Hyväosaiset tekevät pakoa suurten keskusten kehyskuntiin. Heistä on mukava elää kaltaistensa keskellä ja nauttia yhteisöllisyydestä. Kaikille tiivis rinnakkaiselo ei sovi.



Sisältö jatkuu mainoksen alla

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2008

Tien varren täyttävät väljästi sijoitetut hirsihuvilat, pienet kivilinnat ja puiset valmistalot. Pihoilla on hiekkalaatikoita, kahden auton talleja ja talviteloille nostettuja veneitä. Tietä talsii ryhmä koulusta palaavia lapsia. Liikennemerkki muistuttaa autoilijoita kahdella kielellä: Aja varovasti - Kör försiktigt.

Olemme Sipoon Landbossa, Helsinkiä kehystävien kuntien "onnellisuusvyöhykkeellä". Tutkimusten mukaan juuri tällaisissa kehyskunnissa asukkaat voivat paremmin kuin muualla.

- Fyysinen ympäristö on tärkeä tyytyväisyystekijä. Neljä viidestä suomalaisesta haluaisi asua luonnon rauhassa pientalovaltaisella alueella, aloittaa Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara.

Tällaisia unelmakoteja esimerkiksi Helsingissä on vain 12 prosenttia asuntokannasta, mutta kehyskunnissa osuus nousee jopa 80-90 prosenttiin.

Kirkkonummi, Vihti, Nurmijärvi, Tuusula ja Sipoo ovat valikoivan muuttoliikkeen voittajia. Ne ovat hinnoillaan, väljyydellään ja luonnollaan houkutelleet pientaloalueilleen korkeasti koulutettuja, nuoria, terveitä ja hyvin ansaitsevia lapsiperheitä.

- Eivät niihin muuta köyhät eivätkä yksinkertaiset - ainakaan tilastojen mukaan, Vaattovaara sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Yhteisöllisyys vahvistaa yhteisöä

Ovatko puutarhakaupunkilaiset myös onnellisempia kuin peruskaupunkilaiset, on vaikea tutkittava. Onnellisuutta voidaan kartoittaa kyselyillä, ihmisten kokemuksia kirjaamalla. Toinen tapa lähestyä asiaa on käyttää tilastollisia hyvinvointia mittaava tekijöitä. Näiden kovien mittareiden mukaan parhaiten voivat, kenties myös onnellisimmat, suomalaiset asuvat Vaasan rannikkoseudulla kaupunkien kehyskunnissa.

- Myös muualla maassa kaupunkien lähistön maaseutumaiset kunnat ovat hyvinvoivimpia. Niissä on keskuksia korkeampi elintaso ja vähemmän turvallisuus- ja psykososiaalisia ongelmia, esimerkiksi päihdeongelmia tai lasten huostaanottoja, tietää hyvinvoinnin alueellisia eroja tutkinut Stakesin erikoistutkija Sakari Karvonen.

Puutarhakaupunkien hyvinvointi johtuu osin tulokkaiden hyvästä taustasta, mutta tutkimukset antavat viitteitä myös siitä, että niissä on onnistuttu luomaan uutta yhteisöllisyyttä, joka vahvistaa sosiaalista pääomaa.

Mari Vaattovaara on kollegoineen tutkinut Landbon lisäksi Kirkkonummen Sundsbergia. Asukkaiden haastatteluissa korostuu yhdessä tekeminen ja samanhenkisyys. Uusiokylien asukkaat pitävät mukavana sitä, että ihmiset tuntevat toisensa, järjestävät grilli-iltoja ja hoitavat vuorotellen toistensa lapsia.

Yhteisöllisyyttä korostaa myös asukkaiden muu samankaltaisuus. "Asukkaiden mielestä on myönteistä, että naapurustossa on lähes sama varallisuusasema", mainitaan Vaattovaaran ryhmän Asumisen uudet onnelat? -raportissa.


Yhdenmukaisuus voi myös ahdistaa

Mikä sopii yksille, ei sovi toisille. Sinkulla, jonka menojalka väpättää, on puutarhakaupungissa tylsää. Ikääntynyt, kulttuuria harrastava pariskunta taas harmittelee pitkää kaupunkimatkaa.

Yhteensopivuus puutarhakaupungin kanssa kytkeytyy myös ammattiin. Vaattovaara on EU-hankkeessa tutkinut luovan työn tekijöiden ja it-ammattilaisten asumismuotoja. Kehyskuntien omakotitalot sopivat nörteille, mutta toimittajat ja kulttuuri-ihmiset hakeutuvat keskustoihin.

Myös paljon mainostetussa yhteisöllisyydessä voi olla kaksi puolta, Sakari Karvonen muistuttaa.

- Jollakin alueella voi olla vahva käsitys kollektiivisuudesta, jossa on päivittäistä vuorovaikutusta - lainaillaan tavaroita ja huudellaan aidan yli. Jos sinne muuttaa ihminen, joka ei jaa käsitystä, yhteisöllisyys voi tuntua ahdistavalta, Karvonen pohtii.

Mari Vaattovaara on itse kasvanut muun muassa Espoon Soukassa, jonka keskustassa on korkeita kerrostaloja ja laitamilla pientaloja. Merenrannassa on vielä ökytaloja, jotka päihittävät puutarhakaupunkien omakotitalot mennen tullen.

- Monipuolisella asuntokannalla on suuri merkitys elämäntilanteen muuttuessa, kun lapset muuttavat kotoa tai tulee avioero. Ihmiset voivat jäädä asumaan alueelle. Puutarhakaupungista se mahdollisuus puuttuu, Vaattovaara sanoo.


Palstan pitäjä Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Nyt meni pipariksi


Mitä olisi joulun odotus ilman piparkakun tuoksua? Kun taikinan teon aloittaa kiehauttamalla hippusen inkivääriä, kanelia ja neilikkaa siirapin kanssa, leijuu koko huushollissa vastustamaton jouluinen aromi. Toiset ohjeet kehottavat käyttämään kardemummaa tai pomeranssinkuorta, mutta pippuria ei nykyään mainita mausteiden joukossa. Kuitenkin piparkakut ovat saaneet nimensä juuri pippurista.


Pippuri on ikivanha mauste, jonka kansainvälinen nimitys juontuu muinaisintian sanasta pippalı¯. Suomeen sana on tullut keskiajalla ruotsin kautta. Kirjakielessä pippuri mainitaan ensi kertaa vuonna 1544 Mikael Agricolan rukouskirjan kalenterissa, jossa annetaan ohjeita terveellisten yrttien käytöstä. Esimerkiksi lokakuussa kehotetaan sekoittamaan juomaan pippuria ja neilikkaa.


Piparkakut ovat pitkän tuotekehittelyn tulosta, mutta nimenomaan "pippurikakkuina" nämä voimakkaasti maustetut leivonnaiset on alettu tuntea Saksassa keskiajan lopulla. Pian tuote ja sen nimi piparkaka, pepparkaka levisivät myös Ruotsiin. Sen sijaan suomeksi on alettu puhua piparkakuista vasta 1800-luvun puolimaissa.


Piparkakuiksi luokiteltavat leivonnaiset ovat kyllä olleet suomalaisille tuttuja jo aiemmin, mutta nimi on ollut toinen. Tavallisimmin on puhuttu mesikakuista tai mesileivistä. Esimerkiksi Agricolan suomentamissa psalmeissa ylistetään Jumalan säädöksiä, jotka ovat "makiammat kuin hunaja ja mesileivät".


Raamatun mesileivät ovat saattaneet olla hunajasta ja kuivatuista hedelmistä valmistettuja kakkuja, mutta sama sana on monissa kielissä saanut myös jauhoista leivotun piparkakun merkityksen. Suomessa hunajakakku mainitaan vuonna 1644 painetussa tulkkisanakirjassa, jossa kerrotaan sanan tarkoittavan jauhoista, hunajasta ja mäkimeiramista valmistettua leivonnaista. Hunajaleipäkin mainitaan raamatullisissa yhteyksissä suloisten asioiden vertauskuvana. Tuoksuvilla mausteilla ryyditetty mesileipä toi ihmispolon ulottuville pienen hiukkasen kadotettua paratiisia.


Kaisa Häkkinen
Kirjoittaja on suomen kielen professori Turun yliopistossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla