2020-luvulla tunneli vie ydinjätteiden hautaamoon, mutta nyt siellä työskentelevät louhijat, testaajat ja tutkijat. Geologin päämäärä on ymmärtää kallioperä läpikotaisin.

Ydinvoima tuo myös ydinjätteet
Tietopaketti kertoo, mitä niille Suomessa tehdään 
Asiantuntijana koosteessa Esko Ruokola, Säteilyturvakeskuksen johtava asiantuntija



Sisältö jatkuu mainoksen alla

työskentelevät louhijat, testaajat ja tutkijat. Geologin päämäärä on
ymmärtää kallioperä läpikotaisin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla



Assosiaatio on outo, mutta väistämätön: tämähän on kuin Pantheon. Kiviseinät kaartuvat holviksi, ja keskellä häämöttää pyöreä aukko, josta ropsii vettä. Ja tuskin muinaisilla roomalaisillakaan oli pilvipäivinä temppelissään tämän valoisampaa? Täällä on sentään muutama valoroikka, ja meillä on myös taskulamput, jotka kiviholvin kattoa keilatessaan kuitenkin jäävät heiveröisiksi.

Kiven päällä on sen verran kosteaa savea ja hiekkaa, että saapas hieman lipsuu. Vyötäröllä painaa turvapakkaus, josta saisi puoleksi tunneksi happea, jos tulisi hätilanne. Vähän matkan päässä on kontti, joka tarvittaessa tarjoaisi vankemman suojan. Toistaiseksi täältä on vain yksi tie ulos, siksi huolelliset turvajärjestelyt.
Ollaan 178 metriä syvällä Onkalossa, Posivan tutkimusluolassa. Tänne asti ulottuu ilmastointikuilu, tuo 3,5 metrin pantheonmainen reikä katossa. Kosteaa ilmaa on hyvä hengittää, ei haise kellarilta.

Ajotunneli jatkuu vielä. Nyt, kesäkuun lopussa ilmaa nuuhkiessani, se ulottuu maanpinnalta 207 metriin, jonne ajotietä kertyy vähän yli kaksi kilometriä. Ensi vuodenvaihteessa Posivan jumbo on louhinut ajoväylää miltei 2,6 kilometriä, ja silloin on päästy 240 metrin syvyyteen.

Vuonna 2009 on tarkoitus olla maalisyvyydessä, 420 metrissä. Tähän tasoon louhitaan ensin päätutkimustila. Sitten tehdään luolasto, johon 2020:sta lähtien aletaan sijoittaa reaktoreiden polttoainesauvoja kuparikapseleissaan - sikäli kuin Posiva saa valtioneuvostolta loppusijoitukseen vaadittavan luvan.

Lähivuodet ovat aktiivista tutkimusaikaa. Onkalossa on tarkoitus varmistaa, että juuri tämä kohta Suomen peruskalliossa on kapseleille riittävän turvallinen. Toinen tutkimuslinja on testata ja myöhemmin harjoitella loppusijoituksen tekniikkaa. Ajotunnelin varteen tulee tutkimusperiä, kuprikoita, ja ensimmäiset demonstraatioreiät kapseleille porataan ensi vuosikymmenen alkupuolella.


Ollaan ehjässä lohkossa

Onkalon poraus alkoi 2004, mutta saarta tutkittiin jo viime vuosituhannella.

- Yllättävän vähän on tunnelista tullut yllätyksiä, sanoo Liisa Wikström, Posivan päägeologi, jolla on kaitsennassaan kuusipäinen geologitutkijoiden joukko. Wikström tuli Posivaan kymmenen vuotta sitten. Hän on työskennellyt myös Ruotsissa ja tehnyt taannoin gradunsa "Ruotsin Posivalla" Svensk Kärnbränslehanteringissa.
Onkalon paikka haarukoitiin maanpinnalta tehdyin kairauksin. Muutamasta sadasta metristä yli kilometriin ulottuvia reikiä porattiin Olkiluotoon kolmisenkymmentä. Kairausnäytteistä tutkittiin kivilajit, muodonmuutokset, suuntaukset ja jännitystilat ja raot kaikkine rakenteineen. Itse rei’istä selvitettiin pohjaveden määrä, laatu ja virtaussuunta.
Miksi päädyttiin juuri tähän paikkaan?

- Tässä kohtaa on riittävän suuri ehjä kalliolohko. Jos kalliossa tapahtuu tulevaisuudessa liikkeitä, ne tapahtuvat lohkojen rajoilla, eivät niiden keskellä, Wikström tietää.

Maallikolle kivi on kuollutta, geologi näkee sen dynaamisemmin:

- Kyllä kallio elää, ja niin sen pitääkin - siten esimerkiksi pienet jännitykset laukeavat. Mutta jos se on pysynyt rakenteeltaan vakaana yli miljardi vuotta, kuten tässä on, niin erittäin todennäköisesti se pysyy sellaisena myös miljoona seuraavaa vuotta.

Mannerlaattojen reunalla syntyy uusia rakenteita, mutta Suomi on onnekseen keskellä laattaa. Peruskallio on täällä 1,85 miljardin vuoden ikäistä, ja tuota rotevaa vuosikertaa ovat myös Onkalon kallion pääkivilajit migmatiittinen kiillegneissi ja pegmatiittinen graniitti. No, on mukana nuorempaakin ainesta:

- Hieman on myös diabaasijuonia. Ne ovat vain 1,6 miljardin vuoden ikäisiä.


Rakenteet ja raot tutuiksi

Geologeilla on Olkiluodossa mikroseisminen verkosto, jolla he ovat yrittäneet rekisteröidä pieniä, esimerkiksi maan kohoamisesta aiheutuvia maanjäristyksiä. 

- Ainuttakaan järistystä ei ole saatu kiinni, Wikström toteaa ja kuulostaa miltei pettyneeltä.

Verkosto sentään toimii: se näyttää louhintaräjähdykset, ja näyttäisi jopa senkin, jos täältä tunnelin katosta putoaisi lohkare.

Viimeistään kiven sisässä huomaa, ettei kivi ole kuivaa. Onkalon ilmanvaihtokuilusta valuu hiljakseen vettä, jonka Wikström tietää tulevan maanpintaa lähinnä olevasta, noin 100-150 metriä paksusta kerroksesta.

- Pintaosa on rikkonaista, kuten Suomessa yleensä, Wikström toteaa. - Mutta sitten kallio on todella ehjää. Ennustimme tämän näytteistämme, ja kun tunnelissa tultiin näin syvälle, se osoittautui erittäin kuivaksi.
Seuraava todentamisen paikka on noin 300 metrissä; sieltä odotetaan vetisempää, ohuehkoa vyöhykettä. Sen jälkeen tulee taas kuivaa ja ehjää, aina noin 700 metriin. Tähän väliin sijoitetaan ydinjätteet.

Onkalon kohdalle ei enää kairata reikiä ylhäältä - ja entisetkin kairanreiät suljetaan siinä vaiheessa, kun jätekanisterit umpioidaan kallioon. Nyt kaikki näytteet otetaan tunnelista. Sen seinästä paistaa louhijoiden valkoisia liitunumeroita ja -ympyröitä, mutta tarkempi silmä erottaa myös geologien keltaiset ja vihreät  merkinnät.

Wikström kertoo tutkijoiden käyvän täällä kartoitustoimissaan päivittäin. Joka ainut rako dokumentoidaan: merkitään, mitataan ja tutkitaan, onko se louhinnan tuottama vaurio vai vanhempaa alkuperää. Tiedosta kertyy tietokoneen muistiin tunnelin kolmiulotteinen kuvaus.


Pohjavesistä tarkka tieto

Louhinnan aikana kalliota tiivistetään sementillä, injektoidaan, sanoo ammattiväki, jotta saataisiin mahdollisimman kuiva tunneli. Onko tuo nyt niin nuukaa, jos saapas vähän litkuu?

- Ei se tavallisessa tunnelissa olisikaan, vastaa Wikström, - mutta mitä vähemmän tunneli vuotaa, sen tarkemmin pohjavesi pysyy alkuperäisellä paikallaan.

Suomessa pohjavesi on yleensä lähellä maanpintaa, täälläkin vain muutamien metrien päässä. Pohjavesiin on säilöytynyt kosolti geologista historiaa. Makeaa pohjavettä riittää muutaman kymmenen metriä, mutta esimerkiksi 420 metrin loppusijoitussyvyydessä on viime jääkauden aikaista, lievästi suolaista vettä. Syvemmällä, 700-800 metrissä pohjavesi muuttuu todella suolaiseksi, ja siksi se halutaan pitää aloillaan, kaukana jätekapseleista.

Koska pohjavedet vaihtelevat pienemmässäkin skaalassa, on olennaista tuntea niiden koostumus ja virtaukset. Kloridit, sulfidit ja muut ionit vaikuttavat kukin tavallaan kuparikapseliin ja sitä ympäröivään bentoniittisaveen, ja pohjavesissä on aina myös mikrobeja, oltiin miten syvällä tahansa.

Onkalon alueesta on laadittu jo useita malleja: geologinen, hydrogeologinen, geokemiallinen ja kalliomekaaninen. Mallilla tarkoitetaan yksityiskohtaista kuvausta siitä, miten kallio on rakentunut, mitä se on syönyt ja kuinka se toimii. Lähivuosina kuvaukset tarkentuvat, ja 2012 niiden on oltava valmiit asiantuntijoiden ruodittavaksi.
Jos ulkopuoliset arvioijat päätyvät siihen, että Onkalon paikka ja valitut loppusijoitusratkaisut ovat tarpeeksi turvalliset, geologeille on töitä seuraaviksi sadaksi vuodeksi.

- Jokainen reikä on varmistettava ennen kuin jätekapseli pistetään siihen, ettei ole vettä johtavia rakoja, päägeologi muistuttaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla