Kuntavaalien väittelyissä poliitikot heiluttivat hintalappua kuin hälytysmerkkiä. Todellisuudessa kukaan ei ole laskenut kustannuksia oikein.

Puheenaihe-palsta 

Teksti: Mikko Puttonen

Kuntavaalien väittelyissä poliitikot heiluttivat hintalappua kuin hälytysmerkkiä. Todellisuudessa kukaan ei ole laskenut kustannuksia oikein.

Julkaistu Tiede-lehdessä 11/2012

Yksi jos toinen muukin on viime aikoina halunnut kertoa, kuinka kalliiksi syrjäytynyt nuori tulee yhteiskunnalle. Netissä ja mediassa liikkuu ainakin kolme lukua: miljoona, 1,2 miljoonaa ja jopa 1,8 miljoonaa. Hinnan sanotaan kertyvän koko työiän ajalta.

Lukujen lähteinä mainitaan milloin Elinkeinoelämän tutkimuslaitos, milloin opetus- tai sosiaali- ja terveysministeriö, milloin Valtiontalouden tarkastusvirasto, milloin ei mitään.

Suurin arvio eli 1,8 miljoonaa esiintyy vailla lähdettä, mutta miljoonan tienoille sijoittuvan arvion voi jäljittää. Jäljet näyttävät johtavan Valtiontalouden tarkastusviraston raporttiin vuodelta 2007.

Viraston selonteko toteaa, että yhden syrjäytyneen takia menetetään noin miljoona euroa, josta kansantuloon kohdistuu 700 000 ja julkiseen talouteen 430 000 euroa, jos syrjäytyminen kestää koko työiän eli nelisenkymmentä vuotta.

Kansantulon menetys tarkoittaa tuotantopanosta, joka jää saamatta, koska syrjäytynyt ei tee töitä.

Julkisen talouden menetykset taas koostuvat työmarkkinatuesta, toimeentulotuesta ja asumistuesta sekä saamatta jääneistä verotuloista.

Taustalla laskelma vuodelta 2000

Miljoonan euron taustalta löytyy laskelma, jonka yhteiskuntapolitiikan tutkija Jouko Kajanoja teki vuonna 2000 ilmestyneessä kirjassa Köyhyys ja hyvinvointivaltion murros. Silloin elettiin vielä markka-aikaa, ja Kajanoja laski, että 40 vuodessa syrjäytynyt maksaa kolme miljoonaa markkaa kansantulon ja kaksi miljoonaa markkaa julkisen talouden menetyksinä, kun laskelman pohjana käytetään palkkahaitarin alinta palkkaa.

Kajanojan markkasumma muuntui ilmeisesti jollakin tapaa päivitettynä Valtiontalouden tarkastusviraston noin miljoonaksi euroksi. Sieltä se on levinnyt kolumneihin, puheisiin, blogeihin, raportteihin ja uutisiin.

Miljoona kuulostaa havahduttavalta. Jos syrjäytyneitä nuoria on 51 000, kuten Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Pekka Myrskylä laskee, kustannukset yhteiskunnalle nousevat kymmeniin miljardeihin.

Skenaario ei sovi hintalapuksi

Laskelmat eivät kuitenkaan kuvaa nuoren syrjäytymisen todellista hintaa, arvioi professori Roope Uusitalo Helsingin taloustieteellisestä tutkimuslaitoksesta Heceristä.

– Skenaarioissa tuskin on edes pyritty tuottamaan vakavasti otettavaa lukua siitä, mikä on vaikkapa yhden koulupudokkaan hinta. On erikoinen oletus, että putoaminen toisen asteen koulutuksesta pitää ihmisen 40 vuotta työmarkkinoiden ulkopuolella, Uusitalo sanoo.

Pekka Myrskylän mukaan syrjäytyneistä nuorista 60 prosenttia on jo viiden vuoden jälkeen saanut töitä tai palannut koulun penkille.

Syrjäytyneiksi luokitellaan pelkän peruskoulun suorittaneet nuoret, jotka eivät käy töissä tai opiskele. Toissa vuonna tällaisia 15–29-vuotiaita oli yhteensä 51 300, valtaosin miehiä. Kortistossa heistä oli 18 800 ja kaikista rekistereistä teillä tietymättömillä 32 500. Vieraskielisiä koko ryhmästä oli paljon, joka neljäs.

Kaikkia rekistereistä puuttuvia ei voine pitää syrjäytyneinä: esimerkiksi pimeän työn tekijöitä, valmentautuvia urheilijoita, tulottomia taiteilijoita, vapaaehtoistyöntekijöitä ja Intian Goassa hengailijoita.

Vertailu paljastaisi oikean summan

Kuinka laskea syrjäytyneen kustannukset, kun porukka on niin monenkirjavaa? Roope Uusitalon mielestä tehtävä ei ole yksinkertainen. Huomio pitää keskittää selvästi määriteltyyn riskiryhmään, esimerkiksi ammatillisen koulutuksen keskeyttäneisiin, ja heidän elämänkulkuaan pitää seurata vähintään kymmenen vuotta.

Riskiryhmä täytyy jakaa kahteen osaan, sanotaan vaikka Sakareiksi ja Santereiksi. Sakarit valikoituvat sattumoisin työpajatoimintaan tai muuhun työllistymisen edistämiseen, kun taas Santerit jäävät sitä ilman. Sitten seurataan, miten eri tavoin Sakarit ja Santerit menestyvät elämässään.

– Tulos voisi olla se, että työpajoihin osallistuneet nuoret käyttävät kymmenen vuoden aikana x euroa vähemmän sosiaalipalveluja, tienaavat x euroa enemmän palkkaa ja ovat x päivää vähemmän työttömänä, Uusitalo sanoo.

Näin saataisiin ensinnäkin selville, miten kannattava syrjäytymistä ehkäisevä toimenpide oli. Samalla kävisi käänteisesti ilmi, miten suuri lasku aiheutuu siitä, että Santereiden joukossa syrjäytyminen jatkuu suurempana kuin Sakareiden joukossa.

Syrjäytymisen kustannuksia ei ole vielä kertaakaan määritetty tällä tavoin. Sen sijaan asetelmalla on laskettu, miten saamatta jäänyt koulutus heikentää tuloja. Menetys on havaittu tuntuvaksi.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Ulkoilu lapsena voi ehkäistä likinäköisyyttä. Silmä näet kaipaa luonnonvaloa.

Likinäköisyys lisääntyy hurjasti kehittyneissä maissa ja varsinkin Aasiassa, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Vuosisadan puolivälissä maailman ihmisistä joka toinen on likinäköinen ja voimakkaasti likinäköisiä on liki miljardi, arvioidaan laajassa katsauksessa Ophtalmology-tiedelehdessä.

Soulissa ja Singaporessa jo nyt yli 90 prosenttia kaksikymmentävuotiaista tarvitsee silmälasit. Länsi-Euroopassa arviolta joka toinen nuori aikuinen on likinäköinen.

Likinäköisyys vaikuttaa modernin elämäntavan vaivalta. Perimä selittää sitä vain osin.

Lukeminen ja jatkuva lähityöskentely lisäävät nykyisen käsityksen mukaan likitaitteisuutta, kuten myös sisällä oleskelu ja valon vähäisyys.

”Varhain aloitetun koulunkäynnin on todettu selvästi lisäävän likinäköisyyttä. Siihen ei ole kiinnitetty huomiota, kun suunnitellaan koulutuksen varhentamista”, sanoo vuosikymmeniä asiaa tutkinut silmälääkäri ja Jyväskylän yliopiston dosentti Olavi Pärssinen.

Likinäköisyyttä lisäävät etenkin Aasian vaurailla alueilla kova pänttääminen jo lapsena sekä älylaitteisiin liimautuminen.

Ulkoilu lapsena sen sijaan näyttää ehkäisevän likinäköisyyttä. Niin sanotuen valoteorian mukaan ulkoilun hyöty seuraa siitä, että oleskellaan paljon luonnonvalossa.

Valoteoriaa tukee kansainvälinen tuore tutkimuskatsaus likinäköisyyden geneettisestä taustasta. Likinäköön nimittäin liittyvät erityisesti geenimuutokset soluissa, jotka vastaavat valon havaitsemisesta ja käsittelystä.

Kysely

Luitko itsesi likinäköiseksi?

Yksiköt löytyivät monikäyttöisistä käsistä.

Muinaisaikojen metsästäjille ja kalastajille riitti, että yhteinen saalis jaettiin silmämääräisesti asianmukaisiin osiin. Tarpeen tullen mittana voitiin käyttää puusta tai tuohesta valmistettua lapiomaista kouraa. Tärkeitä mittavälineitä olivat omat kädet.

Peukalo tarkoitti myös peukalon leveyttä eli ruotsalaisittain tuumaa, neljästä muusta sormesta muodostui kämmenen leveys. Kun kämmenet pantiin rinnakkain, syntyi kahmalo. Kyynärpään ja keskisormen pään välinen etäisyys oli kyynärä. Kun kädet levitettiin sivulle suoriksi, matka keskisormien päiden välillä oli syli eli kolme kyynärää, nykymitoissa vajaat kaksi metriä.

Kansainväliset mitat ja painot ovat tulleet tarpeellisiksi viimeistään silloin, kun on alettu käydä kauppaa. Yleisenä ongelmana oli kuitenkin pitkään se, että eri tuotteita mitattiin erilaisilla järjestelmillä ja samannimisetkin mitat olivat käytännössä paikallisia ja keskenään erisuuruisia.

Valtaosa Euroopan maista alkoi siirtyä yhtenäiseen desimaali- ja metrijärjestelmään vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla, jolloin Kansainvälinen mitta- ja painotoimisto valmisti jokaiselle valtiolle mallimetrin ja kilogramman. Perusyksikön nimitys metri tuli ranskan mittaa tarkoittavasta sanasta mètre, koska järjestelmäkin oli kehitetty Ranskassa 1700-luvun lopulla.

Jotkin vanhat mitat ovat säilyneet nykypäiviin asti erikoiskäytössä. Perunoita myydään torilla kapoittain, joka nykyään vastaa viittä litraa. Kappa on vanha germaaninen laina, joka merkitsee al­kuaan mittaa.

Halkomittana tunnettu motti on lainaa ruotsin sanasta mått. Ruotsista lainattu pienen rasian nimitys aski on täsmentynyt 20 savuketta sisältävän pakkauksen nimitykseksi.

Kannu on vanha vetomitta, jonka nimi tulee ruotsin sanasta kanna. Kannu oli kaksi tuoppia eli reilut kaksi ja puoli litraa. Tuoppi on tarkoittanut sekä juoma-astiaa että siihen mahtuvan nesteen määrää. Se on lainattu keskiajalla joko ruotsista tai alasaksasta. Entisajan tuoppi veti reilun litran, nykyään nimitetään isoksi tuopiksi puolen litran olutannosta.

Omaperäinen töttö on vanhastaan ollut tuohitorven nimitys, joka kuvailee tuohitorvesta lähtevää ääntä. Putken tai suppilon muotoisia töttöjä tai tötteröitä on myöhemmin alettu kääriä paperista esimerkiksi makeisten kääreiksi. Samaan joukkoon kuuluvat myös vohvelista valmistetut jäätelötötteröt.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 9/2018