitä olivat kuitenkin köyhyys, nopea väestönkasvu, hallintotyyppi ja poliittinen epätasapaino.


Jani Kaaro on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.