Opi pelaamaan huonoilla korteilla. Mitä nopeammin luovut turhasta toivosta, sitä nopeammin pääset kiinni uuteen seikkailuun.

Teksti: Tuija Matikka

Kolmen pienen lapsen uraisä sokeutui ja masentui. Jouluna lapset halusivat esitellä joulupukin tuomia lahjoja, mutta isä istui aamiaispöydässä kuin perunasäkki. Lopulta kolmivuotias kiipesi isänsä syliin ja sanoi: ”Kuule isi. Mä tiedän, että sun silmät on rikki, mutta muuten sä olet ehjä. Haluan, että sä käytät sormiasi ja katsot, mitä mä sain joululahjaksi.” Pojan huomautus havahdutti isän tajuamaan, mitä kaikkea sokeanakin voi tehdä. Kertarysäyksellä tapahtuva menetys tuntuu julmalta. Alamme vaistomaisesti laskea tuhoja ja etsiä syyllisiä. Päähämme ei hetkeen mahdu muuta. Mitä suuremmasta menetyksestä on kyse, sitä tärkeämpää on keskittyä pelaamaan niillä korteilla, jotka vielä ovat jäljellä. Hyviä vinkkejä saa niiltä, jotka osaavat elää mielekästä elämää menetyksestä huolimatta – tai jopa sen ansiosta.

Treenaa selviytymistä ajoissa

Koska emme voi aina tietää, mikä menetys tai sairaus meitä odottaa, kannattaa opetella käyttämään huonojakin kortteja. Ratkaisukeskeisen terapian isoäiti, vuonna 1988 kuollut yhdysvaltalainen psykoterapeutti Virginia Satir oli lapsuudessaan pitkiä aikoja kuuro ja oppi lukemaan ihmisten elekieltä. Saatuaan kuulonsa takaisin hän hyödynsi ilmiömäistä elelukutaitoaan perheterapeuttina. Jos hän olisi jäänyt kuuroksi, taito olisi ollut sitäkin tärkeämpi.Monesti vaiva on tilapäinen. Jos parempi kätesi on liukastumisen jäljiltä paketissa, kipsiaika kannattaa käyttää heikomman käden harjoittamiseen. Jo voileivän tekeminen on turhauttavaa, ja tekisi mieli pyytää muita auttamaan. Ponnistelu kuitenkin kannattaa, sillä saat aivojumpan lisäksi käytännön kokemusta pohjalta nousemisesta.

Kartoita mahdollisuutesi

Myös asenne on tärkeä. Jos uskot vammaisten, sinkkujen, työttömäksi jääneiden tai vanhojen olevan säälittäviä luusereita, jäät tietenkin surkeilemaan ”lottovoiton” osuttua omalle kohdalle. Jos uskot, että ihminen on menetyksistä huolimatta arvokas ja hänellä on aina uusia mahdollisuuksia, alat heti alkujärkytyksestä toettuasi tutkia tilannettasi. Etsivä yleensä löytää jotain kiinnostavaa. Jos polvesi ovat jäähyllä jalkapallon pelaamisesta mutta kaipaat joukkuettasi, voit pallotella uusilla ajatuksilla osallistumalla netin keskusteluryhmiin. Siellä voit taistella hyvän puolella pahaa vastaan. Vaikka keskustelijat eivät yleensä muuta mieltään, on hauska luoda erilaisia strategioita. Parhaassa tapauksessa voit löytää uuden ajatuksen tai näkökulman.

Muutoksen epävarmuus rassaa

Hermostollamme on taipumus suurennella äkillisiä muutoksia, mutta hiipivälle kehitykselle olemme lähes sokeita. Avioliitto saattaa kituuttaa pitkään henkitoreissaan, kunnes puoliso ilmoittaa hakevansa eron. Alkoholiriippuvuus pahenee varkain. Diabetes voi tehdä elimistössä tihutöitä pitkään, ennen kuin se havaitaan. Sepelvaltimoiden tukkeutuminen saatetaan huomata flunssan yhteydessä. Eikä omaa ikääntymistäkään aina pane merkille.Tieto diagnoosista tai toimintakyvyn heikkenemisestä tietysti jysäyttää, mutta useimmissa sairauksissa kehitys on hidasta – ja ikävä kyllä usein epävarmaa. Ihmisaivot kestävät epävarmuutta huonosti. Varsinkin nisäkäsaivo-osan on pakko saada varmuus saman tien. Paraneeko tämä vai ei? Pitäisikö taistella vai alistua?Poikamainen hätäily on pilannut monta lupaavasti alkanutta toipumista. Kuiville päässyttä alkoholistia ja hänen lähipiiriään tietenkin ahdistaa, voiko raittiuden säilymiseen luottaa. Kun raitistunut ratkeaa ryyppäämään, epävarmuuden piina katoaa, mutta samalla häviää myös selvä pää. Raittiina pysyminen edellyttää jatkuvassa epävarmuudessa elämistä. Päivä kerrallaan ja vuositolkulla.

Varo turhan toivon ansaa

Jos on odotettavissa vain tilanteen huononemista, toivoa antaa lääketieteen kehitys. Kukaties ensi viikolla, ensi vuonna tai ensi vuosikymmenellä keksitään tepsivä hoito. Media kertoo milloin mistäkin lupaavasta uutuuspilleristä, ihmehoidosta ja dieetistä.Lisäksi hyvää tarkoittavat uskovaiset tarjoavat pikaparannusta ylhäältä. Ystävät ja tuttavat kuvailevat, miten serkun kummin kaima parani taudista syömällä ”öhmyä” tai tekemällä ”kohmua”.Jokaista vähänkin järkevää konstia tekee mieli kokeilla, koska muutakaan toivoa ei ole. Pienikin mahdollisuus palauttaa entinen toimintakyky antaa voimaa. Lääkärit käypähoitosuosituksineen alkavat tuntua epäempaattisilta hyypiöiltä. Toivon ja pettymysten vuoristorata tuo jännitystä elämään, ja siinä keikutuksessa voi vierähtää vuosi poikineen.

Luovuttamalla pääset eteenpäin

Ikääntymisen tai sairauden myötä tilanne voi muuttua niin vakavaksi, että toivon ylläpitämisestä tulee rasite. Toivosta tarpeekseen saanut haluaa luovuttaa. Riesana ovat tekopirteät läheiset, jotka syyllistävät kovia kokenutta, ikään kuin sairauden kuormassa ei olisi kyllin kantamista. Kun läheiset eivät suo luopumisen tuomaa rauhaa, menetystä ei päästä suremaan yhdessä.Kouristuksenomainen toivoon takertuja haluaa puolestaan vältellä menetykseen liittyviä musertavia tunteita. Mitä sinnikkäämmin hän pakenee, sitä tiukemmin piilevä toivottomuus häneen tarttuu. Pahimman vaihtoehdon inhorealistinen kohtaaminen kirpaisee, mutta se auttaa jatkamaan. Menetetyn rakkaansa perään haikaileva ei ryhdy etsimään uutta sydänkäpyä ennen kuin on lakannut toivomasta. Toivoa uudesta rakkaudesta ei voi syntyä, ennen kuin vanha on kuollut.Luopumisen suoma lepo auttaa tarttumaan tilaisuuteen, jos ihme kaikesta huolimatta tapahtuu. Toivon ansassa rimpuillut ei välttämättä pysty enää ponnistamaan, mutta levännyt jaksaa panostaa uuteen mahdollisuuteen.

Julkaistu Tiede -lehdessä 7/2011

Tuija Matikka on psykologi ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.