Kuva: Wikimedia Commons
Kuva: Wikimedia Commons

Pääsiäistä edeltävää sunnuntaita nimitetään palmusunnuntaiksi, sillä sinä päivänä parituhatta vuotta sitten Jeesus ratsasti viimeisen kerran Jerusalemiin ja kansa tervehti häntä sirottamalla palmunoksia tielle. Palmulla tarkoitetaan tässä yhteydessä ainoaa Palestiinassa kasvavaa palmulajia, taatelipalmua.

Kun Raamattu käännettiin latinaksi, palmun nimitykseksi tuli palma, josta juontuvat ruotsin palm ja suomen palmu. Sana merkitsee sananmukaisesti kämmentä, ja se viittaa palmunlehden muotoon.

Taatelipalmun lehti ei muistuta kämmentä, mutta latinan palma ei alun perin olekaan tarkoittanut taatelipalmua vaan kääpiöpalmua.

Taatelipalmu oli jo muinoin tärkeä ravintokasvi, todellinen elämänpuu. Sen oksat olivat pyhiä, ja niitä käytettiin koristeina uskonnollisissa juhlissa.

Myös katolisessa kirkossa tarvittiin pyhiä oksia monien juhlien yhteydessä.

Kun kristinusko levisi pohjoisille seuduille, jossa palmut eivät viihtyneet, oli palmujen tilalle keksittävä muita oksia. Usein valinta osui pajuun, sillä se heräsi kukoistamaan jo ennen muita lehtipuita varhain keväällä. Palmuja eli pajunoksia on sitten Suomessakin haettu nimenomaan palmusunnuntaina kirkkojen ja kotien koristeiksi.

Euroopan itäosissa, myös Suomen ortodoksisilla alueilla on palmusunnuntaina ollut tapana virpoa, lyödä kevyesti ihmisiä tai eläimiä koristetulla pajunoksalla ja toivottaa onnea ja terveyttä. Suomen virpa on venäläinen laina ja merkitsee juuri pajunvitsaa. Virpomaan tulleille lapsille annettiin palkka, esimerkiksi muna, mutta ei heti, vaan vasta viikon kuluttua pääsiäissunnuntaina.

Sotien jälkeen virpomisperinne on karjalaisten siirtolaisten myötä levinnyt myös Länsi-Suomeen, ja uskonnollisesta seremoniasta on kehittynyt tapa pyytää herkkuja tai rahaa.

Länsi-Suomessa pääsiäiseen ovat kuuluneet trullit eli pääsiäisnoidat. Kun itäinen ja läntinen perinne ovat sekoittuneet, virpomassa ovat alkaneet käydä trulleiksi pukeutuneet lapset. Myös palkkioperinne on sovitettu ajan henkeen: palkka mulle, ja heti!

Kaisa Häkkinen on suomen kielen professori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2006