Metso Paperin teknologiapäällikkö Juha Lipponen on kaikkea muuta kuin mielikuviemme perusinsinööri. Hän karttaa suppea-alaisuutta kuin ruttoa. Näytöksi riittänevät 50 patenttia, nuoren tutkijan palkinto ja tohtorin arvo.


muuta kuin mielikuviemme perusinsinööri. Hän karttaa
suppea-alaisuutta kuin ruttoa. Näytöksi riittänevät 50 patenttia,
nuoren tutkijan palkinto ja tohtorin arvo.




Järvenpääläisellä pientaloalueella sijaitsevan kermanvärisen talon piha on sen näköinen, että siellä on tehty töitä. Portin kupeessa on sorakasa, ja siellä täällä maassa makaa pihakivenpalasia. Ulko-oven edustalla näkyy työn tulos: puoliympyrän muotoinen, parinkymmenen neliömetrin kiveys, jolle on jo aseteltu kaksi puutarhatuolia ja kukkaruukku.

Ovella tulevat vastaan kultainennoutaja Roosa, 3,5, ja talon isäntä Juha Lipponen, 39. Vaaleassa ja vähän vallattomassa pystytukassaan ja pienessä leukaparrassaan mies tuo mieleen Seitsemän veljeksen Juhanin, vaikka ei aivan Nurmijärvellä ollakaan. Hän ohjaa vieraan alakerran huoneiden läpi terassille, jolla on lämpenemässä iso kaasugrilli. Tänään, elokuisena iltapäivänä, on tarjolla herkkusieni-sinihomejuusto-pekoninyyttejä ja grillattuja kasviksia.

Ruoanvalmistuksen lomassa isäntä esittelee ylpeänä taloaan ja pihaansa, ja mikä on esitellessä: tontilla on tapahtunut kaikenlaista sen jälkeen, kun Lipponen ja hänen Anne-vaimonsa muuttivat sille neljä vuotta sitten.

- Jos harrastukseksi sanotaan sitä, mihin menevät kaikki aika ja rahat, kyllä minun harrastukseni on tämä omakotiasuminen, Lipponen sanoo. - Olen itsekin yllättynyt siitä, että olemme osanneet rakentaa ja remontoida tämän kaiken.


Tutkii firman laskuun

Viiden kilometrin päässä Juha Lipposen työpaikalla Metso Paperin Järvenpään tehtaalla on elokuussa hiljaista. Konepajan edessä on valtavia, uudenkarheita kivenmurskaimia, ja sisällä on paperin jälkikäsittelylaitteita, jotka odottavat kuljetusta.

Toimistorakennuksessa paperiteknologiapäällikkö kävelee hiljaisia käytäviä omaan huoneeseensa. Ovenpielessä on vielä viikon verran lappu "Lomalla". Takana on kolme lomaviikkoa, jotka Lipponen on muutamaa puhelua lukuun ottamatta saanut viettää rauhassa töiltä.

- Entinen valtakunnansovittelija Matti Pekkanen sanoi, että jos ihminen ei voi pitää kunnon lomia, hän on kykyihinsä nähden liian vaativassa työssä, Lipponen hymyilee.

Lipponen on ollut Metsolla ja sen edeltäjällä Valmetilla jo yli kymmenen vuotta. Suurimman osan ajasta hän on työskennellyt erilaisissa paperikoneiden ja paperinvalmistuksen tutkimus- ja tuotekehitystehtävissä.

Teollisen tutkijan tutkimuskohteet määrää yrityksen liiketoiminta, mutta se ei Lipposen mukaan estä kohteita olemasta myös akateemisesti kiinnostavia. Teollisuusyritykset tekevät yhteistyötä paitsi toistensa myös tutkimuslaitosten ja yliopistojen kanssa, ja tulevaisuudessa yhteisiä projekteja tarjoaa myös vastaperustettu metsäteollisuuden yhteinen innovaatioyritys Metsäklusteri Oy.

Esimerkiksi yhteisprojektista sopii VTT:n koordinoima hanke, jossa etsitään painopaperin mekaaniselle pinnoitustekniikalle kemiallista vaihtoehtoa. Nykyisin esimerkiksi tämän Tiede-lehden paperista saadaan valkoista ja kiiltävää päällystämällä se mineraalipigmenttien, veden ja sideaineiden seoksella. Tulevaisuudessa samat paino-ominaisuudet voidaan luoda pinnoittamalla paperi ohuelti polymeereillä.

- Kemiallinen käsittely väljentäisi pohjapaperin laatuvaatimuksia, mikä taas laskisi painopaperin valmistuskustannuksia. Myös kierrätys helpottuisi, sanoo projektin johtoryhmässä työskennellyt Lipponen.


Insinööri päihitti maisterin

Lipposten omakotitalon pihalta avautuvat näkymät Tuusulanjärvelle ja vehreille pelloille. Lipponen sanoo kotiutuneensa Keski-Uudellemaalle, vaikka onkin tottunut kiertämään Suomea.

- Isäni oli rautatievirkailija, joten lapsena muutin niin monta kertaa, etten oikein osaa sanoa, mistä olen kotoisin, mutta savolainen olen. Synnyin Mäntyharjulla ja kävin koulua Kuopiossa, kunnes muutimme isäni kotitilalle Nilsiään, Lipponen kertoo grilliherkkuja käännellessään.

Siirtyminen tuhannen oppilaan koulusta kolmenkymmenen oppilaan kouluun oli raju, ja yhtä hurjalta tuntui kaupunkiympäristön vaihto maatilaan "peräkylillä". Uusi koti sijaitsi kymmenen kilometrin päässä kirkonkylästä, ja koulumatka mutkistui. Jo koulubussiin päästäkseen Juhan piti pyöräillä tai potkukelkkailla puolentoista kilometrin matka "ison tien varteen".

Vaikka syrjäkylillä oltiin, pikkupojillakaan ei ollut tekemisen puutetta, sillä maatilalla kaikki pantiin töihin. Vapaa-aikoinaan Lipponen muistelee harrastaneensa veljensä ja kaveriensa kanssa "tyypillisiä pikkupoikien koiruuksia".
Tuossa iässä Juha halusi isänsä tavoin rautatieläiseksi. Suunnitelmat muuttuivat, kun lukiossa matematiikka ja fysiikka alkoivat mennä "liian hyvin", ja Juha kiinnostui teknisistä opinnoista yliopistossa.

- Kun hain opiskelupaikkaa, pääsin lukemaan niin konetekniikkaa kuin fysiikkaa. Äidistäni filosofian maisteri olisi kuulostanut hienommalta kuin diplomi-insinööri, mutta valitsin kuitenkin konetekniikan, Lipponen muistelee. Sähköinsinöörikin hänestä olisi kuulemma voinut tulla - ellei koneteknikkoveli olisi todennut, "ettei sähköä edes näe".


Teekkari uudisti ikivanhaa

Kun opinnot Oulun yliopistossa olivat edenneet  diplomityön kynnykselle, Juha Lipponen huomasi Konetekniikan osaston ilmoitustaululta, että Valmet haki Järvenpään-yksikköönsä diplomityön tekijää. Lisätietojen urbaani puhelinnumero vähän pelotti pohjoisen poikaa, mutta hän rohkaisi mielensä, soitti - ja tuli valituksi.

Diplomityökseen Lipposen piti miettiä, miten paperin viimeistelysilitykseen käytettyä kalanteria voitaisiin uudistaa. Kysymys oli haasteellinen - ei vain nuorelle teekkarille vaan koko paperiteollisuudelle.

Kalanteroinnin perustekniikka oli ollut samanlainen 150 vuotta: paperi kulki kymmenkunnan päällekkäisen telan välitse ja puristui sileäksi. Koska kukin tela painoi kymmeniä tonneja, alimpiin teloihin kertyi puristusvoimaa ylen määrin, kun taas ylimmissä siitä oli pulaa, ja kone haaskasi suorituskykyään.

- Valmetin väellä oli hyvä idea: otetaan junnu, heitetään järveen ja katsotaan, millaisia ideoita syntyy, Lipponen arvioi.

Nuori teekkari lähestyi ongelmaa ilman ennakko-otaksumia ja asiantuntijuuden kahleita. Yhdessä työnohjaajansa Pekka Koivukunnaksen kanssa hän löysikin keinon, joka tuntuvasti lisäsi silityskoneen kapasiteettia. Valmet aloitti tuotekehittelyn, ja markkinoille saatiin uudenlainen OptiLoad-kalanteri. Siitä tuli nopeasti alansa markkinajohtaja, ja siinä asemassa se on edelleen.


Valmet halusi takaisin

Vaikka Lipposen teollisen tutkijan ura alkoi komeasti, hän teki valmistuttuaan samoin kuin moni muu akateemiseen puurtamiseen väsynyt diplomi-insinööri: kantoi muistiinpanonsa roskiin ja ajatteli, että tämä oli tässä, nyt oikeisiin töihin.

Lipponen muutti Jyväskylään ja aloitti työt pienessä insinööritoimistossa. Parin vuoden päästä Valmet kuitenkin kutsui hänet takaisin tuotekehitystyöhön, nyt Jyväskylän Rautpohjaan tutkimaan paperin kuivatusprosessia.

Siinä meni kolme vuotta. Sitten Lipponen pyydettiin vetämään paperinpäällystyksen tuotekehitystä. Parin kuukauden kuluttua koko liiketoiminta-alue päätettiin siirtää Järvenpäähän, ja niin sinne siirtyi myös Lipponen.


Tuhlaus tuotti väitöskirjan

Juha Lipposen työhuoneen seinällä on paperilappuja, joissa on niin opettavaisia lainauksia kuin varoituksen sanoja. Yksi paperiarkki on täynnä vastauksia, joilla voi tyrmätä uudet ideat. Niitä Lipponenkin on kuullut esittäessään kehitysideoitaan.

- Luovuus ei ole lahjakkuuden muoto vaan asennekysymys. Kaikki ihmiset ovat luovia, mutta monella on liian kova itsekritiikki. Omistakin ideoistani suurin osa on päättömiä, Lipponen luonnehtii.

Monta kehittämisen arvoista ajatuksenpoikastakin on syntynyt. Lipposen nimi löytyy yli 50 patentista. Yksi idea houkutteli hänet jopa takaisin akateemisen tutkimuksen pariin ja toi hänelle vuonna 2003 Tekniikan edistämissäätiön vuoden nuoren tutkijan palkinnon.

Vetäessään paperin päällystysasemien tuotekehitystä Lipponen pysähtyi ihmettelemään kopiopaperin valmistusprosessia. Ensin paperi kuivattiin, sitten kasteltiin uudelleen varsin perusteellisesti lujuutta lisäävän pintaliimauksen yhteydessä ja taas kuivattiin. Jokaisessa vaiheessa kului runsaasti energiaa.

- Se vaikutti hölmöläisten hommalta, jolle piti tehdä jotakin. Ajattelin katsoa, saisiko aiheesta väitöskirjankin, kun silloinen työkaveri, tohtori Johan Grön suostui työn ohjaajaksi.

Lipposen ideana oli pienentää vedenkäyttöä niin paljon, että paperin loppukuivatus nopeutuisi ja kuluttaisi energiaa vähemmän kuin ennen. Hän keksi kasvattaa tärkkelysliuoksen kuiva-ainepitoisuutta. Jo ensimmäinen koepäällystysajo tuotti odottamattoman hyvät tulokset. Sen jälkeen tutkimus eteni nopeasti, ja paraikaa paperiteollisuus ottaa käyttöön Lipposen pintaliimaustekniikkaa.

- Minulla oli ihanteelliset olot tutkimuksen tekoon, vastasinhan itse tutkimusalueeni tuotekehityksestä, hän selittää ripeää edistymistään.


Kaupat juoksuttavat maailmalla

Juha Lipposesta on tullut paperitekniikan asiantuntija, jota pyydetään luennoimaan alan seminaareihin ympäri maailmaa. Asiantuntija on kuitenkin titteli, jota Lipponen karsastaa.

- Mitä parempi asiantuntija on, sitä helpommin hän löytää syitä, miksi jokin uusi ajatus ei voi toimia. Asiantuntijalla voi olla kapea katse, ja hän voi kiertää yhtä ja samaa kehää. Vältän kuin ruttoa sitä, että minut miellettäisiin yhden alan asiantuntijaksi.

Urautumisen Lipponen on välttänyt siirtymällä aina uusille tutkimus- ja tuotekehitysalueille ja katsomalla asioita tuorein silmin. Hänen mielestään maallikot voivat kyseenalaistaa asioita, joita kukaan ei ennen ole kyseenalaistanut.

- Yksi hullu kysyy enemmän kuin kymmenen viisasta ennättää vastata, Lipponen nauraa.

Viime vuosina hän on myös laajentanut perspektiiviään koko paperinvalmistusprosessiin toimimalla tuutorina, kun Metso on hieronut ja tehnyt paperikonekauppoja. Koneiden käyttöönotto ja takuuaikaan osuvat prosessipulmat ovat juoksuttaneet Lipposta "palokuntatöissä" muun muassa Aasiassa ja Etelä-Amerikassa sen verran tiuhaan, että ulkomaanmatkapäiviä on vuosittain kertynyt satakunta.

Joskus ongelmat ovat triviaaleja, ja Lipponen saattaa matkustaa vain kertomaan, miten jotkin prosessin arvot pitää muuttaa, jotta saadaan haluttua paperilaatua. Toisinaan koneen vieressä saa raapia päätä pari viikkoa, hälyttää lisävoimia Suomesta, ajaa useita koeajoja ja laatia uusia ohjelmia, ennen kuin ratkaisu löytyy.


Kehityshankkeet ovat välttämättömiä

Yritysten tuotekehityksen ohjenuorana käytetään usein asiakaspalautetta, joka kertoo, millaisia ongelmia nykyisissä tuotteissa on tai millaisia uusia tekniikoita kaivattaisiin. Juha Lipposelle tämä ei riitä, sillä sama palautetieto on usein myös kilpailijoiden käytössä.

- Pelkkään asiakaspalautteeseen turvautumista voi verrata taksin etupenkillä istumiseen. Olet metrin muita edellä, saavut perille samaan aikaan ja maksat laskun, Lipponen sanoo.

Jos yritys haluaa menestyä, sen on Lipposen mukaan kyettävä näkemään asiakkaiden tarpeet viiden-kymmenen vuoden aikajänteellä, siis ennen kuin asiakkaat itsekään näkevät ne, ja panostettava kehitystyöhön. Jos yritys osuu oikeaan, se voi saavuttaa vuosien etumatkan kilpailijoihinsa nähden ja luoda merkittävää liiktoimintaa.

- Kymmenen vuoden perspektiivillä mikään ei tietenkään ole varmaa, ja vain harvat projektit täyttävät ihan kaikki tavoitteet, Lipponen myöntää ja tähdentää perään: - Kun riskitaso ja panos-tuotossuhde valitaan oikein, tutkimukseen sijoitetulle pääomalle voidaan saada jopa parempi tuotto kuin varsinaiselle bisnekselle.

- Jos yritys lyö laimin tutkimustyön, se on kuin maratoonari, joka harjoittelee vain loppukiriä. Kuinka monta maratonia sillä on voitettu? Lipponen kysyy. - Irtiotto pitää tehdä paljon aikaisemmin, jos tavoittelee teknologiajohtajuutta.


Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Juha Lipponen
Ikä: 39
Arvo: tekniikan tohtori, paperiteknologiapäällikkö
Työnantaja: Metso Paper, Järvenpää
Tutkimusala: paperinvalmistusteknogia
Harrastukset: omakotiasuminen ja koira


Etappeja
1968 syntyy Mäntyharjulla.
1975 aloittaa koulunkäynnin Kuopiossa.
1976 muuttaa sukutilalle Nilsiään.
1987 kirjoittaa ylioppilaaksi Nilsiän lukiosta.
1988 aloittaa konetekniikan opinnot.
1993 aloittaa diplomityön tekemisen Valmet Paperikoneet Oy:ssä (nykyisessä Metso Paperissa).
1994 valmistuu diplomi-insinööriksi Oulun yliopistosta.
1996 diplomityökeksintö, OptiLoad-kalanteri, tulee markkinoille.
2001 aloittaa paperitekniikan jatko-opinnot Teknillisessä korkeakoulussa Espoossa.
2003 ostaa omakotitalon Järvenpään Kaakkolasta. Valitaan vuoden nuoreksi tutkijaksi.
2005 väittelee tekniikan tohtoriksi.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.