Jos hirviltä kysyttäisiin, niitä mahtuisi Suomeen paljon nykyistä enemmän. Ne ovat kuitenkin ainoat, joilta ei kysytä.


Ne ovat kuitenkin ainoat, joilta ei kysytä.




Hirvenmetsästyskausi on taas aluillaan. Ammuttavaa riittää, sillä Suomen hirvet ovat voineet viime vuosikymmeninä hyvin. Kun hakkuuaukeille istutetaan taimikoita, metsiä ojitetaan ja peltoja metsitetään, riittää vesakoissa ja nuorissa puissa sarvipäille ravitsevaa herkkua erityisesti keväisin.

Metsissä koikkelehtii Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan tällä hetkellä 79 000-93 000 harmaata koipeliinia. Se on 15 prosenttia viimevuotista vähemmän, mutta taimikoitaan surevien metsänomistajien ja tiellä hirveen törmänneiden autoilijoiden mielestä ihan liikaa.


Metsänomistajia potuttaa

Suurimmillaan hirvikanta on ollut 2000-luvun alkupuolella: runsaasti yli 100 000 eläintä talvikausina ennen vasomista, vaikka juuri on kaadettu melkein toinen mokoma. Huippusyksynä viisi vuotta sitten metsästäjät paukauttivat hengiltä lähes 85 000 hirveä.

Metsäntutkimuslaitoksen kyselyissä 58 prosenttia metsänomistajista piti vuosituhannen alkupuolella hirvikantaa liian suurena, neljännes aivan liian suurena. Valtio korvasi vuonna 2006 metsävahinkoja ennätyksellisen paljon, viidellä miljoonalla eurolla.

Tavallisen kansan otannassa puolet vastaajista arvioi hirvikannan olevan liian suuri. Neljännes piti sitä sopivana. Neljännes ei osannut ottaa kantaa. Kansalaisten mielipiteeseen vaikuttivat erityisesti omat kokemuksen liikenteessä. Vastaajat, joilla oli kokemuksia hirvikolarista, pitivät hirvikantaa liian suurena muita useammin.

Hirvionnettomuuksissa kuoli vuosina 2001-2005 keskimäärin kymmenen ja loukkaantui 270 ihmistä joka vuosi.


Metsästäjät ratkaisevat

Myös metsästysharrastus vaikutti mielipiteeseen, mutta hiukan yllättävästi. Jopa hirvenmetsästäjistä kaksi kolmesta vastasi hirvikannan huippuvuosina, että hirvien määrää pitää vähentää. Näin siitä huolimatta, että hirvikannan pienentyessä pienenee myös metsästäjien saalis. Vielä kymmenen vuotta sitten metsästäjät olivatkin sitä mieltä, että hirvikantaa pitäisi kasvattaa.

Paljonko sitten olisi sopivasti? Maa- ja metsätalousministeriön asettama tavoite on vähintään kaksi ja enintään neljä hirveä tuhannella hehtaarilla, paitsi Pohjois-Lapissa vähemmän. Riistanhoitopiirit jakavat kaatolupia näiden tavoitteiden mukaan. Metsästyslain mukaan piirien on vastattava siitä, että hirvikanta pysyy elinvoimaisena mutta hirvieläinten aiheuttamat vahingot kohtuullisella tasolla.

Metsäntutkimuslaitoksen tutkijat Risto Heikkilä ja Sauli Härkönen esittävät Metsätieteen aikakauskirjassa 2/2007, että metsävahinkojen kannalta kohtuullinen määrä olisi nykyisen suosituksen rajoissa kaksi hirveä tuhannella hehtaarilla eli 50 000-60 000 eläintä. Jos elinvoimaisella hirvikannalla tarkoitetaan, että metsästäjien pitäisi saada joka vuosi saalista jokaisella tuhannella hehtaarilla, tämä kanta ei riitä.

Mitä mieltä muut ovatkin, metsästäjät kuitenkin ratkaisevat, miten paljon hirviä metsään kunakin syksynä jää. Jo arvio eläinten määrästä riippuu metsästäjien ilmoittamista havainnoista. Metsästäjien hakemien pyyntilupien määrä ratkaisee, mikä on kaadettavien hirvien teoreettinen maksimi. Lopulta metsästäjät ratkaisevat itsenäisesti senkin, kuinka monta hirveä he todella kaatavat ja kuinka monta pyyntilupaa jää käyttämättä.


Hirvillä on vielä väljää

Hirvestystä harrastaa noin 100 000 suomalaista. Siihen nähden ryhmällä on suuri valta. Jos hirvilläkin olisi jotain valtaa, mikä niiden mielestä olisi sopiva hirvikanta?

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos otti siitä selvää ammoin 1970-luvulla, kun hirvi oli määrätty melkein koko maassa rauhoitettavaksi kannan romahtamisen takia. Hirvet alkoivatkin lisääntyä valtavasti, etenkin länsirannikolla ja Uudellamaalla, missä niillä oli parhaat laitumet. Sataa hirvilehmää kohti syntyi jopa 120 vasaa vuodessa.

Raja tuli vastaan Kirkkonummella, Inkoossa ja Snappertunassa, kun hirvitiheys alkoi lähestyä kahtakymmentä tuhannella hehtaarilla, muistelee Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen hirvitutkija Kaarlo Nygren.

- Kun hirviä oli yli 15 tuhannella hehtaarilla, talvikuolleisuus alkoi lisääntyä. Vasojen kuolleisuus nousi kaksin-, jopa moninkertaiseksi.

Silloin metsästäjät päästettiin irti, ja hirvien enimmäismääräksi säädettiin seitsemän eläintä tuhannella hehtaarilla. Sellainen hirvikanta näytti voivan rannikon ja Keski-Suomen nuorissa metsissä mainiosti. Metsävahinkojen ja hirvikolareiden takia yläraja kuitenkin puolitettiin tuota pikaa.

Tältä pohjalta Nygren arvioi, ettei hirviä ole niiden itsensä kannalta nykyhetkellä yhtään liikaa. Metsämme elättäisivät helposti kolmanneksen enemmän - ainakin niin kauan kuin nykyisenlaisia ykkösluokan laitumia riittää. Kuusi yksilöä tuhannella hehtaarilla tarkoittaisi noin 150 000 hirveä koko Suomessa.


Pari sutta ei riitä

Mitäs jos metsästys lopetettaisiin kokonaan. Hirvet runsastuisivat 1970-luvun malliin vielä valtavasti, kunnes taimikot ja vesakot olisi kaluttu puhtaaksi ja kanta romahtaisi jälleen.

Hirven lähes ainoa luontainen vihollinen Suomen luonnossa on susi. Hirvi on kuitenkin sudelle niin vaikea saalis, ettei susikanta kasva suureksi, jos ruuaksi on tarjolla vain hirviä. Näin on laita Itä-Suomessa. Etelä- ja Lounais-Suomessa hukille olisi kaadettavaksi myös pienempiä sorkkaeläimiä, ja siellä susilaumat pystyisivät kasvamaan myös hirvikantaa rajoittavaksi tekijäksi, Nygren ennustaa.

Tätä varten susia pitäisi kuitenkin vilistää metsissä useita tuhansia, arvioi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen petotutkija Ilpo Kojola. Sitä suomalaiset eivät ehkä hyväksyisi, kun jo nykyiset 250-300 sutta ovat monille liikaa, Kojola huomauttaa.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5223
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti