Kaksi ihmistä kolmesta on kokenut hämmentävän déjà-vun ainakin kerran elämässään. Ilmiöstä on hajanaisia tutkimustuloksia, eikä sen laukaisijaa vielä varmasti tiedetä.


Teksti: Heljä Walamies

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kaksi ihmistä kolmesta on kokenut hämmentävän déjà-vun


ainakin kerran elämässään. Ilmiöstä on hajanaisia tutkimustuloksia,


eikä sen laukaisijaa vielä varmasti tiedetä.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2005

Lomailin Kreetalla ensi kertaa 70-luvun alussa. Kävellessäni Iraklionin vanhoilla kujilla mieleni valtasi voimakas oivalluksen tunne, kuin olisin ollut paikalla aikaisemminkin. Mahdotonta. Pitäisikö alkaa uskoa sielunvaellukseen? Jos vaikka jossain entisessä elämässä…


Samantapaisen elämyksen olen kokenut myöhemminkin muutaman kerran. Äskettäin juttelin ystäväni kanssa niitä näitä, ei mitään erityisen tärkeää. Äkkiä olin varma, että olimme käyneet tämän saman keskustelun samoin sanoin joskus aikaisemmin. Miten se oli mahdollista? Olinko pudonnut johonkin aika-avaruuden solmukohtaan, elinkö keskellä scifiromaania? Hämmentävää.


Mistään yliluonnollisesta tai mystisestä ei kuitenkaan ollut kyse. Déjà-vu-ilmiötä on tutkittu toistasataa vuotta, ja sen synnystä on erilaisia teorioita. Yhdysvaltalainen psykologian professori Alan Brown on kirjoittanut aiheesta muun muassa Psychological Bulletin -lehteen pari vuotta sitten, ja Psychology Today esittelee hänen ajatuksiaan tämän vuoden huhtikuun numerossaan.

Akateemisen matkailijan päänvaiva


Termi déjà-vu on ranskaa ja tarkoittaa sananmukaisesti jo nähtyä. Noin kaksi ihmistä kolmesta, 60-70 prosenttia, on kokenut ilmiön ainakin kerran elämässään. Viime vuosikymmeninä prosenttiluku on noussut, ja ilmiö on nykyään sosiaalisesti hyväksytympi kuin aikaisemmin.


Déjà-vu on niin yleinen kokemus, että sitä ei Brownin mielestä pitäisi tutkimuksissa rinnastaa paranormaaleihin ilmiöihin, kuten kokemuksiin sielunvaelluksesta, ruumiista irtautumisesta tai kummituksista.


Selvältä näyttää, että déjà-vu on keskimääräistä yleisempi koulutetuilla, korkean sosioekonomisen aseman saavuttaneilla ja paljon matkustelevilla naisilla ja miehillä. Koulutusvuosien määrä on suorassa suhteessa déjà-vun kokemiseen.


Matkustelun ja déjà-vun voi liitää toisiinsa yksinkertaisesti se, että laajalti liikkuva näkee enemmän uusia paikkoja kuin samoissa ympyröissä elävä.


Sukupuolten kesken ei ole tässä asiassa eroa, mutta eri ikäluokkien välillä on. Eniten déjà-vu-kokemuksia on 15-25-vuotiailla, ja vuosien karttuessa ne harvenevat jyrkästi. Miksi, siitä ei ole varmuutta. Brown arvelee, että kyseessä saattaa olla kypsyvien aivojen "harhalaukaus". Toisaalta kokemusten karttuessa uudet tilanteet eivät stimuloi ihmistä yhtä voimakkaasti kuin nuorempana.


Déjà-vu näyttää olevan yhteydessä stressiin ja uupumukseen. Usein se valtaa mielen illalla, kun on tehnyt jotain fyysisesti tai psyykkisesti rasittavaa. Esimerkiksi taisteluun marssivilla sotilailla ennen koetun tunne on yleinen, ja sitä voi esiintyä myös rankan ryyppäämisen jälkeen.

Rytmihäiriö tiedonkulussa


Mistä ilmiö perimmältään johtuu, onkin haastavampi selvitettävä. Osa selityksistä liittyy tiedonkulun kaksoisprosessointiin: kaksi normaalisti samanaikaista ja yhdessä toimivaa kognitiivista prosessia eteneekin hetken aikaa eri tahdissa.


Ensiksi perille ehtivä viesti tulee havaituksi, mutta tiedostamatta. Aavistuksen verran jälkijunassa tuleva viesti saavuttaa tietoisuuden, mutta aiheuttaa samalla hämmentävän tuttuuden tunteen: johan minä tämän koin!


Havaintopsykologi Jukka Häkkinen Helsingin yliopistosta pitää tätä selitystä mahdollisena.


- Näköhavainnon prosessointi voi toisinaan juuttua "neu-raaliseen liikenneruuhkaan". Silloin kaksi tiedonkäsittelyvirtaa, mikä- ja missä-virta, etenevät hetken aikaa erilaista vauhtia.


  tavallaan liimaantuu jo tiedossa olevan kohteen päälle; kohde siis ikään kuin värittyy taustatiedoilla, tunteilla ja muistoilla.


- Normaalisti ihminen näkee kirjan ja ajattelee: Tuossa on Harry Potter -kirja, jonka luin viime joululomalla. Jos tieto etenee epätahdissa, ajatus kulkee näin: Se on kirja. Se on Harry Potter. Olen lukenut sen. Se oli hyvä kirja. Luin sen joululomalla. Samalla tuntuu, että jossain on jokin, mikä on tuttu ja hyvä ja tuo mieleen mukavan joululomatunnelman. Tunne valtaa ihmisen ennen kuin hänellä on mitään, mihin tieto linkittyisi. Tällöin tämä tunnetieto saa ikään kuin leijua vapaana ja tarttua mihin haluaa, tai sitten yleistyä koko tilanteeseen. Silloin, ennen missä-tiedon perilletuloa, katsoja kokee déjà-vun.


Joillakin temporaalilohkon epilepsiaa sairastavilla potilailla déjà-vu saattaa ennakoida kohtauksen alkamista. Tuttuuden kokemuksia on myös saatu aikaan ärsyttämällä sähköisesti epilepsiapotilaiden aivokuorta ja aivojen syvempiä rakenteita. Alan Brown ei kuitenkaan ole varma, onnistuisiko sama terveillä ihmisillä ja ovatko epilepsiapotilaiden déjà-vut rinnastettavissa muiden ihmisten vastaaviin kokemuksiin.


Ilmiö on yhdistetty myös skitsofreniaan. Terveellä ihmisellä déjà-vu kestää joitakin sekunteja, kun taas esimerkiksi skitsofreniassa se saattaa vallata mielen tuntikausiksi.


- Minkään sairauden merkki hetkellinen déjà-vu ei ole, Jukka Häkkinen sanoo. Hän uskoo ilmiön takana olevan todennäköisesti useita samanaikaisesti vaikuttavia syitä. Yksi niistä voisi olla tämä:


Koettu hetki muistuttaa jostain jo unohdetusta, unessa tai elokuvassa nähdystä tai kirjasta luetusta kohdasta ja tuntuu sen tähden tutulta. Kokija ei kuitenkaan osaa liittää kokemusta alkuperäiseen yhteyteensä.


Kun liikkuu esimerkiksi oudolla lentokentällä kovassa kiireessä, kokee joskus olleensa paikalla aikaisemminkin. Lentokentän on ehkä nähnyt jossain elokuvassa tai televisio-ohjelmassa.


- Tuttuus voi myös liittyä johonkin pieneen yksityiskohtaan, vaikkapa tauluun mummolan seinällä, ja laajeta koko tilannetta koskevaksi.


Déjà-vun syytä on etsitty myös siitä, kuinka tarkkaavaisesti ihminen ottaa vastaan tietoa ympäristöstään. Kun tarkkaavaisuus herpaantuu hetkeksi, juuri koettu tilanne lipsahtaa aivoihin huomaamatta. Kun se hetken päästä saavuttaa tietoisuuden, tulee hämmentävä olo, kuin olisi elänyt saman tilanteen aikaisemmin. Niinhän ei ole, vaan kokija on käsitellyt asian sekunnin murto-osaa aikaisemmin toisella tietoisuuden tasolla.


Alan Brown uskoo, että déjà-vun laukaisijat voitaisiin löytää luomalla koehenkilöiden mieleen keinotekoisesti lähes sen kaltaisia tuttuuden illuusioita. Nyt olisi aika karistaa parapsykologian varjo déjà-vun yltä, koska ilmiön ymmärtäminen avaisi uuden ikkunan aivojen toimintaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla