Kalastuksen aktiiviharrastajat sanovat, että hauskinta hommassa on pyynti, ei saalis.
Muut voivat ottaa onkeensa näistä ohjeista.


Muut voivat ottaa onkeensa näistä ohjeista.


Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2006



1 Koukunpää näkyviin

Onkimiseen, tuohon kaiken kalastuksen äitiin, kuuluu ison ja turpean madon ujuttaminen koukkuun mahdollisimman houkuttelevaksi syötiksi. Järkikin sanoo, että sillä saa enemmän ahvenia kuin pienellä luikerolla, joka jättää koukun pään näkyviin.

Kala ei kuitenkaan ymmärrä madosta pilkistävän koukun olevan koukku tai edes mitään vaarallista. Asia on tavallisessa onginnassa itse asiassa päinvastoin: näkyvä koukunpää pyytää paremmin. Tehokkuus ei kuitenkaan selity näkyvyydellä vaan sillä, että paljas koukku kiinnittyy kalan huuleen paremmin kuin madon peittämä. Matoa jäljittelevissä vieheissä, kuten eräissä jigeissä, koukku on aina näkyvissä.

Joissakin koukkupyydyksissä ei ole matoa ollenkaan. Tunnetuin näistä on silakkalitka. Sen siimassa on kymmenestä kahteenkymmeneen tavallista hopeanväristä koukkua vailla mitään syöttiä. Silakat luulevat koukkuja ruoakseen ja jäävät kiinni.


2 Sopivasti väriä vieheeseen

Monet myytävät vieheet on tehty kalamiesten, ei kalojen pyydystämiseksi. Vieheiden ei tarvitse olla huippuhienoja ja kalan näköisiä, mutta ympäristöstä niiden pitää erottua.

Monilla kaloilla, kuten taimenella ja särkikaloilla, on nelivärinäkö, joten vieheissä saa olla kirkkaita ja hohtavia värejä ja heijastimia. Liika on kuitenkin liikaa. Jos viehe ja tausta eroavat kuin yö ja päivä, poikkeavuus häiritsee kalojen saalistusintoa.

Vieheen oikea väritys on itse asiassa loppumattoman pohdinnan aihe. Kalastajan mielipiteen ja kalastettavan lajin lisäksi on otettava huomioon pyydystyssyvyys sekä vesistön laatu, sillä vesi suodattaa värejä epäpuhtauksiinsa ja imeytyminen vaihtelee vesistön mukaan. Itämeressä syvimmälle tunkeutuu keltavihreä valo, ruskeissa vesissä taas punertava. Kirkkaissa tunturivesissä valo on sinistä.


3 Helinää ja kilinää, muttei liikaa

Kylkiviiva-aistillaan kalat tuntevat uistimen ja vieheen aiheuttamia paineaaltoja ja kuulevat niistä lähteviä ääniä, joten ne varmasti huomaavat paremmin syötin, jossa on kuulia, helistimiä tai ketjuja. Toisaalta äänissä on haittansa. Ne saattavat pelästyttää kalan tai estää syötin tunnistumisen saaliiksi. Äänivieheistä on enemmän hyötyä sameissa kuin kirkkaissa vesissä. Arvaukseni on, että ääni kuuluu joidenkin kymmenien metrien päähän.




Päteviä kalastajia on aina syytetty pienten järvien kalakantojen pilaamisesta. Nykyään liiallisesta kalastamisesta moititaan myös hoitokalastajia. Kalakannan vahingoittaminen vaatii kuitenkin todella tehokasta kalastusta, kuten troolaamista tai koko järven verkottamista esimerkiksi nieriäsaaliiden toivossa. Useimmat pienet järvemme ovat alikalastettuja.

4 Tuoksulla tärppää

Uistimissa hajusteita käytetään vähän, mutta paikallaan pysyvät vieheet saalistavat paremmin, mikäli ne levittävät tuoksuja samaan tapaan kuin kastemato koukussa, kärpäsen toukka pilkissä tai mäski pimeän ajan lahnaongessa. Tyynissä vesissä kala pystyy paikantamaan hajulähteen paremmin kuin virtaavissa.

Yhtä lailla hajut saattavat karkottaa kaloja. Erityisesti kannattaa välttää kalastusvälineiden sotkemista bensiiniin tai dieselpolttoöljyyn. Lohien on havaittu säikähtävän käsienpesua, joten ihosta liuennee virtaan jotain epämiellyttävää.


5 Verkot veteen milloin vain

Verkot pitää laskea illalla ja nostaa aamulla, kuuluu vanhan kansan ohje. Kalat kuitenkin liikkuvat myös päivällä. Mitä enemmän verkot ovat vedessä, sen paremmin saa kaloja.


6 Katiskaan aitoja ja kiiloja

Väitetään, etteivät kalat osaa ulos katiskasta. Kyllä osaavat, ainakin meidän mökillä. Sinne tänne uiskentelevat lahnat ja ahvenet osuvat sattumalta suuaukkoon ja livahtavat pois - sitä helpommin, mitä yksinkertaisempi katiska on. Paremmista katiskoista ulospääsy on hankalampaa, sillä niissä on kaksi nielua, uintia ohjaavia aitoja ja suuaukon ylä- ja alaosassa kiiloja, jotka estävät katiskan pohjaa tai kantta seuraavia kaloja karkaamasta.


7 Pulista saa, ei kolista

Supisuomalaisetkin kalakaverit saattavat  haluta keskustella, ja sehän sopii. Tuppisuuna ei tarvitse istua. Vesi on ilmaa tiheämpää, ja äänet siirtyvät huonosti erilaisten aineiden välillä. Puhe sen paremmin kuin muukaan normaali ääni ei kantaudu kalojen kuultavaksi. Kolahdukset ja pamahdukset sen sijaan kiirivät niiden korviin, ja hyvin matalat äänet ne hoksaavat kylkiviivallaan.

Varsinkin metalli- tai muoviveneestä kalastavien pitää liikkua kissan tavoin eikä kolauttaa ankkuria veneen pohjaan tai paukutella vapoja sen laitoihin. Myös rannalla kannattaa olla hissuksiin, sillä kaikenlainen tömistely kantautuu veteen. Erään havainnon mukaan lahnat säikähtävät myös rantatiellä ajavaa kuorma-autoa.

Jos meteliä kuitenkin syntyy ja kalat karkaavat pakoon, toivo ei ole mennyt. Runsaan vartin päästä voi uudestaan yrittää kalaa samasta paikasta.


8 Säät tarkkailuun

Sää vaikuttaa kalojen liikkumiseen ja ruokahaluun paljon. Pilvisyys ja tuulisuus ovat huomioitavia seikkoja kalaan lähdettäessä. Kalat tuntevat ilmanpaineen muutokset ja reagoivat niihin muun muassa oleskelusyvyyttään vaihtamalla. Tuulet taas siirtelevät kaloja meren ja järven eri osiin.

Sade hillitsee kalojen liikkumista, samoin ukkonen, mutta ennen sadetta ja vielä useammin sateen jälkeen kalat innostuvat uistimista ja onkimadoista.

Kullakin lajilla on omat suosikkisäänsä. Esimerkiksi taimenet käyvät hyvin pyydykseen syksyn tyrskyissä, koska ne aloittavat rantautumisen veden viilentyessä ja happipitoisuuden kasvaessa.


9 Kuusta ei väliä

Toisin kuin luullaan kuunkierto ei vaikuta kaloihin. Niistä ei tule täydenkuun aikaan kalasusia, eivätkä ne muutenkaan liikehdi oudosti. Kuu voi vaikuttaa vain valollaan.

Poikkeuksellisen vahva valo saattaa muuttaa kalojen pimeänajan käytöskuvioita. Esimerkiksi öisin pintaan vaeltavat muikku- tai silakkaparvet jäävät kirkkaina kuutamoöinä alemmas, koska myös niiden ravinto, eläinplankton, pysyy alempana.


10 Parhaiten nappaa hämärissä

Perinnäinen kalastusaika on aamun tai illan hämärä. Yleisen käsityksen mukaan eläimet ovat aktiivisimmillaan hämärissä, auringon kulkiessa maapallon pintaa hipoen. Kalojen hämäräaktiivisuus johtuu eläinplanktonista ja muista saaliseläimistä, jotka hämärän turvin vaeltavat ylös lämpimiin vesiin syömään ja kasvamaan. Saaliin perässä lähtevät liikkeelle myös saalistajat.

Kala voi kyllä käydä vieheeseen koska tahansa. Joitakin kaloja, kuten haukia, ahvenia, särkiä ja lohia, voi narrata vaikka keskipäivällä. Heinäkuun helteillä kalat kuitenkin ovat keskipäivällä täysin apaattisia.

Jotkin kalat, kuten ahvenet, ovat passiivisia myös öisin, sillä ne nukkuvat. Ne kököttävät pohjan tuntumassa yksittäin, pää hieman alaspäin osoittaen. Sen sijaan monet pohjakalat, kuten ankeriaat ja mateet, suosivat yöaikaa toimissaan.


11 Yksi hauki paikastaan

Hauki on tietyllä tavalla reviirikala, ja kullakin hauella on oma alueen¬sa. Alueiden rajat eivät kuitenkaan ole kovin selvät. Itse asiassa ne ovat jopa niin epäselvät, että monet kalatutkijat puhuvat reviirin sijaan saalistusalueesta.

Alueet eivät myöskään ole suuren suuria. Isoissa lahdissa elää yleensä useita haukia. Yhden hauen lahden pitää olla todellinen minilahti, vain joitakin kymmeniä neliömetrejä. Reviirikalojen lisäksi on kierteleviä haukia, joilla ei vielä ole omaa paikkaansa.

Jos hauki nappaa, samasta paikasta ei todennäköisesti saa toista samalla kalareissulla. Muutaman päivän kuluttua alueelle on kuitenkin saattanut tulla uusi yksilö.


12 Ei saalista sankoon

Vanhaan aikaan, kun jääkaapit ja pakastimet olivat harvinaisia, kaloja säilytettiin elävinä sumpuissa. Nykyisin elävältä säilöminen on turhaa. Päinvastoin saalis on hyvä teurastaa mahdollisimman pian. Näin kala välttyy turhalta kiduttamiselta, ja maku pysyy hyvänä. Jos kalat panee vesisankoon, ummehtuneesta vedestä siirtyy makua kalan lihaan.

Kalan teurastus on yksinkertaista. Kala nukutetaan (tai tapetaan) lyömällä sitä terävästi puupalikalla  niskaan, hieman silmien taakse aivojen kohdalle. Sitten avataan terävällä puukolla kaulavaltimo eli kidusten alla kulkeva suuri suoni. Kun veri on hetken valunut, poistetaan suolisto ja kidukset. Viileänä kala pysyy, kun sen peittää esimerkiksi kostealla säkkikankaalla tai märillä lepänoksilla.


13 Vain terveet takaisin

Urheilukalastajat päästävät usein saaliinsa jatkamaan kasvuaan.¬ Erityisesti haukien uskotaan selviävän pyydystystaistelusta ja vieheiden koukuista traumoitta. Sinänsä kala ei kärsi pyydä ja päästä -menetelmästä sen enempää tai vähempää kuin muistakaan menetelmistä, mutta takaisin veteen kalan saa laskea vain siinä tapauksessa, ettei se ole vahingoittunut vakavasti.

Useimmiten koukku kiinnittyy leukaan, ja siihen tulevista pienistä repeämistä kalat selviävät. Silloin tällöin koukut vahingoittavat silmiä, ruokatorvea tai kiduksia. Nämä vammat aiheuttavat pysyvää haittaa ja viimeksi mainittu yleensä myös kuoleman verenhukan takia. Eräiden tutkimusten mukaan jopa viidennes uistimella pyydetyistä ja takaisin päästetyistä lohista kuolee. Toisissa selvityksissä mahansa on nostanut pystyyn vain kahdeskymmenesosa.

Myös pitkään taistelleen kalan vapauttamista kannattaa harkita. Kala on saattanut vieheestä pakoon ponnistellessaan kerätä lihaksiinsa haitallisen, jopa tappavan annoksen maitohappoa.


Antti Koli on helsinkiläinen filosofian maisteri, vapaa toimittaja ja valokuvaaja.

Suomalaistutkija havaitsi, että maaseudun monimuotoinen luonto saattaa suojata koiria allergialta. Se antaa tukea biodiversiteettihypoteesille.

Kaupunkilaiskoirilla on enemmän allergioita kuin maaseudulla asuvilla. Vähiten allergioita on koirilla, jotka elävät maalla maalaismaiseen tapaan monilapsisessa, muitakin eläimiä omistavassa perheessä ja saavat ulkoilla vapaasti kotipihalla.

Tällaisia asioita koirista Jenni Lehtimäki sai selville väitöstutkimuksessaan, josta Helsingin Sanomat kertoo jutussaan.

Ihmisistä tosin ei samanlaista yhteyttä löytynyt allergioiden ja asuinpaikan väliltä.

Lehtimäki testasi biodiversiteettihypoteesia. Sen mukaan immuunijärjestelmämme häiriintyy ja allergian tapaiset tulehdusperäiset sairaudet lisääntyvät, kun ympäristön monimuotoisuus hupenee ja me altistumme entistä vähemmille luonnon mikrobeille.

Väitöskirja koostui neljästä tutkimuksesta, joista kaksi käsitteli lapsia ja kaksi lemmikkikoiria.

Kummassakaan lapsitutkimuksessa ei löytynyt merkittävää yhteyttä allergioiden ja ihon mikrobien tai luonnon monimuotoisuuden välillä.

Toisin oli lemmikkien laita. Koiranomistajille suunnatun kyslytutkimusken mukaan sairaimpia olivat kaupunkilaiskoirat, joista noin 17 prosentilla oli allergiaa. Maalla osuus oli viitisen prosenttia.

”Kysely osoittaa ensimmäistä kertaa urbaanin ympäristön ja muun nisäkkään kuin ihmisen allergian välisen yhteyden”, Lehtimäki kertoo.

Vielä selvemmän näytön tarjoaa neljäs tutkimus, johon osallistui yhteensä 170 labradorinnoutajaa ja suomenlapinkoiraa.

Se paljasti, että eniten allergioista kärsivät kaupungissa esimerkiksi kerrostalossa asuvat koirat, joilla on ”urbaani elämäntyyli”. Niiden hoidosta vastaa yksi ihminen, joka harrastaa monenlaista ja lenkkeilee paljon koiran kanssa.

Harvinaisimpia allergiat ovat maalaiseen tapaan maalla elävillä koirilla. Niiden iholla on viljalti ympäristöstä peräisin olevia bakteereja.

Lehtimäki ihmettelee, miksi ympäristön ja allergian yhteys tuli ilmi koirilla muttei lapsilla.

”Allergia on monimutkainen sairaus ja ihmiselämä on monimutkaista, mikä saattaa piilottaa ympäristön vaikutuksen”, hän miettii.

Täysin piiloon ihminen ei kuitenkaan jäänyt. Kyselytutkimuksessa paljastui, että jos allergia vaivaa koiraa, omistajakin on todennäköisesti allergikko. Tämä johtuu epäilemättä jostain yhteisestä tekijästä koiran ja omistajan elämäntavoissa tai ympäristössä.

”Maaseutumaisessa ympäristössä koiran ja ihmisen elimistö altistuu mikrobeille, jotka jollakin tavalla tukevat immuunijärjestelmän toimintaa”, Lehtimäki toteaa.

Kysely

Uskotko biodiversiteettihypoteesiin?

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

 

Tieteessä 2/2018 

 

PÄÄKIRJOITUS

Kun viha vie

Vihapuhuja ratsastaa alkukantaisella reaktiolla.

 

PÄÄUUTISET

Unissa puhutaan rumia

Myöntisen päiväminän takaa kurkkii
kielteinen yöminä – hyvästä syystä.

Alienkivi on yksi miljoonista

Tähtienvälisiä asteroideja syöksyy
aurinkokunnan läpi jatkuvasti.

Nykyihminen seikkaili
ulos Afrikasta useita kertoja

Yhden ulostulon malli ei enää mitenkään
istu Aasian löytöihin.

Korallit kalpenevat kiihtyvää tahtia

Lämpenevät vedet riistävät
polyypilta elintärkeän kumppanin.

 

ARTIKKELIT

Migreeni vyöryy aivorungosta

Kun sähköt sekoavat hermokeskuksessa,
kipuviestit kiihdyttävät aivot hälytystilaan.

Esinisäkkäät
Maailman valtiaat ennen dinosauruksia

Kehitys kohti meitä käynnistyi jo silloin,
kun maapallon mantereet olivat vielä yhtä.

Siittiöt hukassa

Enää hälytyskellot eivät kilise van kumisevat.
Miesten siittiömäärät ovat romahtaneet.

James Bond
Harmaa agentti hurmasi maailman

Vastoin odotuksia huomaamaton vakooja sai
valtavan huomion. Kohu teki fiktiosta faktaa.

Liikenne jättää tiet

Visio on villi muttei utopiaa. Jokainen sopiva
maapala tarvitaan luonnolle ja ruoalle.

Ennen paras mies oli poikamies

Naiset ja seksi eivät ole aina olleet miehen mitta.
Elämän tärkeät asiat löytyivät pitkään toisaalta.

 

TIEDE VASTAA

Voiko pissa jäätyä kaarelle?

Haudataanko vainajat ilmansuuntien mukaan?

Mikä on puujalkavitsi?

Miksi kuusi kestää lumen painon?

Miten norppa löytää takaisin avannolle?

Voiko avaruusaseman palauttaa Maahan?

 

KIRJAT

Oma dna kantaa suvun historiaa

Marja Pirttivaara teki suomalaisille sukututkijoille uudenlaisen kätevän oppaan.

 

KUVA-ARVOITUS

Klassikkopalsta

kutsuu lukijoita tulkitsemaan kuvia lehden Facebook-sivustolle: facebook.com/tiede.fi

 

OMAT SANAT

Valoa kohti

Entisinä aikoina kantasana tarjosi myös lämpöä.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.