Haluatko villavaatteen, joka lämmittää ja hengittää mutta ei kutita eikä kutistu? Ja on vielä ekologinenkin? Pian saat, lupaavat uudet villan käsittely- ja keritsemistekniikat.


Ja on vielä ekologinenkin? Pian saat, lupaavat uudet villan
käsittely- ja keritsemistekniikat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pitkään teollisuus iski päätään villaan. Viime vuosisadalla kemistit kyllä keksivät keinoja, joilla villasta saatiin vanumatonta, mutta samalla syntyi uusia ongelmia. Kuitu menetti hengittävyytensä ja lämmittikin huonommin. Sama vika paljastui villan korvikkeista, kuten akryylistä: vaatteesta tuli helppohoitoinen mutta hiostava. Oltiin umpikujassa. Kun yhtä ominaisuutta parannettiin, toinen huononi.

Sitten tulivat suomalaiset biokemistit, jotka katsoivat villakuitua uudella tapaa.

Uusi näkökulma löytyi farkuista

Farkkukangasta eli denimiä oli jo opittu pehmentämään entsyymeillä ilman sivuvaikutuksia. Ohuemmalle puuvillalle aineet olivat kuitenkin liian ärhäköitä. Niitä varten tarvittiin lempeämpiä entsyymejä.

Alkon biotekniikkayksikössä- työskennellyt diplomi-insinööri Pia Merikoski ryhtyi työhön. Hän kehitti erityisiä sellulaasientsyymejä herkkien selluloosakuitujen muokkaamiseen. Kun ne tekivät ohuista puuvillatekstiileistä kutistumattomia ja pehmeitä, Merikoski alkoi miettiä, purisiko entsyymikäsittely myös villaan.

Proteaasi estää takertumisen

Puuvillan selluloosaa vastaavat lampaanvillassa proteiinit, joilla on omat entsyyminsä.

- Villan proteiineja pilkkoo proteaasi, valistaa tekstiilikemian perusasioista tohtori Arja Miettinen-Oinonen, joka on tutkinut tekstiilien entsyymikäsittelyä sekä Alkon biotekniikkayksikössä että VTT Biotekniikassa.

Proteaasin vaikutus selviää, kun katsotaan villakuitua läheltä. Kuitua peittää kerros, jossa on suomuja limittäin kuin tiilikatossa tiiliskiviä. Suomuissa on mikroskooppisia huokosia, jotka päästävät läpi vesihöyryn mutta pidättävät pisarat. Siksi villa hengittää.

Suomujen kärjet kuitenkin takertuvat helposti toisiinsa. Juuri tämä aiheuttaa villan vanumisen ja vaatteen kutistumisen. Samat kärjet ovat syypäitä kutinaan: ihoon osues-saan ne pistelevät.

Perinteisessä vanumattomuuskäsittelyssä kuitu "silitetään" peittämällä suomujen välit polymeerillä. Tämä kuitenkin tukkii mikrohuokoset, ja vaate menettää hengittävyytensä ja osan lämmöneristyskyvystäänkin.

Uudessa entsyymitekniikassa pro-teaasi poistaa suomuista kärjet. Tällöin kuidut eivät pääse takertumaan toisiinsa eikä villa kutistumaan ja kutittamaan. Mikä parasta, mikrohuokoset säilyvät. Siksi kuitu edelleen hengittää ja eristää lämpöä.

Piste iin päällä on, että tehtyään työnsä entsyymi huuhtoutuu veden mukana ja hajoaa. Ympäristöä rasittavia kemikaaleja ei synny. 

Tekniikka tulossa teollisuuteen

Menestykselliset laboratoriotutkimukset olivat vasta ensimmäinen askel. Vuonna 1998 Pia Merikoski perusti oman yrityksen Melocotonin ja ryhtyi kehittämään entsyymikäsittelystä teollisesti käyttökelpoista tekniikkaa.
Nyt tulokset on patentoitu maailmanlaajuisesti ja suojattu Washwool-tavaramerkillä. Neuvottelut tek-niikan lisensoinnista ovat pitkällä. Kauppoihin ensimmäiset uudenlaiset villavaatteet saadaan ensi syksynä.

- Washwool kiinnostaa tekstiiliteollisuudessa etenkin suurten volyymimerkkien valmistajia, Merikoski sanoo tyytyväisenä.

- Tavallista enemmän ovat innostuneet myös yritykset, jotka tekevät vaatteita isoille ihmisille. Isokokoiset ja pulleahkot ihmiset karttavat hiostavia tekokuituja.

- Myös pesuaineiden ja pesukoneiden valmistajat ovat olleet kiinnostuneita. Pesukoneisiin saattaa ilmestyä Washwool-ohjelma villapesua varten, Merikoski ounastelee.

Tiedä vaikka Washwoolista tulisi samanlainen yleiskäsite kuin Gore-Texistä aikoinaan. 

Lampaat keritsevät itsensä

Washwool hemmottelee ihmistä- ja luontoa villanjalostuksen loppupäässä, mutta kuluttajat vaativat ekologisuutta koko tuotantoketjulta. He haluavat, että myös alkutuottajia, lampaita, kohdellaan hyvin.

Rasittavimpia vaiheita lampaan - ja lampaankasvattajan - elämässä on villan keritseminen. Käsin kerittäessä lammas stressaantuu ja haavojakin tulee. Keritsemisrobotti on helläkätisempi mutta vielä kallis.
Ratkaisu tähän pulmaan löydettiin Australiassa.

Jospa lammas keritsisi itse itsensä, ajatteli professori Philip Mooren johtama tutkijaryhmä, joka työskenteli Suomen VTT:tä muistuttavassa CSIRO-tutkimuslaitoksessa. Jos kerran villilampaat pudottavat villansa, miksei kesylampaita saataisi tekemään sama temppu.

Ryhmä eristi villilampaasta proteiinin, joka saa sen villan irtoamaan. Kun proteiinia annettiin merinolampaalle, se pudotti villansa niin tehokkaasti, että tutkijoille tuli uusi ongelma: miten suojata eläintä helteeltä tai kylmyydeltä, kunnes uutta villaa on kasvanut riittävästi? Tutkijat keksivät pukea lampaan nailonverkkoon, joka pitää irronneet villat paikoillaan. Ratkaisut tuotteistettiin kauppanimellä Bioclip.

Bioclipillä kerittäessä lammas saa proteiiniannoksen ja tepastelee sitten huolettomasti verkkopaidassa kuin Uuno Turhapuro Spede Pasasen elokuvissa. Noin neljän viikon päästä verkko villoineen riisutaan.

Kotimaisesta katoaa karkeus

Suomenlampaan kasvattajia Bioclip ei auta, koska proteiini vaikuttaa vain merinoon, mutta täällä keritseminen ei olekaan yhtä suuri ongelma kuin Australian lammaslaumoissa.

Washwool sen sijaan avaa uusia mahdollisuuksia. Entsyymit pystyvät tekemään suomenlampaan paksusta mutta karkeahkosta villasta entistä pehmeämpää ja käyttökelpoisempaa raaka-ainetta tekstiili- ja vaateteollisuudelle.


Palstan pitäjä Kalevi Rantanen on teknistä luovuutta tutkiva diplomi-insinööri, tietokirjoittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla