Hieno sotilas ja strategi. Tinkimätön proletaari. Antiikin ensimmäinen demokraatti. Maailman vallankumouksellisten idoli. Traakialaisesta gladiaattorista liikkuu mairittelevia arvioita. Mihin kapinajohtajan ansiot lopulta riittävät?.

Myyttien takanaArtikkelisarjassa kerrotaan historian henkilöistä, joista tiedetään enemmän värikkäitä tarinoita kuin tosiasioita.

Teksti: Alex Aissaoui

Hieno sotilas ja strategi. Tinkimätön proletaari. Antiikin ensimmäinen demokraatti. Maailman vallankumouksellisten idoli. Traakialaisesta gladiaattorista liikkuu mairittelevia arvioita. Mihin kapinajohtajan ansiot lopulta riittävät?

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2007

Historia, etenkin vanha historia, on hallitsijoiden ja muiden suurmiesten historiaa. Ani harvoin vastaan tulee yhteiskunnan vähäväkisiä. Gladiaattori Spartacus on yksi heistä.Hänet tapaamme antiikin kirjoituksissa, uuden ajan ajattelijoiden teoksissa ja historiallisissa romaaneissa. Hänet löydämme maalauksista, näytelmistä ja elokuvista. Hänen nimeensä törmäämme vallankumousliikkeiden ja vapaussotien kuvauksissa.Suureen suosioon on selitys. Spartacus johti maailman kaikkien aikojen suurinta orjakapinaa ja kykeni kahden vuoden ajan taistelemaan maailman tuolloin mahtavinta valtiota, Roomaa, vastaan. Mikä hän oli miehiään ja mitkä olivat hänen motiivinsa, ovat jo paljon vaikeampia kysymyksiä.Orjien elämä yhtä helvettiä Spartacuksen matka maailmanhistoriaan alkoi vuonna 73 ennen ajanlaskumme alkua Italian Capuasta, missä Lentulus Batiatus piti maineikasta gladiaattorikoulua. Meille gladiaattorit tuovat mieleen urheat taistelijat, ja totta on, että parhaita heistä ihailtiin kuin supertähtiä nykyään, mutta tosiasiassa gla¬diaattorien elämä oli orjien elämää. Gladiaattorikouluissa vallitsi vankiloiden kuri, ja omistajat olivat kuoleman kätyreitä. He vuokrasivat hyvästä hinnasta taistelijoita näytöksiin, joista ei useimmiten palattu hengissä.Batiatuksen koulussa tyytymättömyys kuohui yli äyräiden, ja 200 taistelijaa päätti paeta. Suunnitelma paljastui, mutta 78 onnekasta sai asiasta vihiä, ehätti karkuun ja raivasi tiensä Vesuviuksen rinteille.Nyt tarvittiin joukolle johtajia. Päälliköksi valittiin Spartacus ja kakkosmieheksi gallialainen Kriksos. Seuraavaksi tarvittiin lisävoimia. Halukkaita löytyi nopeasti, ensin tuhansia, sitten kymmeniätuhansia, sillä Spartacuksella ja kumppaneilla riitti kohtalotovereita.Roomalaisen ideologian mukaan vapaan kansalaisen sopi sotia ja politikoida mutta ei tehdä työtä toiselle. Suuressa valtakunnassa tämä tiesi kroonista työvoimapulaa. Se ratkaisiin orjuuttamalla ulkomaalaiset sotavangit ja valloitettujen alueiden asukkaat, barbaarit. Spartacuksen kapinan alkaessa talouselämä pyöri pitkälti orjatyövoimalla. Eräiden laskelmien mukaan Italian niemimaalla asuneista noin kuudesta miljoonasta ihmisestä kaksi miljoonaa oli orjia omistajansa armoilla. Valtaosa raatoi kaivoksissa, suurtiloilla ja verstaissa helvetillisissä oloissa. Orjia kohdeltiin jopa huonommin kuin karjaa, joten ken pystyi, karkasi, kun vielä ehti. Odotettavissa oleva elinaika oli näet lyhyt. Esimerkiksi kaivosorjien arvioidaan pysyneen hengissä vain kolmisen kuukautta.Rooma vähätteli kapinaa Spartacus saattoi koota orja-armeijaansa melkoisen rauhassa, sillä valtion johto vähätteli vaaraa ja lähetti ensi alkuun vain kansalliskaartilaisia ja konsulien johtamia joukkoja kapinallisia vastaan. Tilanteen vakavuus kirkastui senaatille vasta noin vuoden päästä. Silloin Spartacus oli marssittanut sotilaitaan pitkin ja poikin etelää ja voittanut kaikki yhteenotot. Kapinallisten määrä oli noussut 70 000:een, ja väki oli ryöstänyt ja hävittänyt tiloja, kyliä ja kaupunkeja.Loppuvuodesta 72 senaatti kääntyi useissa sodissa ansioituneen sotapäällikön Marcus Licinius Crassuksen puoleen.Häikäilemätön, upporikas kenraali lupasi hoitaa kapinan ja ryhtyi kokoamaan legioonia.Tässä vaiheessa Spartacus tovereineen vaihtoi toimintasuunnitelmaa. Miehet luopuivat alkuperäisestä ajatuksestaan palata kotikonnuilleen Galliaan, Germaniaan ja Traakiaan. Sen sijaan he päättivät marssia Sisiliaan, Ita¬lian ruoka-aittaan, jonka suurtiloilta järjestyisi niin muonavaroja kuin täydennysjoukkoja. Suunnitelmalta meni kuitenkin pohja, kun kilikialaiset merirosvot, jotka olivat luvanneet laivoja Spartacuksen käyttöön, söivät sanansa ja purjehtivat tiehensä. Kun Crassus samaan aikaan saapui legioonineen, kapinoitsijat jäivät satimeen Italian kärkeen.Tästä pinteestä Spartacus vielä selviytyi, mutta armeija kärsi raskaat tappiot. Kun Crassus tavoitti Spartacuksen Peteliassa, tämä tiesi, että edessä oli ratkaiseva taistelu. Kerrotaan, että hän laskeutui hevosensa selästä, pisti sen kuo¬liaaksi ja piti sotilailleen lyhyen puheen. "Jos voitamme, saamme vihollisen hyvät hevoset, jos häviämme, emme tarvitse niitä." Crassuksen joukot tappoivat Spartacuksen ja 60 000 hänen sotilastaan. Kuusituhatta eloon jäänyttä ristiinnaulittiin valtakunnan päätien, Via Appian, varteen. Valistus korostaa oikeudentuntoaSpartacus oli poissa mutta maine jäi - ja alkoi kasvaa. Ensimmäisellä kristillisellä vuosisadalla runoilija Lucanus ja historioitsijat Plinius vanhempi ja Tacitus vertasivat Spartacusta jo Hannibaliin, karthagolaiseen kenraaliin, joka 200-luvulla ennen ajanlaskumme alkua parinkymmenen vuoden ajan piinasi Roomaa ja uhkasi armeijoineen jopa sen olemassaoloa. Vaikka vertaus oli liioiteltu, kaiut ovat kantaneet meille asti.Eurooppalaisessa historiankirjoituksessa Spartacuksen orjasotiin on kiinnitetty huomiota 1500-luvun puolivälistä lähtien, ja osaksi Euroopan historiallista perintöä hänet nostettiin 1700-luvulla Ranskassa.Asialla oli valistuksen ajan ehkä tunnetuin ajattelija, filosofi, historioitsija ja kirjailija Voltaire, joka pohti muun muassa ihmisoikeuksia. Kun hän Filosofisessa sanakirjassaan kirjoitti orjuudesta, hän viittasi Spartacukseen ja totesi: "Kaikista käydyistä sodista Spartacuksen johtama sota on oikeudenmukaisin, ehkäpä ainoa oikeudenmukainen." Samassa hengessä Spartacusta käsitteli Bernard-Joseph Saurin, ranskalainen juristi, runoilija ja kirjailija, joka 1760 julkaisi kapinajohtajasta näytelmän. Se oli tarkoitettu kritisoimaan yhteiskunnallisten vapauksien puutetta ja sai nimekseen Spartacus: tragedia.Marxille aito proletaariSeuraavalla vuosisadalla Spartacuksen tarinaan tarttui tieteellisen sosialismin perustaja Karl Marx, joka ymmärtääkseen paremmin oman aikansa poliittisia yhteenottoja, Italian yhdistymistaistelua ja Yhdysvaltain sisällissotaa, alkoi lukea antiikin lähteitä. Marx piti Spartacusta aitona proletariaatin edustajana ja vertasi häntä Italian vapaussankariin Giuseppe Garibaldiin, jonka sissit kamppailivat Itävaltaa vastaan samoilla alueil¬la kuin traakialainen gladiaattori Roomaa vastaan muinoin.Marxin innoittamana Spartacuksen toiminta valjastettiin edistämään marxilaista ideolo¬giaa, ja hänen nimissään perustettiin vallankumouksellisia järjestöjä.Organisaatioista tunnetuin lienee saksalaisten Karl Liebknechtin ja Rosa Luxemburgin 1917 muodostama Spartakistiliitto, joka tuki Venäjän lokakuun vallankumouksessa bolsevikkeja ja vaati sosialismin toteuttamista Saksassa. Spartacusta ihailleista vallankumoustaistelijoista puolestaan varmaan nimekkäin on Kuuban kuulu sissijohtaja Che Guevara.Tutkijapiireissäkin eritoten marxilaiset historiankirjoittajat ovat koettaneet selvittää Spar¬tacuksen persoonaa ja orjakapinan synnyn ja kukistumisen syitä.Aikalaismaininnat armottomiaSpartacus on historiantutkijoille unelmakohde - jos he pitävät kovista haasteista. Legendaariseen kapinapäällikköön liittyy ongelmia enemmän kuin tarpeeksi. Emme tiedä hänestä ihmisenä paljonkaan.Spartacuksen henkilökuvan rakentamista vaikeuttaa ennen muuta se, ettei hänestä ole ainoatakaan silminnäkijätodistusta. Aikalaismaininnat taas ovat peräisin maata omistaneelta poliittiselta eliitiltä, jolla oli paljon menetettävää orjatalouden vaarantaneessa kapinassa. Ne huokuvat ennakkoluuloja ja ylimielisyyttä, ja Sparta¬cus tuomitaan ahneeksi ja brutaalisksi ryöväriksi, joka ryhtyi sotimaan pelkästään ryöstelläkseen. Asenne näkyy esimerkiksi arvostetun puhujan Ciceron kirjoituksissa.Antiikin historialliset lähteet, joista tärkeimpiin kuuluvat roomalaisen Sallustiuksen ja kreikkalaisten Plutarkhoksen ja Appianoksen kertomukset, ovat puolestaan hajanaisia, jälkikäteen laadittuja rekonstruktioita. Arvokkaimpana pidetään Sallustiuksen esitystä, koska hän eli ajallisesti lähimpänä tutkimuskohdettaan, mutta valitettavasti sekin on säilynyt vain osittain.Kehutaan vahvaksi ja fiksuksiAntiikin historioiden perusteella yksi asia näyttää jotakuinkin varmalta. Spartacus oli traakialainen sotilas, joka päätyi Rooman armeijaan ja lopulta syystä tai toisesta gladiaattoriksi. Milloin ja missä hän oli syntynyt, on sen sijaan hämärän peitossa - joskin Konrat Ziegler, saksalainen filologi, on esittänyt varteenotettavan hypoteesin.Plutarkhoksen teksteihin nojaten Ziegler uskoo, että Spartacus kuului maedi-heimoon ja syntyi lähellä Strymonjokea nykyisessä Bulgariassa. Roomalaisten käsiin hän olisi jäänyt vuonna 86 eaa., kun kovaotteinen diktaattori Sulla karkotti Pontoksen kuninkaan Mithradates VI:n ja tämän traakialaiset liittolaiset Kreikasta. Olettaen, että Spartacus oli kyllin vanha osallistuakseen taisteluihin, hänen syntymänsä ajoittuu vuosiin 100-106 eaa.Historioista löytyy myös luonnehdintoja Spartacuksen persoonasta. Eliitin arvioihin verrattuna hän on kuin eri mies.Spartacusta kiitetään voimakkaaksi ja älykkääksi, taitavaksi organisaattoriksi ja otteiltaan maltilliseksi. Sallustius kertoo Spartacuksen pyrkineen hillitsemään miestensä ryöstön- ja kostonhalua ja varjelleen joukkojensa moraalia kieltämällä sotilailtaan kullan ja hopean käytön maksuvälineenä. Appianos taas korostaa Spartacuksen tasapuolisuutta: kun sotasaalista jaettiin, se jaettiin tasan kaikkien kesken.Kuoli kunniakkaasti kuin kenraaliAinakin vanhempi lukijapolvi voi muistaa, että Stanley Kubrickin 1960 valmistuneessa Spartacus-elokuvassa - joka perustui tuotteliaan amerikkalaisen vasemmistokirjailijan Howard Fastin samannimiseen romaaniin - kapinapäällikkö jää näyttävästi Crassuksen armeijan vangitsi ja hänet tuomitaan kuolemaan ristiinnaulitsemalla. Antiikin lähteissä Spartacus kuitenkin kuolee taistelukentällä.Plutarkhos kertoo Spartacuksen yrittäneen päästä käsiksi itseensä Crassukseen ja tappaneen hänen kenturioitaan, parhaita upseereitaan. Tämä tuskin pitää paikkaansa, sillä Crassus olisi varmasti säästänyt vihollisensa ruumiin voitonmerkiksi. Lähteiden mukaan Spartacuksen ruumista ei koskaan löydetty, joten Plutarkhos lienee halunnut korostaa ihailemansa Crassuksen urheutta.Appianos puolestaan tietää Spartacuksen haavoittuneen sääreen, pudonneen polvilleen mutta puolustautuneen kilpensä takana, kunnes kaikki hänen toverinsa oli hakattu maahan. Appianoksen roomalainen kollega Florus antaa Spartacukselle oikein tunnustusta. Hän kertoo kapinajohtajan kuolleen "kuin todellinen kenraali, rohkeasti miestensä rinnalla taistellen".Moderni tulkinta liioitteleeVaikka rosvopäällikkö näin muuttuu sotapäälliköksi, meidän täytyy tunnustaa, että Spartacus enemmin pysyy myyttisenä hahmona kuin kasvaa sosiaalivallankumoukselliseksi sanan modernissa mielessä. Epäilemättä hän tavoitteli joukoilleen parempaa elämää ja epäilemättä hänen orjasotansa kyseenalaisti Rooman yhteiskuntarakenteen, mutta olemassaoleva lähdeaineisto ei oikeuta juhlimaan häntä demokraattisten vapauksien esitaistelijana.Myös aikakauden yleisluonne pakottaa tingimään idealismista. Spartacuksen orjakapina ei näet ollut ensimmäinen laatuaan.Alex Aissaoui on valtiotieteiden maisteri ja Helsingin yliopiston jatko-opiskelija.Artikkelin kuvitus Stanley Kubrickin elokuvasta Spartacus (1960). Alamy / Eastpress

Orjakapinat alkoivat Sisiliasta

Spartacuksen johtama orjasota ei ollut lajissaan ainutlaatuinen antiikin ajan Italiassa. Siellä nähtiin kaksi suurta orjakapinaa jo toisella vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua. Kumpikin kapina syttyi valtakunnan ruoka-aitassa Sisiliassa, missä maatalousorjat nousivat isäntiään vastaan.Ensimmäinen kapina puhkesi vuonna 135. Sen johtajana toimi syyrialainen Eunus, joka sai taakseen 70 000 orjaa. Eunus julisti itsensä kuninkaaksi ja yritti luoda oman valtion Sisilian keski- ja itäosiin.  Konsuli Publius Rupilius kuitenkin kukisti kapinalliset vuonna 132 ja ristiinnaulitsi rangaistukseksi 20 000 orjaa. Eunus itse kuoli vankeudessa.Toinen orjakapina, joka syttyi vuonna 104, oli pitkälti ensimmäisen toisinto. Tällä kertaa roomalaisilla oli vastassaan 40 000 orjaa, jotka kuitenkin lopulta vuonna 100 hävisivät konsuli Manius Aquilliuksen sotavoimille.Spartacuksen johtama orjakapina on siis nähtävä osana laajempaa sosiaalista liikehdintää, jota ruokkivat yhteiskunnalliset epäkohdat. Poikkeukselliseksi Spartacuksen kapinan tekivät kuitenkin sen saamat jokseenkin valtavat mittasuhteet: Spartacuksen joukkoihin liittyi kaiken kaikkiaan noin 95 000 orjaa. Kapinan kukistamiseen tarvittiin yli kymmenen legioonaa, noin 80 000 sotilasta, ja olojen lopulliseen rauhoittamiseen meni lähes vuosikymmen. Poikkeava sota oli sikälikin, että se käytiin Italian niemimaalla ja sitä johtivat maatyöläisten sijasta lähitaistelun ammattilaiset, gladiaattorit.

Spartacus toi sodan mannermaalleCapua Spartacus ja 77 hänen toveriaan pakenevat gladiaattori-koulusta vuonna 73 eaa. Orjakapina alkaa.Vesuvius Kapinalliset hakeutuvat turvaan tulivuoren rinteille. Tuhansia karanneita orjia liittyy joukkoon. Senaatti lähettää 3 000 kansalliskaartilaista kukistamaan kapinan. Kaarti lyödään, ja yhtä huonosti käy myös seuraavalle sotilasosastolle.Nola-Metapontion Spartacuksen armeija kiertelee Etelä-Italiassa ja ryöstelee tiloja ja kaupunkeja. Miesvahvuus nousee jo 70 000:een. Spartacus epäilee, ettei pysty loputtomiin taistelemaan roomalaisia vastaan ja päättää viedä miehensä pohjoiseen, mistä itse kukin voisi jatkaa vapauteen kotikonnuilleen.Garganus Spartacuksen apupäällikkö Kriksos kärsii murskatap¬pion keväällä 72. Roomalaisten riemu jää lyhyeksi, sillä Spartacus voittaa omat taistelunsa. Senaatti ymmärtää olevansa sodassa vaarallista vihollista vastaan.Ancona Rooman armeija yhyttää Spartacuksen - ja häviää.Mutina Roomalaiset iskevät uudelleen Spartacuksen kimppuun. Jälleen heidät peitotaan. Spartacus pyörtää päätöksensä palata Traakiaan ja kääntyy takaisin etelään. Senaatti nimittää sodanjohtajaksi kuulun kenraalin Marcus Licinius Crassuksen.Rhegion Spartacus leiriytyy talven viettoon loppuvuodesta 72. Hän sopii laivojen lainauksesta kilikialaisten merirosvojen kanssa. Rosvot pettävät lupauksensa, ja Crassus saartaa kapinalliset. Spartacus murtautuu piirityksen läpi ja suuntaa kohti Brundisiu¬mia. Crassus seuraa kannoilla ja tuhoaa gallialaisten osaston.Petelia Crassus tavoittaa kapinalliset ja murskaa Spartacuksen ja hänen armeijansa lähes viimeiseen mieheen keväällä 71. Eloon jääneet ristiinnaulitaan Via Appian varrelle Rooman ja Capuan välille.

Suomalaistutkija havaitsi, että maaseudun monimuotoinen luonto saattaa suojata koiria allergialta. Se antaa tukea biodiversiteettihypoteesille.

Kaupunkilaiskoirilla on enemmän allergioita kuin maaseudulla asuvilla. Vähiten allergioita on koirilla, jotka elävät maalla maalaismaiseen tapaan monilapsisessa, muitakin eläimiä omistavassa perheessä ja saavat ulkoilla vapaasti kotipihalla.

Tällaisia asioita koirista Jenni Lehtimäki sai selville väitöstutkimuksessaan, josta Helsingin Sanomat kertoo jutussaan.

Ihmisistä tosin ei samanlaista yhteyttä löytynyt allergioiden ja asuinpaikan väliltä.

Lehtimäki testasi biodiversiteettihypoteesia. Sen mukaan immuunijärjestelmämme häiriintyy ja allergian tapaiset tulehdusperäiset sairaudet lisääntyvät, kun ympäristön monimuotoisuus hupenee ja me altistumme entistä vähemmille luonnon mikrobeille.

Väitöskirja koostui neljästä tutkimuksesta, joista kaksi käsitteli lapsia ja kaksi lemmikkikoiria.

Kummassakaan lapsitutkimuksessa ei löytynyt merkittävää yhteyttä allergioiden ja ihon mikrobien tai luonnon monimuotoisuuden välillä.

Toisin oli lemmikkien laita. Koiranomistajille suunnatun kyslytutkimusken mukaan sairaimpia olivat kaupunkilaiskoirat, joista noin 17 prosentilla oli allergiaa. Maalla osuus oli viitisen prosenttia.

”Kysely osoittaa ensimmäistä kertaa urbaanin ympäristön ja muun nisäkkään kuin ihmisen allergian välisen yhteyden”, Lehtimäki kertoo.

Vielä selvemmän näytön tarjoaa neljäs tutkimus, johon osallistui yhteensä 170 labradorinnoutajaa ja suomenlapinkoiraa.

Se paljasti, että eniten allergioista kärsivät kaupungissa esimerkiksi kerrostalossa asuvat koirat, joilla on ”urbaani elämäntyyli”. Niiden hoidosta vastaa yksi ihminen, joka harrastaa monenlaista ja lenkkeilee paljon koiran kanssa.

Harvinaisimpia allergiat ovat maalaiseen tapaan maalla elävillä koirilla. Niiden iholla on viljalti ympäristöstä peräisin olevia bakteereja.

Lehtimäki ihmettelee, miksi ympäristön ja allergian yhteys tuli ilmi koirilla muttei lapsilla.

”Allergia on monimutkainen sairaus ja ihmiselämä on monimutkaista, mikä saattaa piilottaa ympäristön vaikutuksen”, hän miettii.

Täysin piiloon ihminen ei kuitenkaan jäänyt. Kyselytutkimuksessa paljastui, että jos allergia vaivaa koiraa, omistajakin on todennäköisesti allergikko. Tämä johtuu epäilemättä jostain yhteisestä tekijästä koiran ja omistajan elämäntavoissa tai ympäristössä.

”Maaseutumaisessa ympäristössä koiran ja ihmisen elimistö altistuu mikrobeille, jotka jollakin tavalla tukevat immuunijärjestelmän toimintaa”, Lehtimäki toteaa.

Kysely

Uskotko biodiversiteettihypoteesiin?

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

 

Tieteessä 2/2018 

 

PÄÄKIRJOITUS

Kun viha vie

Vihapuhuja ratsastaa alkukantaisella reaktiolla.

 

PÄÄUUTISET

Unissa puhutaan rumia

Myöntisen päiväminän takaa kurkkii
kielteinen yöminä – hyvästä syystä.

Alienkivi on yksi miljoonista

Tähtienvälisiä asteroideja syöksyy
aurinkokunnan läpi jatkuvasti.

Nykyihminen seikkaili
ulos Afrikasta useita kertoja

Yhden ulostulon malli ei enää mitenkään
istu Aasian löytöihin.

Korallit kalpenevat kiihtyvää tahtia

Lämpenevät vedet riistävät
polyypilta elintärkeän kumppanin.

 

ARTIKKELIT

Migreeni vyöryy aivorungosta

Kun sähköt sekoavat hermokeskuksessa,
kipuviestit kiihdyttävät aivot hälytystilaan.

Esinisäkkäät
Maailman valtiaat ennen dinosauruksia

Kehitys kohti meitä käynnistyi jo silloin,
kun maapallon mantereet olivat vielä yhtä.

Siittiöt hukassa

Enää hälytyskellot eivät kilise van kumisevat.
Miesten siittiömäärät ovat romahtaneet.

James Bond
Harmaa agentti hurmasi maailman

Vastoin odotuksia huomaamaton vakooja sai
valtavan huomion. Kohu teki fiktiosta faktaa.

Liikenne jättää tiet

Visio on villi muttei utopiaa. Jokainen sopiva
maapala tarvitaan luonnolle ja ruoalle.

Ennen paras mies oli poikamies

Naiset ja seksi eivät ole aina olleet miehen mitta.
Elämän tärkeät asiat löytyivät pitkään toisaalta.

 

TIEDE VASTAA

Voiko pissa jäätyä kaarelle?

Haudataanko vainajat ilmansuuntien mukaan?

Mikä on puujalkavitsi?

Miksi kuusi kestää lumen painon?

Miten norppa löytää takaisin avannolle?

Voiko avaruusaseman palauttaa Maahan?

 

KIRJAT

Oma dna kantaa suvun historiaa

Marja Pirttivaara teki suomalaisille sukututkijoille uudenlaisen kätevän oppaan.

 

KUVA-ARVOITUS

Klassikkopalsta

kutsuu lukijoita tulkitsemaan kuvia lehden Facebook-sivustolle: facebook.com/tiede.fi

 

OMAT SANAT

Valoa kohti

Entisinä aikoina kantasana tarjosi myös lämpöä.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.