Nykyparit muuntelevat ikivanhaa.

Ihminen-palsta

Teksti: Mikko Puttonen

Nykyparit muuntelevat ikivanhaa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2012

Häiden aattona saunaan

Vielä jokin vuosi sitten kaupungilla saattoi joutua hämmentävään tilanteeseen. Laitamyötäisessä parveileva polttariseurue piiritti äkkiarvaamatta ja alkoi kaupitella suukkoa puputytöksi puetulta hempukalta. Yksi euro per pusu.

Toista oli sata vuotta sitten, kun ystävättäret veivät morsiamen häiden aattona lehvin koristeltuun saunaan. He kilpailivat siitä, kuka pääsisi istumaan morsiamen paikalla tai saisi napattua hänen vihtansa – ja pääsisi seuraavaksi naimisiin.

Saunan ulkopuolellakin tapahtui. Nuoret siellä pitivät metakkaa ja rämistelivät metalliastioita.

Myös saksalaiseen Polterabendiin kuuluu metelöinti, jolla ollaan karkottavinaan pahoja henkiä. Aluksi viimeistä poikamiesiltaa viettivät sulhaset kavereineen, mutta jo 1800-luvun lopulla Suomen säätyläisneidot näyttivät, etteivät ole pekkaa pahempia.

Nykyään julkinen metelöinti on vaimentunut. Nyt tehdään kaveriporukalla jotain ekstremeä ja vanhan kansan saunataikoja, kertoo Naimisiin.info-verkkosivun päätoimittaja Kimmo Laurila. Nolot tehtävät ovat out.

Pari peittyy kupliin

Enää eivät häävieraat heittele riisiä kirkosta astuvan vihkiparin ylle niin usein kuin ennen. Monet kirkot ovat kieltäneet tavan, jota on pidetty itsestään selvänä häävieraiden oikeutena. Lintujen vatsat eivät riisistä paisu toisin kuin luullaan, mutta kirkon edusta halutaan pitää siistinä myös seuraaville hääpareille.

Riisin heittely ei edes ole kovin vanha tapa Suomessa. Se on lainattu tänne Englannista, jossa riisin viskelyä on harrastettu 1800-luvun loppupuolelta.

Vaikka riisi tuli kuvioihin verraten myöhään, taustalla on vanha tapa toivottaa avioparille hedelmällisyyttä ja vaurautta. Antiikin Roomassa hääväki nakkeli pähkinöitä. Sittemmin on heitelty siemeniä ja kuivia hedelmiä. Suomen maaseudulla appivanhemmat saattoivat ripotella häätaloon saapuvan morsiamen ylle jyviä tai leivänmuruja.

Onko saippuakuplista hedelmällisyyden symboliksi? Mene ja tiedä, mutta nykyisin ne usein korvaavat riisin. Ovathan kuplat vähän lapsellisia, niin että niillä voi kautta rantain vihjata jälkeläisiin.

Morsian vaihtaa väriä

Morsian pukeutui mustaan on Francois Truffaut'n kuuluisa elokuva, jonka naispäähenkilö surmaa yksitellen sulhasensa murhaajat. Sama nimi voisi kuitenkin olla vanhoista suomalaisista häätavoista kertovalla dokumentilla. Ennen vanhaan morsiamet näet laittautuivat mustaan.

Morsiuspuku hankittiin elinikäiseksi juhlapuvuksi, ja maaseudulla mustaa käytettiin vielä 1900-luvun puolella. Morsian saattoi kuitenkin sonnustautua lisäksi kruunuun ja valkoiseen huntuun.

Valkoisesta innostuivat ensin säätyläiset. Siitä tuli muotiväri 1700-luvulla, jolloin intoiltiin valkeista antiikin marmoripatsaista ja Amerikasta tuotiin edullista puuvillaa.

Muotiväri alkoi näkyä myös hääpuvuissa. Valkoinen liitettiin viattomuuteen, minkä vuoksi se oli omiaan paitsi hääpuvun myös kastemekon väriksi.

Valkoinen on yhä selvä valtaväri, mutta muitakin värejä näkee jo.

– Mitä enemmän siviilivihkiminen yleistyy ja naimisiin menevien keski-ikä nousee, sitä enemmän värillinen hääpuku voittaa alaa, sanoo Kimmo Laurila.

Sormus pitää pintansa

Seuraa etsivät tarkistavat Suomessa ja Ruotsissa vasemman käden nimettömästä, onko mies tai nainen varattu. Tanskassa ja Ranskassa pitää sitä vastoin vilkaista oikean käden nimetöntä, mikäli kaipaa osviittaa siviilisäädystä.

Jo antiikin Roomassa miehet antoivat sormuksen puolisolleen avioliiton merkiksi. Kristityt omaksuivat tavan roomalaisilta.

Pohjoismaissa sulhaset ovat tuhatluvulta lähtien tavanneet antaa morsiamelleen jonkin kallisarvoisen kihlajaislahjan uskollisuuden osoitukseksi. Yleensä lahja on ollut sormus.

Vähävaraisemmilla riitti lämmin käsi. Tavallinen kansa vahvisti kihlauksen sillä, että sulhanen ja morsiamen naittaja löivät kättä päälle. Siitä jäi sanonta pyytää jonkun kättä.

Sormus on vanhimpia hääperinteitä, ja se pitää pintansa.

– Menivät ihmiset siviilissä tai kirkossa naimisiin, kahdestaan tai ilman vieraita, ensimmäistä tai neljättä kertaa, sormus heillä on aina, Kimmo Laurila toteaa.

Suolaisesta makeaan

Mitä ihmettä! Sulhanen näyttää yrittävän karkuun kesken hääseremonian. Topakka morsian saa kuitenkin otteen miehen kauluksesta eikä päästä irti. Miehen askel jää ilmaan.

Ei, häät eivät ole uhattuna. Tuo kaikki tapahtuu kakun päällä, morsian ja sulhanen ovat vain koristeita. Huumori on tullut hääkakkuun.

Hääkakku ja tapa leikata se yhdessä saapuivat Suomeen Englannista. Varhaisimman esikuvan voi kuitenkin jäljittää antiikin Roomaan, missä oli tapana murentaa leivän oloinen vehnä- tai ohrakakku morsiamen päälle onnea tuomaan.

Englannissa on entisaikaan syöty myös morsiuspiirakkaa, joka sisälsi kanaa ja jauhelihaa. Piirakkaan oli piilotettu sormus. Sen saajan oli määrä olla seuraavaksi vihillä.

Valkoisten sokerikuorrutettujen kakkujen vuoro tuli 1800-luvulla. Muotia loi kuningatar Viktoria, jonka lasten häihin leipurit alkoivat rakentaa monikerroksisia luomuksia.

Lähteitä: Häät – Bröllop. Helsingin kaupunginmuseo 2001

Kahden kauppa. Toim. Terttu Kaivola, SKS 1995