Jos hirviltä kysyttäisiin, niitä mahtuisi Suomeen paljon nykyistä enemmän. Ne ovat kuitenkin ainoat, joilta ei kysytä.


Ne ovat kuitenkin ainoat, joilta ei kysytä.




Hirvenmetsästyskausi on taas aluillaan. Ammuttavaa riittää, sillä Suomen hirvet ovat voineet viime vuosikymmeninä hyvin. Kun hakkuuaukeille istutetaan taimikoita, metsiä ojitetaan ja peltoja metsitetään, riittää vesakoissa ja nuorissa puissa sarvipäille ravitsevaa herkkua erityisesti keväisin.

Metsissä koikkelehtii Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan tällä hetkellä 79 000-93 000 harmaata koipeliinia. Se on 15 prosenttia viimevuotista vähemmän, mutta taimikoitaan surevien metsänomistajien ja tiellä hirveen törmänneiden autoilijoiden mielestä ihan liikaa.


Metsänomistajia potuttaa

Suurimmillaan hirvikanta on ollut 2000-luvun alkupuolella: runsaasti yli 100 000 eläintä talvikausina ennen vasomista, vaikka juuri on kaadettu melkein toinen mokoma. Huippusyksynä viisi vuotta sitten metsästäjät paukauttivat hengiltä lähes 85 000 hirveä.

Metsäntutkimuslaitoksen kyselyissä 58 prosenttia metsänomistajista piti vuosituhannen alkupuolella hirvikantaa liian suurena, neljännes aivan liian suurena. Valtio korvasi vuonna 2006 metsävahinkoja ennätyksellisen paljon, viidellä miljoonalla eurolla.

Tavallisen kansan otannassa puolet vastaajista arvioi hirvikannan olevan liian suuri. Neljännes piti sitä sopivana. Neljännes ei osannut ottaa kantaa. Kansalaisten mielipiteeseen vaikuttivat erityisesti omat kokemuksen liikenteessä. Vastaajat, joilla oli kokemuksia hirvikolarista, pitivät hirvikantaa liian suurena muita useammin.

Hirvionnettomuuksissa kuoli vuosina 2001-2005 keskimäärin kymmenen ja loukkaantui 270 ihmistä joka vuosi.


Metsästäjät ratkaisevat

Myös metsästysharrastus vaikutti mielipiteeseen, mutta hiukan yllättävästi. Jopa hirvenmetsästäjistä kaksi kolmesta vastasi hirvikannan huippuvuosina, että hirvien määrää pitää vähentää. Näin siitä huolimatta, että hirvikannan pienentyessä pienenee myös metsästäjien saalis. Vielä kymmenen vuotta sitten metsästäjät olivatkin sitä mieltä, että hirvikantaa pitäisi kasvattaa.

Paljonko sitten olisi sopivasti? Maa- ja metsätalousministeriön asettama tavoite on vähintään kaksi ja enintään neljä hirveä tuhannella hehtaarilla, paitsi Pohjois-Lapissa vähemmän. Riistanhoitopiirit jakavat kaatolupia näiden tavoitteiden mukaan. Metsästyslain mukaan piirien on vastattava siitä, että hirvikanta pysyy elinvoimaisena mutta hirvieläinten aiheuttamat vahingot kohtuullisella tasolla.

Metsäntutkimuslaitoksen tutkijat Risto Heikkilä ja Sauli Härkönen esittävät Metsätieteen aikakauskirjassa 2/2007, että metsävahinkojen kannalta kohtuullinen määrä olisi nykyisen suosituksen rajoissa kaksi hirveä tuhannella hehtaarilla eli 50 000-60 000 eläintä. Jos elinvoimaisella hirvikannalla tarkoitetaan, että metsästäjien pitäisi saada joka vuosi saalista jokaisella tuhannella hehtaarilla, tämä kanta ei riitä.

Mitä mieltä muut ovatkin, metsästäjät kuitenkin ratkaisevat, miten paljon hirviä metsään kunakin syksynä jää. Jo arvio eläinten määrästä riippuu metsästäjien ilmoittamista havainnoista. Metsästäjien hakemien pyyntilupien määrä ratkaisee, mikä on kaadettavien hirvien teoreettinen maksimi. Lopulta metsästäjät ratkaisevat itsenäisesti senkin, kuinka monta hirveä he todella kaatavat ja kuinka monta pyyntilupaa jää käyttämättä.


Hirvillä on vielä väljää

Hirvestystä harrastaa noin 100 000 suomalaista. Siihen nähden ryhmällä on suuri valta. Jos hirvilläkin olisi jotain valtaa, mikä niiden mielestä olisi sopiva hirvikanta?

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos otti siitä selvää ammoin 1970-luvulla, kun hirvi oli määrätty melkein koko maassa rauhoitettavaksi kannan romahtamisen takia. Hirvet alkoivatkin lisääntyä valtavasti, etenkin länsirannikolla ja Uudellamaalla, missä niillä oli parhaat laitumet. Sataa hirvilehmää kohti syntyi jopa 120 vasaa vuodessa.

Raja tuli vastaan Kirkkonummella, Inkoossa ja Snappertunassa, kun hirvitiheys alkoi lähestyä kahtakymmentä tuhannella hehtaarilla, muistelee Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen hirvitutkija Kaarlo Nygren.

- Kun hirviä oli yli 15 tuhannella hehtaarilla, talvikuolleisuus alkoi lisääntyä. Vasojen kuolleisuus nousi kaksin-, jopa moninkertaiseksi.

Silloin metsästäjät päästettiin irti, ja hirvien enimmäismääräksi säädettiin seitsemän eläintä tuhannella hehtaarilla. Sellainen hirvikanta näytti voivan rannikon ja Keski-Suomen nuorissa metsissä mainiosti. Metsävahinkojen ja hirvikolareiden takia yläraja kuitenkin puolitettiin tuota pikaa.

Tältä pohjalta Nygren arvioi, ettei hirviä ole niiden itsensä kannalta nykyhetkellä yhtään liikaa. Metsämme elättäisivät helposti kolmanneksen enemmän - ainakin niin kauan kuin nykyisenlaisia ykkösluokan laitumia riittää. Kuusi yksilöä tuhannella hehtaarilla tarkoittaisi noin 150 000 hirveä koko Suomessa.


Pari sutta ei riitä

Mitäs jos metsästys lopetettaisiin kokonaan. Hirvet runsastuisivat 1970-luvun malliin vielä valtavasti, kunnes taimikot ja vesakot olisi kaluttu puhtaaksi ja kanta romahtaisi jälleen.

Hirven lähes ainoa luontainen vihollinen Suomen luonnossa on susi. Hirvi on kuitenkin sudelle niin vaikea saalis, ettei susikanta kasva suureksi, jos ruuaksi on tarjolla vain hirviä. Näin on laita Itä-Suomessa. Etelä- ja Lounais-Suomessa hukille olisi kaadettavaksi myös pienempiä sorkkaeläimiä, ja siellä susilaumat pystyisivät kasvamaan myös hirvikantaa rajoittavaksi tekijäksi, Nygren ennustaa.

Tätä varten susia pitäisi kuitenkin vilistää metsissä useita tuhansia, arvioi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen petotutkija Ilpo Kojola. Sitä suomalaiset eivät ehkä hyväksyisi, kun jo nykyiset 250-300 sutta ovat monille liikaa, Kojola huomauttaa.

Psykedeelit ayahuasca ja psilosybiini tehoavat tutkimusten mukaan masennukseen.

Amazonin alueen ihmiset ovat ammoisista ajoista nauttineet näkyjä nostattavaa ayahuasca-kasviuutetta.

Aine kiinnostaa myös lääketieteen tutkijoita. Se näyttää tehoavan masennukseen ja riippuvuuksiin, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Muilla psykedeeleillä, kuten tietyissä sienissä esiintyvällä psilosybiinillä, on havaittu samanlaisia vaikutuksia.

Ayahuascaa pitkään tutkinut Jordi Riba Sant Paun sairaalasta kertoo, miten vaikeasta masennusta potevat potilaat ovat saaneet apua yksittäisestä kokeilusta.

”Tavalliseen masennuslääkkeeseen verrattuna teho oli todella nopea vain yhdellä annoksella. Hämmästyttävästi tulokset näkyivät heti, ja ne säilyivät monia viikkoja”, Riba sanoo HS:n haastattelussa.

Lontoon Imperial Collegen Robin Carhart-Harris on saanut samanlaisia tuloksia psilosybiinillä.

Ratkaisevia myönteisille vaikutuksille ovat ympäristö ja olot, joissa psykedeelejä käytetään.

”On tärkeää, että ammattiterapeutti valmistelee kokemukseen, on mukana sen aikana ja auttaa sen jälkeen tekemään siitä selkoa”, Carhart-Harris sanoo.

Suomessakin tutkijat etsivät rahoitusta tutkimukseen, jossa testaan psilosybiinin tehoa masennukseen.

Kysely

Kokeilisitko psykedeeliä masennukseen, jos lääkäri määräisi?

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012