Kuva: Wikimedia Commons
Kuva: Wikimedia Commons

Luonnosta vieraantunut nykysuomalainen ei useinkaan huomaa, miten paljon fyysiseen ympäristöön perustuvat havainnot ja mielikuvat ohjaavat mieltä ja kieltä. Kerran syntyneet sanat elävät omaa elämäänsä ja saavat uusia merkityksiä, jotka voivat viedä ne hyvinkin kauas alkuperäisestä lähtökohdastaan.

Esimerkiksi luonto on alkuaan heittämistä tai aikaansaamista merkitsevän luoda-verbin johdos, joka on ensin merkinnyt jotakin sisältä ulos tulevaa, abstraktissa mielessä esimerkiksi ominaisuutta tai tapaa, mutta saanut sitten kristinuskon vaikutuksesta myös Jumalan luomistyön tuloksen eli luomakunnan merkityksen. Nykyään luonnon ajatellaan tarkoittavan ensisijaisesti maaperän, veden ja ilman sekä niihin kuuluvien kasvien ja eläimien muodostamaa kokonaisuutta, ottamatta kantaa siihen, miten kaikki on syntynyt.

Erityisen vaikeasti avautuvia ovat sellaiset sanat, jotka ovat kiteytyneet kieleen vain määrämuotoisina, merkitykseltään vakiintuneina elementteinä. Esimerkiksi adverbista kuunaan ’milloinkaan’ on ensi näkemältä vaikea sanoa, miten se liittyy taivaankappaletta merkitsevään kuu-sanaan vai liittyykö ollenkaan, mutta yhteys löytyy pienten vertailujen avulla. Hyvän vihjeen tarjoaa samaa merkitsevä, yleensä kielteisenä esiintyvä sanonta ei kuuna päivänä.

Auringon ja kuun näennäinen liike on ikimuistoisista ajoista lähtien rytmittänyt vuorokausia ja pitempiäkin ajanjaksoja. Ikivanha perintösana päivä voi tarkoittaa sekä aurinkoa, vuorokauden valoisaa aikaa että kokonaista vuorokautta. Kuu voi tarkoittaa sekä Maata kiertävää taivaankappaletta että Kuun kierrosta muodostuvaa ajanjaksoa eli kuukautta. Jos jotakin ei tapahdu ”kuuna” eikä ”päivänä”, sitä ei tapahdu koskaan.

Sama kuu kummittelee myös sanonnassa ei kuuna kullan valkeana, joka tarkoittaa sananmukaisesti ’ei niin kauan kuin kultaista valoa hohtava kuu paistaa’. Runomitta paljastaa, että ilmaus juontuu Kalevalasta, joka on monien mystisten mutta ilmeikkäiden ja käyttökelpoisten sanontojen lähde. Siitä riittää ammennettavaa joka kuussa.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen professori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2012