Neuromarkkinointi nuuskii aivoista, millainen mainos tehoaa.



Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2007



On ihanan kallista lämmittää takkaa polttamalla rahaa ja hiekoittaa katua timanteilla. Ja kallista on ostaa 1 500 puutarhatonttua. Elämä on. Mainoslause lähti lentoon ja sai oman elämän, mutta ihmisille jäi myös mieleen, ketä mainostettiin. Elämä kallis, DNA halpa.

Ja niin kävi, että kampanja tehosi. Teleoperaattori DNA:lla oli ennen näitä mainoksia 700 000 puhelinliittymää, ja asiakkaat olivat lipeämässä muualle. Kampanjan aikana määrä kääntyi nousuun ja ylitti viime syksynä miljoonan rajan.

Miksi mainokset purivat? Tuskin vain sen takia, että ne tiedottivat halvoista puheluista. Hinnoilla yrittivät siihen aikaan kilpailla kaikki muutkin.


Tärkeintä on tunne

"Sillä, mitä tuotteesta sanotaan, ei ole niin väliä. Tärkeää on, miten sanotaan", tiivistää mainosalalla 30 vuotta työskennellyt Robert Heath, joka nyt tutkii mainontaa brittiläisessä Bathin yliopistossa.




Klassinen taloustiede menee metsään


Neurotaloustiede ihmettelee, miksi niin käy.

Neuromarkkinoinnin isoveli on neurotaloustiede. Se tutkii, mitä aivoissamme tapahtuu, kun teemme valintoja, arvioimme vaihtoehtoja tai luokittelemme riskejä ja tuottoja. Erityisen innokkaasti neurotaloustietelijät haluavat päästä päämme sisään tilanteissa, joissa toimimme vastoin taloustieteen klassisia perusoletuksia.

Näistä oletuksista tärkein on, että kuluttajat maksimoivat rationaalisesti taloudellista hyötyään. Niin he eivät kuitenkaan tee. Ihmisten valinnoissa ei aina ole järkeä, jos järjen mittariksi asetetaan raha.

Esimerkiksi reiluuden vaatimus on meissä niin voimakas, että se jyrää maksimaalisen voiton tavoittelun. Tämän on osoittanut muun muassa tutkijoiden 1980-luvulla kehittämä Ultimatum-peli. Siinä kahden pelaajan on määrä jakaa annettu rahasumma keskenään. Toisen täytyy tehdä jaosta tarjous toiselle. Tämä voi joko hyväksyä tarjouksen, jolloin kumpikin saa osansa, tai hylätä sen, jolloin kumpikaan ei saa mitään.


Pikkurahan tarjoaminen tiedetään turhaksi

Klassisen taloustieteen ja peliteorian pohjalta voisi olettaa, että potin haltija tarjoaa vastapelurille mahdollisimmin vähän - esimerkiksi kympistä yhden euron - ja toinen ottaa rahan vastaan. Yksi euro on sentään enemmän kuin ei mitään. Tosiasiassa peli ei suju näin. Juuri kukaan ei huoli pikkurahaa, ja tarjouksen tekijät osaavat ennakoida sen.

Keskimääräinen tarjous on neljä euroa.
Pelin kulku ei riipu kulttuurista, vaan ihmiset toimivat samaan tapaan joka puolella maailmaa. Poikkeuksen tekevät pienet lapset ja autistiset aikuiset. He eivät osaa ottaa huomioon vastapelaajan tunteita, vaan toimivat kylmän järkevästi ja tekevät kumppanille minimitarjouksen.
Neurotaloustiede on paljastanut, mitä päässämme tapahtuu, kun joku tarjoaa meille roposen saadakseen itse isot rahat. Se inhottaa meitä. Kun jako on epäreilu, aivoissa aktivoituu sama alue, joka yleensä yhdistyy kipuun ja inhoon.


Tutkimus alkoi jo Suomessakin

Helsingin yliopiston kansantaloustieteen laitoksen tutkija Marja-Liisa Halko on kokeillut Ultimatum-pelin kilpailuversiota Suomen ensimmäisessä neurotaloustieteellisessä tutkimuksessa. Siinä tarjouksen saa yhden sijasta kaksi pelaajaa.

Tulos oli, että euron tarjoukset eivät kelvanneet edelleenkään mutta kilpailutilanteen ansiosta keskisuuret tarjoukset menivät läpi selvästi useammin. Teknillisen korkeakoulun AMI-keskuksen kuvauslaitteilla kilpailu näkyi aktivoitumisena pelaajien päälaenlohkon ja ohimolohkon kuorikerroksen yhdyskohdassa, joka aiemmissa tutkimuksissa on yhdistetty ihmisen kykyyn lukea toisten ajattelua, erityisesti uskomuksia ja tavoitteita.

Seuraavaksi Halko alkaa tutkia Helsingin kauppakorkeakoulussa Suomen Akatemian rahoituksella sitä, mikä tekee hyvän kaupantekijän osakemarkkinoilla. Hän aikoo katsoa, miten aivot reagoivat riskiin ja onko näistä reaktioista osakepelissä etua vai haittaa.
Vaikka yksittäinen kurkistus aivoihin ei vielä selitä paljon, vähitellen kuvaukset auttavat ymmärtämään tunteiden vaikutusta valintoihin. Tulevaisuudessa neurotutkimus muokkaa talousteoriaa uuteen uskoon, Halko arvelee.







Cokistölkki herätti aivot

Pari vuotta sitten texasilaisen Baylorin yliopiston aivotutkija Read Montague toisti mainoksen asetelman tieteellisessä kokeessa. Hän tarjosi koehenkilöille Pepsiä ja Coca-Colaa ja pyysi valitsemaan suosikin. Samalla hän kuvasi koehenkilöiden aivotoimintoja.

Kuinka ollakaan, tulos oli samansuuntainen kuin mainoksessa. Kun maistajat tekivät valintansa sokkona, puolet heistä piti Pepsiä parempana. Kun heille näytettiin tuotemerkki, kolme neljästä valitsi cokikseksi merkityn juoman.
Kaikkein kiinnostavinta oli se, mitä näkyi aivoissa. Sokkotestissä maistajilla aktivoitui etuotsalohkon alue, joka yleensäkin liittyy ravinnon tuottamaan mielihyvään. Mutta kun koehenkilöt näkivät cokistölkin, heillä aktivoitui koko joukko aivoalueita. Valot alkoivat välkkyä muun muassa keskiaivoissa ja hippokampuksessa, joiden tiedetään säätelevän tunnepohjaista käyttäytymistä, sekä etuotsalohkon osassa, joka osallistuu tiedonkäsittelyyn ja muistin toimintaan. Pepsipurkki ei saanut aikaan samaa reaktiota, vaan aivot näyttivät suunnilleen samalta kuin nimetöntä kolajuomaa siemaillessa.

Tässä Neuron-lehdessä raportoidussa kokeessa tuli hämmästyttävän selvästi esiin, millainen voima brändillä voi olla ihmisen aivoihin ja käyttäytymiseen. Isojen rahojen arvoinen salaisuus on, miten brändi iskostetaan ihmisjoukkoihin. Tätä tietoa yritetään nyt nuuskia suoraan aivoista. Ala on saanut nimekseen neuromarkkinointi.


Disney voitti Superbowlin

Yksi eniten huomiota herättäneistä neuromarkkinoinnin tutkimuksista tehtiin vuosi sitten amerikkalaisen jalkapallon Superbowl-loppuottelun yhteydessä. Superbowl on jättimäinen urheilutapahtuma, jota seuraa pelkästään Yhdysvalloissa sata miljoonaa ihmistä. Mainostajat panostavat siihen sen mukaan. Pelin aikana saa joka vuosi ensi-iltansa joukko mainoksia, joiden pitäisi olla parhaita, mitä rahalla voi ostaa. Markkinointiväki ja yleisö puntaroivat niitä innokkaasti - melkein siinä kuin peliäkin.

Kalifornian yliopiston UCLAn aivokuvannusryhmä ja neuromarkkinoinnin konsulttitoimito FKF kuvasivat viiden koehenkilön aivoja, kun nämä katselivat ottelun yhteyteen sijoitettuja uusia mainoksia. Aivotutkijoiden oletus on, että brändille on hyväksi mielihyvän ja empatian yhdistyminen tuotemerkkiin.

Näillä kriteereillä mainoskisassa löytyi ylivoimainen voittaja. Se oli viihdejätti Disneyn 36. versio perinteisestä I’m going to Disney World -mainoksesta. Pelaaja toisensa jälkeen ilmoitti mainospätkässä menevänsä Disney Worldiin, ja tämä aiheutti suoranaisen positiivisen ilotulituksen mielihyvään liittyvällä otsalohkon alueella sekä aivojuoviossa ja samaistumisesta kertovissa peilisoluissa. Myös otsalohkon järkeilyalueet aktivoituivat.

Tutkimuksen tuloksissa huomiota herättää myös se, että suurin osa mainoksista epäonnistui aivojen aktivoinnissa ankeasti. Ne eivät juuri herätelleet mielihyvän alueita, ja lisäksi moni aiheutti voimakkaimman reaktion mantelitumakkeessa, joka on erikoistunut uhkien tunnistamiseen ja pelkoon. Näin teki esimerkiksi FedEx-kuljetusyhtiön mainos, jonka lopussa dinosaurus murskaa luolamiehen. Kohtaus oli tarkoitettu huvittavaksi, ja katsojatkin luonnehtivat sitä hauskaksi. Silti näytti käyvän niin, että mainoksen takia tuotemerkkiin yhdistyi ahdistus.

"Silloin mainos pikemminkin vahingoittaa brändiä", sanoi psykologian professori Joshua Freedman tutkimuksen toteuttaneesta FKF:stä - ja houkutteli näin asiakkaita pelottelulla. Yhdysvalloissa on jo useita muitakin yrityksiä, jotka testaavat asiakkaiden mainoksia aivokuvauksen avulla. Lisäksi alalla on yrityksiä ja tutkijoita ainakin Britanniassa, Saksassa ja Itävallassa.

Aivotutkimusten teettäminen ei ole halpaa huvia. Brittiläisen Neurosensen johtaja Michael Brammer arvioi Time-lehdessä, että keskikokoisen tutkimuksen hinta on 94 000-188 000 dollaria. Silti tutkimuksia ovat teettäneet Euroopassakin erilaiset yritykset elintarvike- ja hygienia-alan jättiläisestä Unileveristä televisioyhtiö MTV:hen. Jälkimmäinen sai esimerkiksi tietää, että mainokset tehoavat paremmin, jos niiden sisältö on sopusoinnussa ympäröivän ohjelman kanssa.


Auto hivelee miesten aivoja

Daimler-Chrysler on tutkittanut Saksassa auton kuvien vaikutusta aivoihin ja saanut selville, että urheiluautojen katseleminen kutittelee miesten päässä samoja mielihyväkeskuksia kuin alkoholi ja huumeet. Vahvimman reaktion aiheuttivat testitilanteessa Ferrari 360 Modena, BMW Z8 ja Mercedes SLR.

Syy ei näy aivoista, vaan se täytyi päätellä muun tietämyksen perusteella. Tutkimukseen osallistunut neurologi Henrik Walter Ulmin yliopistosta arveli, ettei aivoja hivele autojen häkellyttävä kauneus vaan se, mitä ne kertovat ajajansa varallisuudesta ja sosiaalisesta asemasta. "Urheiluauto on kuin riikinkukon pyrstö", Walter selitti Forbesin verkkolehdessä. Molemmat kertovat, että omistaja on vahva ja menestyvä, koska hänellä on varaa sijoittaa voimavaroja komeaan turhuuteen. Naaraat valitsevat lisääntymiskumppaneiksi juuri tällaisia uroksia. Urheiluautot myy siis seksi.

Autojen keula aktivoi koehenkilöissä myös kasvojen tunnistuksesta vastaavan alueen, mikä saattaa selittää ihmisten taipumusta puhutella ja ajatella autoaan kuin ihmistä. Tällaisen reaktion herättää myös pikkuinen Mini Cooper.


Valmista reseptiä ei vielä ole

Neuromarkkinoinnin kriitikot ovat maalailleet kauhukuvia siitä, kuinka aivoihin täsmäohjautuvat mainokset voivat manipuloida meidät ostamaan sellaista, mitä emme tarvitse emmekä edes oikeasti halua. Neuromarkkinoinnin tekijät puolustautuvat sanoen, ettei kuluttajien käyttäytymistä niin helppoa ole muuttaa.

"Kun yhtä aivojen osaa aktivoi, aktivoituvat yleensä myös kilpailevat aivoalueet", FKF:n Freedman selittää The New York Timesissa. Houkutteleva automainos voi saada osan aivoista kiljahtamaan vau, mutta toiset osat pidättelevät impulssiostoksista.

"En usko, että meissä on osta-nappulaa", rauhoittelee New Scientist -lehdessä atlantalaisen Emoryn yliopiston neurologi Clinton Kilts, joka on työskennellyt neuromarkkinoinnin pioneeriyrityksessä, atlantalaisessa BrightHousessa. Samaa vakuuttelee myös firman perustaja ja johtaja Joey Reiman.

Inhimillinen päätöksenteko on tasapainoilua mielihyvän tavoittelun ja tuskan välttämisen välillä. Tuskan pelko painaa päätöksenteossa enemmän, ja ihmiselle tuottaa tuskaa erota rahoistaan. Tammikuun alussa Neuron-lehdessä ilmestyneessä tutkimuksessa Stanfordin ja MIT:n tutkijat tarkkailivat aivojen toimintaa ostostilanteissa. Koehenkilöille esiteltiin tavaroita, joista osa aktivoi mielihyvän odotukseen liittyvän alueen. Jos hinta oli kuitenkin heistä aivan liian kalllis, menetyksiä ennakoiva aivosaari aktivoitui ja voittoja ja menetyksiä puntaroiva etuotsalohkon alue kytkeytyi kokonaan pois päältä. Kun reaktio oli tämä, ostos jäi tekemättä.


Tekijät luottavat tunteeseen

Aivoista saatava tieto näyttää ennustavan kulutuspäätöksiä tarkemmin kuin se, mitä koehenkilöt sanovat tilanteesta haastattelussa. Aivomme päättävät eri tavalla kuin itse arvelemme.

Näillä tiedoilla ei kuitenkaan pysty käsikirjoittamaan täydellistä mainosta. Sellaisen synty on edelleen tukevasti mainonnan tekijöiden perstuntuman varassa.

Suomeen neuromarkkinointi ei ole rantautunut lainkaan. Maan parhaille aivokuvauslaitteille Teknillisen korkeakoulun AMI-keskukseen Espooseen ei ole pyrkinyt mainosväkeä, vaikka yrityksetkin voivat vuokrata vehkeitä noin 500 eurolla tunti, jos eettiset tutkimusluvat ovat kunnossa. Tosin omat neurologit pitäisi tuoda mukana. Signaalin luku ja aivoihin avautuvien maisemien tulkinta ei sisälly vuokraan, huomauttaa AMI-keskuksen johtaja professori Riitta Hari.

- Kyllä neuromarkkinointi kiinnostaa meitä, vakuuttaa mainostoimisto PHS:n toimitusjohtaja Petteri Kilpinen. Hän ei kuitenkaan ole kuullut, että sitä olisi vielä kokeiltu Suomessa.

Kukaan ei siis katsonut suomalaisten pään sisään, kun he pyörittelivät sitä PHS:n Elämä on -mainoksille. Kilpinen osaa silti selittää, miksi kampanja puri: Se sai katsojaan nopean yhteyden naurun avulla ja teki itsestään puheenaiheen rikkomalla totunnaisia malleja ihanan kalliilla meiningillä. Kaupan päälle se tarjosi tukun suuhun sopivia lauseita, joita on mukava toistella.

Myös kilpailevan mainostoimiston Sek&Greyn viestintäpsykologin Mirka Parkkisen mielestä aivoku¬vauksen käytössä voisi olla itua. Markkinointitutkimuksen perusmenetelmät, kuluttajille tehdyt kyselyt, jäävät alkeellisiksi, koska ne pysähtyvät rationaaliselle eli järkeilyn alueelle.

Elämä on -mainokset onnistuivat psykologi Parkkisen mielestä juuri siksi, että ne liikkuivat aivan muulla kuin rationaalisella tasolla. Ne panivat katsojan ihmettelemään, mistä on kyse. - Sellainen viesti kiehtoo, johon saa panna omat tassunjälkensä. Ja kun tarinaa alkaa täydentää, on jo viestin vaikutuksen alainen.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25799
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1194
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.