Kutistuisiko hiilijalanjälkesi, jos ilmastopäästöt tuntuisivat suoraan omassa kukkarossasi?



Sisältö jatkuu mainoksen alla

Julkaistu Tiede -lehdessä 1/2010

Tankkaan autooni markkinoiden vähäpäästöisintä polttoainetta, maksan laskun ja tuikkaan lopuksi päästötilikorttini lukijaan. Kotona tarkistan netistä hiilisaldoni ja hymisen tyytyväisenä. Koska huristeluni on kohtuullista, asuntoni lämpiää maalämmöllä ja töpseleistäkin virtaa vihreää sähköä, päästökiintiöni on huvennut ilahduttavan maltillisesti. Lasken, että jos ostan vielä joitakin kymmeniä ekstrahiilipisteitä vaikka kummitädiltä, saan vihdoin kuitattua kauan himoitsemani lentomatkan pyramideille.

- Tällainen kauppa voi olla totta pikemmin kuin uskommekaan, vakuuttaa tutkija Annukka Berg Helsingin yliopistosta. - Meidän on nimittäin pakko muuttaa tapojamme, jos aiomme saada ilmastopäästöt kuriin. Nyt teollisuuden päästöjen leikkaukset ja tuotteiden ja palveluiden ekotehostuminen sulavat suurelta osin kulutuksen kasvuun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tuhlari maksaa

Idean jokapojan päästökiintiöstä esittivät 15 vuotta sitten perä perää yhdysvaltalainen Kirk Barrett Rutgersin yliopistosta ja brittiläinen ympäristöpoliitikko David Fleming. Viime vuosina ajatusta on jatkojalostettu Britanniassa, muun muassa Tyndall-tutkimuskeskuksessa ja Oxfordin yliopistossa.

- Jujuna on se, että jokainen kansalainen saa vuosittain tietyn määrän päästöoikeuksia sähköön, lämmitykseen, liikennepolttonesteisiin ja ehkä myös lentämiseen, Berg selittää.

Koska vähähiilisistä vaihtoehdoista verotetaan vähemmän pisteitä kuin suuripäästöisistä, itse kukin voi valinnoillaan vaikuttaa päästötilinsä saldoon.

- Jos joku kuluttaa yli kiintiönsä, hän voi ostaa lisää oikeuksia joltakulta, joka ei tarvitse kaikkia omiaan.
Henkilökohtaisen päästökaupan pääperiaate on sama kuin EU-maissa sijaitsevien teollisuus- ja energiantuotantolaitosten välisessä päästökaupassa, jonka piiriin Suomessa kuuluu noin 600 yritystä.

- Mutta kuluttajien kesken päästöoikeuksien jyvittäminen olisi todennäköisesti huomattavasti helpompaa kuin yritysten. Iso ero olisi myös se, että oikeudet olisivat kuluttajille ilmaisia, kun taas yritysten päästökaupassa ollaan vahvasti menossa siihen, että ne ostavat oikeutensa huutokaupalla.


Köyhäkin hyötyy

Päästökiintiöitä ja -kauppaa varten voitaisiin perustaa sähköinen päästöpankki, jossa jokaisella olisi oma tilinsä. - Ainakin aluksi kauppaa käytäisiin varmaankin vain valtioiden sisällä, Annukka Berg arvelee.

Britannian parlamentin ympäristöasioita puntaroivan Environmental Audit Committeen tuoreen raportin mukaan henkilökohtainen hiilikiintiö olisi ehdottomasti paras ja reiluin tapa leikata kotitalouksien hiilidioksidipäästöjä.

- Esimerkiksi tuotteiden tai palveluiden päästöverot rokottaisivat suhteellisesti enemmän vähävaraisia kuin varakkaita, koska tietyn tuotteen hinnan päälle lätkäisty vero olisi kaikille sama, Annukka Berg selventää.

- Henkilökohtainen päästökauppa sen sijaan on luonteeltaan progressiivista. Köyhä tuottaa yleensä vähemmän hiilidioksidipäästöjä kuin rikas, joten hän voi muuttaa käyttämättä jäävät oikeutensa rahaksi, Berg tarkentaa.

Berg huomauttaa, että tasapuolisuuden vuoksi hiilikiintiöiden jakamisessa pitäisi ottaa huomioon ihmisten erilaiset elinolot.
- Jos esimerkiksi asuu joukkoliikenteen ulottumattomissa, on pakko käyttää omaa autoa. Tai päästöoikeuksia tarvitaan enemmän, jos perheessä on lapsia.


Ruoka puuttuu vielä

Innostuksesta huolimatta henkilökohtainen päästökauppajärjestelmä ei ole toistaiseksi toteutunut vielä Britanniassakaan, missä sen kehittely on pisimmällä. Jarruna on muun muassa hinta: britit ovat arvioineet järjestelmän perustamisen maksavan jopa kaksi miljardia euroa, ja ylläpito nielisi ainakin miljardin vuodessa.

- Suomessa järjestelmä tulisi tietysti halvemmaksi, koska meitä on niin paljon vähemmän. Mitään kustannusarvioita ei kuitenkaan ole tehty.

Brittipoliitikkoja emmityttää, kuinka paljon henkilökohtaiset hiilikiintiöt oikeasti purisivat kulutukseen. Päästöjen arvioidaan enimmilläänkin typistyvän vain kymmenesosan.

- Vinoumaa aiheuttaa, että tähän asti kehitellyt henkilökohtaisen päästökaupan mallit eivät kata esimerkiksi ruokaa, vaikka se aiheuttaa noin neljänneksen yksityisen kulutuksen ilmastokuormasta, Berg huomauttaa. Ruoka on toistaiseksi jätetty sovinnolla pois, koska sen hiilikuorman laskeminen koko elinkaaren ajalta on erittäin monimutkaista.

Aukkoa voisi paikata suomalaisella Climate Bonus -järjestelmällä, jota on tutkinut Adriaan Perrels kollegoineen Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa.

Climate Bonus pyrkii pienentämään ostoskärryjen hiilikuormaa kotitalouskohtaisen seuranta- ja palautejärjestelmän avulla. Vähäpäästöiset valinnat palkittaisiin bonuspisteillä, ja niiden tekemistä helpotettaisiin merkitsemällä tuotteet hiilijalanjälkimerkein sitä mukaa kuin niitä saadaan laskettua.

- Tutkijat uskovat ilmastobonusohjelman olevan käytössä kolmessa-seitsemässä vuodessa, Berg kertoo.


Kirsi Heikkinen on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Tutkija Annukka Berg puhuu Tekniikan päivillä aiheesta Henkilökohtainen päästökauppa - mitä, miksi, miten? Perjantaina 15.1. klo 11.

Johtava ekonomisti Adriaan Perrels puhuu aiheesta Kuluttajan käyttäytymisen vaikutukset päästöihin. Perjantaina 15.1. klo 13.30.

Sisältö jatkuu mainoksen alla