Lapsen hankintaan on tarjolla kaksi toimivaa vaihtoehtoa. Kuva Shutterstock
Lapsen hankintaan on tarjolla kaksi toimivaa vaihtoehtoa. Kuva Shutterstock

Aikuisiän siirtymissä on psykologista voimaa. Jos niitä jää väliin, olo ja ura voivat notkahtaa.

Miten ihmeessä muistelmat voivat kiinnostaa ketään? Elämä noudattaa niissä aina samaa iänikuista kaavaa: ensin ollaan lapsia, sitten nuoria, pian aikuisia ja lopulta vanhoja. Käydään koulua, ihastutaan, hankitaan ammatti ja plaa plaa plaa…

Jostain syystä emme vain väsy tuohon kaavaan, mistä todistaa muistelmakirjallisuuden suuri suosio. Lumo piilee kaavan yksityiskohdissa, samuuden alati vaihtuvissa muunnelmissa.

Sedät ja tädit tietävät

Aikuiselämän käsikirjoitus kulkee viiden käänteen kautta, ovat psykologian tutkijat määritelleet. Ensin lennetään pesästä eli itsenäistytään vanhemmista. Sitten valmistutaan ammattiin, ruvetaan tekemään vakitöitä, solmitaan pysyvä parisuhde ja hankitaan lapsi.

Jokaisella siirtymällä on jokin ajankohta, johon se tavallisimmin osuu. Jos ei sitä itse tiedä, niin asia tulee selväksi viimeistään silloin, kun sedät ja tädit alkavat sukutapaamisissa kysellä, joko sitä tai joko tätä. Normiaikataulu on kirjoitettu ilmassa leijuviin odotuksiin. 

Koulutus jakaa joukkoa

Ensimmäisessä siirtymässään suomalaiset ovat harvinaisen yksimielisiä: omilleen tai ainakin omaan kämppään pitää päästä pikapuoliin, vaikka raha-avustusta vanhemmilta sopii vielä ottaa.

Suomalainen nuori ampaisee pesästä tavallisesti 19–20 vuoden iässä. Täältä tullaan, elämä! Etelä-Euroopan maissa voi nauttia kotilieden lämmöstä kolmikymppiseksi, mikä täällä aloittaisi oitis leukailut peräkammarin pojista, ehkä vanhoistapiioistakin.

Seuraavat siirtymät yleensä pikemmin lomittuvat toisiinsa kuin noudattavat tarkkaa järjestystä. Myös aikataulut vaihtelevat selvemmin, ja ajoituksilla alkaa olla seuraamuksia.

Milloin esimerkiksi kannattaa hankkiutua isäksi tai äidiksi? Se riippuu koulutuksesta, sanoo Jyväskylän yliopiston psykologian tutkijatohtori Eija Räikkönen.  Hän on paneutunut aikuiselämän siirtymiin ja selvittänyt ajoituksen vaikutusta psyykkiseen hyvinvointiin ja työuraan.

– Mitä korkeamman tutkinnon suorittaa, sitä parempi on hankkia lapset vasta myöhemmin. Sen sijaan matalammalla koulutuksella vanhemmuuden lykkäämisestä on pikemmin haittaa, Räikkönen sanoo.

Heikosti koulutetuilla viivytys voi pahimmillaan kertoa elämänhallinnan vaikeuksista, kun taas koulutetuilla vanhemmuuden siirtäminen on suunnitelmallista. Se kuuluu käsikirjoitukseen, jonka mukaan ensin hankitaan koulutus ja työ ja vasta sen jälkeen on aikaa ja varaa perustaa perhe.

Puuttuva siirtymä hiertää

Ajoituksessa on kyse myös tilaisuuteen tarttumisesta, mikä vaatii annoksen sosiaalista rohkeutta. Muuten tilaisuus menee sivu suun.

Siksi ei olekaan yllätys, että ujojen nuorten miesten on joissakin tutkimuksissa havaittu suoriutuvan varhaisaikuisuuden siirtymistä muita hitaammin. Räikkösen mukaan myöhästyminen normiaikataulusta ei ole ”niin kamala juttu”. Tärkeämpää hyvän mielen ja työuran kannalta on, että siirtymät ylipäätään tekee.

– Omassa tutkimuksessani psyykkinen hyvinvointi oli keskimäärin heikompi, jos yksikin siirtymä oli jäänyt väliin keski-ikään mennessä. Tavallisesti puuttui joko lapset tai koulutus, Räikkönen sanoo.

Vaikka ihmiselämän siirtymät pysyvät kutakuinkin samoina sukupolvesta toiseen, suuren yhteiskunnan käänteet asettavat ehtonsa niiden toteutukselle. Räikkönen tutki vuonna 1959 syntyneiden kohtaloita. Tämä ikäpolvi astui aikuisuuteen 1970-luvun lopulla, jolloin työttömyys oli selvästi matalampi kuin nykyään.

Nyt on päällä taantuma, mikä merkitsee vaikeuksia yhdessä tärkeässä siirtymässä eli työpaikan hankinnassa. Se viivästyy väistämättä monilla, ja myöhästyminen voi haurastuttaa työuraa pidemmälläkin aikajänteellä.

Akatemiatutkija Jani Erola Turun yliopistosta on varoittanut kaavaillusta eläkeiän nostosta. Se voi johtaa siihen, ettei työmarkkinoille astuvalle ikäpolvelle löydykään töitä. Kun työpaikkoja ei vapaudu entiseen malliin, seuraavakin polvi ehtii samoille apajille työpakoista kilpailemaan.

Väljemmät ajat koittivat

Hyvä uutinen on, että elämän aikataulu on väljenemään päin. Ennen sosiaalinen paine oli kovempi. Jos ei mennyt ihan kaavan mukaan, joutui märehtimään, oliko erilainen aikuinen. Nykyään voi hengittää vapaammin.

– Normista poikkeaminen on jo melkein normi. Ihmiset kokeilevat monenlaisia polkuja aikuisuuteen, Räikkönen muistuttaa.

Tuon viestin voi kertoa sukukokouksen sedille ja tädeille, jotka yhä tiedustelevat valmistumisesta tai lapsista.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2013

Psykedeelit ayahuasca ja psilosybiini tehoavat tutkimusten mukaan masennukseen.

Amazonin alueen ihmiset ovat ammoisista ajoista nauttineet näkyjä nostattavaa ayahuasca-kasviuutetta.

Aine kiinnostaa myös lääketieteen tutkijoita. Se näyttää tehoavan masennukseen ja riippuvuuksiin, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Muilla psykedeeleillä, kuten tietyissä sienissä esiintyvällä psilosybiinillä, on havaittu samanlaisia vaikutuksia.

Ayahuascaa pitkään tutkinut Jordi Riba Sant Paun sairaalasta kertoo, miten vaikeasta masennusta potevat potilaat ovat saaneet apua yksittäisestä kokeilusta.

”Tavalliseen masennuslääkkeeseen verrattuna teho oli todella nopea vain yhdellä annoksella. Hämmästyttävästi tulokset näkyivät heti, ja ne säilyivät monia viikkoja”, Riba sanoo HS:n haastattelussa.

Lontoon Imperial Collegen Robin Carhart-Harris on saanut samanlaisia tuloksia psilosybiinillä.

Ratkaisevia myönteisille vaikutuksille ovat ympäristö ja olot, joissa psykedeelejä käytetään.

”On tärkeää, että ammattiterapeutti valmistelee kokemukseen, on mukana sen aikana ja auttaa sen jälkeen tekemään siitä selkoa”, Carhart-Harris sanoo.

Suomessakin tutkijat etsivät rahoitusta tutkimukseen, jossa testaan psilosybiinin tehoa masennukseen.

Kysely

Kokeilisitko psykedeeliä masennukseen, jos lääkäri määräisi?

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012