Kaloille koralliriutat tarjoavat rikkaita ruokailumaastoja ja suojaisia lepo- ja lisääntymispaikkoja. Kuva: Shutterstock
Kaloille koralliriutat tarjoavat rikkaita ruokailumaastoja ja suojaisia lepo- ja lisääntymispaikkoja. Kuva: Shutterstock

Lähes kolmannes on jo mennyttä. Lopuilla on vielä toivoa. Puoli miljardia ihmistä saa elantonsa koralleista, samoin tuhannet kalalajit. Jos emme toimi nyt, kiihtyvä kasvihuoneilmiö hävittää riutat vuosisadan loppuun mennessä. Se käy kalliiksi.

Näihin aikoihin Australian Isolla valliriutalla käynnistyy maailman suurin seksitapahtuma.

Meri suorastaan tulvii sukusoluja, hehkuttaa Queenslandin yliopiston meritieteen professori Ove Hoegh-Guldberg australialaisen ABC-radion haastattelussa. Korallit lähettävät niitä liikkeelle miljoonittain.

Australian runsaat 2 000 kilometriä pitkä Iso valliriutta on maapallon suurin eliöiden tuottama rakennelma. Satojen korallilajien ja tuhansien muuntyyppisten selkärangattomien lisäksi siellä elää yli tuhat kalalajia sekä merikäärmeitä, kilpikonnia ja delfiinejä. Riutta onkin turistimagneetti, joka tuottaa Australialle vuosittain yli kuusi miljardia dollaria.

Tosin turismitulot uhkaavat huveta, sillä yhä useammin sukeltajaa odottaa kalvennut riutta.

Haalistuminen kertoo stressistä

Korallit ovat herkkiä veden lämpötilan, suolaisuuden ja valoisuuden vaihteluille. Epäedullisissa oloissa korallipolyyppien kudoksissa elävien symbioottisten levien yhteyttäminen häiriintyy, ja polyyppi karkottaa heikkokuntoiset kumppaninsa.

Näiden zooksantelleiksi kutsuttujen panssarilevien mukana polyypin pinnalta pakenee väri, sillä se on vain lainaa niiltä. Polyypin oman läpikuultavan pinnan alta paistaa valkoinen kalkkiluuranko. Ilman yhteyttäviä leviä korallipolyyppi nälkiintyy. Haalistunut koralli kasvaa hitaammin ja on alttiimpi sairauksille ja ympäristörasitteille kuin hyväkuntoinen naapurinsa.

Vaateliaat korallit menestyvät tropiikin ja subtropiikin valoisissa ja lämpimissä, runsassuolaisissa vesissä. Australian lisäksi riuttoja on noin sadan valtion alueella Intian valtamerellä, Tyynellämerellä, Karibianmerellä ja Punaisellamerellä. Kolmannes maailman riutoista sijaitsee Intian valtameren ja Tyynenmeren välisessä saaristossa. Siellä myös riuttojen lajirikkaus on runsaimmillaan.

Kohonneeen lämpötilan tiliin pantu joukkokalpeneminen on maailmanlaajuinen ilmiö, jota on havaittu 1980-luvulta lähtien. Vuosina 19971998 kalpenemisaalto teki tuhoja 75 prosentilla maailman riutoista; 16 prosenttia menehtyi. Viimeksi vuonna 2006 Australian Iso valliriutta kärsi laajasta haalistumisesta, ja 2005 Karibian riuttoja koetteli niiden toistaiseksi tuhoisin haalistumispiikki.

98 % mennyttä vuonna 2050

Lähes kolmannes maailman riutoista on jo lopullisesti menetetty, arvioi hollantilainen ympäristötutkija Herman Cesar vuonna 2003 julkaisemassaan raportissa. Toinen kolmannes on vaarassa tuhoutua seuraavien 30 vuoden aikana. Lopuista saattaa kiihtyvä kasvihuoneilmiö tehdä selvää, ennustaa 17 tutkijan ryhmä vajaa vuosi sitten Science-lehdessä ilmestyneessä artikkelissa.

Nykymenolla toiveikkaimmatkin ennusteet arvioivat ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden lähes tuplaantuvan teollistumista edeltävän ajan lukemista ja lämpötilan nousevan vähintään kaksi astetta nykyisestä viimeistään vuosisadan loppuun mennessä. ”Niissä oloissa koralliriutoista on jäljellä vain kivikasoja”, julistaa artikkelin pääkirjoittaja Hoeg-Guldberg.

Meri nielee neljänneksen hiilidioksidipäästöistä ja hillitsee siten maapallon keskilämpötilan nousua. Mutta merten elämälle hiilinieluna toimiminen tuottaa ongelmia.

Kasvava hiilidioksidikuorma nimittäin happamoittaa veden ja muuttaa sen karbonaattikoostumusta. Hiilidioksidin liuetessa veteen syntyy hiilihappoa. Se hajoaa bikarbonaatti- ja vetyioneiksi, ja jälkimmäiset reagoivat veden karbonaattien kanssa muodostaen lisää bikarbonaatteja.

Näin bikarbonaattien osuus kasvaa karbonaattien kustannuksella, mikä heikentää korallien mahdollisuuksia saostaa vedestä kalsiumkarbonaattia tukirankojensa rakennusaineeksi. Ne alkavat kärsiä ”luukadosta”: riuttojen kasvu hidastuu, ja ne haurastuvat.

Muutos näkyy jo. Tänä vuonna kansainvälisessä koralliriuttasymposiumissa esitetyt tutkimustulokset osoittavat, että korallien kalkinsaostusnopeus on merkittävästi hidastunut.

Tätä tahtia merten kemia voi vuosisadan puoleenväliin mennessä keikahtaa karbonaattien liukenemisen puolelle, uumoilevat myös Scienceen kirjoittaneet 17 tutkijaa. He pelkäävät, että vuoteen 2050 mennessä 98 prosenttia riutta-alueista muuttuu liian happamiksi koralleille.

Merten sademetsiä

Miksi riuttojen tilasta sitten kannattaa huolehtia? Mitä hyötyä niistä on?

Maailman merialasta vain 0,1 prosenttia on koralliriuttojen peitossa, mutta niillä elää neljännes merten lajistosta, joukossa tuhansia ainoastaan riutoilta tavattuja kaloja ja selkärangattomia. Lajirunsautensa, tuottoisuutensa ja ekologisen merkityksensä vuoksi koralliriuttoja kutsutaankin merten sademetsiksi.

Mutta sademetsiinkin verrattuna riutoissa on vielä paljon tutkittavaa. Tutkijat arvioivat, että toistaiseksi niiden lajistosta tunnetaan vain 15 prosenttia.

Juuri siksi riutoissa piilee vielä monia mahdollisuuksia, kenties jopa lääke tappavaan tautiin tai apu tulevaisuuden ruoka- ja raaka-ainepulaan. Riuttalajien tutkimus on jo tuottanut markkinoille ainakin kosmetiikkaa ja särkylääkkeen sekä lääkeaineita aidsin ja syövän hoitoon.

”Merten mahdollisuudet ovat häikäisevät”, hehkuttaa floridalaiskemisti Hendrik Luesch, joka löysi koralliriutan sinilevistä eli syanobakteereista syöpäsolujen kasvua hillitsevän uuden lääkeaineen.

Riutuvat riutat käyvät kalliiksi

Riuttojen taloudellinen merkitys on valtava. Yli puolet noin sadasta riuttamaasta elää turismista. Arviolta puoli miljardia ihmistä saa toimeentulonsa riutoista. Ne tarjoavat miljoonia työpaikkoja ja tuottavat vuosittain 30 miljardin dollarin edestä hyötyä riuttamaiden talouksille, laskeskelee Herman Cesar.

Riuttojen taantuminen supistaa kalansaaliita ja tyrehdyttää turistivirrat. Riuttoihin taloudellisen toivonsa panevat kehitysmaat ovat vaarassa suistua köyhtymiskierteeseen. Vakavimmillaan riuttojen kalansaaliin ehtyminen voi johtaa aliravitsemukseen riutan antimista riippuvaisilla köyhillä rannikkoalueilla.

Lisäksi riuttamaiden satamat ja kaupungit sekä turistien suosimat valkoiset korallihiekkarannat ovat vaarassa joutua meren aaltojen, tulvien ja myrskyjen armoille. Terveet riutat suojaavat rantoja aaltojen kulutukselta ja tukahduttavat yhdessä rantojen mangroverämeikköjen kanssa vähintään 7090 prosenttia tuulen nostattamien aaltojen energiasta, todetaan YK:n julkaisemassa tutkimusraportissa.

Merenpinnan nousu ja ennusteet trooppisten myrskyjen yltyvästä raivosta synkentävät jo muutenkin lohduttomalta näyttävää tulevaisuutta entisestään.

Seksiä kerran vuodessa

Vajaa viikko lokakuisen täysikuun jälkeen Isolla valliriutalla alkaa tapahtua. Korallipolyypit sylkäisevät alkukevään lämmön kypsyttämät sukusolupakettinsa mereen. Näyttää kuin veden alla puhkeaisi lumipyry, mutta täällä pyryttää ylöspäin, kohti pintaa.

Paikasta toiseen levitäkseen korallien on tuotettava veteen leviäviä sukusoluja ja niiden yhtymisestä syntyviä uivia toukkia. Monista polyyppiryhmistä poiketen korallipolyypit nimittäin saavat suvuttomasti aikaan vain samassa runkokunnassa pysyviä kumppaneita, eivät uimaan lähteviä meduusatoukkia.

Korallit kutevat kerran vuodessa. Koska naaras- ja urospolyypit eivät pääse kosketukseen keskenään, lisääntymisen onnistuminen on kiinni laukaisun ajoittamisesta.

Kuinka korallit sitten sopivat lisääntymisajasta?

Kun sukusolut ovat kypsiä, kuutamo virittää polyypit valmiuteen, selviää biofyysikko Oren Levyn johdolla Australiassa tehdystä tutkimuksesta. Sen jälkeen ratkaisee vuorokaudenaika: korallit suosivat pimeää. Ehkä ne lisäksi viime hetkellä kuiskivat toisilleen kemiallisia viestejä, uskoo kansainvälisessä riuttasymposiumissa puhunut Floridan yliopiston tutkija Don Levitan.

Yhtyneistä sukusoluista kehittyy siis toukka, joka aikansa aalloilla kelluttuaan kiinnittyy pohjaan ja muuttuu polyypiksi. Itseään monistamalla tuore polyyppi perustaa uuden runkokunnan. Sen suureksi kasvaminen vie kymmeniä, ellei satoja vuosia.

Mutta aikaa on vähän. Siksi tutkijoiden, ympäristöjärjestöjen ja hallitusten yhteistyöelin International Coral Reef Initiative julisti vuoden 2008 kansainväliseksi riutan vuodeksi. Jos haluamme  säilyttää edes osan koralleista, on hiilidioksidipäästöjä vähennettävä rajusti seuraavien 20 vuoden aikana. ”90 prosentin päästövähennys vuoteen 2050 mennessä on aivan välttämätön”, tähdentää Ove Hoegh-Guldberg.

Onnea matkaan, polyyppi!

 

Eeva Mäkelä on Saksassa asuva filosofian tohtori, geologi ja vapaa toimittaja.

Artikkelin pääasiallisina tietolähteinä on käytetty
YK:n vuonna 2006 julkaisemaa raporttia In the front line Shoreline protection and other ecosystem services from mangroves and coral reefs,

Pew Center on Global Climate Changen tutkimusraporttia Coral reefs & Global climate change vuodelta 2004,

Cesar Environmental Economics Consultingin 2003 julkaisemaa tutkimusraporttia The Economics of Worlwide Coral Reef Degradation,

Brestin Oceanopolis-akvaarion koralliriuttoihin liittyvän näyttelyn tekstejä,

Yhdysvaltain meri- ja ilmatieteen laitoksen Noaan,  World Resources Instituten ja Coral Reef Alliancen nettisivustojen koralliantia
sekä jutussa mainitun kansainvälisen koralliriuttasymposiumin workshopien tuloksia ja mainittuihin tutkimuksiin liittyviä lehdistötiedotteita..

Julkaistu Tiede-lehdessä 11/2008

Korallit kovilla

Maailmanlaajuisesti koralliriuttoja koettelee ilmastonmuutos. Sen lisäksi niitä uhkaavat paikalliset haitat:

- saastuminen
- pintavaluman ja eroosion voimistuminen maatalouden ja metsänraivauksen takia
- rehevöityminen
- korallikalkin louhinta rakennuskiveksi
- ylikalastus
- kalansaaliin huvetessa entistä voimaperäisemmät pyyntimenetelmät, kuten räjähteet ja myrkyt, jotka ovat erityisesti kehitysmaiden ongelma.

 

Suuren riutan rakentuminen vie miljoonia vuosia

Riutta rakentuu toinen toistensa päälle kerrostuneista pienenpienten korallipolyyppien luurangoista.

Yksittäinen korallipensas tai puu on yhden polyyppirunkokunnan uurastuksen tulos. Sillä voi olla ikää tuhat vuotta.

Päällimmäisenä on ohut kerros elävää runkokuntaa, jossa elää kylki kyljessä satoja tai jopa satoja tuhansia yksittäisiä polyyppeja.

Riutta kasvaa keskimäärin vain nelisen milliä vuodessa.

Useimmat nykyisistä riutoista ovat rakentuneet 10 000 viime vuoden kuluessa, mutta suurten atollien ja valliriuttojen joukossa on myös sellaisia, joiden kalkkinen historia yltää kymmenien miljoonien vuosien taa.

 

Koralliriuttojen kolme mahdollista tulevaisuutta

Hiilidioksidipitoisuuden ja lämpötilan nousu vaikuttavat näkymiin.

375 ppm
+1°

Korallit selviävät, jos ilmakehän hiilidioksidipitoisuus onnistutaan pitämään nykytasolla. Silloin maapallon keskilämpötila kohoaa vuosisadan loppuun mennessä yhden asteen.

450−500 ppm
+2°

Riutat muuttuvat korallivaltaisista levä- ja sienivaltaisiksi, jos hiilidioksidia kertyy enemmän. Vain sitkeimmät korallilajit ja niistä elantonsa saavat muut lajit säilyvät.

> 500 ppm
+3°

Useimmat riutat menehtyvät, jos hiilidioksidia kasaantuu näin paljon.

Ruotsissa työntekijät avaavat jo oven kädessä olevalla sirulla.

Tukholmassa sijaitseva teknologia-alan yritysten toimisto Epicenter alkoi kaksi vuotta sitten asentaa työntekijöidensä käsiin siruja. Niillä työntekijät voivat esimerkiksi avata työpaikalla ovia, kirjautua tietokoneille tai maksaa lounaan, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Istute toimii kuin mikä tahansa siru uimahallien rannekkeissa tai työpaikkojen kulkuluvissa. Sitä ei vain tarvitse muistaa pitää mukana.

Tänä kesänä Yhdysvalloissa seurattiin esimerkkiä. Wisconsinilainen yritys asennutti sirun kymmenille työntekijöilleen.

Terveydenhoidossa erilaisia implantteja on käytetty jo pitkään. Uutta ruotsalais- ja amerikkalaisyrityksessä on käyttää istutteita muuhun kuin terveystarkoituksiin.

Kysely

Ottaisitko tunnistesirun ihosi alle?

Kun kelloa ei ollut, auringon asema kertoi, milloin syödään

Ilmansuunnilla on ollut suuri merkitys entisajan ihmisten elämässä. Niiden mukaan on valittu asuinpaikat ja katsottu kulkureitit. Kun ei vielä tunnettu karttoja eikä kompasseja, määriteltiin suunnat taivaankappaleiden ja muiden luonnonilmiöiden mukaan.

Öisen tähtitaivaan kiintopiste oli Pohjantähti eli Pohjannaula. Se näytti olevan tukevasti kiinni taivaan pohjassa. Taivas kuviteltiin kupumaiseksi kanneksi, joka pyöri hitaasti Pohjantähden ympäri. Tähden suunta oli pohjoinen tai länsimurteissa pohjainen. Pohja on ikivanha indoeurooppalainen laina. Se on alkuaan tarkoittanut peräosaa tai takaosaa.

Auringolla on ollut tärkeä rooli ilmansuuntia nimettäessä.

Itä kuuluu yhteen itää-verbin kanssa ja viittaa suuntaan, josta aurinko nousee eli ikään kuin itää aamulla.

Koillisen kantasana koi on perintösana, joka tarkoittaa sarastusta.

Länsi on ilmeisesti alavaa maata merkitsevän murteellisen lansi-sanan muunnelma, joka ilmansuunnan nimenä viittaa matalalle painuneeseen aurinkoon.

Luode-sanan alkuperä on epäselvä, mutta se voi olla ikivanhan heittämistä merkitsevän luoda-verbin johdos ja tarkoittaa suuntaa, jonne aurinko lopulta katoaa.

Louna tai lounas on alkuaan merkinnyt päivää ja päivänvaloa ja sitten myös ateriaa, joka on nautittu puolipäivän maissa. Kun ei ollut kelloja, piti eri tahoille hajaantuneen työväen katsoa auringosta, milloin oli yhteisen aterian aika. Tärkeä suunta sai nimekseen lounas tai lounainen.

Etelä on vanhaan perintösanastoon kuuluvan esi-sanan johdos ja tarkoittaa sananmukaisesti edessä olevaa paikkaa. Asumusten oviaukot avattiin mielellään lämpimimpään ilmansuuntaan, jossa aurinko oli korkeimmillaan. Etelä oli siis suunta, joka oli pirtistä ulos astuttaessa oven edessä.

Kaakko on siinä mielessä poikkeus, ettei se liity taivaankappaleisiin vaan vesilintujen ikiaikaisiin muuttoreitteihin. Se oli upeasti kailottavien kaakkolintujen eli kuikkien ja kaakkurien tulosuunta keväällä.

Nykyään ilmansuuntien ja niiden nimien järjestelmä näyttää selvältä, mutta se ei ole syntynyt itsestään. Murteissa nimityksiä on paljon enemmän, ja samojenkin nimitysten merkitykset vaihtelevat.

Tähän moninaisuuteen kyllästyi Elias Lönnrot, joka kehitti suomea sivistyskieleksi 1800-luvulla. Hän valikoi sopivat termit ja esitteli ne Mehiläinen-lehdessään. Niitä me käytämme edelleen.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2017