Kansalaisten käsitykset politiikasta kiinnostavat etenkin vaalien läheisyydessä. Ani harva kuitenkin tuntee asioita niin hyvin, että pystyy muodostamaan niistä perustellun mielipiteen.

Teksti: Lauri Rapeli

Kansalaisten käsitykset politiikasta kiinnostavat etenkin vaalien läheisyydessä. Ani harva kuitenkin tuntee asioita niin hyvin, että pystyy muodostamaan niistä perustellun mielipiteen.

Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2012

Vuonna 1984 yhdysvaltalainen politiikan tutkija George Bishop teki kollegoineen merkittävän mielipidekyselyn. Tutkijat kysyivät yli tuhannelta ihmiseltä, pitäisikö julkisten toimien laki, maatalouskauppalaki ja rahanhallintalaki kumota.

Vastaajista 22–38 prosenttia ilmaisi kantansa kunkin lain mitätöinnin puolesta tai sitä vastaan. Loput sanoivat, etteivät osaa vastata. Heistä noin joka toinen joutui harkitsemaan asiaa uudelleen, sillä haastattelija toisti kysymyksen ja vastausvaihtoehtot. Näin menetellen kantaa otti lopulta parhaimmillaan 56 prosenttia.

Kyseinen gallup on merkittävä siksi, ettei mainittuja lakeja ollut olemassa. Toisin sanoen: minimaalisella suostuttelulla – kysymyksen toistolla – tutkijat saivat yli puolet vastaajista ilmaisemaan mielipiteen asiasta, joka oli mielikuvitusta.

Vain viisi prosenttia puntaroi kunnollaKansalaismielipiteen tutkinnassa vallitsee paradoksinen tilanne. Yhtäältä mielipidettä haetaan raivoisalla innolla, toisaalta tiedetään, että mielipide perustuu suurelta osin puutteelliseen tai virheelliseen käsitykseen asioiden tilasta.

Puutteellista politiikan ymmärrys on silloin, kun vastaaja ei riittävästi tunne asiaa mutta tiedostaa tietämyksensä rajallisuuden. Suomessa tästä lienee paras tai ainakin näyttävimmin uutisoitu esimerkki hallituksen huono tunnettuus. Eri tutkimuksissa vain noin kolmannes äänestysikäisistä vastaajista on kyennyt nimeämään haastatteluajankohdan hallituspuolueet.

Virheellistä ymmärrys on silloin, kun vastaaja ei tunne tosiasioita mutta ilmoittaa olevansa varma siitä, että tuntee. Tutkijoiden tuskaa lisää vielä havainto, joka osoittaa, että väärään varmuuteen tuudittautunut vastaaja antaa mielipiteen sitä todennäköisemmin, mitä vajavaisemmat hänen tietonsa ovat.

Kenties merkittävin mielipidetutkimuksista koskaan esitetty teesi on väittämä, jonka muotoili alan kärkinimiin lukeutuva yhdysvaltalainen Philip Converse: valtaosalla kansalaisista ei ole harkittua mielipidettä useimmista poliittisista kysymyksistä, mutta kysyttäessä he silti kertovat näkemyksensä. Nykytutkijat arvioivat, että vain noin viisi prosenttia kansalaisista perustaa mielipiteensä johdonmukaiseen ja perusteelliseen puntarointiin.

Kaikesta ei voi ollakaan näkemystäMiten mielipidemittauksiin sitten pitäisi suhtautua? Onko gallupeissa järkeä, jos kansalaiset eivät tiedä, mistä puhuvat, kun kertovat näkemyksensä? Totta kai on. Kansalaisten kuuleminen kuuluu demokratiaan, mutta kysymysten muotoilussa ja etenkin vastausten tulkinnassa pitää olla kriittinen.

Kyselytutkimuksia laadittaessa kannattaa harkita, millaisista asioista kansalaisilla voi kohtuudella olettaa olevan jonkinlainen punnittu mielipide. Usein tilanteet ovat niin monitahoisia, että ne ylittävät myös niin kutsuttujen asiantuntijoiden – vaikkapa politiikan tutkijoiden – käsityskyvyn.

Samoin pitää muistaa, että vastaajalle galluptilanne on usein hankala. On paljon vaadittu, että kykenee muotoilemaan vastauksen, kun on juuri päässyt töistä kotiin ja ajatukset pyörivät ruoanlaitossa tai nuhaisessa jälkikasvussa.

Pulmista huolimatta mielipidetiedustelut eivät lopu – eikä kansalaismielipiteen mittaamisen tärkeyttä pidä epäillä. Meidän politiikan tutkijoiden on vain kyettävä lieventämään ongelmia tekemällä kyselyjä ja tulkitsemalla tuloksia eri tavoin kuin on ollut tapana.

Lauri Rapeli on valtiotieteen tohtori ja työskentelee yliopisto-opettajana Turun yliopiston politiikan tutkimuksen laitoksessa.

Parempi muotoilu, tarkempi tulosYksinkertaisin keino parantaa mielipidemittauksia on tarkentaa vastaajan tietämyksen tasoa. Tämä onnistuu tarjoamalla aina myös Minulla ei ole asiasta mielipidettä -vaihtoehto.

Yhtä helppo ratkaisu on kysyä aina ensimmäiseksi: Oletko kuullut asiasta tai seurannut sitä tiedotusvälineistä? Vastaus paljastaa, kuinka hyvin vastaaja on perehtynyt asiaan.

Tärkeä toimi on pyytää vastaajaa arvioimaan, kuinka vahva hänen mielipiteensä on. Ihmisen on helpompi tunnustaa, ettei juuri seuraa politiikkaa ja mielipide häilyy, kuin myöntää, ettei mielipidettä ole ollenkaan.

Työläämpi vaihtoehto on kysyä mielipiteen lisäksi faktatietoja käsiteltävästä aiheesta. Menettely erottelee valistuneet mielipiteet mututuntumista ja nostaa esiin kansalaisten todellisia ajatuksia ja arvoja.

Kumouksellisin keino on kääntää vanha asetelma ylösalaisin. Ei vaadita viattomalta kansalaiselta mielipidettä ennalta määritellystä aiheesta, vaan annetaan hänen kertoa, mitä yhteiskunnallista asiaa hän pitää tärkeänä, mitä hän siitä tietää ja mitä mieltä hän siitä on. Näin poliittinen mielipide tulee esiin omaehtoisesti, ja kansalaiset saavat itse luoda asteikon, jolla heidän mielipidettään mitataan.