Hieno sotilas ja strategi. Tinkimätön proletaari. Antiikin ensimmäinen demokraatti. Maailman vallankumouksellisten idoli. Traakialaisesta gladiaattorista liikkuu mairittelevia arvioita. Mihin kapinajohtajan ansiot lopulta riittävät?.

Myyttien takanaArtikkelisarjassa kerrotaan historian henkilöistä, joista tiedetään enemmän värikkäitä tarinoita kuin tosiasioita.

Teksti: Alex Aissaoui

Hieno sotilas ja strategi. Tinkimätön proletaari. Antiikin ensimmäinen demokraatti. Maailman vallankumouksellisten idoli. Traakialaisesta gladiaattorista liikkuu mairittelevia arvioita. Mihin kapinajohtajan ansiot lopulta riittävät?

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2007

Historia, etenkin vanha historia, on hallitsijoiden ja muiden suurmiesten historiaa. Ani harvoin vastaan tulee yhteiskunnan vähäväkisiä. Gladiaattori Spartacus on yksi heistä.Hänet tapaamme antiikin kirjoituksissa, uuden ajan ajattelijoiden teoksissa ja historiallisissa romaaneissa. Hänet löydämme maalauksista, näytelmistä ja elokuvista. Hänen nimeensä törmäämme vallankumousliikkeiden ja vapaussotien kuvauksissa.Suureen suosioon on selitys. Spartacus johti maailman kaikkien aikojen suurinta orjakapinaa ja kykeni kahden vuoden ajan taistelemaan maailman tuolloin mahtavinta valtiota, Roomaa, vastaan. Mikä hän oli miehiään ja mitkä olivat hänen motiivinsa, ovat jo paljon vaikeampia kysymyksiä.Orjien elämä yhtä helvettiä Spartacuksen matka maailmanhistoriaan alkoi vuonna 73 ennen ajanlaskumme alkua Italian Capuasta, missä Lentulus Batiatus piti maineikasta gladiaattorikoulua. Meille gladiaattorit tuovat mieleen urheat taistelijat, ja totta on, että parhaita heistä ihailtiin kuin supertähtiä nykyään, mutta tosiasiassa gla¬diaattorien elämä oli orjien elämää. Gladiaattorikouluissa vallitsi vankiloiden kuri, ja omistajat olivat kuoleman kätyreitä. He vuokrasivat hyvästä hinnasta taistelijoita näytöksiin, joista ei useimmiten palattu hengissä.Batiatuksen koulussa tyytymättömyys kuohui yli äyräiden, ja 200 taistelijaa päätti paeta. Suunnitelma paljastui, mutta 78 onnekasta sai asiasta vihiä, ehätti karkuun ja raivasi tiensä Vesuviuksen rinteille.Nyt tarvittiin joukolle johtajia. Päälliköksi valittiin Spartacus ja kakkosmieheksi gallialainen Kriksos. Seuraavaksi tarvittiin lisävoimia. Halukkaita löytyi nopeasti, ensin tuhansia, sitten kymmeniätuhansia, sillä Spartacuksella ja kumppaneilla riitti kohtalotovereita.Roomalaisen ideologian mukaan vapaan kansalaisen sopi sotia ja politikoida mutta ei tehdä työtä toiselle. Suuressa valtakunnassa tämä tiesi kroonista työvoimapulaa. Se ratkaisiin orjuuttamalla ulkomaalaiset sotavangit ja valloitettujen alueiden asukkaat, barbaarit. Spartacuksen kapinan alkaessa talouselämä pyöri pitkälti orjatyövoimalla. Eräiden laskelmien mukaan Italian niemimaalla asuneista noin kuudesta miljoonasta ihmisestä kaksi miljoonaa oli orjia omistajansa armoilla. Valtaosa raatoi kaivoksissa, suurtiloilla ja verstaissa helvetillisissä oloissa. Orjia kohdeltiin jopa huonommin kuin karjaa, joten ken pystyi, karkasi, kun vielä ehti. Odotettavissa oleva elinaika oli näet lyhyt. Esimerkiksi kaivosorjien arvioidaan pysyneen hengissä vain kolmisen kuukautta.Rooma vähätteli kapinaa Spartacus saattoi koota orja-armeijaansa melkoisen rauhassa, sillä valtion johto vähätteli vaaraa ja lähetti ensi alkuun vain kansalliskaartilaisia ja konsulien johtamia joukkoja kapinallisia vastaan. Tilanteen vakavuus kirkastui senaatille vasta noin vuoden päästä. Silloin Spartacus oli marssittanut sotilaitaan pitkin ja poikin etelää ja voittanut kaikki yhteenotot. Kapinallisten määrä oli noussut 70 000:een, ja väki oli ryöstänyt ja hävittänyt tiloja, kyliä ja kaupunkeja.Loppuvuodesta 72 senaatti kääntyi useissa sodissa ansioituneen sotapäällikön Marcus Licinius Crassuksen puoleen.Häikäilemätön, upporikas kenraali lupasi hoitaa kapinan ja ryhtyi kokoamaan legioonia.Tässä vaiheessa Spartacus tovereineen vaihtoi toimintasuunnitelmaa. Miehet luopuivat alkuperäisestä ajatuksestaan palata kotikonnuilleen Galliaan, Germaniaan ja Traakiaan. Sen sijaan he päättivät marssia Sisiliaan, Ita¬lian ruoka-aittaan, jonka suurtiloilta järjestyisi niin muonavaroja kuin täydennysjoukkoja. Suunnitelmalta meni kuitenkin pohja, kun kilikialaiset merirosvot, jotka olivat luvanneet laivoja Spartacuksen käyttöön, söivät sanansa ja purjehtivat tiehensä. Kun Crassus samaan aikaan saapui legioonineen, kapinoitsijat jäivät satimeen Italian kärkeen.Tästä pinteestä Spartacus vielä selviytyi, mutta armeija kärsi raskaat tappiot. Kun Crassus tavoitti Spartacuksen Peteliassa, tämä tiesi, että edessä oli ratkaiseva taistelu. Kerrotaan, että hän laskeutui hevosensa selästä, pisti sen kuo¬liaaksi ja piti sotilailleen lyhyen puheen. "Jos voitamme, saamme vihollisen hyvät hevoset, jos häviämme, emme tarvitse niitä." Crassuksen joukot tappoivat Spartacuksen ja 60 000 hänen sotilastaan. Kuusituhatta eloon jäänyttä ristiinnaulittiin valtakunnan päätien, Via Appian, varteen. Valistus korostaa oikeudentuntoaSpartacus oli poissa mutta maine jäi - ja alkoi kasvaa. Ensimmäisellä kristillisellä vuosisadalla runoilija Lucanus ja historioitsijat Plinius vanhempi ja Tacitus vertasivat Spartacusta jo Hannibaliin, karthagolaiseen kenraaliin, joka 200-luvulla ennen ajanlaskumme alkua parinkymmenen vuoden ajan piinasi Roomaa ja uhkasi armeijoineen jopa sen olemassaoloa. Vaikka vertaus oli liioiteltu, kaiut ovat kantaneet meille asti.Eurooppalaisessa historiankirjoituksessa Spartacuksen orjasotiin on kiinnitetty huomiota 1500-luvun puolivälistä lähtien, ja osaksi Euroopan historiallista perintöä hänet nostettiin 1700-luvulla Ranskassa.Asialla oli valistuksen ajan ehkä tunnetuin ajattelija, filosofi, historioitsija ja kirjailija Voltaire, joka pohti muun muassa ihmisoikeuksia. Kun hän Filosofisessa sanakirjassaan kirjoitti orjuudesta, hän viittasi Spartacukseen ja totesi: "Kaikista käydyistä sodista Spartacuksen johtama sota on oikeudenmukaisin, ehkäpä ainoa oikeudenmukainen." Samassa hengessä Spartacusta käsitteli Bernard-Joseph Saurin, ranskalainen juristi, runoilija ja kirjailija, joka 1760 julkaisi kapinajohtajasta näytelmän. Se oli tarkoitettu kritisoimaan yhteiskunnallisten vapauksien puutetta ja sai nimekseen Spartacus: tragedia.Marxille aito proletaariSeuraavalla vuosisadalla Spartacuksen tarinaan tarttui tieteellisen sosialismin perustaja Karl Marx, joka ymmärtääkseen paremmin oman aikansa poliittisia yhteenottoja, Italian yhdistymistaistelua ja Yhdysvaltain sisällissotaa, alkoi lukea antiikin lähteitä. Marx piti Spartacusta aitona proletariaatin edustajana ja vertasi häntä Italian vapaussankariin Giuseppe Garibaldiin, jonka sissit kamppailivat Itävaltaa vastaan samoilla alueil¬la kuin traakialainen gladiaattori Roomaa vastaan muinoin.Marxin innoittamana Spartacuksen toiminta valjastettiin edistämään marxilaista ideolo¬giaa, ja hänen nimissään perustettiin vallankumouksellisia järjestöjä.Organisaatioista tunnetuin lienee saksalaisten Karl Liebknechtin ja Rosa Luxemburgin 1917 muodostama Spartakistiliitto, joka tuki Venäjän lokakuun vallankumouksessa bolsevikkeja ja vaati sosialismin toteuttamista Saksassa. Spartacusta ihailleista vallankumoustaistelijoista puolestaan varmaan nimekkäin on Kuuban kuulu sissijohtaja Che Guevara.Tutkijapiireissäkin eritoten marxilaiset historiankirjoittajat ovat koettaneet selvittää Spar¬tacuksen persoonaa ja orjakapinan synnyn ja kukistumisen syitä.Aikalaismaininnat armottomiaSpartacus on historiantutkijoille unelmakohde - jos he pitävät kovista haasteista. Legendaariseen kapinapäällikköön liittyy ongelmia enemmän kuin tarpeeksi. Emme tiedä hänestä ihmisenä paljonkaan.Spartacuksen henkilökuvan rakentamista vaikeuttaa ennen muuta se, ettei hänestä ole ainoatakaan silminnäkijätodistusta. Aikalaismaininnat taas ovat peräisin maata omistaneelta poliittiselta eliitiltä, jolla oli paljon menetettävää orjatalouden vaarantaneessa kapinassa. Ne huokuvat ennakkoluuloja ja ylimielisyyttä, ja Sparta¬cus tuomitaan ahneeksi ja brutaalisksi ryöväriksi, joka ryhtyi sotimaan pelkästään ryöstelläkseen. Asenne näkyy esimerkiksi arvostetun puhujan Ciceron kirjoituksissa.Antiikin historialliset lähteet, joista tärkeimpiin kuuluvat roomalaisen Sallustiuksen ja kreikkalaisten Plutarkhoksen ja Appianoksen kertomukset, ovat puolestaan hajanaisia, jälkikäteen laadittuja rekonstruktioita. Arvokkaimpana pidetään Sallustiuksen esitystä, koska hän eli ajallisesti lähimpänä tutkimuskohdettaan, mutta valitettavasti sekin on säilynyt vain osittain.Kehutaan vahvaksi ja fiksuksiAntiikin historioiden perusteella yksi asia näyttää jotakuinkin varmalta. Spartacus oli traakialainen sotilas, joka päätyi Rooman armeijaan ja lopulta syystä tai toisesta gladiaattoriksi. Milloin ja missä hän oli syntynyt, on sen sijaan hämärän peitossa - joskin Konrat Ziegler, saksalainen filologi, on esittänyt varteenotettavan hypoteesin.Plutarkhoksen teksteihin nojaten Ziegler uskoo, että Spartacus kuului maedi-heimoon ja syntyi lähellä Strymonjokea nykyisessä Bulgariassa. Roomalaisten käsiin hän olisi jäänyt vuonna 86 eaa., kun kovaotteinen diktaattori Sulla karkotti Pontoksen kuninkaan Mithradates VI:n ja tämän traakialaiset liittolaiset Kreikasta. Olettaen, että Spartacus oli kyllin vanha osallistuakseen taisteluihin, hänen syntymänsä ajoittuu vuosiin 100-106 eaa.Historioista löytyy myös luonnehdintoja Spartacuksen persoonasta. Eliitin arvioihin verrattuna hän on kuin eri mies.Spartacusta kiitetään voimakkaaksi ja älykkääksi, taitavaksi organisaattoriksi ja otteiltaan maltilliseksi. Sallustius kertoo Spartacuksen pyrkineen hillitsemään miestensä ryöstön- ja kostonhalua ja varjelleen joukkojensa moraalia kieltämällä sotilailtaan kullan ja hopean käytön maksuvälineenä. Appianos taas korostaa Spartacuksen tasapuolisuutta: kun sotasaalista jaettiin, se jaettiin tasan kaikkien kesken.Kuoli kunniakkaasti kuin kenraaliAinakin vanhempi lukijapolvi voi muistaa, että Stanley Kubrickin 1960 valmistuneessa Spartacus-elokuvassa - joka perustui tuotteliaan amerikkalaisen vasemmistokirjailijan Howard Fastin samannimiseen romaaniin - kapinapäällikkö jää näyttävästi Crassuksen armeijan vangitsi ja hänet tuomitaan kuolemaan ristiinnaulitsemalla. Antiikin lähteissä Spartacus kuitenkin kuolee taistelukentällä.Plutarkhos kertoo Spartacuksen yrittäneen päästä käsiksi itseensä Crassukseen ja tappaneen hänen kenturioitaan, parhaita upseereitaan. Tämä tuskin pitää paikkaansa, sillä Crassus olisi varmasti säästänyt vihollisensa ruumiin voitonmerkiksi. Lähteiden mukaan Spartacuksen ruumista ei koskaan löydetty, joten Plutarkhos lienee halunnut korostaa ihailemansa Crassuksen urheutta.Appianos puolestaan tietää Spartacuksen haavoittuneen sääreen, pudonneen polvilleen mutta puolustautuneen kilpensä takana, kunnes kaikki hänen toverinsa oli hakattu maahan. Appianoksen roomalainen kollega Florus antaa Spartacukselle oikein tunnustusta. Hän kertoo kapinajohtajan kuolleen "kuin todellinen kenraali, rohkeasti miestensä rinnalla taistellen".Moderni tulkinta liioitteleeVaikka rosvopäällikkö näin muuttuu sotapäälliköksi, meidän täytyy tunnustaa, että Spartacus enemmin pysyy myyttisenä hahmona kuin kasvaa sosiaalivallankumoukselliseksi sanan modernissa mielessä. Epäilemättä hän tavoitteli joukoilleen parempaa elämää ja epäilemättä hänen orjasotansa kyseenalaisti Rooman yhteiskuntarakenteen, mutta olemassaoleva lähdeaineisto ei oikeuta juhlimaan häntä demokraattisten vapauksien esitaistelijana.Myös aikakauden yleisluonne pakottaa tingimään idealismista. Spartacuksen orjakapina ei näet ollut ensimmäinen laatuaan.Alex Aissaoui on valtiotieteiden maisteri ja Helsingin yliopiston jatko-opiskelija.Artikkelin kuvitus Stanley Kubrickin elokuvasta Spartacus (1960). Alamy / Eastpress

Orjakapinat alkoivat Sisiliasta

Spartacuksen johtama orjasota ei ollut lajissaan ainutlaatuinen antiikin ajan Italiassa. Siellä nähtiin kaksi suurta orjakapinaa jo toisella vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua. Kumpikin kapina syttyi valtakunnan ruoka-aitassa Sisiliassa, missä maatalousorjat nousivat isäntiään vastaan.Ensimmäinen kapina puhkesi vuonna 135. Sen johtajana toimi syyrialainen Eunus, joka sai taakseen 70 000 orjaa. Eunus julisti itsensä kuninkaaksi ja yritti luoda oman valtion Sisilian keski- ja itäosiin.  Konsuli Publius Rupilius kuitenkin kukisti kapinalliset vuonna 132 ja ristiinnaulitsi rangaistukseksi 20 000 orjaa. Eunus itse kuoli vankeudessa.Toinen orjakapina, joka syttyi vuonna 104, oli pitkälti ensimmäisen toisinto. Tällä kertaa roomalaisilla oli vastassaan 40 000 orjaa, jotka kuitenkin lopulta vuonna 100 hävisivät konsuli Manius Aquilliuksen sotavoimille.Spartacuksen johtama orjakapina on siis nähtävä osana laajempaa sosiaalista liikehdintää, jota ruokkivat yhteiskunnalliset epäkohdat. Poikkeukselliseksi Spartacuksen kapinan tekivät kuitenkin sen saamat jokseenkin valtavat mittasuhteet: Spartacuksen joukkoihin liittyi kaiken kaikkiaan noin 95 000 orjaa. Kapinan kukistamiseen tarvittiin yli kymmenen legioonaa, noin 80 000 sotilasta, ja olojen lopulliseen rauhoittamiseen meni lähes vuosikymmen. Poikkeava sota oli sikälikin, että se käytiin Italian niemimaalla ja sitä johtivat maatyöläisten sijasta lähitaistelun ammattilaiset, gladiaattorit.

Spartacus toi sodan mannermaalleCapua Spartacus ja 77 hänen toveriaan pakenevat gladiaattori-koulusta vuonna 73 eaa. Orjakapina alkaa.Vesuvius Kapinalliset hakeutuvat turvaan tulivuoren rinteille. Tuhansia karanneita orjia liittyy joukkoon. Senaatti lähettää 3 000 kansalliskaartilaista kukistamaan kapinan. Kaarti lyödään, ja yhtä huonosti käy myös seuraavalle sotilasosastolle.Nola-Metapontion Spartacuksen armeija kiertelee Etelä-Italiassa ja ryöstelee tiloja ja kaupunkeja. Miesvahvuus nousee jo 70 000:een. Spartacus epäilee, ettei pysty loputtomiin taistelemaan roomalaisia vastaan ja päättää viedä miehensä pohjoiseen, mistä itse kukin voisi jatkaa vapauteen kotikonnuilleen.Garganus Spartacuksen apupäällikkö Kriksos kärsii murskatap¬pion keväällä 72. Roomalaisten riemu jää lyhyeksi, sillä Spartacus voittaa omat taistelunsa. Senaatti ymmärtää olevansa sodassa vaarallista vihollista vastaan.Ancona Rooman armeija yhyttää Spartacuksen - ja häviää.Mutina Roomalaiset iskevät uudelleen Spartacuksen kimppuun. Jälleen heidät peitotaan. Spartacus pyörtää päätöksensä palata Traakiaan ja kääntyy takaisin etelään. Senaatti nimittää sodanjohtajaksi kuulun kenraalin Marcus Licinius Crassuksen.Rhegion Spartacus leiriytyy talven viettoon loppuvuodesta 72. Hän sopii laivojen lainauksesta kilikialaisten merirosvojen kanssa. Rosvot pettävät lupauksensa, ja Crassus saartaa kapinalliset. Spartacus murtautuu piirityksen läpi ja suuntaa kohti Brundisiu¬mia. Crassus seuraa kannoilla ja tuhoaa gallialaisten osaston.Petelia Crassus tavoittaa kapinalliset ja murskaa Spartacuksen ja hänen armeijansa lähes viimeiseen mieheen keväällä 71. Eloon jääneet ristiinnaulitaan Via Appian varrelle Rooman ja Capuan välille.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5216
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti