Kutistuisiko hiilijalanjälkesi, jos ilmastopäästöt tuntuisivat suoraan omassa kukkarossasi?



Julkaistu Tiede -lehdessä 1/2010

Tankkaan autooni markkinoiden vähäpäästöisintä polttoainetta, maksan laskun ja tuikkaan lopuksi päästötilikorttini lukijaan. Kotona tarkistan netistä hiilisaldoni ja hymisen tyytyväisenä. Koska huristeluni on kohtuullista, asuntoni lämpiää maalämmöllä ja töpseleistäkin virtaa vihreää sähköä, päästökiintiöni on huvennut ilahduttavan maltillisesti. Lasken, että jos ostan vielä joitakin kymmeniä ekstrahiilipisteitä vaikka kummitädiltä, saan vihdoin kuitattua kauan himoitsemani lentomatkan pyramideille.

- Tällainen kauppa voi olla totta pikemmin kuin uskommekaan, vakuuttaa tutkija Annukka Berg Helsingin yliopistosta. - Meidän on nimittäin pakko muuttaa tapojamme, jos aiomme saada ilmastopäästöt kuriin. Nyt teollisuuden päästöjen leikkaukset ja tuotteiden ja palveluiden ekotehostuminen sulavat suurelta osin kulutuksen kasvuun.


Tuhlari maksaa

Idean jokapojan päästökiintiöstä esittivät 15 vuotta sitten perä perää yhdysvaltalainen Kirk Barrett Rutgersin yliopistosta ja brittiläinen ympäristöpoliitikko David Fleming. Viime vuosina ajatusta on jatkojalostettu Britanniassa, muun muassa Tyndall-tutkimuskeskuksessa ja Oxfordin yliopistossa.

- Jujuna on se, että jokainen kansalainen saa vuosittain tietyn määrän päästöoikeuksia sähköön, lämmitykseen, liikennepolttonesteisiin ja ehkä myös lentämiseen, Berg selittää.

Koska vähähiilisistä vaihtoehdoista verotetaan vähemmän pisteitä kuin suuripäästöisistä, itse kukin voi valinnoillaan vaikuttaa päästötilinsä saldoon.

- Jos joku kuluttaa yli kiintiönsä, hän voi ostaa lisää oikeuksia joltakulta, joka ei tarvitse kaikkia omiaan.
Henkilökohtaisen päästökaupan pääperiaate on sama kuin EU-maissa sijaitsevien teollisuus- ja energiantuotantolaitosten välisessä päästökaupassa, jonka piiriin Suomessa kuuluu noin 600 yritystä.

- Mutta kuluttajien kesken päästöoikeuksien jyvittäminen olisi todennäköisesti huomattavasti helpompaa kuin yritysten. Iso ero olisi myös se, että oikeudet olisivat kuluttajille ilmaisia, kun taas yritysten päästökaupassa ollaan vahvasti menossa siihen, että ne ostavat oikeutensa huutokaupalla.


Köyhäkin hyötyy

Päästökiintiöitä ja -kauppaa varten voitaisiin perustaa sähköinen päästöpankki, jossa jokaisella olisi oma tilinsä. - Ainakin aluksi kauppaa käytäisiin varmaankin vain valtioiden sisällä, Annukka Berg arvelee.

Britannian parlamentin ympäristöasioita puntaroivan Environmental Audit Committeen tuoreen raportin mukaan henkilökohtainen hiilikiintiö olisi ehdottomasti paras ja reiluin tapa leikata kotitalouksien hiilidioksidipäästöjä.

- Esimerkiksi tuotteiden tai palveluiden päästöverot rokottaisivat suhteellisesti enemmän vähävaraisia kuin varakkaita, koska tietyn tuotteen hinnan päälle lätkäisty vero olisi kaikille sama, Annukka Berg selventää.

- Henkilökohtainen päästökauppa sen sijaan on luonteeltaan progressiivista. Köyhä tuottaa yleensä vähemmän hiilidioksidipäästöjä kuin rikas, joten hän voi muuttaa käyttämättä jäävät oikeutensa rahaksi, Berg tarkentaa.

Berg huomauttaa, että tasapuolisuuden vuoksi hiilikiintiöiden jakamisessa pitäisi ottaa huomioon ihmisten erilaiset elinolot.
- Jos esimerkiksi asuu joukkoliikenteen ulottumattomissa, on pakko käyttää omaa autoa. Tai päästöoikeuksia tarvitaan enemmän, jos perheessä on lapsia.


Ruoka puuttuu vielä

Innostuksesta huolimatta henkilökohtainen päästökauppajärjestelmä ei ole toistaiseksi toteutunut vielä Britanniassakaan, missä sen kehittely on pisimmällä. Jarruna on muun muassa hinta: britit ovat arvioineet järjestelmän perustamisen maksavan jopa kaksi miljardia euroa, ja ylläpito nielisi ainakin miljardin vuodessa.

- Suomessa järjestelmä tulisi tietysti halvemmaksi, koska meitä on niin paljon vähemmän. Mitään kustannusarvioita ei kuitenkaan ole tehty.

Brittipoliitikkoja emmityttää, kuinka paljon henkilökohtaiset hiilikiintiöt oikeasti purisivat kulutukseen. Päästöjen arvioidaan enimmilläänkin typistyvän vain kymmenesosan.

- Vinoumaa aiheuttaa, että tähän asti kehitellyt henkilökohtaisen päästökaupan mallit eivät kata esimerkiksi ruokaa, vaikka se aiheuttaa noin neljänneksen yksityisen kulutuksen ilmastokuormasta, Berg huomauttaa. Ruoka on toistaiseksi jätetty sovinnolla pois, koska sen hiilikuorman laskeminen koko elinkaaren ajalta on erittäin monimutkaista.

Aukkoa voisi paikata suomalaisella Climate Bonus -järjestelmällä, jota on tutkinut Adriaan Perrels kollegoineen Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa.

Climate Bonus pyrkii pienentämään ostoskärryjen hiilikuormaa kotitalouskohtaisen seuranta- ja palautejärjestelmän avulla. Vähäpäästöiset valinnat palkittaisiin bonuspisteillä, ja niiden tekemistä helpotettaisiin merkitsemällä tuotteet hiilijalanjälkimerkein sitä mukaa kuin niitä saadaan laskettua.

- Tutkijat uskovat ilmastobonusohjelman olevan käytössä kolmessa-seitsemässä vuodessa, Berg kertoo.


Kirsi Heikkinen on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Tutkija Annukka Berg puhuu Tekniikan päivillä aiheesta Henkilökohtainen päästökauppa - mitä, miksi, miten? Perjantaina 15.1. klo 11.

Johtava ekonomisti Adriaan Perrels puhuu aiheesta Kuluttajan käyttäytymisen vaikutukset päästöihin. Perjantaina 15.1. klo 13.30.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.