Hyväosaiset tekevät pakoa suurten keskusten kehyskuntiin. Heistä on mukava elää kaltaistensa keskellä ja nauttia yhteisöllisyydestä. Kaikille tiivis rinnakkaiselo ei sovi.



Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2008

Tien varren täyttävät väljästi sijoitetut hirsihuvilat, pienet kivilinnat ja puiset valmistalot. Pihoilla on hiekkalaatikoita, kahden auton talleja ja talviteloille nostettuja veneitä. Tietä talsii ryhmä koulusta palaavia lapsia. Liikennemerkki muistuttaa autoilijoita kahdella kielellä: Aja varovasti - Kör försiktigt.

Olemme Sipoon Landbossa, Helsinkiä kehystävien kuntien "onnellisuusvyöhykkeellä". Tutkimusten mukaan juuri tällaisissa kehyskunnissa asukkaat voivat paremmin kuin muualla.

- Fyysinen ympäristö on tärkeä tyytyväisyystekijä. Neljä viidestä suomalaisesta haluaisi asua luonnon rauhassa pientalovaltaisella alueella, aloittaa Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara.

Tällaisia unelmakoteja esimerkiksi Helsingissä on vain 12 prosenttia asuntokannasta, mutta kehyskunnissa osuus nousee jopa 80-90 prosenttiin.

Kirkkonummi, Vihti, Nurmijärvi, Tuusula ja Sipoo ovat valikoivan muuttoliikkeen voittajia. Ne ovat hinnoillaan, väljyydellään ja luonnollaan houkutelleet pientaloalueilleen korkeasti koulutettuja, nuoria, terveitä ja hyvin ansaitsevia lapsiperheitä.

- Eivät niihin muuta köyhät eivätkä yksinkertaiset - ainakaan tilastojen mukaan, Vaattovaara sanoo.


Yhteisöllisyys vahvistaa yhteisöä

Ovatko puutarhakaupunkilaiset myös onnellisempia kuin peruskaupunkilaiset, on vaikea tutkittava. Onnellisuutta voidaan kartoittaa kyselyillä, ihmisten kokemuksia kirjaamalla. Toinen tapa lähestyä asiaa on käyttää tilastollisia hyvinvointia mittaava tekijöitä. Näiden kovien mittareiden mukaan parhaiten voivat, kenties myös onnellisimmat, suomalaiset asuvat Vaasan rannikkoseudulla kaupunkien kehyskunnissa.

- Myös muualla maassa kaupunkien lähistön maaseutumaiset kunnat ovat hyvinvoivimpia. Niissä on keskuksia korkeampi elintaso ja vähemmän turvallisuus- ja psykososiaalisia ongelmia, esimerkiksi päihdeongelmia tai lasten huostaanottoja, tietää hyvinvoinnin alueellisia eroja tutkinut Stakesin erikoistutkija Sakari Karvonen.

Puutarhakaupunkien hyvinvointi johtuu osin tulokkaiden hyvästä taustasta, mutta tutkimukset antavat viitteitä myös siitä, että niissä on onnistuttu luomaan uutta yhteisöllisyyttä, joka vahvistaa sosiaalista pääomaa.

Mari Vaattovaara on kollegoineen tutkinut Landbon lisäksi Kirkkonummen Sundsbergia. Asukkaiden haastatteluissa korostuu yhdessä tekeminen ja samanhenkisyys. Uusiokylien asukkaat pitävät mukavana sitä, että ihmiset tuntevat toisensa, järjestävät grilli-iltoja ja hoitavat vuorotellen toistensa lapsia.

Yhteisöllisyyttä korostaa myös asukkaiden muu samankaltaisuus. "Asukkaiden mielestä on myönteistä, että naapurustossa on lähes sama varallisuusasema", mainitaan Vaattovaaran ryhmän Asumisen uudet onnelat? -raportissa.


Yhdenmukaisuus voi myös ahdistaa

Mikä sopii yksille, ei sovi toisille. Sinkulla, jonka menojalka väpättää, on puutarhakaupungissa tylsää. Ikääntynyt, kulttuuria harrastava pariskunta taas harmittelee pitkää kaupunkimatkaa.

Yhteensopivuus puutarhakaupungin kanssa kytkeytyy myös ammattiin. Vaattovaara on EU-hankkeessa tutkinut luovan työn tekijöiden ja it-ammattilaisten asumismuotoja. Kehyskuntien omakotitalot sopivat nörteille, mutta toimittajat ja kulttuuri-ihmiset hakeutuvat keskustoihin.

Myös paljon mainostetussa yhteisöllisyydessä voi olla kaksi puolta, Sakari Karvonen muistuttaa.

- Jollakin alueella voi olla vahva käsitys kollektiivisuudesta, jossa on päivittäistä vuorovaikutusta - lainaillaan tavaroita ja huudellaan aidan yli. Jos sinne muuttaa ihminen, joka ei jaa käsitystä, yhteisöllisyys voi tuntua ahdistavalta, Karvonen pohtii.

Mari Vaattovaara on itse kasvanut muun muassa Espoon Soukassa, jonka keskustassa on korkeita kerrostaloja ja laitamilla pientaloja. Merenrannassa on vielä ökytaloja, jotka päihittävät puutarhakaupunkien omakotitalot mennen tullen.

- Monipuolisella asuntokannalla on suuri merkitys elämäntilanteen muuttuessa, kun lapset muuttavat kotoa tai tulee avioero. Ihmiset voivat jäädä asumaan alueelle. Puutarhakaupungista se mahdollisuus puuttuu, Vaattovaara sanoo.


Palstan pitäjä Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Nyt meni pipariksi


Mitä olisi joulun odotus ilman piparkakun tuoksua? Kun taikinan teon aloittaa kiehauttamalla hippusen inkivääriä, kanelia ja neilikkaa siirapin kanssa, leijuu koko huushollissa vastustamaton jouluinen aromi. Toiset ohjeet kehottavat käyttämään kardemummaa tai pomeranssinkuorta, mutta pippuria ei nykyään mainita mausteiden joukossa. Kuitenkin piparkakut ovat saaneet nimensä juuri pippurista.


Pippuri on ikivanha mauste, jonka kansainvälinen nimitys juontuu muinaisintian sanasta pippalı¯. Suomeen sana on tullut keskiajalla ruotsin kautta. Kirjakielessä pippuri mainitaan ensi kertaa vuonna 1544 Mikael Agricolan rukouskirjan kalenterissa, jossa annetaan ohjeita terveellisten yrttien käytöstä. Esimerkiksi lokakuussa kehotetaan sekoittamaan juomaan pippuria ja neilikkaa.


Piparkakut ovat pitkän tuotekehittelyn tulosta, mutta nimenomaan "pippurikakkuina" nämä voimakkaasti maustetut leivonnaiset on alettu tuntea Saksassa keskiajan lopulla. Pian tuote ja sen nimi piparkaka, pepparkaka levisivät myös Ruotsiin. Sen sijaan suomeksi on alettu puhua piparkakuista vasta 1800-luvun puolimaissa.


Piparkakuiksi luokiteltavat leivonnaiset ovat kyllä olleet suomalaisille tuttuja jo aiemmin, mutta nimi on ollut toinen. Tavallisimmin on puhuttu mesikakuista tai mesileivistä. Esimerkiksi Agricolan suomentamissa psalmeissa ylistetään Jumalan säädöksiä, jotka ovat "makiammat kuin hunaja ja mesileivät".


Raamatun mesileivät ovat saattaneet olla hunajasta ja kuivatuista hedelmistä valmistettuja kakkuja, mutta sama sana on monissa kielissä saanut myös jauhoista leivotun piparkakun merkityksen. Suomessa hunajakakku mainitaan vuonna 1644 painetussa tulkkisanakirjassa, jossa kerrotaan sanan tarkoittavan jauhoista, hunajasta ja mäkimeiramista valmistettua leivonnaista. Hunajaleipäkin mainitaan raamatullisissa yhteyksissä suloisten asioiden vertauskuvana. Tuoksuvilla mausteilla ryyditetty mesileipä toi ihmispolon ulottuville pienen hiukkasen kadotettua paratiisia.


Kaisa Häkkinen
Kirjoittaja on suomen kielen professori Turun yliopistossa.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5223
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti