Loma-aika on omiaan virittämään aivot luoviksi. Sitä ei kannata pilata töillä eikä tekemättömien töiden tuskailulla



Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2009


Työpaikoilla tiedetään, että kaksi kertaa vuodessa maailma pitää saada valmiiksi. Toinen deadlineista osuu kesälomien alkuun, jolloin kaikki kesken olevat projektit pitää hoitaa alta pois. Yöunet voivat jäädä vähiin ja päivät venähtää pitkiksi.

- Aivoissamme on varakapasiteettia, lohduttaa Työterveyslaitoksen professori Kiti Müller. - Kun meidän pitää tehdä asioita nopeammin tai enemmän, aivot pistävät peliin lisää energiaa ja välittäjäaineita.

Pitkään kestäessään ylirasitus johtaa kuitenkin ikäviin seurauksiin. Se alkaa häiritä muun muassa aivojemme komentokeskuksen eli otsalohkojen välittäjäainemekanismien tasapainoa.

- Tyypillisimpiä oireita ovat tilannetajun, arvostelukyvyn ja todellisuudentajun rakoilu, Müller listaa.


Malta jarruttaa

Joskus loma ei tunnukaan helpotukselta. Töitä olisi vaikka kuinka, ja loman aikana ne ehtivät kasaantua vuoreksi. Ajatus ahdistaa. Joillekin työt taas maittavat liiankin hyvin, ja heidän tekee mieli jatkaa paahtamista.

- Tekemisen vauhti on kasvanut liian suureksi, kun loman alkaessa ei maltakaan rauhoittua. Silloin pitäisi hälytyskellojen soida, Müller varoittaa.

Tilaisuuden tullen kierroksia tulisi laskea ja heittäytyä vapaalle. Aivojen liian pitkä kuormittaminen nimittäin vähentää älyllistä joustavuutta. Ylirasittuneena emme jaksa ajatella uudella tavalla, ja ongelmanratkaisukykymme ja luovuutemme kärsivät.

- Väsyneet aivot tekevät asioita rutiiniluonteisesti, vaikka tilanne vaatisi uudenlaista lähestymistapaa. Aivot eivät jaksa tavallisia arkielämän tilanteitakaan, joissa pitäisi muuttaa toimintaa, Müller sanoo.

Kierrosten laskemiseen ei ole yhtä kaikille sopivaa nyrkkisääntöä. Joku lepää puuhastelemalla koko ajan jotakin, toinen lataa akkuja riippumatossa lukien.


Levosta luovuutta

Loma on otollista aikaa luovuudelle, sillä kerrankin me saamme nukkua tarpeeksi eikä aivoja tarvitse kuormittaa liikaa. Kun aivot ovat rauhoittuneet "pintakuohuista", pinnan alla muhineet ideat pääsevät nousemaan esiin.

- Me prosessoimme paljon tietoa esitietoisella tasolla. Vain silloin, kun aivojen viritys on sopiva, voimme saada kiinni näistä normaalisti pinnan alla olevista ajatuskytköksistä.

Sopiva viritys syntyy Müllerin mukaan usein silloin, kun siirtyy tekemään jotakin aivan muuta kuin normaalisti työssään tekee. Mökillä nikkaroidessa tai kesäkeittiössä ruokaa laitellessa uusia ideoita alkaa kummasti pulpahdella mieleen.

- Ne ovat aiemmin yrittäneet pyrkiä pintaan, mutta niistä ei ole ollut aikaa ottaa kiinni.

Luovuutta trimmaavan tilan taustalla voivat olla aivoistamme löydetyt hitaat sykliset aaltoliikkeet, joiden mukana aktivaatiotaso nousee tai laskee. Toinen tekijä on oikeanlainen seura.

- Luovuutta kutittelee se, että ihmiset voivat istua alas porukalla ja heitellä kehiin aivan hassuja ajatuksia. Joku nappaa ajatuksesta kopin, kehittelee sitä ja heittää eteenpäin kolmannelle, Kiti Müller kuvaa.

Tällaiseen hetkeen voi päästä saunan lauteilla, pitkällä päivällisellä tai nuotion ääressä. Porukan pitää kuitenkin olla samassa vireessä. Yli- tai alikierroksilla käyvät pilaavat luovan hetken.


Älä törmää töihin

Müllerin mukaan loman luovuutta kutittelevaa vaikutusta ei kannattaisi heittää hukkaan töihin palatessa. Miksi ruveta ensi töiksi purkamaan neljän viikon postikasaa ja kertynyttä työsumaa? Silloin loksahtaa takaisin rutiineihin ja vie ideoilta tilaisuuden kasvaa.

-  Loman jälkeen, levänneillä aivoilla, tulisi miettiä, miten asiat voisi tehdä uudella tavalla. Silloin kannattaisi kysyä, onko kaikkien asioiden tekeminen välttämätöntä? Vallitsevien totuuksien kyseenalaistaminen on yksi luovuuden muoto, Kiti Müller opastaa.


Kutittele luovuutta lomalla


- Nuku univelka pois.
- Rauhoita loma lomaksi.
- Tee sellaista, jota et tavallisesti työssäsi tee.
- Järjestä "symposiumi" samanhenkisten ystäviesi kanssa.



Palstan pitäjä Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Kevyesti kesäterässä


Kesä kuuluu suomalaisten ajanlaskuun yhtä normaalina vaiheena kuin kolme muutakin vuodenaikaa, mutta silti kesä on monissa suhteissa poikkeus.
Kesällä on paljon sellaista mukavaa, mitä talvella ei ole: on kesäheiloja, kesähelteitä, kesähotelleja, kesäkeitaita, kesäkeittoa, kesäkukkia, kesäkurpitsoita, kesämökkejä, kesäravintoloita, kesätapahtumia ja kesäteattereita. Kirveskin voi olla kesäterässä, kun ei tarvitse mennä mottimetsään. Kesä kulminoituu kesälomaan, jota odotetaan hartaasti puoli vuotta etukäteen ja muistellaan tai yritetään unohtaa toinen puoli vuotta jälkeenpäin.


Suomen kielen perinteisiä tyylikeinoja on alkusointu, joten kesän määritteeksi sopii luontevasti kevyt. Se sopii hyvin myös asian puolesta. Kesällä kevyttä on vaatetus, ruoka ja mieli. Asioihin ei tarvitse suhtautua vakavasti, kun takki ja aivot ovat narikassa. Rahakin kuluu kuin huomaamatta, sillä lomailoa ei sovi pilata pihtailemalla.


Ennen kesä oli myös kesäleskien aikaa. Vanhoina hyvinä aikoina perheen naisväki, lapset ja palveluskunta järjestivät kaupunkikodin kesäkuntoon ja muuttivat itse maalle. Perheenpää jäi yksin kaupunkiin hoitamaan vastuullisia virkatehtäviään ja selviämään niin hyvin kuin taloustöihin ja arkiaskareisiin tottumaton herrasmies suinkin kykeni.
Sellaisessa hädässä oli suorastaan pakko löytää avuksi joku pirteä naisihminen, joka varmisti leskipolon päivittäisen ravinnonsaannin ja yleisen hyvinvoinnin luotsaamalla hänet sopivaan ravintolaan ja tarjoamalla muutakin asiaan kuuluvaa viihdykettä.


Nykyään kesäleskiä tuskin löytyy muualta kuin Billy Wilderin klassikkoelokuvasta, jossa Marilynin helmat heilahtavat korviin legendaarisella tavalla. Jos kesät koettelevat parisuhteita, syynä on väliaikaisen eron asemesta pikemminkin liian tiivis yhdessäolo.
Kesäleski-sana löytyy kyllä edelleen Kielitoimiston sanakirjasta, mutta selitykseen on lisätty se mahdollisuus, että kaupunkiin jäävä perheen elättäjä voi olla myös aviovaimo. Tasa-arvo kunniaan, vaikka sitten jälkikäteen!


Kaisa Häkkinen
Kirjoittaja on suomen kielen professori Turun yliopistossa.

Psykedeelit ayahuasca ja psilosybiini tehoavat tutkimusten mukaan masennukseen.

Amazonin alueen ihmiset ovat ammoisista ajoista nauttineet näkyjä nostattavaa ayahuasca-kasviuutetta.

Aine kiinnostaa myös lääketieteen tutkijoita. Se näyttää tehoavan masennukseen ja riippuvuuksiin, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Muilla psykedeeleillä, kuten tietyissä sienissä esiintyvällä psilosybiinillä, on havaittu samanlaisia vaikutuksia.

Ayahuascaa pitkään tutkinut Jordi Riba Sant Paun sairaalasta kertoo, miten vaikeasta masennusta potevat potilaat ovat saaneet apua yksittäisestä kokeilusta.

”Tavalliseen masennuslääkkeeseen verrattuna teho oli todella nopea vain yhdellä annoksella. Hämmästyttävästi tulokset näkyivät heti, ja ne säilyivät monia viikkoja”, Riba sanoo HS:n haastattelussa.

Lontoon Imperial Collegen Robin Carhart-Harris on saanut samanlaisia tuloksia psilosybiinillä.

Ratkaisevia myönteisille vaikutuksille ovat ympäristö ja olot, joissa psykedeelejä käytetään.

”On tärkeää, että ammattiterapeutti valmistelee kokemukseen, on mukana sen aikana ja auttaa sen jälkeen tekemään siitä selkoa”, Carhart-Harris sanoo.

Suomessakin tutkijat etsivät rahoitusta tutkimukseen, jossa testaan psilosybiinin tehoa masennukseen.

Kysely

Kokeilisitko psykedeeliä masennukseen, jos lääkäri määräisi?

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012