Ilkka Hanski on niittänyt mainetta ja palkintoja perhosia tutkimalla.

Tutustu tutkijaan -sarja

Teksti: Jarno Forssell

Ilkka Hanski on niittänyt mainetta ja palkintoja perhosia tutkimalla.

Viime heinäkuussa Ilkka Hanski palautui muistoissaan kauas taaksepäin. Hän oli viettämässä lomaa Virolahdella, kun hän yllättäen, vanhan talon korjauksen lomassa, sai seurata sinappiperhosen vaellusta.

Sinappiperhonen ei kuulu Suomen vakituiseen lajistoon. 40 viime vuoden aikana se on vaeltanut vain neljästi huomattavin joukoin Keski-Venäjän aroilta tänne, mutta Hanski dokumentoi massavaelluksen myös kesällä 1970, samalla suvun lomapaikkakunnalla. Hän kirjoitti siitä 17-vuotiaana lukiolaisena ensimmäisen tieteellisen oloisen artikkelinsa. – Se julkaistiin seuraavana vuonna Kymenlaakson Luonto -julkaisusarjassa otsikolla Sinappiperhosen Pontia daplidice L. suurvaellus kesällä 1970 Virolahdella, 58-vuotias akatemiaprofessori kertoo.

Pikku nobelia juhlimassa

Perhoset ovat vieneet Ilkka Hanskin pitkälle. Menneenä kesänä häntä itseään on lennätetty mantereelta toiselle kuin rocktähteä. Juhlaviikot alkoivat toukokuun alussa Yhdysvaltain tiedeakatemian kokouksella Washingtonissa. Kyseessä oli tutkijan debyytti arvovaltaisessa akatemiassa, jonka jäseneksi hänet kutsuttiin viime vuoden lopussa.

Toukokuun alussa oli vuorossa matka Tukholmaan, jossa kuningas Kaarle XVI Kustaa ojensi Hanskille Crafoord-palkinnon. Se jaetaan vuosittain ansioituneelle tutkijalle, jonka tutkimusalalla ei jaeta nobelia. Palkintoa kutsutaankin "pikku nobeliksi". Ohjelmassa oli tieteellistä symposiumia, lounasta Suomen suurlähetystössä, palkinnonjakotilaisuutta ja iltabankettia Grand Hotelissa. Parinsadan hengen iltatilaisuudessa viihtyi pitkään myös kuningas.

Hanski palkittiin uusien ekologian tutkimusta edistäneiden lähestymistapojen, menetelmien ja matemaattisten mallien kehittämisestä. Palkintolautakunnan mukaan Ilkka Hanski on yksi maailman merkittävimmistä ekologeista.

Suurtyö alkoi Ahvenanmaalta

Hanski myöntää palkintojen ja jäsenyyksien imartelevan, mutta sanoo, etteivät ne ole muuttaneet hänen asennettaan tutkimukseen.

– Olen ehkä jossain mielessä saavuttanut kaiken, mutta näillä saavutuksilla ei loppujen lopuksi ole syvällistä merkitystä. Tyydytystä tuovat kulloinkin edessä olevat haasteet ja niiden voittaminen. Jos tutkimuksessa on kiperä ongelma, ei silloin lämmitä yhtään, että on voittanut jonkin palkinnon.

Hanskin tärkein, suurin ja pitkäaikaisin tutkimushanke täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Vuonna 1991 hän lähti opiskelijoiden kanssa etsimään Ahvenanmaalta sopivia niittyjä, joilla voitaisiin tutkia elinympäristön pirstoutumisen vaikutusta täpläverkkoperhosen populaatioihin.

Kahdenkymmenen vuoden työllä on saatu täpläverkkoperhosesta valtavasti empiiristä tietoa. Siitä on tullut ekologinen mallisysteemi, jonka avulla voidaan tehdä ja testata ennusteita myös muiden lajien sopeutumisesta tai häviämisestä.

Akatemiaprofessori esittelee nyt johtamansa metapopulaatiobiologian tutkimusryhmän tiloja Biokeskus kolmosessa, Helsingin yliopiston Viikin kampuksella. Ryhmä tutkii nykyisin elinympäristöjen pirstoutumisen ekologisia ja evolutiivisia vaikutuksia Ahvenanmaan lisäksi muun muassa Kuhmossa, Madagaskarilla, Grönlannissa ja Kiinassa.

Tulemme kierroksella laboratorioon, jonka seinällä valkoiset takit roikkuvat naulassa ja hyllyt ovat täynnä purkkia ja purnukkaa. Pitkän pöydän ääressä opiskelija pipetoi näytteitä. Ryhmän yksi keskeinen tavoite on kartoittaa täpläverkkoperhosen perimä. Hankkeen kuluessa on ollut kosolti niitä kiperiä ongelmia, joissa palkinnoista ei ole apua.

Hanski tunnustaa ryhmän lähteneen ensin soitellen sotaan.

– Vaikka niinhän sitä pitääkin lähteä, tai muuten ei lähdetä minnekään. Hanke on ollut meille valtava ponnistus, se on tuonut haasteita ja vienyt aikaa. Olemme satsanneet monen ihmisen työpanoksen ilman välittömästi näkyvää tulosta. Pitää kuitenkin luottaa siihen, että nyt hedelmiä alkaa putoilla.

Genomin sekvensointi avaa Hanskin mukaan mielenkiintoisia tutkimusmahdollisuuksia, kun sen yhdistää 20 vuoden aikana kerättyyn empiiriseen tietoon. Näin voidaan tutkia, miten ympäristön ekologiset ja geenien evolutiiviset muutokset voivat vaikuttaa toisiinsa.

– Kun tulee genomiikan kaltaisia mahdollisuuksia, voimme ottaa niitä käyttöön ja hyödyntää aineistoamme. Vieläkin hienompaa olisi, jos olisimme tajunneet tallentaa dna-näytteitä vuodesta 1991 lähtien, Hanski harmittelee. Mutta ei sitä tajunnut moni muukaan.

Geenien kartoitus ei professorin mukaan ole aivan sellaista tiedettä, joka on lähimpänä hänen omaa sydäntään.

– Itse en ole koskaan ollut pipetointihommissa, ja nyt taidan olla tähän liian vanha, sanoo Hanski. Tulevien vuosien haaveena on kirjojen kirjoittaminen.

Monimuotoisuuden puolesta

Hanski on ottanut uransa aikana näkyvästi kantaa luonnon monimuotoisuuden puolesta. Suomessakin uhanalaisia on kymmenen prosenttia kaikista lajeista. Iso osa on metsien lajeja kuten hyönteisiä, sieniä ja jäkäliä. Kymmenen viime vuoden aikana 186 lajin tilanne on kohentunut, mutta 356 lajin tilanne on entisestään heikentynyt.

Keskeisin syy monimuotoisuuden vähenemiseen on maankäyttö. Sotien jälkeen metsänhoidossa keskityttiin kuitupuun tuottamiseen ja luonnontilaiset metsät hävitettiin Etelä-Suomesta lähes kokonaan. Osa lajistosta on voitu menettää pysyvästi, ja muidenkin palautuminen on hidasta, vaikka elinympäristöjen tila paranisi. Jotkin lajit tekevät vieläkin paluuta edellisen jääkauden jälkeen.

Moni uusi perhonen on sentään asettunut pysyvästi maahan lämpenemisen seurauksena. Hanskin arvion mukaan Suomen perhoslajisto on hänen tutkijanuransa aikana kasvanut ehkä parillasadalla.

– Tässä mielessä olemme ilmastonmuutoksessa voittopuolella.

Vallankumous tieteenalalla

Hanskin kehitykseen ekologina on vaikuttanut hänen omasta mielestään kolme tekijää. Ensimmäinen oli nuoruuden hyönteisharrastus, joka loi intuitiopohjan ja näkemyksen siitä, miten hyönteispopulaatiot esiintyvät luonnossa. Vanhat perhos- ja hyönteiskokoelmat vievät edelleen yhden kaapin professorin kotona Helsingin Marjaniemessä.

Toinen tekijä oli 1970-luvulla biologian opiskelijoiden keskuudessa vallinnut ilmapiiri, jossa oltiin aidosti kiinnostuneita tieteen tekemisestä, kehityksestä ja filosofiasta.

– Olimme tietoisia tieteenalamme paradigman muutoksesta ja nopeasta kehityksestä ja pyrimme olemaan siinä mukana.

Ratkaisevin askel Hanskin uralle oli, kun hän vuonna 1976 nousi laivaan ja lähti Englantiin tekemään väitöskirjaa. Oxfordissa oli mahdollisuus luoda kontakteja ja imeä vaikutteita tieteen nousevilta tähdiltä. Hanskin kanssa samassa kahvipöydässä istui päivittäin esimerkiksi myöhemmin tieteen superjulkkikseksi noussut Richard Dawkins.

Kun nuoret biologit 1980-luvun alussa palasivat Helsinkiin Oxfordista, Uppsalasta tai Floridasta, he toivat mukanaan ekologian uusimmat virtaukset ja valtasivat eläintieteen laitoksen. Siellä mellastivat siihen aikaan alle kolmikymppiset.

Pyörtyi luennolla

Hanskin kanssa jo 1980-luvulla yhteistä tutkimusta tehnyt Jari Niemelä sanoo Hanskin omistautuvan tutkimukselle 110-prosenttisesti ja edellyttävän sitä myös yhteistyökumppaneiltaan. Työtä tehdään samaan tahtiin hänen kanssaan, sillä toinen ei kehtaa sanoa, ettei oikein viitsisi. Se ei kuitenkaan ole ongelma, sillä Ilkan innostus tarttuu, sanoo Niemelä, joka on nyt professori ja Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan dekaani.

Omaa tutkimusryhmäänsä Turun yliopistossa vetävä yliopistonlehtori Niklas Wahlberg kertoo väitöskirjansa ohjaajasta tarinan vuodelta 1994, jolloin Hanski oli juuri aloittanut professorina ja teki samaan aikaan omaa tutkimustaan. Työpäivät olivat ilmeisesti venyneet vuorokauden ympäri, sillä luennolla Hanski pyörtyi kesken esityksensä.

Innovointi ei kuulu yliopistoon

Hanski on ollut aina suora ja jopa kulmikas. Jotkut ovat kokeneet hänet tylyksikin. – Hän ei ole poliitikko, sanoo Walhberg.

Viime keväänä Helsingin yliopiston vuosipäiväpuheessaan professori Hanski kritisoi yliopistoihin yrityksistä rantautunutta innovaatiokulttuuria. Hän arvosteli sitä, että yliopistoista ollaan tekemässä kansantalouden vetokoiria, joiden toimintaa ohjaavat ulkopuoliset intressit.

– Seuraan huolestuneena nykyistä kehityskulkua. Innovaatioiden tuottaminen ei kuulu yliopistojen tehtäviin. Pahimmillaan se rapauttaa perustutkimuksen ja opetuksen, jotka ovat kuitenkin yliopistojen varsinainen tehtävä.

Ilkka Hanski epäilee, että yhteiskunnalliset päättäjät ovat tuudittautuneet Pisa-tulosten ja muiden rankkausten myötä ajatukseen, että Suomessa on todella hyvätasoinen koulutus- ja tutkimuspohja.

– Pelkään pahoin, että näin ei ole. 2000-luvulla suomalaisen tutkimuksen volyymi ja vaikuttavuus ovat kääntyneet laskuun. Monella tieteenalalla on vain yksi tai kaksi merkittävää ryhmää. Jos sellaiset häviävät, kestää tosi pitkään tuoda tutkimusperinnettä takaisin.

Tutkimusaloille voi käydä kuin metsien sukupuuttoon kuolleille lajeille.

"Ihminen ei menestyisi ilman muita lajeja"

Millä perusteella jokin laji määritellään uhanalaiseksi?– Uhanalaisuus arvioidaan käyttäen kansainvälisesti sovittuja, objektiivisia kriteereitä, joita ovat erityisesti tiedot kannan koosta ja levinneisyydestä sekä näissä todetut muutokset.

Ovatko uhanalaisuuden kriteerit muuttuneet?– Ovat sikäli, että kymmenen vuotta sitten käyttöön otetut uudet kriteerit yhdenmukaistivat arvioinnin. Kahdessa viimeksi suoritetussa uhanalaisuusarviossa Suomessa on käytetty samoja kriteereitä.

Mitkä ovat keskeiset tekijät, jotka vaikuttavat lajien katoamiseen?– Suomessa muutokset lajien elinympäristössä on ollut ja on edelleen tärkein yksittäinen tekijä, mutta tulevaisuudessa ilmastonmuutos nousee merkittäväksi. Joidenkin yksittäisten lajien tapauksessa liian intensiivinen pyynti ja suoranainen vaino ovat merkittäviä.

Ovatko kaikki nykyiset lajit niin arvokkaita, että niitä pitää suojella?– Tähän saa jokainen vastata itse. Kaikilla lajeilla ihminen mukaan lukien on yhteinen evoluutiohistoria ja pääosin samat perintötekijät, olemme kaikki sukulaisia. Ja tosiasia on, että ilman tuhansia muita lajeja ihminen tuskin menestyisi. On eettisesti kestämätöntä ja puhtaasti ihmisen etua ajatellen järjetöntä tuhota luonnon monimuotoisuutta ja jättää tästäkin lasku tuleville sukupolville. Ikävä kyllä meidän sukupolvemme ratkaisee monet asiat mielellään laittamalla lapset ja heidän lapsensa maksumiehiksi ja -naisiksi.

Mitkä Suomen uhanalaisista lajeista pitäisi ehdottomasti pelastaa?–Kaikki, myös Homo sapiens. 

Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2011

Ilkka Hanski Ikä:58 Arvo: filosofian tohtori, akatemiaprofessori Tutkimuslaitos: Helsingin yliopisto, biotieteiden laitos, metapopulaatiobiologian huippuyksikköTutkimusaiheet: elinympäristön pirstoutumisen vaikutus lajien ekologiaan ja evoluutioon Harrastukset: vanhan maatalon kunnostaminen, kirjallisuus 1953 syntyy Helsingissä.1971 julkaisee ensimmäisen "tieteellisen oloisen" artikkelin.1972 aloittaa opinnot Helsingin yliopistossa.1976 aloittaa väitöskirjan teon Oxfordin yliopistossa.1979 väittelee filosofian tohtoriksi.1980 palaa Suomeen ja aloittaa Suomen Akatemian tutkijana.1988 valitaan eläintieteen vt. professoriksi.1991 aloittaa Ahvenanmaalla täpläverkkoperhosen tutkimisen.1993 nimitetään eläintieteen professoriksi.1996 nimitetään akatemiaprofessoriksi.2000 metapopulaatiobiologian ryhmä valitaan Akatemian huippuyksiköksi.2005 valitaan Royal Societyn jäseneksi.2010 valitaan Yhdysvaltain tiedeakatemian jäseneksi.2011 saa Crafoord-palkinnon.

Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.