Hyväosaiset tekevät pakoa suurten keskusten kehyskuntiin. Heistä on mukava elää kaltaistensa keskellä ja nauttia yhteisöllisyydestä. Kaikille tiivis rinnakkaiselo ei sovi.



Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2008

Tien varren täyttävät väljästi sijoitetut hirsihuvilat, pienet kivilinnat ja puiset valmistalot. Pihoilla on hiekkalaatikoita, kahden auton talleja ja talviteloille nostettuja veneitä. Tietä talsii ryhmä koulusta palaavia lapsia. Liikennemerkki muistuttaa autoilijoita kahdella kielellä: Aja varovasti - Kör försiktigt.

Olemme Sipoon Landbossa, Helsinkiä kehystävien kuntien "onnellisuusvyöhykkeellä". Tutkimusten mukaan juuri tällaisissa kehyskunnissa asukkaat voivat paremmin kuin muualla.

- Fyysinen ympäristö on tärkeä tyytyväisyystekijä. Neljä viidestä suomalaisesta haluaisi asua luonnon rauhassa pientalovaltaisella alueella, aloittaa Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara.

Tällaisia unelmakoteja esimerkiksi Helsingissä on vain 12 prosenttia asuntokannasta, mutta kehyskunnissa osuus nousee jopa 80-90 prosenttiin.

Kirkkonummi, Vihti, Nurmijärvi, Tuusula ja Sipoo ovat valikoivan muuttoliikkeen voittajia. Ne ovat hinnoillaan, väljyydellään ja luonnollaan houkutelleet pientaloalueilleen korkeasti koulutettuja, nuoria, terveitä ja hyvin ansaitsevia lapsiperheitä.

- Eivät niihin muuta köyhät eivätkä yksinkertaiset - ainakaan tilastojen mukaan, Vaattovaara sanoo.


Yhteisöllisyys vahvistaa yhteisöä

Ovatko puutarhakaupunkilaiset myös onnellisempia kuin peruskaupunkilaiset, on vaikea tutkittava. Onnellisuutta voidaan kartoittaa kyselyillä, ihmisten kokemuksia kirjaamalla. Toinen tapa lähestyä asiaa on käyttää tilastollisia hyvinvointia mittaava tekijöitä. Näiden kovien mittareiden mukaan parhaiten voivat, kenties myös onnellisimmat, suomalaiset asuvat Vaasan rannikkoseudulla kaupunkien kehyskunnissa.

- Myös muualla maassa kaupunkien lähistön maaseutumaiset kunnat ovat hyvinvoivimpia. Niissä on keskuksia korkeampi elintaso ja vähemmän turvallisuus- ja psykososiaalisia ongelmia, esimerkiksi päihdeongelmia tai lasten huostaanottoja, tietää hyvinvoinnin alueellisia eroja tutkinut Stakesin erikoistutkija Sakari Karvonen.

Puutarhakaupunkien hyvinvointi johtuu osin tulokkaiden hyvästä taustasta, mutta tutkimukset antavat viitteitä myös siitä, että niissä on onnistuttu luomaan uutta yhteisöllisyyttä, joka vahvistaa sosiaalista pääomaa.

Mari Vaattovaara on kollegoineen tutkinut Landbon lisäksi Kirkkonummen Sundsbergia. Asukkaiden haastatteluissa korostuu yhdessä tekeminen ja samanhenkisyys. Uusiokylien asukkaat pitävät mukavana sitä, että ihmiset tuntevat toisensa, järjestävät grilli-iltoja ja hoitavat vuorotellen toistensa lapsia.

Yhteisöllisyyttä korostaa myös asukkaiden muu samankaltaisuus. "Asukkaiden mielestä on myönteistä, että naapurustossa on lähes sama varallisuusasema", mainitaan Vaattovaaran ryhmän Asumisen uudet onnelat? -raportissa.


Yhdenmukaisuus voi myös ahdistaa

Mikä sopii yksille, ei sovi toisille. Sinkulla, jonka menojalka väpättää, on puutarhakaupungissa tylsää. Ikääntynyt, kulttuuria harrastava pariskunta taas harmittelee pitkää kaupunkimatkaa.

Yhteensopivuus puutarhakaupungin kanssa kytkeytyy myös ammattiin. Vaattovaara on EU-hankkeessa tutkinut luovan työn tekijöiden ja it-ammattilaisten asumismuotoja. Kehyskuntien omakotitalot sopivat nörteille, mutta toimittajat ja kulttuuri-ihmiset hakeutuvat keskustoihin.

Myös paljon mainostetussa yhteisöllisyydessä voi olla kaksi puolta, Sakari Karvonen muistuttaa.

- Jollakin alueella voi olla vahva käsitys kollektiivisuudesta, jossa on päivittäistä vuorovaikutusta - lainaillaan tavaroita ja huudellaan aidan yli. Jos sinne muuttaa ihminen, joka ei jaa käsitystä, yhteisöllisyys voi tuntua ahdistavalta, Karvonen pohtii.

Mari Vaattovaara on itse kasvanut muun muassa Espoon Soukassa, jonka keskustassa on korkeita kerrostaloja ja laitamilla pientaloja. Merenrannassa on vielä ökytaloja, jotka päihittävät puutarhakaupunkien omakotitalot mennen tullen.

- Monipuolisella asuntokannalla on suuri merkitys elämäntilanteen muuttuessa, kun lapset muuttavat kotoa tai tulee avioero. Ihmiset voivat jäädä asumaan alueelle. Puutarhakaupungista se mahdollisuus puuttuu, Vaattovaara sanoo.


Palstan pitäjä Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Nyt meni pipariksi


Mitä olisi joulun odotus ilman piparkakun tuoksua? Kun taikinan teon aloittaa kiehauttamalla hippusen inkivääriä, kanelia ja neilikkaa siirapin kanssa, leijuu koko huushollissa vastustamaton jouluinen aromi. Toiset ohjeet kehottavat käyttämään kardemummaa tai pomeranssinkuorta, mutta pippuria ei nykyään mainita mausteiden joukossa. Kuitenkin piparkakut ovat saaneet nimensä juuri pippurista.


Pippuri on ikivanha mauste, jonka kansainvälinen nimitys juontuu muinaisintian sanasta pippalı¯. Suomeen sana on tullut keskiajalla ruotsin kautta. Kirjakielessä pippuri mainitaan ensi kertaa vuonna 1544 Mikael Agricolan rukouskirjan kalenterissa, jossa annetaan ohjeita terveellisten yrttien käytöstä. Esimerkiksi lokakuussa kehotetaan sekoittamaan juomaan pippuria ja neilikkaa.


Piparkakut ovat pitkän tuotekehittelyn tulosta, mutta nimenomaan "pippurikakkuina" nämä voimakkaasti maustetut leivonnaiset on alettu tuntea Saksassa keskiajan lopulla. Pian tuote ja sen nimi piparkaka, pepparkaka levisivät myös Ruotsiin. Sen sijaan suomeksi on alettu puhua piparkakuista vasta 1800-luvun puolimaissa.


Piparkakuiksi luokiteltavat leivonnaiset ovat kyllä olleet suomalaisille tuttuja jo aiemmin, mutta nimi on ollut toinen. Tavallisimmin on puhuttu mesikakuista tai mesileivistä. Esimerkiksi Agricolan suomentamissa psalmeissa ylistetään Jumalan säädöksiä, jotka ovat "makiammat kuin hunaja ja mesileivät".


Raamatun mesileivät ovat saattaneet olla hunajasta ja kuivatuista hedelmistä valmistettuja kakkuja, mutta sama sana on monissa kielissä saanut myös jauhoista leivotun piparkakun merkityksen. Suomessa hunajakakku mainitaan vuonna 1644 painetussa tulkkisanakirjassa, jossa kerrotaan sanan tarkoittavan jauhoista, hunajasta ja mäkimeiramista valmistettua leivonnaista. Hunajaleipäkin mainitaan raamatullisissa yhteyksissä suloisten asioiden vertauskuvana. Tuoksuvilla mausteilla ryyditetty mesileipä toi ihmispolon ulottuville pienen hiukkasen kadotettua paratiisia.


Kaisa Häkkinen
Kirjoittaja on suomen kielen professori Turun yliopistossa.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.